KESKUSTELUFOORUMI

Ajattelin kirjoittaa tänne omasta tilanteestani.
Epäilen, että entisellä puolisollani - ja poikani isällä- on narsistinen persoonallisuushäiriö. ajatus on käynyt mielessäni aiemmin, ja nyt erotessamme, luettuani narsismista tietoa, olen asiasta entistä vakuuttuneempi.

Siis; kaikkihan alkoi pari vuotta sitten, kun tapasimme netissä. Alkuaika oli ihanaa. Hän sai minut muuttamaankin luokseen todella nopeasti (olimme tunteneet vasta kuukauden päivät kun jo käytännössä asuin hänen luonaan). Jälkeenpäin olen miettinyt, että sekin oli varmaan vain kontrolloinnin tarvetta, silloinhan minua pystyi paremmin "vahtimaan" kun olimme saman katon alla. Ja aloittamaan tämän pelin, joka oli yhtä helvettiä.

viimeisen parin vuoden aikana olen muuttunut itse ihmisenä, tai yrittänyt sitä. Entinen iloinen, sosiaalinen, menevä nainen, oli muuttunut hiljaiseksi, vetäytyväksi, joka "ei jaksa" lähteä salille, nähdä kavereitaan, lähteä tyttöjen iltaan.... oikea syyhän on jossain ihan muussa; siinä, että en jaksanut sitä huutoa, syyllistämistä, mykkäkoulua, ja ajoittain myös fyysistä väkivaltaa, jos lähdin. Olen luopunut paljosta, hänen takiaan. Että saataisiin jotenkin pidettyä "rauha maassa".

Arki meillä sujui niin, että aloin aina pelätä hänen töistä tulemistaan ja sitä, millä tuulella hän tänään on. Sain osakseni lähes päivittäin kiukuttelua kuin pieneltä lapselta, huutoa, paiskomista. Myös lapset ajoittain saivat tästä kiukusta osansa, mikä ärsyttää eniten.
niin ja mitään arvostusta, tai kiitostahan itselleni en saanut. Itsekyllä häntä aina yllätin lapuilla, eväiillä, viesteillä, ..hänhän nautti tästä ihailusta täysin siemauksin. Kun itseleni jotain pyysin, sain kommentin: "Mie en vaan oo sellanen ihminen". Joo, mutta itse sai ottaa vastaan kaiken avosylin. Minä en saanut mitään. (paitsi negatiivisia huomautuksia)

Pahimpia konflikti-tilanteita olivat ne, kun lähdin ulos ilman häntä *(eli viihteelle baariin)-- niin, joita ei kyllä hirveästi ollut.... Ensimmäinen kerta päättyi niin, että hän kävi minuun fyysisesti käsiksi, syyllisti ja haukkui keskellä baaria, koska "en tullut heti siihen samaan baariin missä hän oli" (itselläni oli firman pikkujoulut kadun toisella puolella olevassa baarissa, jossa olin, ja jonne oli puhe hänen tulevan, muttei jaksanut jonottaa). Noh, jälkeenpäinhän hän tätä pyysi anteeksi, mutta samaan hengenvetoon totesi, että ei vaan tilanne käynyt hänen järkeen, että miksi en voinut liittyä heidän seuraan, kun "niin oli puhe". Eli vika oli minussa, ja minä ansaitsin tuollaisen kohtelun. Senpä jälkeen en sitten lähtenytkään mihinkään, ja tulinkin kyllä pari kuukautta siitä eteenpäin raskaaksi, niin en voinutkaan. Tämänkin olen miettinyt, että olikohan suunniteltua; taas yksi lisäsyy siihen, että minä jumittaisin enemmän kotona.

Toinen kerta kun lähdin ulos ilman häntä, oli nyt syksyllä, kun menin siskoni kanssa baariin. meidän reissua edeltävänä viikonloppuna hän meni omien kavereidensa kanssa, ja tuolloin kysyin, että sitten minunki pitää päästä välillä tuulettumaan, johon hän totesi hymyillen että "tottakai!".
No... vietimme iltaa siskoni luona, ja kävimme lähibaarissa karaokessa, kuten alustavasti illasta puhuttiin. Lähdimme sitten kuitenkin vielä jatkamaan lähikapakasta kaupunkiiin baariin, ja laitoin asiasta miehelleni viestiä, että nyt mennään sinne, että ei hätäile, että en vielä tule kotiin. Ja voi jeeesus. Hirveät kilarit tekstiviestien välityksellä. Aivan järkyttävää. Enpä sitten kaupungissa ollut, kun itkuksihan se meni (mies sai mitä halusi!), ja tulin kotiin. sueraavana päivänä vastaanotto oli seuraavanlainen: "NO OLIKO VITUN KIVA HÖLMÖILLÄ KAUPUNGILLA SAATANAN KÄNNISSÄ?!?!?". Olin että joo, hirmu kännissä, kun 5 lonkeroa join 6 tunnin aikana, ja yhden drinkin baarissa... mutta tätähän hän ei tietenkään uskonut, koska "hän aina tietää miten asiat menee". (ihan sama mistä asiasta ollaankaan keskusteltu, "hän tietää". elää omassa mielikuvitusmaailmassaan ja pitää sitä totena.) hän huusi ja raivosi ja syyllisti, että "VITTU JOS SANOT ETTÄ MENNÄÄN EHKÄ LÄHIKAPAKKAAN JA SIT LÄHETKIN KAUPUNKIIN NI OLI MUUTEN NYT VIIMENEN KERTA KUN YKSIN LÄHET MIHINKÄÄN!!" minä sanoin väliin, että just joo, monestikohan sinä oot sanonu että meet vaan lähikapakkaan ja oottekin jatkaneet kaupunkiin baariin ja oot tulllu viideltä kotiin... hän huusi silmät leimuten: "SE EI VITTU KUUULU TÄHÄN ASIAAN MITENKÄÄN!" ja nosti nyrkkinsä lyödäkseen. mutta meni vain ohi, lähti ulos.
Murruin täysin. Missä oli taas ne kauniit sanat, ne lupaukset, ettei enää joudu pelkäämään? Millä oikeudella hän hallitsee minua? ei mitään arvostusta, EI MITÄÄN!

Meillä kävi tilanteiden kärjistyttyä pari ammattiauttajaa kotona, ja hauskintahan tässä on se, että viimeisin käynti päättyi siihen, että MINÄ tarvitsen ammattiapua. ei siinä siis mitään -- mielelläni tästä menen juttelemaan ja purkamaan patoutumat pois, etten heijasta niitä myöhempiin suhteisiin, mutta että herra täydellisessä ei taaskaan ollut mitään vikaa -- ja hän sai työntekijätkin puhuttua puolelleen. Että se olen MINÄ, joka "turhaan provosoi toista menemällä baariin, kun hänellä (miehellä) on nyt huonoja kokemuksia (pettämistä) menneisyydessä".... niin, ja tuotakin olen miettinyt, että onkohan edes ollut OIKEASTI mitään pettämistä, vai onko se vaan hänen kuvitelmaansa.
Koska hänen mielestäänhän minäkin olen pettänyt häntä (mikä ei pidä paikkaansa).

viimeinen tikki oli nyt toissapäivänä, kun helvetti lähdin äitini kanssa kirpputorille, ja en osannut sanoa, monelta tulen kotiin (kun en vaan oikeasti osannut). Siitä reaktio, taas huutos: "VITTU PARISUHTEESSA ON VELVOLLISUUS KERTOO TOISELLE KOTIINTULOAIKA!! JA YLIPÄÄTÄÄN SE MIHIN ON MENOSSA!!" olin vähän että öööö, asia yks, enkös kertonut mihin oon menossa, ja asia kaks, en edelleenkään tiedä, koska kirppis on auki kuuteen tai seittämään, ja en tiiä mennäänkö vielä kauppaan sen jälkeen. ja tästäkin hän vielä myöhemmin kehtasi sanoa, kun tulin kotiin lopulta 21 jälkeen, että "VITTU TUOKAAN TAAS PITÄNYT PAIKKAANSA KU SANOIT ETTÄ SEITTÄMÄLTÄ OOT KOTONA!!" olin vähän että no en kyllä sanonut, mutta kun et kuunnellut, kun piti ite purpattaa päälle... mutta sehän ei mee niin. koska HÄN on aina oikeessa.

Lisäksi tässä loppuaikoinamme satuin kysymään hänen alkoholinkulutuksestaan, ja jestas, miten siitä suuttui.... vähän alkoi omat hälytyskellot soimaan, että miksiköhän suutut, jos ei mitään todenperää näissä jutuissa ole... että onko tässä nyt sitten alkoholiongelmaakin mukana. paljonhan hän omissa jutuissaan on illat, autotallissa, puuliiterissä... en tiedä. Alkoholinkäyttö hänellä muutenkin on huolestuttavaa, millon on aggressiivsita käyttäytymistä humalssa, milloin jotakin muuta.... kuten keväällä, kun oltiin ystäväpariskunnan kanssa baarissa... minä raskaana, me kihloissa, ja mitä mieheni tekee?! Vittu kuhertelee jonkun blondin kanssa baarissa KOKO SEN ILLAN, ja toteaa naureskellen tämän vielä olevan "hänen vanha hoito", minun kysyessäni asiaa. Ei yhtään koskenut, ei.... . Jälkeenpäin syyhän oli siinä, että hän joi kirkasta. Jos minä olisin käyttäytynyt samoin, niin olisin kyllä jo mullan alla ja syvällä...

ainiin, ja alussahan miun piti poistaa tiettyjä kavereita facebookista, jotka hän koki uhkana, en saanut pitää yhteyttä enää miespuolisiin kavereihin... kaikki oma piti heittää pois.

On kyllä niin ristiriitainen olo ollut itellä, eilen siis erottiin. Tänään hän yritti vielä saada mua jäämään. "et voi heittää kaikkea tätä hukkaan!" Ai kaikkea vittuilua ja uhkailua... (niin, tässä ero-prosessissahan hän on todennut että hänellä kohta sekoaa pääässä, ja sitten MINÄ tarviin ainakin ammattiauttajaa!" kuulemma. Mutta se ei oo uhkailua. Niin hän sanoi.

Niin toisaalta taas niin kahleista irti- olo... miun elämä voi taas alkaa.
kiitos kun sain purkautua, luen mielelläni muiden kokemuksia.

Jesss! Hyvä tyttö! Tiedän itse miten ihanaa on vain sanoa isännälle, että tänään lähden muuten kirjastoon enkä ole varma, moneltako palaan. Tietenkin, kun mulla on lapsi, en voi noin vain mennä miten huvittaa koska lapsi tietenkin täytyy ottaa kaikessa huomioon, mutta siis näin yleensä. Jos ilmoittelen kotiintuloaikani, teen sen yksistään turvallisuussyistä. Että tietää, milloin voi alkaa huolestua jos mua ei näy. Aikuisilla ei ole mitään kotiintuloaikoja.

Teit kyllä oikein! Suuri osa kirjoittamistasi asioista on niin tuttuja!!

Minä en ole joutunut poistamaan kavereita facebookista, mutta joku mun kaverin kaveri joskus "tökkäsi" mua facebookissa (en edes tuntenut henkilöä) niin mieheni tästä otti nokkiinsa niin pahasti, että lähes puoli vuotta jaksoi uhkailla, että jos en kerro kuka tämä on ja onko minulla siihen suhde (vakuutteluistani huolimatta ei millään tahtonut uskoa totuutta) niin hänellä on keinot selvittää tyypin osoite ja sen jälkeen meneekin näyttämään taivaan merkit.

En tiedä mikä miehesi mieliala juuri nyt on, mutta jotenkin kaikki kuulostaa niin tutulta.. Varmaan lupailee muuttuvansa koko eliniäksi ja olevansa tästä lähtien aina vain hyvä ja hellä sulle? Jos näin tekee, niin palaa muistelemaan menneisyyttänne. Mihinkä se seepra raidoistaan pääsee.. Voi se niitä maalilla peitellä, mutta sitten tulee sade.. Tämä on mut saanut pysymään päätöksessäni.

Ja mullakin tuli niin tollanen "kahleista irti" -tunne ja "kivi vierähti sydämeltä" -tunne (kirjaimellisesti), että löysin itsestäni lyhyessä ajassa ihan uusia sosiaalisia taitoja ja ihan uutta energiaa pyörittää arkea. Lasten kanssa on ihanampi leikkiä kuin koskaan. Kiukutteluihin pystyn suhtautumaan paljon rauhallisemmin jne.

Ja vertaistuki..muiden juttujen lukeminen ja sen huomaaminen ettei ole ihan yksin asian kanssa. Toisaalta terveiden suhteiden kuunteleminen.. On ainaki mua auttanut tajuamaan, miten paljon meidän suhteessa oikeasti oli pielessä. Siis eikö mun tarviikaan paijata ja lohduttaa miestäni, vaikka se just raivopäissään haukku ja alisti mut kun tein taas jotain väärin? Eikö mun tarviikaan pyydellä anteeksi tyhmyyttäni ja silti ottaa vastaan raivoa ja huutamista, kun unohdin vesipullon kotiin, vaikka miehellä oli vastuu eväiden mukaan ottamisesta? Ai eikö olekaan normaalia, että mies läimäyttää avarin poskelle vaikka ehkä vähän jopa ärsytin häntä tahallani?

Mä sanon tähän että jokaiselta lipsahtaa välillä ruokottomuuksia suusta mutta terve ihminen osaa katua sitä aidosti ja pyytää anteeksi. Mä olen myös sen päätöksen tehnyt että jos joku vielä kerran lyö mua, mä nostan metelin. Mä olen oppinut pitämään puoleni, en pyytele anteeksi keneltäkään vaan sanon suoraan mahdollisille uhkailijoille että "suksi sinä luumusukka %$@#½& siitä vinkumasta". Näin nätisti sanoen. Tarpeeksi exien hakkaamisista kärsineenä sanoin nykyiselle miehelleni, että yksikin sormennosto väkivaltamielessä ja sen jälkeen sen nahka ei ole penninjenin arvoinen. Mulle ei puhuta kuten halutaan, mua ei nimitellä, mua ei haukuta, lyödä, nöyryytetä, arvostella syyttä eikä mun syyksi pane kukaan mitään sellaista mitä mä en ole tehnyt. Mä olen vastuussa parisuhteessani vain siitä, että mä noudatan sopimusta siitä, että pysyn mieheni rinnalla uskollisena, tuli mitä tuli. Tosin tuli mitä tuli- osioon ei saa mitä tahansa tulla. Jos se yhtäkkiä pimahtaisi ja alkaisi hakata, kyllä mä kolmeen kertaan miettisin kannattaako tuon kanssa enää jatkaa. Jos mua kunnioitetaan, minäkin kunnioitan. Mun tehtävä on tukea miestäni jos sillä on vaikeaa, vastuuta mä en siitä ota jos se käsittää tilanteet väärin varsinkin jos mä olen selvästi oman versioni asioista esittänyt. Enkä mä ala mitään rajoja aikuiselle ihmiselle laittamaan. Mieheni äiti ja isä ovat sen puolen jo hoitaneet ja tuloksesta päätellen ilmeisen hyvin.

Minäkin lähdin. Asun nyt omassa asunnossa lasten kanssa ja yritetään sopia tapaamisista ennen lastenvalvojalle menoa. Samaa paskaa sataa niskaan mitä ennenkin, mutta nyt en jaksa välittää. Mulla on koti, jossa kukaan ei mua uhkaile, kukaan ei kyttää eikä mun tarvitse kenellekään olla tilivelvollinen olenko lenkillä puoli tuntia vai kolme varttia. Mun ei tarvitse tietää kuinka kauan mulla menee kaupassa käymiseen tai jos näen vanhan tutun, voin rauhassa jäädä juttelemaan enkä miettiä, että pakko mennä kotiin kun olen luvannut olla kotona siihen ja siihen aikaan. Viimeiset viikot ennen muuttoa olivat täyttä helvettiä, mutta nyt se on ohi. Välit miehen sukulaisiin ovat ilmeisesti poikki, mutta se on heidän häpeänsä. Mulla ei ole eikä ole ollut mitään salattavaa, enkä mä ole ollut ketään kohtaan epärehellinen. Mulla on valtavasti ystäviä ja perhe joka tukee. Ihmisiä jotka välittää ja auttaa tarvittaessa. Päivä kerrallaan kohti valoa!

Joopa joo.AAA

Luin vastauksianne vasta tammikuussa. Syy on se että minä hölmöhän palasin. Kyllä ihan hävetti lukea että "hyvä kun lähit", kun olinkin palannut. Uskonut sen kaiken sonnan. Miten nämää osaavatkin puhua niin kauniita??!! ja saada uskomaan parempaan.
Joka tapauksessa, olimme laatineet silloin joulukuun alussa pelisäännöt, joita sovimme noudattavamme. Siihen kuului se, että sai mennä molemmat omia menojaan (harrastukset, illanvietot), ilman mökötystä. Lisäksi siihen kuului se, että jos mieheltäni vielä itsehillintä ja kontrolli pettäisi, tulisi hänen hakea siihen apua ammattiauttajalta. Lisäksi mieheni olisi enemmän apuna pienokaisen hoidossa ja hoitaisi myös yö-syöttöjä, että minäkin saisin joskus nukuttua. Jooo-oh....

Noh, ensimmäiset kaksi viikkoa, tai oikeastaan jouluun saakka, meni tosi hyvin. oli kukkia, suklaata, kehuja, yllätyksiä, hierontaa joka ilta tunnin ajan. Sain jopa mennä siskoni kanssa ulos viettämään tyttöjen iltaa, ja sekin meni tosi hyvin. Sain aamupalaakin seuraavana aamuna ja suukkoja. uskomatonta, verrattuna edelliseen tyttöjen iltaan (viesti, jolla aloitin tämän ketjun). Ajattelin jo että jess, ja käväisi häivähdys mielessäni, että narsismi -epäilykseni olivatkin ehkä vain omaa vainharhaisuuttani. Kumppaninahan mulla oli maailman ihanin mies. joka eräänäkin päivänä tyttäreni sabotoidessaan harraatukseni (soittamisen), sanoi oma-aloitteisesti etttä lähtee viemään tämän leikkipuistoon, että saan soittaa rauhassa. (tätä ei siis todellakaan ollut tapahtunut KOSKAAN ennen, sillä tyttö on edellisestä liitostani, ja onkin usein ollut riitojemme aiheena, koska "se ei ole hänen".) Mutta siis vei tytönkin ulos, ja ajatteli minua, wau.

noh. sitten meni joulu, ja alkoi arki. Kirjaimellisesti. Kaikki samat epäilykset, nälvimiset, piikittelyt, tulivat kuin hiipien takaisin suhteeseemme. Joulunpyhinä puheeksi nousi raha, ja se, että kun minulla ei sitä ole (olen äitiyslomalla). noh, tästähän nousi hirveä riita. Kaikki lähti siitä, kun kysyin, että jos varaan parturiajan, niin voisiko hän avustaa siinä, kun kuitenkin hänellä on minuun nähden 2,5 -kertaiset kuukausitulot, ja kuitenkin minäkin olen maksanut lainanlyhennystä ja ruokia ja laskuja. Hän tulistui. Ei hänellä ole ylimääräistä rahaa, minun pitää etsiä itselleni sellainen mies, joka minut elättää, jos hän ei kelpaa. Ihmettelin, mihin rahat hänellä menevät. Taas tulistuminen. Autoon, kuulemma. Pitää olla varalla jos auto hajoaakin. Että sitä saa laitettua. Vaikka ei sitä rahaa kyllä hänen tilillään koskaan ole (eri asia jos oikeasti jäisi sinne säästöön). noh, uusi vuosi mökötettiin, ja asiasta en uskaltanut enää puhua. Koska hän vetosi myös siihen, että hän laittaa myös mijnun autoani, ja "minä kun en ole tästäkään kiitollinen". Alkoi hävettää, ja annoin asian olla. Narsisti siis sai taas mitä halusi. Minut lytättyä, itsensä pönkitettyä ja sai luikahdettua tilanteesta niin, ettei tarvitse selittää mitään.
(tämä minua pelottaa, sillä juuri tuossa ekassa ketjun viestissänihän kerron myös siitä, kun kysyin hänen alkoholinkäytöstään. Onko se sitten oikeasti syy, siksikö ei ole rahaakaan? Vai vetääkö hitto soikoon vielä jotain pillereitä?! Kun ei koskaan viinalle haise. mutta mielialat muuttuu nopsaan, etenkin sen autotallissa / puuliteerissä käynnin jälkeen).

Noh, se oli se tilanne. Sen lisäksi oli normaalia piikittelyä ja epäilyjä, jos olin jossain sovittua kauemmin. Ei muistikuvia ilmeisesti siis sopimuksestamme. noh, tammikuun puolivälissä olimme juhlimassa kaverin synttäreitä isolla porukalla. Tätä ennen edellisenä päivänä olin tykännyt kaverini perustamasta firmasta facebookissa hänen tätä pyydettyään. Ja voi jeesus..... alkoi tulla viestiä kun mieheni oli töistä, hän kirjoitti hyvin kärkkääseen sävyyn että kukahan vittu tuokin taas on. Kerroin, että ala-astekaveri, joka oli perustanut firman. Ja että siksi tykkäsin koska se on mm. hyvää markkinointia, ja kaverin kannustamista. "Joo, just, tykkäillään ja lirkutellaan sitten!!" Ja hän oli todella vihainen koko päivän mulle ja aukoi päätään. "Nii ala kertoo kuka vittu se on?!?!?!" toistin, että ala-astekaveri. "Joo, joku sun VANHA PANO!! saatana..." multa palo käämit, lähdin ulos rauhoittumaan, ja toinen tuli perässä. "anteeks rakas, mie en vaan tienny kuka se on niin siks suutuin". Olin että helvetti, aatteletko sie, että oon käyny pökkkäsemässä kaikkien kanssa ketkä on mun miespuolisia kavereita tai tuttuja?!?!" Johon mieheni kohautti olkapäitään. Olin että joo helvetti, kiitos luottamuksesta ja arvostuksesta.

Noh, sittenhän oli tämä synttäri-reissulle lähtö seuraavana päivänä. saatiin jotenkuten sovittua, kun mieheni oli "noooh, mökötetäänkö me koko viikonloppu?" ja ajattelin unohtaa koko asian. Tai, sulkea sen mielestäni.
Perjantai-iltana siinä sitten otettiin, ja lähdettiin paikalliseen baariin. siellä, aivan yllättäen, mieheni alkoi huutamaan: " vittu mie en arvosta siun persettäskään enää yhtään! sie et tunnu enäää yhtään miltään sängyssä! Mitä?!? haluutsie et mie kerron sen näille muillekin, haluutko??!! voin kertoo!" huikkasin kaverille, et nyt mulle riitti, nyt lähetään tanssimaan. Noh, puolen tunnin päästä mieheni tulee siihen NIINKUIN MITÄÄN EI OIS TAPAHTUNUTKAAN. ja yrittää vetää minua tyttöporukasta sivummalle, hänen kanssaan tanssimaan. sanoin, että en nyt, että jää sinä tähän meidän kaa tanssii. Noh, sehän ei kelvannut. en ollut heti hänen vietävissä kun hän sormiaan napsautti. Hän huusi: "no vittu jos ei seura kelpaa niin löydän mie sitä muualtakin!!" ja lähti. Olin ihan rikki, taas. kaverini olivat että he voivat jutella mieheni kanssa. sanoin etttä voittehan te yrittää, mutta.

noh, miehenihän oli tulistunut aivan silmittömästi ja pistänyt tuopin paskaksi lattiaan. en tiedä, oliko yrittänyt heittää jotakin sillä. hän lensi ulos baarista ja meni mökille, Sinne meni perässä kaverin mies juttelemaan hänen kanssaan, me jäimme vielä baariin tanssimaan. Olin että ei hitto, ei voi olla mahdollista! TAAS! ja kaikkien niiden lupausten jälkeen, ja sen "ymmärryksen", että "tottakai rakas sullakin on omat halut ja tahto ja kaverit ja menot ja se on mulle ihan ok!" Joooooo hei.

noh, juttelimme asiasta kun palasin mökille, ja muillehan mieheni oli itkenyt, että vika on hänessä, ja hänen täytyy hakea apua, ja että hän pelkää menettävänsä minut. minun mennessä juttelemaan hänen kanssaan kahden, hänen kommenttinsa oli, että miksi en lähtenyt hänen kanssaan tanssimaan kun hän pyysi. Että jokainen mies olisi tulistunut sellasiesta jos ei saa tanssia naisensa kanssa. Yritin selittää tilannetta, mutta kanssasisaret (ja -veljet), tehän tiedätte, ettei se auta. narsisti ja narsisitin käsitys on aina se ainoa oikea.

noh, seuraavana aamuna hän halusi seksiä, ja yritin ensin olla mukana itsekin ja jällleen, sulkea nuo edellisen illan tapahtumat pois mielestäni. se ei kuitenkaan onnistunut, ja pyysin häntäö lopettamaan ... mitä hän ei tehnyt. Minut on myös siis maattu väkisin. Tai halvennettu, tyydyttämällä vain omat tarpeet, Olin hänelle kuin joku vitun pornoleffan seksiobjekti, kiisselit naamalla. Ja itkin. Johon toinen hymyilee, "siitäs sait". Sairasta.

Tämän reissun jälkeenkin vielä juteltiin, puhuttiin, itkettiin, naurettiin. Odotin, että hän itse ottaisi auttajaan yhteyttä, kun kerta oli luvannut. Ei ollut minun tehtäväni sitä rankuttaa -- jos haluaisi muuttua oikeasti, hän varmasti tekee sen itse. Odotin tätä auttajalle soittamista 1,5 kk ja jopa pari kertaa kerroinkin että odotan sitä. "ei ole rahaa mennä", kuului taas vihastunut vastaus. Ja kun mitään ongelmaa ei ollut hänellä.

Miten helvetin tyhmä sitä onkaan, antaakseen kerta toisensa jälkeen anteeksi??!! eikö ihminen opi koskaan. solvaamiset jatkuivat, piikittelyt ja muut. Olin kolme viikkoa kotona itseni ja lasten sairastelun takia, jonka jälkeen kävin laulutunnilla ti:na ja menin kaverin kanssa kahville ke:na. Noh, kun tulin kahvittelemasta puoli yhdeksältä (sydän jo pamppaillen,että mitähän tästä seuraa), sain osakseni jälleen huudot. Missä olin näin myöhään. Se ei riittänyt, että ilmoitin lähtiessäni että käyn siellä ja sitten siellä ja siellä, ja siitä menen tapaaamaan kaveriani kahvioon ja tulen sitten. En osaa sanoa aikaa." Vaan minun olisi pitänyt laittaa viestiä illalla,, että "olen vielä kahvilla". siis mitä helvettiä?!? kyllä mulle riittää, jos toinen sanoo lähtiessään että minne on menossa, ja että tulee kun joutaa. Mutta eh-hei, ei meillä.... mun pitää raporttia pitää.

Tästä seurasi keskustelu, jossa mieheni huusi mulle, että "hän ei saatana rupee mikään vitun lapsenvahti olemaan, kun sinä oot joka ilta menossa!". öööö....joo? Joka ilta? Kolmessa viikossa kahtena iltana peräkkäin sattui menot, niin se oli kuppi nurin....

Minä en enää jaksa.
Mua on hajotettu pala palalta eri tavoilla ja vittu nautittus siitä vielä.

nyt kun olen taas äitini luona (ja asunto on hankittu, muutto on parin päivän päästä!), niin on alkanu taas maiden ja taivaiden lupailu. Ja puhumiset siitä miten hän on ollutkaan tyhmä kun on kohdellut minua noin huonosti. ja että nyt hän tällä kertaa oikeasti muuttuu,ja tarkoittaa sitä, minun vain pitää luottaa.

Kuulostaako tutulta?! miten en taas hairahda takaisin, kun tiedän, että näin on paras??

Nyt oot vaan niin pirun tiukka itses kanssa!

Mä olen jo monta kertaa meinannut repsahtaa ja katunut eroa ja kärvistellyt sitä miten kamala ihminen oon mun exälle, mutta ennemmin tai myöhemmin se näyttää taas kyntensä. En ole siis sortunut palaamaan. Kaiken sen hyvittely keskellä keskitin kaikki voimavarani miettimään ja muistelemaan kaikkea mennyttä; esim. sitä miten se reuhosi ja heitteli kännykkää niin että lapset takertu muhun kiinni, koska sille tarjottiin "väärältä alalta" töitä; sitä miten se niin monet kerrat saapui myöhään kotiin raivoa puhkuen ja alkoi kirota mulle ja haukkua mua ja syytellä mua maailman paskimmaksi vaimoksi ja äidiksi vaikka en edes tiennyt mistä se oli nyt suuttunut; sitä mite se säännöllisesti uhkaili mua erolla ja sillä, että aikoo tehdä kaikkensa että lapset jää sille; sitä miten se valitti katuvansa koskaan hankkineensa lapsia mun kanssa koska lapset pilaa sen elämän; sitä miten se haukku mua huoraks niin monet kerrat; ne kaksi kertaa kun se löi mua ja ne useat kerrat ku kävi käsiksi ja työnsi täysillä päin seinää; sitä miten se raivosi mulle tuntitolkulla jos en ollut pystynyt vastaamaan sen puheluun; sitä miten se kontrolloi mua niin, etten uskaltanut juuri koskaan pyytää sitä olemaan lasten kanssa; sitä miten se uhkaili aina sillä että ei olekaan lasten kanssa vaikka mulla oli joku tärkeä meno ja se oli jo kuukautta aiemmin luvannut olevansa; sitä miten aina piti puhua vaan sen asioista, mutta ei koskaan mun; sitä miten se joskus pyysi mua avautumaan ja kun sain kaks ekaa sanaa suusta se jo raivostu ja lähti ovet paukkuen, kun en sanonutkaan sellasia asioita mitä se odotti; kaikkea sitä uhkailua ja kiristystä; kaikkea sitä alistamista....ja lista jatkuu

Kun tarpeeks pakotat itses miettimään kaikkea tätä ja toistaiseksi kieltäydyt muistelemasta niitä olemattomia hyviä hetkiä, onnistut jäädyttämään sun sydämen. Mä onnistuin. Ainakin luulen niin.. Sun tarvii rakentaa itselles suojamuuri sitä lepertelyä vastaan. Muista että NARSKU EI MUUTU!

Tsemppiä sulle!
Todennäkösesti jos pysyt tiukkana, niin seuraavaksi se alkaa uhkailemaan ja taas lepyttelemään jne....
Mä tein sen päätöksen, että leikkasin sen mu elämästä. Se saa olla osa mun lasten elämää, mutta sen ei tarvi olla osa mun elämää.

Miten voin pysyä kovana kaiken tämän keskellä?

Toinen kirjoittelee niin kauniita, ja nyt kyllä "arvostaa" ja lupaa vaikka mitä.

Ja että "kyllä saat mennä, tietenkin!". Kuten lupasi marraskuussakin, ja joulukuussa palasin, kaikkihan oli hyvin siihen noin uuteen vuoteen saakka... Kunnes taas samat asiat alkoi nostaa pääätään.

Mutta miksi normaali ihminen tahtoo vaan uskoa hyvään? EIhän tässä ole kuin se vaihtoehto, että hyväksyn hänet narsistina siihen kuuluvine piirteineen ja heitän oman itseni roskikseen ja itsetuntoni myös, koska "rakastan".... vai?
Narsisti ei muutu, uhri muuttuu....

Miksi, vaikka tiedän nämä kaikki faktat, niin silti on niin vaikea pelata omaa sydäntään, omia tunteitaan vastaan?!
Tiedän että näin on hyvä, ja että meistä ei tule mitään...mutta miksi "my heart is refusing me".....
Ahdistavaa.

Lisäksi eromme jälkeen olemme harrastaneet seksiä, tyydyttäneet tarpeemme, kun olemme molemmat siitä hommasta aina pitäneet kovasti ja sillä sarallahan meillä luisti. Mutta olen varmaan siinäkin tehnyt väärin. narsku saattaa siksi luulla enemmän mitä pitäisi- ja omalta puoleltani taas ... kiiintymyshän siinä seksissä lisääntyy, yleensä. oksitosiini...

nyt on tullut viime viikon aikana totaalinen "luukut kiinni" olo siltäkin saralta. Narsku ihmettelee, miksi. Kysyin tänään häneltä, että jos joku häntä olisi kohdellu kuten hän minua, haluaisko hän sellasen ihmisen kanssa seksiä.

JA! Hän vei vittu erossa MUN PIANON!! Tasan tarkkaan sen takia, kun tietää sen merkityksen mulle. (oon haaveillu siitä 22 vuotta). Narskuhan sen mulle joululahjaksi osti reilu vuosi sitten... mutta erotessa ilmoitti että "Piano ei sitten lähe sun mukaan!". Vittu minä sanon..... luulin että tavaran omistusoikeus siirtyy lahjansaajalle siinä vaiheessa kun lahja annetaan... mutta näillähän on ihan omat säännöt.
Noh, pakkasin sitten muutkin kamat kassiin eräänä päivänä, joita hän on mulle ostanut, ja kiikutin terassilleen ohikulkumatkalla.
VIestiä tuli perään ja kyselyitä, että mitä tämä nyt on, että koru kuuluu sun kaulaan ja muutkin tavarat sulle. Niin mutta ei piano kuitenkaan?!!?

Tuo jos mikä on sattunut myös. Ja narsku tietää sen. Ja sillähän se pelaa.

Ja hitto kun meillä on muksukin. Vaikkakin ihana lapsi onkin. Mutta millaisena synä narsku tätä on ruvennut käyttämään... sen verukkeella tulee käymään monena iltana viikossa, kun "ikävä lasta", ja sillä yrittää nyt yhteenpaluutakin. "Lapsella on paljon parempi olla kodissa jossa on isä ja äiti, eikä heitellä sitä paikasta toiseen". Juu, varmasti on hyvä, ilmapiirissä jossa vittuillaan ja huudetaan ja itketään ja eletään pelossa, ja jossa äiti ei ole onnellinen.

Mulla on niin ristiriitaisia ajatuksia!! Ja joensuussa ei ole edes tätä vertaistukiryhmää tällä hetkellä. ...
Argh mulla sekoaa päässä kaiken tän keskellä ja yksin kahta lasta hoitaessa ja omaa firmaa pyörittäessä.
Milloin elämä voittaa?

Olen edelleen samassa jamassa.
Ahdistaa.
Lisäksi mua on vaivannut yksi asia lisää.

Kun siis, olen ihmetellyt, mihin rahat häviää mieheltäni, kun tienaa kuitenkin ihan hyvin. Ja joulukuussa tästä keskustellessa ei mitään selvää vastausta tullut, mutta nyt sain nähdä hänen tiliotteensa. Selasin ne 2v taaksepäin ja sieltähän löytyi käteisnostoja (mieheni ei ikinä kanna käteistä mukanaan, aina maksaa kortilla). Hän selitti tämän sillä, kun käy tankkaamassa rajan takana. Että joku päivä meinaa lähteä, mutta sitten jos ei menekään jostain syystä, saattaa käyttää tätä rahaa, jolloin jotuu nostamaan lisää.
Muttakun siellä oli nostoja, vaihdellen 40 eurostaa 90:en euroon... siis nostettu esim. maanantaina 60, keskiviikkona 90, lauantaina 40, tiistaina taas 90... mihin ne rahat menee? EI mulle mennyt kyllä läpi tuo hänen selityksensä...

sitten kaikista paras oli että hän ITSE mulle laittoi tekstiviestillä, että "mie luulen että sie ajattelet että käyn siellä venäjällä maksullisissa naisissa, mikä ei todellakaan pida paikkaansa! Miks ihmeessä minä niin tekisin kun minulla on ollut sinut?!" ja olin että jooo, no eipä tuo ollutkaan tullut mieleeni, ennen kuin nyt kun itse siitä mainitsin... johon narsku taas jatkoi selittelyään että "no yritän sinut tässä vakuuttaa, miksi minä panisin jotain kuppasia eukkoja?! en todellakaan!" ja seliseliseli. En oo koskaan ymmärtänyt, että miksi selitellä ja puolustella, jos ei kerta ole mitään puolusteltavaa?!?

Silloin kun tiliotteensa hän näytti, niin sanoin, että minua ihmetyttää kyllä tämä rahan meno, ja että saanko kysyä, että meneekö se viinaan tai johonkin pillereihin?! Johon hän naurahti että pidänkö häntä jonakin diilerinä... ja ylempää kun lukee ja menneitä muistelee, niin jumankauta sitä reaktiota, mikä tuli silloin kun aloin kysellä alkoholin käytöstä... sehän tuli päälle kuin yleinen syyttäjä.
Monet merkit viittaa mielestäni johonkin hämärään, vai .... ? Pliis laulakaa mulle Jannaa että "sä et ole hullu"..... tahtoisin niin selityksen tähän kaikkeen!

Tänään kun kävimme yhteisessä tapaamisessa terapeuttien luona jotka meillä kävivät kylässä silloin alkutalvesta ennen eroa, niin olipahan taas käynti... minä en vaan saa siellä suutani auki, ja narsku vie tilanteet kuus-nolla! Ne tyypitkin tuntuu olevan niin narskun langoissa... luulin vielä, että olisin mennyt tähän tapaamiseen yksin, koska olisin halunnu jutella just tästä narsismi-epäilystä (eivät tiedä asiasta enkä oo narskulle itelleen uskaltanu sanoa mitään), mutta nyt en viittiny sitten...
ja siellä keskustelussa ne sano, että meidän pahimmat riidat kulminoituu alkoholin käyttöön, että sillon on tapahtunu sit jotakin. ja kysyvät KATSOEN MINUA, että miten teillä kotona arkena, näkyykö tämä alkoholinkäyttö sielläkin? Johon minä en ehtiny suutani avata, kun narsku alko selittää: "No ei todellakaan näy, siis jos minä saunassa käyn kerran- pari viikossa ja sen jälkeen otan sen oluen niin se ei mikään ongelma ole! Ei todellakaan ole mitään sellasta meillä" ja alkoi selittää taas muusta/ käänsi aiheen pois hänestä... ja minä jäin sanattomaksi. Mutta tuokin reaktio vahvisti vain epäilystäni....

Oon aika puhki tämän kaiken pyörittelyyn!! Olisi niin helppoa vaan muuttaa jonnekin venäjän siperiaan ja ei koskaan enää nähdäkään koko tyyppiä!!

Ainiin! Ja viime viikonloppuna olimme reissussa eräässä kaupungissa äitini ja siskoni kanssa. Tästä en narskulle sanonut, kun en häntä sinne halunnut , olisi varmasti tullut kyttäämään. No, hän sai sen selville siskoni kuvasta, ja mulle laittoi vihaisia viestejä la-aamuna, että missä olen, ja kuka on löytynyt mun luo, että jos joku on baarista tänne kannettu, niin ihan turha enää yrittää mitään! Ja tivasi missä olen ja kenen kanssa ja etttä no oliko niitä miehiä ja onko nyt hyvä omatunto jne jne. Hermo meni mulla lopulta, olin, että mitähän se sulle kuuluu, kun ei olla yhdessä, ja että nyt jos tuo pommitus ei lopu, ilmotan poliisille että vainoot mua. Johon narsku totes että ilmota vaan, ja että "tais olla ex-anoppis ihan oikeessa siitä mistä sanoit sen sua sillon syyttäneen..." (siis hän haukkui minut ihan lyttyyn, ja syytti että olen huono äiti joka hylkää lapsensa, ja "hilluu vaan terasseilla ja ties missä ties kenenkä kanssa!!"
Ja narskuhan tietää, miten paljon tuo kommentti mua loukkasi, ja miten monta vuotta sitä olen työstänyt, ja nyt iski sillä vyön alle. Ja vielä kehtasi selittää, että ei hän tarkoittanut, ja että hän tarkoitti sitä kun entinen anoppi viittasi siihen että käytän paljon alkoholia (wtf?)

Joo mutta kertokaa ja auttakaa, miltä tämä kuulostaa ja mitä ihmettä minä teen=?!??!
Onneks on psykologille meno, YKSIN, maanantaina............................

Ainiiin ja sain selville, että tämähän on käynyt aiempaankin naisystäväänsä käsiksi.

Ja asiaa kun narskulta kysyin, olenko minä ollut ainoa, tämä kirkkain silmin katsoo silmiin ja toteaa, että tietenkin.
Mitä näiden päässä liikkuu?!?!