KESKUSTELUFOORUMI

Haluaisin tietää mitä tämä on.
Minä unohtelen paljon asioita, mutta olen varuillani koko ajan etten unohtelisi. Minulta jää tavarat joskus vääriin paikkoihin ja siitä saan kuulla vihasia kommentteja. Kuitenkin sitten. Hän unohtelee juuri niitä samoja asioita joista motkottaa minulle. Olen tästä hänelle sanonut eikä muka pidä paikkansa. Miksi se ei haittaa jos hän itse tekee niin? Miksi minä en saa tehdä? Tämä koskee muutakin kuin tavaroita. Hän saa valehdella mutta minä muka olen kauhea valehtelija. (en uskaltaisi valehdella hänelle kyllä ikinä) Hän saa töniä mutta minä en saa töniä.
Nalkuttaa en minä uskalla kyllä yhtään. Siitä nousee kauhea myrsky. Pitäisi vaan uskaltaa ja antaa myrskyn nousta. Tehdä samoin kuin hänkin.

Narsistia ei koske säännöt, hän saa tehdä mitä haluaa, mutta muiden pitää kyllä noudattaa sääntöjä ja toimia narsistin mielen mukaan. Narsistilla on itselleen oikeutus tekemiinsä asioihin, syy on aina toisessa, että hän nyt joutui sanomaan/tönimään yms

Se on jotenkin niin kummallista että päivän selvästi kielsi minua hetki sitten tekemästä jotain minkä itse sitten tekee kohta. Väittää ettei oo mitään sanonutkaan. Että muistan väärin.
Onko täällä muita sellasia joille on syntynyt huono muisti yhtäkkiä vasta sen jälkeen kun on alkanut seurustella tällasen henkilön kanssa? Ehkä tää kysymys on ihan turha.

Täällä ilmoittautuu yksi "unohtelija". Eikä tuo "muka"unohtelukaan vielä, vaan se, että tuntui etten enää edes ymmärrä mitään. Narskun kommunikointi oli niin hämmentävää, että tuntui, että en ymmärrä, osaa tai muista mitään. Eli kyllä, näin kävi minullekin. Nyt kun narskun kanssa seurustelusta on mennyt jo vähän aikaa ei enää tunnu siltä. Kyllä ne osaa vääntää asiat niin solmuun, että sitä tuntee olevansa aivan sekaisin.

Kultakutri, mulla tapahtunu tätä perheessä niin usein että osittain ollu jopa pelastus seurustelun kannalta. Unohtelua sattuu kaikille mut perhana kenenkään tartte olla ihmissuhteessa missä pitää olla jatkuvasti varuillaan millon sättiminen alkaa. Jos ei asiaa voi selvittää silleen että molemmilla on hyvä olla, paras vaan lähtee kävelemään. Mua kyl harmittaa että sosiaalisesti taitava tyhjä kuori pärjää yhteiskunnassa paremmin kuin semmonen joka haluu pärjätä autenttisena ittenään mut ainahan sitä voi vetää elämää semmoseen suuntaan missä tommoset nalkuttajat, itsekkäät räyhät ja pelurit ei oo osana. Toivossa on hyvä elää että yhteiskunnan yleisasenne semmosten valtaa kohtaan muuttus kans joskus.

Kyllähän tuota tapahtuu täälläkin. Voi että siinä tuntuu että pääsekoaa kun toinen syyttää valehtelusta, värityskirjan värittämisestä ja kaikesta mahdollisesta vaikka sä tiedät tasan tarkkaan miten tilanne tai joku keskustelu meni vain muutama minuutti sitten. Narskun mielestä se meni kuitenkin eri tavalla ja sä muistat väärin tai valehtelet. Ne on hyviä tuossa pelissä. Usein sitä joko alkaa kyseenalaistaa omaa muistiaan, tai sitten vaan antaa hiljaisen luovutusvoiton.. pidä tunkkis perkele. Vaikka sisimmissään tietää että itse on oikeassa.

----

Tuttu tunne , kun " keskustellaan", että pari minuuttia sitten sanottu asia kääntyy aivan päälaelleen ja lopputulema on se, että syy on minussa. Ja kun yrittää sanoa, miten asia juuri äsken oli, saa vastaukseksi " Kuuntele nyt itseäsi" . Ja ei niinkään tavaroiden, mutta asioiden ja ennenkaikkea lupausten unohtelu vertaansa vailla. Koetapa pysyä mukana ja järjissäsi....keskustelut käyty ja nyt kun vaan pysyisi tämä tilanne, ettei edes tarvitsi yrittää...parisen vuotta tätä ihmettelin ja paljon muutakin, ennenkuin ymmärsin, mistä kyse.
Onneksi ei mitään muuta, kuin seurustelusuhde, ei lapsia/ yhteistä omaisuutta tms. Huoh.

Ja minäkun olin pitänyt itseäni joka ei turhasta napise ja nalkuta. Jos ei eka sanominen riitä asia jää siihen ja tekee ja toimii sit yksin tai tekee homman itse.

Suhteessa minä olin kuitenkin se joka juuri em lailla pilaa kaikki reissut kun nalkuttaa asioista reissussa tai haastaa riitaa vaikka sitä en ollut tehnyt. Pelkkä väärin ymmärretty ilme tai ele minun kasvoilla sai riidan aikaan.
Minä jo pelkäsin itseäni, että niinkö olen sellainen oikeasti. Mutta teitä kohtalontovereita kun lukee niin alkaa saada omia ajatuksia selväksi hieman ja uskoa siihen sisimpäänsä. Ettei se vika aina ollut minun.