KESKUSTELUFOORUMI

Tämän hetken mielen myllerryksestä, onnesta ahdistukseen, voisin kirjoittaa kirjan, mutta koitan kertoa lyhyesti. Olen juuri siinä tilanteessa, jossa miettii onko tämä liian hyvää ollakseen totta.

Lapsuuteni oli rikkinäinen, vanhempani käyttäytyivät enemmän ja vähemmän narsistisesti. Sain nuorena oikea-aikaista apua ja selvisin hyvin. Tällä hetkellä +30-vuotiaana olen tyytyväinen elämään kaikilla osa-alueilla. Parisuhteen sijaan olen valinnut itsekseen elelemisen, koska minun on vaikea luottaa niin läheisessä suhteessa. Se mitä pelkään on, että kumppanini osoittautuu narsistiksi joka lopulta tuhoaa minut ja siksi olen lyhyiden suhteiden aikana ollut varpaillani milloin se alkaa. Se on minun heikkouteni, josta en tunnu pääsevän eroon.

Yksineloa siis menneeseen kesään saakka, jolloin tapahtui jotain uskomatonta. Muutama vuosi sitten olin Välimeren saarella lomalla ja ihastuin kovasti paikalliseen, tavallisennäköiseen mieheen +40v. Vietimme muutaman intensiivisen, ihanan viikon yhdessä. Tuolloin suhde ei jatkunut, mutta tänä kesänä mies otti minuun yhteyttä kertoen, ettei ollut voinut unohtaa. Enkä minäkään ollut unohtanut. Mies kertoi iän tuoneen halun asettua, perustaa vielä perheen ja kodin jossa elää rauhassa (aiemmista liitoista 3 lasta) ja halusi selvittää voisiko meillä olla tulevaisuutta yhdessä. Aloimme jutella videopuheluin, ja sitä on jatkunut päivittäin muutaman kuukauden ajan.

Melko pian mies kertoi uudelleen ihastuneensa ja jopa rakastuvansa minuun. Kävin hiljattain hänen luonaan lomamatkalla ja vietimme jälleen ihanan viikon yhdessä-nyt yhdessäolossa oli uudenlaista lämpöä. Hän teki eteeni kaiken mitä nainen voi vain toivoa- juuri oikeanlaista hellyyttä, kosketusta, huolenpitoa, kuuntelemista, läsnäoloa, kehumista...Hän näytti nauttivansa kovasti siitä itse, nähdä minut tyytyväisenä ja onnellisena, ja sanoikin sen usein. Että haluaa tehdä minut onnelliseksi ja nähdä minun hymyilevän. (Voiko narsisti näytellä täysin uskottavasti tässä asiassa?) Eikä hän tuntunut odottavan itselleen mitään. Ja minä tunsin itseni viehättäväksi naiseksi ja pikkutytöksi. Kukaan ei ole koskaan huolehtinut minusta, ja olenkin kasvanut pärjääväksi ja itsenäiseksi. Niissä lyhyissä parisuhteissa joita on ollut, olen ollut se vahvempi osapuoli. Ja voi miten hyvältä se tuntuikaan kun sai heittäytä toisen käsiin ja vihdoin rentoutua niin että toinen huolehtii kaikesta!

Ja niin onnellinen kuin olenkin hänen kanssaan, toinen puoli minua uskoo tämän olevan täyttä feikkiä.

Kerrottakoon se miehestä, että hänellä kuulostaa olevan suht tavallinen menneisyys ilman ylilyöntejä, vakaa työ 22 vuotta samassa paikassa, vakaan kuuloisia ihmissuhteita sekä lapsuus ja vanhemmat kun niistä kysyn, nostaa lämpimän hymyn kasvoille ja kertoo innoissaan. Lisäksi miehellä on vanhemmilta peritty talo. Menneistä suhteista kertoo kunnioittaen, "asiat asiana" miten kenenkin kanssa suhde päättynyt. Kaikkiaan vakaat ulkoiset elämisen puitteet siis. (Voiko näytellä, keksiä, peitellä, valehdella niin hyvin ettei oo "paljastunu" mitään epäilyttävää kuukausienkaan aikana?)

Suhde on edennyt vauhdilla. Nyt mies haluaisi minut sinne niin pian kuin olisin valmis. Ei malta odottaa että menisimme naimisiin, saisi huolehtia minusta, elättää, minun ei tarvitsisi käydä edes töissä jos en haluaisi, ja puhuu jo lapsistakin. Tuota vauhtia perustelee kulttuurilla, jossa rakastutaan helpommin ja muutetaan yhteen nopeasti. Mies kertoo rakastavansa lapsia ja on momessa tilanteessa ilmentänyt sen. (Kuulostaako narsistin alkumanipuloinnilta?) Myös tyypillinen karismaattisuus ja itsevarmuus pelottaa, siihen kun ei täällä kotopuolessa liiaksi törmää terveissä piireissä. Tähän mennessä mies on näyttäytynyt terveenä itsetuntona.

Kun puhun peloistani ja epäilyistäni ääneen, olen jopa kysynyt suoraan onko narsisti, ei koskaan hermostu, kosta, syyttele minua, ei mitään negat reaktiota. Vaan keskustellaan asiasta niin kauan ku haluan. On mielestäni jopa luonnottoman vakaa nuissa tilanteissa. Kuka tahansa hermostuisi jo niihin "syyttelemisiin".Hän sanoo kokevansa sen kunniana että kerron mitä mielessäni on. Miten hän siis voisi siitä hermostua. Ja koska tietää ettei ole sellainen ei ole syytäkään hermostua.Voisiko narsisti suhteen alussa näytellä noin tervettä kuullessaan tuollaisia syytöksiä? Olen myös sanonut että jos joskus muuttaisin sinne, valmistelisin kaiken suomessa niin, että voisin palata milloin tahansa ilman että olisin tyhjän päällä, sama vaikka meillä olisi lapsia tai mitä, jos hän muuttuisi, minä lähtisin.(Viitsisikö narsisti jatkaa suhdetta ja näyttelemistään tällaisen kanssa, joka "tietää" hänen olevan narsisti ja joka tekee selväksi ettei katselis sitä päivääkään?)

"Luota intuitioon, sydämesi ääneen." Siis mistä voi tietää varmaksi onko sisäinen ääni, joka sanoo ettei tuohon tyyppiin pitäisi luottaa, aiheellista intuitiota vai tunnelokkojen ja pelkojen puhetta? En minä ainakaan voi luottaa sisäiseen ääneeni tässä kohtaa, ainahan minä pelkään pahinta lähisuhteessa ja saan käännettyä kaiken narsismiksi.

Jos narsistin kanssa alkaakin suhde tällä tavalla ihanasti, voiko terve suhde alkaa näin ihanasti myös?

Koko ajanhan siis etsin ja "löydän" jotain pieniä vinkkejä mitkä "paljastaisi" tän ihmisen, mutta tähän mennessä ovat selittyneet kielellisillä väärinymmärryksillä ja oman pään tuotoksilla. En siis mitään kouriintuntuvaa todellista.

Ainoa huolenaihe on se, voiko tällaista olla ilman että toinen on narsisti?

Olet ilmeisesti kuullut rakkauspommituksesta, kysymysesi vaikuttaa siltä? Tarinassasi on kyllä merkkejä siihen suuntaan, siksi kai koetkin sekavuutta tässä suhteessa. Täyttä varmuutta näissä yleensä on vaikea saada valitettavasti. Pitäisi olla valmis lähtemään ennen kuin kaikki räjähtää käsiin (sitä varmuutta kun ei rakkauspommitusvaiheessa välttämättä tule, narsisti voi olla sen verran miellyttävä ja ymmärtävä tällöin), mutta toisaalta ei haluaisi pilata hyvää suhdetta.

Tärkeämmäksi koen tässä kuitenkin sen, että muuttaminen hyvin nopeasti uuteen maahan häneen luokseen (jos käsitin oikein) ja kaiken jättäminen taakse on ongelmallista vaikka kyseinen mies ei olisikaan narsisti, koska a) kun arki koittaa, hän voi olla vaikkapa kaikki päivät töissä ja sinä olet yksin keskellä tuntematonta ilman ketään tuttua ihmistä. Olet nähnyt hänestä vasta "lomaminän", ja ennen suuria päätöksiä olisi hyvä nähdä enemmän myös sitä "arkiminää". Mikäli hän alkaisi pikku hiljaa manipuloimaan sinua, olisit todella herkästi ja helposti eristettävissä muusta maailmasta tällaisessa tilanteessa. ja b) onko tämä oikeasti sitä mitä sinä haluat elämältäsi, vai haluatko tehdä mitä hän haluaa? Hänen kulttuurinsa ei ole peruste sille, että sinun tarpeidesi yli käveltäisiin, koska "hänen kulttuurinsa". Onhan sinullakin "sinun kulttuurisi" ja sinun tottumuksesi. Viestisi perusteella en oikein päässyt selville siitä, mitä itse haluat. Lähinnä koin, että haluaisit kovasti pitää itselläsi tämän huomion mitä mies sinuun kohdistaa, ja ehkä koet, että sinun on tehtävä niin kuin hän haluaa, jottet menetä tätä huomiota? Tällaisella syyllä ei kannata tehdä suuria päätöksiä, sillä juuri siihen rakkauspommitus tähtää.

Neuvoisin sinua siis mieluiten tutkiskelemaan sitä, mitä itse haluat tehdä. Sinulla on aivan yhtäläinen oikeus kuin hänelläkin pyytää, toivoa ja vaatia, että myös sinun toiveidesi ja halujesi mukaan toimitaan. Jos hän todella välittää sinusta, hän on siellä vielä vaikka et aivan heti nyt muuttaisikaan hänen luokseen. Jos hän todella välittää sinusta, hänelle tärkeää on viettää aikaa sinun kanssasi, ei lukita sinua "omaisuudeksi" kotiinsa.

Huomaan, että kirjoittelin tekstini aika paljon kysymyksesi (onko hän narsisti) kautta. On tietysti mahdollista, että hän ei ole, mutta tämän saat parhaiten selville pysymällä tiukasti kiinni omissa rajoissasi (tietämällä mitä tahdot & huomaamalla milloin et saa mitä tahdot). Narsisti ei kunnioita toisen ihmisen rajoja, vaan yrittää manipuloida itsensä niistä ohi. Eikä lopulta ole edes väliä sillä täyttääkö hän jonkin narsistiluokituksen kriteerit. Tärkeintä on se, että jos hän ei kunnioita rajojasi, niin silloin sitä kunnioittamattomuutta on luvassa hamaan tulevaisuuteen asti.

Ja vielä (en haluaisi kauheasti pelotella, mutta vastauksena kysymykseen), kyllä, sosiopaattinen narsisti varsinkin nauttisi siitä, että saisi "murrettua" tahtoonsa sellaisen, joka epäilee häntä. Hän on nähnyt sinussa haavoittuvuutesi (ja tavallaan paljastat niitä hänelle kertomalla epäilyistäsi), se on vain informaatiota hänelle tulevaa varten. Niin kauan kuin annat hänelle narsistista lähdettä siten, että olet riippuvainen hänen huomiostaan, niin kauan itse asiassa viestität hänelle, että olet riippuvainen hänestä vaikka sanoisit päinvastaista. Narsistille kaikki on peliä, ja fiksut narsistin tykkäävät tehdä monikerroksisia siirtoja.

Tämä vain siis vastauksena kysymykseen. Edelleen sanon, että on mahdollista, ettei hän ole narsisti. Paras suoja on ne omat rajat, niistä kiinni pitäminen.

Vielä yksi lisäys, oma mielipiteeni on, että hänen hermostumattomuutensa vaikuttaa hyvin epäilyttävältä. Se osoittaa siihen suuntaan, että hänellä on tavoite (saada sinut johonkin), jota kohti hän kulkee määrätietoisesti. Tavallisesti ihmiset loukkaantuvat jossain vaiheessa siitä, jos heidän vilpittömyyteensä ei uskota. Sosiopaatilla taas ei ole mitään syytä loukkaantua, koska hän ei edes ole vilpitön kaikissa pienissä vihjailuissaan ja hienovaraisissa painostuksissaan.

On siis pakko sanoa, että tarinassasi on monta hyvin epäilyttävää kohtaa mitä nyt näitä klassisia tarinoita on paljon kuullut. Ikävä tietysti, jos hän nyt jostain ihan muusta syystä käyttäytyisi näin ja täällä spekuloidaan tällaista. Silti näistä jutuista pitää varoitellakin, se on aika tärkeää. Muualta maailmasta saisit varmaankin näitä "anna mennä vaan, heittäydy elämään" -neuvoja, mutta näissä piireissä tarinoita kuulleena voin sanoa, että jos mietit "onko se minä vai onko se hän", niin ehkä jotain voi olla pielessä.

Kiitos vastauksesta NeitiK! Siinähän se onkin kun tämä ois just se unelmieni täyttymys mitä minä haluan. Perhe jonka haaveen olen tähän mennessä haudannut mahdottomana. Vakaa rakastava ihminen joka pitäisi huolta minusta ja lapsista-ihanteellinen perheidylli siis, siinä parhaassa tapauksessa. Uraihminen en ole, en sillä saralla kunnianhimoinen. Rakastan paikkaa missä hän asuu ja ilmastoa, olen aina halunnut muuttaa ulkomaille lämpimään maahan. Tämä kaikki kuitenkin niin että minulla on myös perheen ulkopuolinen elämäni, en todellakaan halua olla kenenkään jatke vaan itsellinen osa kokonaisuutta. Tämän kaiken se tietää ja hän on kovaa vauhtia tutustuttamassa minua myös ystäviinsä ja muihin ihmisiin( esim kertoo suomalaisesta yhteisöstä) siellä, jotta viihtyisin ja olisi muutakin elämää kodin ulkopuolella. Myös hän haluaa auttaa töiden etsimisessä ja puhuu siitäkin tyyliin "voit tehdä töitä jos haluat tekemistä, mutta sinun ei tarvitse".

Haluan tätä, mutta hitaammalla vauhdilla. En koe painostusta hänen suunnaltaan vaan se tuntuu poikamaiselta innostuneisuudelta, ikään kuin ei malta odottaa. Mutta ei vakavasti painosta. (Mikä siis huolettaa tässä on se, miten hän itse voi olla niin varma näin nopeasti.)Muuten hän kysyy pienimmätkin arkiset yhteiset asiat ensin minulta, mitä haluan, ja sitten tehdään sen mukaan. Eli kyllä, kerron omat toiveeni ja tarpeeni ja tähän mennessä menty ensisijaisesti niiden mukaan. Vasta jos mulle on ihan sama kummin tehdään, syödäänkö tänään täällä vai tuolla, hän päättää. Sen huomaan että omakin vauhtini alkaa kasvaa tuon yhteenmenon suhteen kun toinen on niin innoissaan, mutta en kuitenkaan suin päin tätä aio kiirehtiä. Enkä onneksi työtilanteeni vuoksi voikaan, olen mukana uudessa projektissa mitä en noin vain voi jättää muiden harteille. Kaikesta tästäkin puhuttu.

En siis koe tarvetta puhua mitään sen mieliksi. Siinäkin ehkä on kummallinen mutta, että vaikka olen liiaksikin realistinen, epäluuloissani hieman jäykkä ja varautunut lähtemättä maalailemaan yhteisestä tulevaisuudestamme mitään walt disneyn piirrettyä, ja tunnustamatta vastarakkautta vielä tässä vaiheessa enkä kehu häntä, kaikkiaan tuntuu etten anna hänelle oikein yhtään mitään, hän vaan hyväksyy kaiken sellaisenaan ja sanoo rakastavansa ehdoitta, "päivä päivältä yhä enemmän".SE on kummallista. Yksi esim on se, etten koskaan itse soita, vaan yhteydenotto tulee aina hänen puolelta,puhelu päivässä, ei mitään överiä siis. Viestin voin itse joskus laittaa jos on joku akuutti asia.

Mies on tulossa Suomeen ja luokseni max. kuukauden ajaksi (riippuen siitä kuinka tullaan toimeen saman katon alla) joulun aikaan. Varmasti sen jälkeen olen viisaampi tämän asian suhteen.

Vieraat kulttuurit eivät aukene kovinkaan helposti. Hienojakoiset vihjeet jäävät kuulematta, kun ei ole yhteistä äidinkieltä, eleet ja käytös eivät ole niin helppoja analysoida, nekään. Väärinymmärryksiä tulee varmasti, ja väärintulkintoja. Temperamentti on toinen, tyyli elää ihmissuhteita on toinen. Joissakin kulttuureissa valehtelukaan ei ole niin vakava epämoraalisuuden ilmiö kuin meillä, lähinnä "hauska jekutusleikki viihteeksi". Ota siinä sitten selvää syvemmistä persoonallisuuden piirteistä.

Joka tapauksessa sopeutuminen tulee vaatimaan paljon, vaikkei olisi mikään narsisti vastassa. Kannattaa hillitä tahtia ja katsella, vaikka kuinka tekisi mieli heittäytyä ihanalta tuntuvaan virtaan.

Kaikkien tietojen, sanojen, todenperäisyys kannattaa tonkia. Jutella perheensä ja ystäviensä kanssa paljon.
Lähipiiriin tutustuminen on avaintehtävä.

Hei!
Minulla on ollut vahan tuollainen samanlainen tilanne ulkomaalaisen, etela Ranskalaisen mieheni kanssa. Rakastan tata seutua, ilmastoa ja kulttuuria. Ruokia, viineja, hanen sukulaisiaan. Ja vaikka han on Narsku ja vasta nyt 27v jalkeen olen vihdoin saanut silmani todella avautumaan (vaikka tiesinkin hanen tilastaan jo vuosikausia) ja vihdoinkin tunteeni ovat kadonneet hanta kohtaan ja olen kuin paassyt hanen lumostaan irti, en silti kadu sita etta olen elanyt hanen kanssaan. Tottakai olen karsinyt, mutta olen myos kokenut paljon hienoja asioita, minulla on ihanat lapset, olen ollut onnellinen vaikka vaistoni ovat huutaneet etta tama on vaarin, minua kohdellaan ajoittain vaarin.

Minun mielestani sina et voi lahtea joka suhteeseen jo tuomitsemalla jokaisen miehen etukateen. Anna hanelle mahdollisuus! Tiedat nyt narsismista riittavasti etta huomaat kylla jos sua ruvetaan vetamaan pinnan alle. Nyt kun olen vihdoin tullut jarkiini huomaan heti kun mies alkaa koittaa sekoittaa paatani.

Silmani avautuivat lopullisesti (tai toivottavasti lopullisesti, silla tuntuu etta meilla narsistien uhreilla on jonkunlainen muistihairio - ne pahat ja todella ahdistavat ja pelottavat hetket unohtuvat kuin taikoen, tai alkaa epailla itseaan ja tapahtumia) kun sain tietaa etta mies, joka oli alistanut, dominoinut, ahdistellut, syytellyt, ollut mielettoman mustasukkainen ja manipuloiva oli myos yrittanyt iskea todella nuoria tyttoja. Se oli minulle se viimeinen pisara, silla kaikesta muusta huolimatta olin aina luottanut haneen. Kuvitellut etta vaikka han on paha minua kohtaan, niin olen se ainoa, etta ei koskaan menisi muitten naisten/tyttojen peraan. Etta suhteemme oli ainutlaatuinen ja rakkautemme ylivoittava, vaikeuksista huolimatta. Ja jos yrittaisin kaikkeni ettei han suuttuisi, niin kaikki olisi hyvin (vaikkei se koskaan toteutunutkaan). Ja niin paadyin paatokseen aloittaa eroamisen. Hankin terapeutin. Terapeutille kerroin kuinka mieheni oli raiskattu 10 vuotiaana hyvin kamalalla tavalla. Terapeutti sanoi heti etta se on varmasti valhe. Olin aivan jarkyttynyt. Mieheni oli itkenyt sita raiskausasiaa heti suhteemme alusta lahtien joka kerta kun tuli tosi paikka ja olin aikeissa erota. Joka kerta sai minut takaisin kun saalin sita pikkupoikaa joka brutaalisesti raiskattiin, ja jonka vanhemmat eivat vieneet hoitoon, vain poliisille ja laakariin jossa tehtiin havettavia tutkimuksia. Ja etta asiasta puhuttiin sukupaivallisilla ja kaikki tiesivat mutta kukaan ei auttanut hanta eika han saanut terapiaa. Minun terapeuttini kysyi olenko kuullut raiskauksesta keneltakaan muulta hanen sukulaiseltaan (kun kerran kaikki siita tietavat) ja sanoin ettei asiasta ole koskaan puhuttu muitten kanssa. Terapeutti oli aivan varma etta mieheni oli keksinyt tarinan pitaakseni minut otteessaan (esittaen uhria, kuten aina). Aloin ottaa selvaa 40v vanhasta asiasta ja sain yli 80v appivanhempani kauhuikseen. He vakuuttivat, aivan kuten mieheni veljet, etta totta oli etta mieheni oli ottanut eras silloin ollut 17v poika kiinni ja vienyt jollekkin pellolle, mutta joku maanviljelija oli kuullut mieheni itkun ja tullut pelastamaan. Mitaan ei ollut paassyt tapahtumaan, molemmat olivat pukeissa, maanviljelija peloitti 17v pojan pois ja vei mieheni kotiin. Mieheni vanhemmat veivat laakariin ja poliisille, tutkimukset tehtiin ja sen jalkeen mieheni meni jalkapalloharkkoihin. Kun kerroin sen miehelleni han repi pelihousunsa totaalisesti. Raivosi vanhemmilleen etta he valehtelevat ja peittavat totuutta, etta han oli ollut todella raiskattu ja vannoi sen lastemme kautta. Komensin appivanhempani todistamaan sanomansa ja he ottivat yhteytta siihen tuttuun laakariin joka oli tutkinut mieheni. Han myos vakuutti etta mitaan ei ollut tapahtunut, vaikka mieheni oli vuosikaudet itkenyt minulle kertoen yksityiskohtaisesti tosi graafisesti mita tapahtui ja olin aivan tolallani hanen puolestaan ja kuvittelin milta tuntuisi jos oma poikani raiskattaisiin. Nyt mieheni jatkaa vaittamista etta raiskaus on totta eika puhu enaa vanhemmilleen. Ja koska olen sanonut etta aion erota (en voi viela lahtea kun meilla on yhteinen ravintola myytavana) han on myos mennyt terapiaan ja on ylenpalttisen ihana ja ystavallinen minua ja kaikkia kohtaan. Han tekee taas kaikkensa etta jaan ja annan periksi. Mutta terapeuttini avulla olen nyt paattavaisempi vaikka valilla alkaa asiat epailyttaakkin.

Siis halusin silti sanoa, etten kadu tata elamaani, vaan ajattelen etta nyt on aika lahtea, mutten jaa vanhoja katumaan, katkeroitumaan tai miestani vihaamaan. Han on sairas ja sille en voi mitaan vaikka kuinka yritin auttaa. Mutta tuomita joku jo etukateen kun ei ole viela mitaan pahaa tehnyt on minusta surullista, silla jos han saa tarpeekseen epaluuloistasi, tulet ehka katumaan lopunikaasi ettet ole edes yrittanyt.

Mukava kuulla, että pääsette viettämään aikaa kunnolla yhdessä. Oli kyseessä sitten minkälainen ihminen tahansa, ainahan tuon ajan tarkoitus on, että tutustutte toisiinne ja pikku hiljaa tunnustelette miltä tuntuu. Mietin sellaistakin vaihtoehtoa, että jos haluat muuttaa kyseiseen maahan, mitä jos muuttaisit ensin omaan asuntoon etkä hänen luokseen? Rakentaisit sinne itsellesi omaa elämää ja katselisit yhä rauhalliseen tahtiin, miten suhteenne etenee? Samassa maassa hänen kanssaan ehkä helpommin tulee myös sitä arkiminää esille, kun etänä suhteillessa ollaan helposti siinä lomamoodissa kuitenkin.

Sanot, että haluat tätä, mutta hitaammalla tahdilla. Siinä siis se, minkä voit viestiä hänelle. Jos hän välittää sinusta aidosti, hän kyllä kunnioittaa toivettasi tutustua rauhassa. Painostus voi kuitenkin olla hyvin hienovaraista, etkä välttämättä ihastuneena sitä ymmärrä. Siksi on tärkeää, että pidät kiinni juuri niistä asioista, mitkä on itsellesi kaikkein tärkeimpiä. Muistat mitä ne ovat, ja että jos et ole vielä valmis näin kovaan tahtiin, niin sitten et ole. Uskon, että nämä epäilyksesi hänen narsistiudestaan juontavat pitkälti siitä, ettet koe olevasi valmis näin kovaan tahtiin ja haluat hiljentää. Silloin kannattaa hiljentää. Eihän sellainen suhde lopulta voisi edes toimia, jossa kokoajan epäilet vastapuolta. Siksi siis kannattaa kuunnella niitä omia tarpeita, että olet varmasti kartalla niistä (etkä vain kovasti halua kaikkien ongelmiesi ratkaisua kuin taikaiskusta, sillä sitä tämäkään mies - ei kukaan - pysty tuottamaan).

Luulen, että suomalaisten on aika helppo jäädä ihmettelemään muiden kulttuurien ihmisten toimia, kun meillä on vaikeampi vaistomaisesti nähdä onko se yli siinä kulttuurissa vai ei. Meillä kun on niin jähmeä kulttuuri. Ulkomaisissakin narsistien tukiryhmissä kuitenkin varoitetaan, että ei kannata oikeuttaa kaikkea vain sillä, että "hän on eurooppalainen". Ja näissä samoissa ulkomaisissa ryhmissä on juuri tämänkaltaisista tarinoista varoitettu, eli ei se ole normaali tapa muuallakaan edetä todella nopeasti suhteessa. Ihan käytännön syistäkin, sillä ettehän tunne toisianne. Se, että et tiedosta antavasi hänelle mitään on eri asia kuin mitä hän saa sinulta, tod.näk. tällaisesta tilanteesta narsisti saisi sinusta paljonkin. Kun eivät ne narsistit aina ole suoran ihailun perässä, vaan haavoittuvuuksien ja riippuvaiseksi tekemisen. Kyllä hän varmasti tietää, miten ihastunut häneen olet, ja sehän jo riittää pelin ylläpitämiseksi.

Toivottavasti saat asioihin pikku hiljaa selkeyttä. On ihan ok, että olet sellainen kuin olet, ei sinun tarvitse maalailla niitä walt disneyn satuja tässä heti, jos et vain ole sellainen ihminen (niitä muuten ei koskaan kannattaisi pitää esikuvina, koska niissä on niin narsistisia(&läheisriippuvaisia) teemoja että.. parannetaan hirviöitä rakkaudella jne.).