KESKUSTELUFOORUMI

Hei kaikki!
Olen uusi jäsen ja kaipaisin neuvoja tunteiden tappamisessa. Olen eronnut narsistimiehestä heinäkuulla, varmaan nyt kymmenennen kerran erottiin. Suhde ollut erittäin raastava ja välillä tuntuu ettei itsestä ole enää mitään jäljellä. Pelkään koko ajan mitä hän keksii vielä, mitä seuraavaksi, miten satuttaa. Olemme edelleen yhteyksissä, en saa katkaistua välejä. Emme näe, mutta viestittelemme ja soittelemme. Tarvisin apuanne ja kannustavia sanojanne, miten päästä tunteista eroon, miten lakata välittämästä ihmisestä joka on satuttanut niin paljon ja tehnyt viiden ja puolen vuoden aikana kaikki pahimmat mitä voi. Miten lakata pelkäämästä mitä seuraavaksi tapahtuu? Miten olla niin kylmä ettei yksikään loukkaava sana tai teko enää tunnu miltään? Haluan vielä laittaa teille runon jonka olen kirjoittanut 3 vuotta sitten.. enkä vieläkään päässyt eroon tästä tuskasta, pelosta ja ahdistuksesta.. enkä tästä ihmisestä.. kiitos kaikille jo etukäteen

"Miltä tuntuukaan kuulla että minua hän rakastaa. Mutta entä kun siitä rakkaudesta on tullut tappavaa? Kun joka kerta se minut alistaa, nujertaa, niin etten henkeä saa. Kun se vie elämän haluni, tekee minusta itselleni muukalaisen, vieraan. Mutta kun hän sanoo että rakastaa, tahdonkin kaikkeni hänelle antaa. -N-"

Eipä siinä ole paljon vaihtoehtoja, jos haluaa eteenpäin... välit poikki kokonaan ja antaa ajan kulua.. soittaa tai hoidella aika itselleen terapiaan. Riippuvuus ei katkea, jos pitää yhteyttä... riippuvuussuhteitahan tälläset on.

sätkynukke100 kirjoitti:Eipä siinä ole paljon vaihtoehtoja, jos haluaa eteenpäin... välit poikki kokonaan ja antaa ajan kulua.. soittaa tai hoidella aika itselleen terapiaan. Riippuvuus ei katkea, jos pitää yhteyttä... riippuvuussuhteitahan tälläset on.

Kaikki nuo oon tehnyt.. ilman tulosta.. terapia jäi kun kaikki olikin hyvin ja ei ollut enää syytä käydä, kun hän olikin ihana ja vannoi kaiken. Välit on katkaistu ja toiselle paikkakuntaa muutettu, mutta kaikki palasi ennalleen viiden kuukauden päästä ja muutto takaisin. (Tuolloin en toki ollut ymmärtänyt että hän on sairas ja syytin paljosta itseäni).

Mielestäni vaihtoehtoja on kaksi.

Ensimmäinen on, että jollain tapaa tajuat kuinka haitallinen tämä ihminen sinulle on, ja päätät katkaista välit ja jatkaa elämää. Löydät sen voiman jostain, ja ymmärrät oman arvosi.

Toinen on, että tapahtuu jotain tarpeeksi järkyttävää, joka pakottaa jatkamaan yksin eteenpäin, ja lopettamaan yhteydenpidon.

Itselläni se oli jälkimmäinen, eli perinpohjainen herätys millaisesta ihmisestä on kyse, ja miten sairas hän on. Ensimmäiseen vaihtoehtoon ei omat voimat riittäneet, tai tahdonvoima, vaikka tiesin haitallisuuden. Aiheeseen perehtyneen terapeutin avulla irtautuminen varmaan on mahdollista, mikäli ei halua jäädä odottelemaan, että jotain tapahtuu. Tunteiden kuolettaminen on prosessi, ja pirun hidas sellainen, mutta mahdollinen, ja oikeastaan ainoa vaihtoehto, jos haluaa elää omaa elämäänsä eikä tuhlata sitä ainaiseen pelkoon ja pelaamiseen, toiselle elämiseen...

nuttool kirjoitti:Mielestäni vaihtoehtoja on kaksi.

Ensimmäinen on, että jollain tapaa tajuat kuinka haitallinen tämä ihminen sinulle on, ja päätät katkaista välit ja jatkaa elämää. Löydät sen voiman jostain, ja ymmärrät oman arvosi.

Toinen on, että tapahtuu jotain tarpeeksi järkyttävää, joka pakottaa jatkamaan yksin eteenpäin, ja lopettamaan yhteydenpidon.

Itselläni se oli jälkimmäinen, eli perinpohjainen herätys millaisesta ihmisestä on kyse, ja miten sairas hän on. Ensimmäiseen vaihtoehtoon ei omat voimat riittäneet, tai tahdonvoima, vaikka tiesin haitallisuuden. Aiheeseen perehtyneen terapeutin avulla irtautuminen varmaan on mahdollista, mikäli ei halua jäädä odottelemaan, että jotain tapahtuu. Tunteiden kuolettaminen on prosessi, ja pirun hidas sellainen, mutta mahdollinen, ja oikeastaan ainoa vaihtoehto, jos haluaa elää omaa elämäänsä eikä tuhlata sitä ainaiseen pelkoon ja pelaamiseen, toiselle elämiseen...

Kiitos vastauksesta!
Sepä se kun voimat ei riitä.. olen niin monta kertaa tajunnut millainen ihminen hän on julmista teoista, mutta sitten uskonut kauniit sanat ja lupaukset. "Ei koskaan enää." "Oon oppinut ja ymmärtänyt, en ymmärrä miten sulle voin tehdä näin."
"En voi elää ilman sua ja nyt meet pois kun oon niin kamala ollut, en kestä tätä. Kuinka oon voinut olla." Välillä toki on tullut sitten näitä "en kadu mitään" ja "sä oot saanu mut valehtelemaan ja pettämään". Tätä mietin että miten kovettaa ittensä ettei kummatkaan sanat, ei hyvät, ei pahat vaikuttaisi. Hyviä tekoja nyt ei oo hetkeen näkyny, pahoja kylläkin. Kun olis vaan kylmä tai pystyis esittää sellasta.

N3kku kirjoitti:

nuttool kirjoitti:Mielestäni vaihtoehtoja on kaksi.

Ensimmäinen on, että jollain tapaa tajuat kuinka haitallinen tämä ihminen sinulle on, ja päätät katkaista välit ja jatkaa elämää. Löydät sen voiman jostain, ja ymmärrät oman arvosi.

Toinen on, että tapahtuu jotain tarpeeksi järkyttävää, joka pakottaa jatkamaan yksin eteenpäin, ja lopettamaan yhteydenpidon.

Itselläni se oli jälkimmäinen, eli perinpohjainen herätys millaisesta ihmisestä on kyse, ja miten sairas hän on. Ensimmäiseen vaihtoehtoon ei omat voimat riittäneet, tai tahdonvoima, vaikka tiesin haitallisuuden. Aiheeseen perehtyneen terapeutin avulla irtautuminen varmaan on mahdollista, mikäli ei halua jäädä odottelemaan, että jotain tapahtuu. Tunteiden kuolettaminen on prosessi, ja pirun hidas sellainen, mutta mahdollinen, ja oikeastaan ainoa vaihtoehto, jos haluaa elää omaa elämäänsä eikä tuhlata sitä ainaiseen pelkoon ja pelaamiseen, toiselle elämiseen...

Kiitos vastauksesta!
Sepä se kun voimat ei riitä.. olen niin monta kertaa tajunnut millainen ihminen hän on julmista teoista, mutta sitten uskonut kauniit sanat ja lupaukset. "Ei koskaan enää." "Oon oppinut ja ymmärtänyt, en ymmärrä miten sulle voin tehdä näin."
"En voi elää ilman sua ja nyt meet pois kun oon niin kamala ollut, en kestä tätä. Kuinka oon voinut olla." Välillä toki on tullut sitten näitä "en kadu mitään" ja "sä oot saanu mut valehtelemaan ja pettämään". Tätä mietin että miten kovettaa ittensä ettei kummatkaan sanat, ei hyvät, ei pahat vaikuttaisi. Hyviä tekoja nyt ei oo hetkeen näkyny, pahoja kylläkin. Kun olis vaan kylmä tai pystyis esittää sellasta.

Niinpä....elän itse samassa tilanteessa.. Ei ole helppoa, kun ihminen on päässyt päähän hyvän ja pahan vaihtelulla.. saanut aikaan voimakkaan riippuvuuden.. pelkällä tekstiviestillä on huumeenkaltainen vaikutus.. jos sellanen tulee. Narsistilla on valta. Tottakai se herätys pitää tulla itselle.. vaikee vaan tulla tavallaan sen herätyksen, jos on "koukussa" tai ainakin se tulee hitaammin.. vaikka mullaki on välimatkaa ihmiseen, se ei auta... ja olen viikot yksin. Silti olen monta vuotta mennyt tätä "koukkua". Yksi vaihtoehto on, että alkaa niin tylsäksi sille... ettei saa mitään hyötyä oikeen susta irti.. vaikea sekin. Sitten se kyllästyy ja voi jopa jättää rauhaa, jos ei kertakaikkiaan ole ihmisestä sille mitään hyötyä... ja sitten kun ymmärtää, että kaikki sen lepertelyt hädän hetkellä on teeskenneltyä.. ettei hyödyke lähde pois (koska niin se on). Vaikea tie, mutta kuulemma tästä voi selvitä... pitkä projekti päästä. Rakkaudesta tässä ei ainakaan puhuta... vaan aivan riippuvuussuhteesta puolin ja toisin. Se ainaki mulla on ristiriitakin... oon tekemisissä ihmisen kanssa ollut, joka ei oikeasti välitä ja pelaa elämässään kaikilla ihmisillä mitkä siihen kuuluu... Tollaset on taitavia manipuloimaan toisen pääkoppaa, kun sen aseman on saanut.. Tunteet jos niitä on ollut, on jääny matkan varrelle.. kun on kohdeltu niin ja näin. Jäljellä vain riippuvuus.. tottakai myös tuttu ja totuttu ihminen.. jonkunlainen kiintymys.. mutta hänen puoleltaan ei ole sitäkään. Vain se hyöty.. hänen elämäänsä. Valta, ettei kenenkään hovin jäsenen saa poistua hänen vaikutuspiiristään...se täytyy hänen säilyttää.

Hei N3kku. Onko sinulla lähipiirissä ystävää / tukihenkilöä? Minulla itsellä auttanut juuri se, että olen saanut ystävälle avautua TÄYSIN kaikesta ja pyytänyt häntä tsemppaamaan ja keksimään tekemistä heikkoina hetkinä.

Itseä helpotti hahmottamaan miten huonosti meni, kun kävimme exän kanssa paljon riitoja myös tekstiviestein, jolloin jäi jälki, milloin riita käyty. Kun viikossa on 7 päivää ja riitoja (+hänen syyllistämisiä) oli 5-7 päivänä viikossa, niin rupesin kirjaamaan päivämääriä paperille. Katsoin sitä listaa ja totesin, että tämä ei ole normaalia.
Itselläni on auttanut kaikkien kirjojen ja tukisivustojen lukeminen + tiedon haku narsismista. Jos osaat hyvin englantia, on monia amerikkalaisia sivustoja, josta olen tukea löytänyt. Lisäksi kirjoitin aika ruman kirjeen exälleni, jota en siis ikinä lähettänyt. Se on muistona kaikesta mitä hän on sanonut. Kirjoitin vaan siitä kaikesta p*skasta olosta, mikä sisälläni velloo/velloi. Luettelin kirjeeseen myös KAIKEN mitä muistin, millä tavalla hän on minua haukkunut ja syyllistänyt. Sitten luin kirjeen ja sain inhoreaktion itselleni. Palaan aina kirjeeseen kun tulee "heikko hetki". Heikkona hetkenä yritän saada itselleni sen kirjeen / muistelun avulla sen saman tuntemuksen (häpeän, huonommuuden ja syyllisyyden), jonka hän silloinkin sai. Se auttaa minulla.

Blokkaa ihmisen numero (vaihda kännykkänumeroa jos mahdollista!), osoita sähköpostit roskapostiin, ja blokkaa myös sosiaalisesta mediasta (facebook, instagram). Tiedän, että vaikeaa tulee olemaan sinulla. Mutta muista, että ihminen joka todellisesti rakastaa sinua, ei ikinä tekisi/sanoisi niitä hirveitä asioita. HÄN ei koskaan muutu. Vain sinä voit tehdä sen päätöksen, ja parantaa elämänlaatuasi tekemällä stopin.

Lujuutta ja voimaa! <3

Totaallinen 0 tolerenssi kaikelle yhteydenpidolle. Alkuaan oli todella vaikeaa, mutta päivä kerrallaan helpottaa.
Piti estää puhelimesta viestit, puhelut, kaikenlaiset yhteydenottomahdollisuudet fb ja kaikki.

Sen jälkeen rupesin kirjaamaan konkreettisesti paperille niitä hyviä asioita ja sitten niitä huonoja.
Hyviä on muutama rivi, kun taas niitä huonoja on kohta jo melkein 3 kpl A4 arkkia.
Lisäsin arkin pohjalle vielä kirjoista koottuja asioita, mitkä olivat kuin minun arjesta. Joten on konkreettisesti mustaa valkoisella siitä kannattaako siinä suhteessa enää roikkua. Järki vie tunteet lopulta. Onneksi!
En sano, että olisin itse täysin toipunut narsistisuhteesta, mutta edelleen päivä kerrallaan. . .
Terapia ja kirjat oli se alku millä lähdin asioita purkamaan.

https://www.youtube.com/watch?v=B--1DW9e-vA Näillä minä olen päässyt pienin askelin itseni kanssa eteenpäin asioissa ja lueskelemalla täällä ja muualla... puhumalla.

sätkynukke100 kirjoitti:

N3kku kirjoitti:

nuttool kirjoitti:Mielestäni vaihtoehtoja on kaksi.

Ensimmäinen on, että jollain tapaa tajuat kuinka haitallinen tämä ihminen sinulle on, ja päätät katkaista välit ja jatkaa elämää. Löydät sen voiman jostain, ja ymmärrät oman arvosi.

Toinen on, että tapahtuu jotain tarpeeksi järkyttävää, joka pakottaa jatkamaan yksin eteenpäin, ja lopettamaan yhteydenpidon.

Itselläni se oli jälkimmäinen, eli perinpohjainen herätys millaisesta ihmisestä on kyse, ja miten sairas hän on. Ensimmäiseen vaihtoehtoon ei omat voimat riittäneet, tai tahdonvoima, vaikka tiesin haitallisuuden. Aiheeseen perehtyneen terapeutin avulla irtautuminen varmaan on mahdollista, mikäli ei halua jäädä odottelemaan, että jotain tapahtuu. Tunteiden kuolettaminen on prosessi, ja pirun hidas sellainen, mutta mahdollinen, ja oikeastaan ainoa vaihtoehto, jos haluaa elää omaa elämäänsä eikä tuhlata sitä ainaiseen pelkoon ja pelaamiseen, toiselle elämiseen...

Kiitos vastauksesta!
Sepä se kun voimat ei riitä.. olen niin monta kertaa tajunnut millainen ihminen hän on julmista teoista, mutta sitten uskonut kauniit sanat ja lupaukset. "Ei koskaan enää." "Oon oppinut ja ymmärtänyt, en ymmärrä miten sulle voin tehdä näin."
"En voi elää ilman sua ja nyt meet pois kun oon niin kamala ollut, en kestä tätä. Kuinka oon voinut olla." Välillä toki on tullut sitten näitä "en kadu mitään" ja "sä oot saanu mut valehtelemaan ja pettämään". Tätä mietin että miten kovettaa ittensä ettei kummatkaan sanat, ei hyvät, ei pahat vaikuttaisi. Hyviä tekoja nyt ei oo hetkeen näkyny, pahoja kylläkin. Kun olis vaan kylmä tai pystyis esittää sellasta.

Niinpä....elän itse samassa tilanteessa.. Ei ole helppoa, kun ihminen on päässyt päähän hyvän ja pahan vaihtelulla.. saanut aikaan voimakkaan riippuvuuden.. pelkällä tekstiviestillä on huumeenkaltainen vaikutus.. jos sellanen tulee. Narsistilla on valta. Tottakai se herätys pitää tulla itselle.. vaikee vaan tulla tavallaan sen herätyksen, jos on "koukussa" tai ainakin se tulee hitaammin.. vaikka mullaki on välimatkaa ihmiseen, se ei auta... ja olen viikot yksin. Silti olen monta vuotta mennyt tätä "koukkua". Yksi vaihtoehto on, että alkaa niin tylsäksi sille... ettei saa mitään hyötyä oikeen susta irti.. vaikea sekin. Sitten se kyllästyy ja voi jopa jättää rauhaa, jos ei kertakaikkiaan ole ihmisestä sille mitään hyötyä... ja sitten kun ymmärtää, että kaikki sen lepertelyt hädän hetkellä on teeskenneltyä.. ettei hyödyke lähde pois (koska niin se on). Vaikea tie, mutta kuulemma tästä voi selvitä... pitkä projekti päästä. Rakkaudesta tässä ei ainakaan puhuta... vaan aivan riippuvuussuhteesta puolin ja toisin. Se ainaki mulla on ristiriitakin... oon tekemisissä ihmisen kanssa ollut, joka ei oikeasti välitä ja pelaa elämässään kaikilla ihmisillä mitkä siihen kuuluu... Tollaset on taitavia manipuloimaan toisen pääkoppaa, kun sen aseman on saanut.. Tunteet jos niitä on ollut, on jääny matkan varrelle.. kun on kohdeltu niin ja näin. Jäljellä vain riippuvuus.. tottakai myös tuttu ja totuttu ihminen.. jonkunlainen kiintymys.. mutta hänen puoleltaan ei ole sitäkään. Vain se hyöty.. hänen elämäänsä. Valta, ettei kenenkään hovin jäsenen saa poistua hänen vaikutuspiiristään...se täytyy hänen säilyttää.

Kiitos! Tätä juuri yritän itselleni toistella etteivät anteeksipyynnöt ole koskaan olleet oikeita, se on se oma hyöty mitä niillä tavoitellaan. Se onkin jännä kun tätä mietin.. kun hän satuttaa, tekee jotain tyhmää tai muuta, minä itken ja menen paniikkiin, hän huutaa, syyttää, haukkuu jne.. minua ja minulle, vaikka itse on tehnyt väärin, vasta kun oon saanut voimaa ja alan etääntyä alkaa tämä anteeksipyytely ja kehuminen ja ”nyt ymmärrän, viimein”. Ja menee hetki ja sama käytös ja kaava toistuu.. valehtelee, pettää, käyttää henkistä väkivaltaa. Eihän näin ns normaali ihminen toimi. Ymmärrän kyllä omankin riippuvuuteni olemassaolon. Inhoan häntä ja hän satuttaa, mutta tarvitsen, enkä voi hyväksyä ettei sitä toista puolta, sitä hyvää puolta olen. Oon riitojen aikana niin monesti sanonukki ”sä et oo tollanen, sä oot se kiltti ihminen joka olit aluksi, joka ei koskaan mua satuttais.” Sairasta sekin että edelleen luulee sellasen ihmisen olevan tuossa hirviössä joka ei koskaan satuttaisi, vaikka se tekee sitä koko ajan. Kylläpä tulee taas tekstiä, mutta auttaa pohtia näitä. Tsemppiä sinulle omaan tilanteeseesi. Eikö ongelman myöntäminen kaikissa riippuvuuksissa ole ensiaskel parannukseen, toivotaan että pääsemme tästä!