KESKUSTELUFOORUMI

Ajattelin lähteä kyselemään teidän muiden mielipidettä asiaan jota itseäni on askarruttanut ja haluaisin muiden mielipidettä onko aihetta epäillä erästä henkilöä narsistiksi. Tapaus on eräs minua 7 v vanhempi nainen jonka kanssa olin 5 kk suhteessa. Suhteemme päättyi vuosi sitten joten aikaa on ollut välissä, tosin "ystävyytemme" jatkui jonkun aikaa senkin jälkeen.

Olimme tunteneet noin vuoden ajan opiskeluympyröistä. Tiesin hänellä olevan ADHD-diagnoosi mutta myös omien sanojensa mukaan kaksisuuntainen mielialahäiriö ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Meillä alkoi synkata erään opintoprojektin merkeissä todella hyvin ja aloimme olla yhteydessä enemmänkin. Näimme tietysti myös opiskelijakavereiden kesken ja hän alkoi ottaa minua valtaansa. Hän oli omasta mielestäni kaunis, viehättävä ja meillä oli samanlainen huumorintaju. Hänen seurassaan oli mukavaa olla, hän kuunteli, jaoimme elämämme iloja ja suruja. Hän kertoi omasta hurjasta päihdemenneisyydestään ja traumaattisesta lapsuudestaan johon kuului mm. sijaiskodissa eläminen. Hän kertoi olleensa kiinnostunut minusta pidemmän aikaa ja itsekin sanoin samaa. Hän oli todella kannustava ja hänen kanssaan tunsin että vihdoinkin olen rakastunut ja oli joku joka välittää ja haluaa olla joka päivä yhteydessä. Hän oli ensimmäinen parisuhteeni ja tämä tuli hänelle pian selväksi.

Jo suhteen alussa huomasin kuinka hän kehuskeli omasta itsestään ja oli todella tietävä kaikesta. Hän oli hyvin itsevarma ja tämä oli itselleni, hiukan heikon oman itsetunnon omaavalle ihmiselle erikoista. Hän oli myös hyvin leuhka. Silti hän osasi huomioida ja olla rakastava ja läheinen. Vaikkakin hän sanoi ettei pysty kunnolla rakastamaan koska häntä ei ole koskaan rakastettu. Varmaankin jo ensimmäisen kuharruskuukauden jälkeen aloin kuitenkin pian huomaamaan että hänen seurassaan olin aina kuin yleisö, eli minä kuuntelin hänen juttujaan ja annoin tukea sille kun hän tilitti omasta menneisyydestään ja kuinka muut ihmiset joihin hänellä oli huonot välit, olivat pahoja ja ilkeitä ihmisiä. Hän nimitti muun muassa entistä avomiestään (lapsensa isää) narsistiksi ja muutamia muitakin entisiä ystäviään. Ihmisiä hän osasi selän takana minulle haukkua ja aliarvioida. En muista hänen kehuneen yhtäkään ihmistä koskaan.

Tuli vaihe että minun mielipiteeni alkoi olla vääriä ja aloin unohtamaan pikkuhiljaa oman itseni. Hän myös vähätteli minua silloin tällöin ihan pienissä asioissa ja minusta alkoi tuntua että en ole riittävä. Hän myös käänsi keskustelut tai viestittelyt aina itseensä jollain tavalla ja puhui päälle. Hän ei paljoa kuunnellut minun asioitani eikä ole juuri koskaan kysellyt kuulumisiani. Joko hänellä oli tyhjä katse silmissään tai sitten hän alkoi näprätä puhelintaan tai hyräilemään jotain biisiä kun yritin kertoa hänelle jotain. Hän on myös sanonut minulle suoraan “en ehdi nyt kuuntelemaan sua”. Tämä loukkasi jo tuolloin paljon.

Hälytyskellojen olisi pitänyt soida kun hän jäi kiinni siitä että hän oli erään keskustelumme äänittänyt salaa ipadillaan. Ja tiesin hänen myös nauhoittaneen entisen avomiehensä puheluita. Hän kertoi syyksi että pitää olla todistusaineistoa sosiaaliviranomaisia varten (tämä naiseni oli siis yksinhuoltaja). Ehdin kuitenkin tavata kerran tämän ex-miehen ja olen kuunnellut heidän välisiä puheluitaan kun ovat puhuneet kaiuttimessa. Voin sanoa että tämä ex-mies oli alistettu ihmisraasu.

Tietynlainen epäsuora agressio tämän naiseni taholta tuli pian esiin ja en uskaltanut enää hänen seurassaan antaa mitään itsestäni, aloin varomaan sanojani koska hän suuttui helposti jos ”kyseenalaistin” häntä vaikka kyseessä oli normaali keskustelu. Hän ei kestänyt minulta kritiikkiä, vaan halusi olla päähenkilö joka määrää yhteisiä menojamme tai arkiaskareita. Hän ei tehnyt kompromisseja. Seksistä hän kyllä piti ja se olikin kohdallamme hyvää, jopa villiä. Liekkö sitten koukku minuun?

Koin suhteemme ajan jonkin sortin hyväksikäyttöä ja sitä on tapahtunut myös eromme jälkeen. Hänellä on aina tavatessamme ollut jokin ongelma tai tehtävä johon on tarvinnut apua. Nakittanut minulle erilaisia tehtäviä jotka kuuluisi hänelle. Olen myös hyvää hyvyyttäni maksanut hänen jotain pienimuotoisia ostoksia. Aloin olemaan pitkin syksyä aika loppu henkisesti ja fyysisesti. Sain jopa rytmihäiriöitä mutta koska rakkaus ihmistä kohtaan oli niin kova, en välittänyt. Olo oli todella ristiriitainen, rakastin mutta samalla inhosin ja tunsin että minulla itselläni ei ollut enää mitään väliä. Aloin elää hänen kauttaan ja asetin itsekin hänen tarpeet etusijalle.

Minulla oli ollut pettämisepäilyjä suhteemmekin aikana. Hän oli viettänyt öitä baari-iltojen jälkeen parin miespuolisen kaverinsa kanssa ja kuulemma vain nukkuen. Hän ei ikinä ole tunnustanut että olisi pettänyt vaikka olen sitä kysynyt. Liekkö totta vai valetta.

Hänellä oli koko syksyn aikana pääohjelmassa muuttaa omasta kotikaupungistaan minun kotikaupunkiini. Sitten tapahtui muuttopäivä kun hän muutti pois edellisestä kotikaupungistaan. Tuolloin olin hyvin uupunut sekä hänestä että omasta syksyn työrupeamastani. Tuona iltana en jaksanutkaan olla enää mukava ja mielistellä häntä vaan olin hyvin huonolla tuulella ja väsynyt. Hän tyrmistyi käyttäytymisestäni ja koko suhteemme muuttui. Hän sanoi että ei pysty katsomaan minua enää samalla tavalla. Ei mennyt kuin viikko niin hän halusi erota vedoten siihen että hän ei pysty enää seurustelemaan eikä suhteemme toimi. Tästä olen jälkeenpäin kyllä hyvin samaa mieltä. Minua hän ei kuitenkaan koskaan ole erosta syyttänyt. On hämmentävää että hän on eromme syyksi sanonut sen jälkeen eri yhteyksissä aivan erilaisia versioita: ”kaksisuuntainen mielialahäiriö”, ”olemme niin eri maailmasta”, ”en pysty vakavaan suhteeseen”, ”en pysty olemaan yhden miehen kanssa”, ”olen adhd ja kyllästyin”. Tämä esimerkki kertoo siitä että olen usein ollut hänen puheistaan hyvin sekaisin koska hän menee asiasta toiseen ja kertomukset vaihtelevat aina asiayhteydestä ja kenelle hän kertoo. Hän on suuttunut kun olen muiden seurassa kertonut muille hänen kertomista asioista. Hän haluaa kovasti itse hallita mitä hänestä puhutaan. Tuntuu että yhtä totuutta ei ole vaan ne vaihtelevat ja ovat mielestäni hyvin ylivedettyjä saavutuksia tai ylidramatisoituja tapahtumia.

Eromme jälkeen jatkoimme kavereina, mutta tuolloin vasta astuikin mukaan varsinainen henkinen väkivalta ja höykyttäminen. Hän haukkui minua, vähätteli ja ilkeili kun hyvää hyvyyttäni autoin häntä edelleen vaikka missä asioissa. Olimme eronneet, mutta hän halusi omistaa minut. Palkkiona siitä että autoin häntä sain vain henkisesti turpaani, eikä kiitosta juuri koskaan kuulunut. Kun erehdyin joskus torjumaan hänen vaatimuksensa ja pyyntönsä, hän raivostui silmittömästi ja vetosi aina siihen että jos kerran välitän hänestä ja rakastan, niin tottelen häntä. Kilttinä ihmisenä aina suostuin. Hän tiesi, että minulla oli edelleen tunteita häntä kohtaan ja osasi pelata sillä. Pelasi myös saamalla minut mustasukkaiseksi hänestä.

Kerran hän haukkui minua huonosti käyttäytyväksi sovinistisiaksi viitaen edellisen illan illanistujaisiin ja veti tähän tarinaan mukaan että yhteiset kaverimme olivat olleet samaa mieltä. Ihmettelein että enkö muka itse enää tunne itseäni ja käyttäydyn huonosti näkemättä sitä. On kuitenkin selvinnyt että nämä tarinassa esiintyneet kaverimme ovat ihmettelleet koko stooria kun olen sen heille kertonut. Tämä exäni siis valehteli minulle koko jutun eikä hän halunnut puhua koko asiasta kun paljastui että olin kysynyt itsestäni ja käyttäytymisestäni näiltä toisilta.

Viime keväänä sain hänestä ja meidän "ystävyydestä" tarpeekseni ja sanoin suoraan hänelle mitä ajattelin ja avasin hänen käyttäytymistään ja toimimistaan. Tämä tapahtui viestittelyjen kautta. Silloin hän hyökkäsi ja väitti minun tehneen hänelle fyysisesti pahaa. Tyrmistyin koska nämä väitteet eivät olleet totta. "Et vain muista/olet halunnut unohtaa", nämä olivat hänen vastauksensa.

Hänen käytöksensä oli aiheuttanut minulle katkeruuden ja mielipahan. Halusin yrittää vielä viimeiseen asti tämän exäni kanssa puhua välejämme kuntoon mutta turhaan. Hän ei suostunut kohtaamaan asiaani vaan osasi aina kääntää keskustelun näyttämään toisenlaiselta. Hän sai minut näyttämään syylliseltä tai täysin erehtyneeltä ihmiseltä joka tarvitsee hoitoa/terapiaa. Tämän tapaamisen yhteydessä hän ei pystynyt edes pyytämään anteeksi (eikä ole sitä juuri koskaan aiemminkaan tehnyt). Kun kysyin häneltä tapaamisessamme ”etkö aio pyytää edes anteeksi?”, hän vastasi: ”En, koska olen ollut vain oma itseni”.

Tarinamme on päättynyt ja hyvä niin. En ole ikinä tavannut niin myrkyllistä ja kuluttavaa ihmistä. Toivoisin että muutkin kiertäisivät hänet kaukaa. Hän jätti minuun todella petetyn olon. En sitten tiedä olenko ylireagoinut kaikkeen vai onko aihetta epäillä narsistisesta persoonallisuushäriöstä? Eräs ulkopuolinen kysyi minulta kerran baarissa "miten suostut oleman tuon dominoivan naisen sätkynukke?"

.. sätkynukke.. sellaisia me täällä palstalla olemme/olimme... Naruista vedeltäviä riippuvaisia. Hyvä kun olet päässyt eteenpäin.. jälkeenpäin sen varmasti parhaiten ymmärtää, missä sumussa sitä loppuviimeksi on ollut kauan.. ja millaista kohtelua on sietänyt riippuvaisena ihmisenä. Kiitos kun jaoit elämästäsi tämän

Sanot, ettet koskaan ole tavannut yhtä myrkyllistä ihmistä, ja se lienee se pääasia tässä. Vaikea ammattilaistenkin on diagnosoida tarkkaan onko jollakulla narsistinen persoonallisuushäiriö, vai kattavatko nämä ADHD, bipolaari ja epävakaus jo tämän käyttäytymisen. (Vai onko joku näistä väärin diagnosoitu, ja oikea diagnoosi olisi jotakin narsismiin liittyvää, sitä tietenkään emme osaa sanoa, mutta ehkä sillä ei ole merkitystäkään). Yleisesti voin sanoa, että naispuoliset narsistit tyypillisesti saavat epävakaan persoonallisuuden diagnoosin, sillä narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit suosivat miehiä. Tämä on jossain määrin sekoittavaa, sillä epävakaan persoonallisuuden diagnoosin voi saada myös traumatisoitunut ei-narsistinen ihminen.

Et kutenkaan tarvitse hänelle narsistisen persoonallisuushäiriön diagnoosia, jotta voisit sanoa reagoineesi oikealla tavalla. Kuvaamasi käyttäytyminen kuulostaa hyvin raskaalta, jolloin en pidä reagointiasi ylimitoitettuna, riippumatta siitä mikä diagnoosi hänellä on. Diagnoosilla ei ole väliä, vaan käyttäytymisellä, ja olet aivan varmasti toiminut oikein ottaessasi etäisyyttä häneen. Ehkä haluat tietää kuinka tarkoituksellinen hän teoissaan oli kysyessäsi tätä. ADHD voi sisältää tahditonta käytöstä ja epävakaus epämääräisiä hyökkäyksiä, mutta kokisin lopussa kuvaavamasi lauseen "en, koska olen ollut vain oma itseni" kuvaavan olennaisen. Hän hyökkää sinua kohtaan ja työntää kaiken pahan olonsa sinuun, mutta ei koe tehneensä mitään väärin. Voi olla, että hän on vain täysin sokea omalle käytökselleen, toisaalta taas valehtelu kuulostaa jo tietoiseltakin tarinoinnilta. Toinen olennainen pointti on se, että hän jo alussa sanoi olevansa kykenemätön rakastamaan. Todella usein ihminen joka sanoo näin, oikeasti myös tarkoittaa sitä, ihastuneena emme vain usko sitä. Luulemme olevamme se poikkeus, joka "parantaa" heidät.

Joka tapauksessa on hienoa, että olet itse selvillä siitä mihin suuntaan tästä haluat lähteä, se on pääasia. Muista ottaa silti aikaa itsellesi rauhoittumiseen ja kokemuksen käsittelyyn, nämä kokemukset ovat kuluttavia, eikä niistä tarvitse selvitä yhdessä yössä. Vietä hieman aikaa itsetutkiskelun parissa ja tarkastele niitä syitä miksi kiinnostuit hänestä, mitä tarvetta sinussa hän täytti, ennen kuin lähdet uuteen suhteeseen.

Kiitos NeitiK vastauksesta. Nämä laittaa taas pohtimaan asioita. Persoonallisuushäiriöiden ja mielenterveysongelmien diagnosointi on varmasti todella vaikeaa eikä se tosiaan muuta tosiasiaa siitä ihmisestä. Hän kävi psykoterapiaa mutta joutui lopettamaan sen muutettuaan pois edellisestä kotikaupungistaan. Ihmettelen että miksi narsismia pidetään miesten sairautena vaikka omasta kokemuksesta voin sanoa että nainenkin osaa olla todella katala. En väitä etteikö adhd itsessään synnytä jo jotain samoja oireita, mutta en usko että adhd tekee ihmisestä tunteettoman itsekkään ilkeilijän.

On kuitenkin hyvä että en ole yksin ajatusteni kanssa tästä naisesta koska hänen yksi kaverikin oltuamme eromme jälkeen yhteydessä kertoi että rankinta on tässä exässäni on itsekkyys, empatiakyvyn puute ja epärehellisyys. Hän ei ole kiinnostunut muista vaan muut ovat häntä varten. Epärehellisyys onkin asia joka avasi silmäni, miten voin olla tekemisissä ihmisen kanssa jonka puheisiin en voi luottaa. Luulin joskus että hänen kertomat tarinat ovat tosia ja hän on viettänyt ja viettää uskomattoman värikkään elämän. Kehui itseään kuinka kaikkitietävä ja suorastaan "julkkis" hän on omalla työpaikallaan. Nyt jälkeenpäin tajuan että hänen juttunsa oli epäloogisia ja epäuskottavia joilla hän selkeästi yritti vaikuttaa minuun ja onnistuikin saamalla usein pahan mielen. Hän kerrankin syötti mielipiteitä yhden kaverinsa suuhun jolla pyrki loukkaamaan minun osaamistani erään koulutyön tiimoilta. En ole koskaan joutunut puntaroimaan kenenkään ihmisen luotettavuutta. Ymmärrän pienen valkoisen valheen tai sen että ei kerro kaikille kaikkea, mutta suora valehtelu tai totuuden muuntelu on todella henkistä myrkkyä.

Tuo oli aika osuva kokemukseni että yritin omalla rakkaudellani opettaa häntä rakastamaan ja antamaan hänelle jotain hyvää ja aitoa. Voi ehkä vain todeta että se oli turhaa enkä todellakaan onnistunut omilla tunteillani muuttamaan hänen käsitystä että elämä voi olla rauhallista ja hyvääkin. Onkin todella mielenkiintoista miettiä mitä hän minusta oikeasti alunperin halusi. Tämä tapaus on surullinen koska hän oli itselleni ja kaveripiirillemme valo, todella hauska ihminen. Sitten kun itse pääsin puraisemaan tämän henkilön kuoren läpi, paljastuikin kylmä, henkisesti agressiivinen ja kiroileva demoni. Jälkikäteen mietin että hänen silmänsä olivat tyhjät (ainakin näin tämän hetkisen näkemyksen mukaan), kuin ei olisi sielua ollenkaan siellä takana. Samoin pistävä ja halveksiva vihamielinen katse. Saattaa olla että näkemykseni perustuu siihen että näen hänet aivan eri ihmisenä nyt kuin silloin hyvinä aikoina.

Noi katseet kertoo sellasista paljon.. Halveksivia ilmeitä kun kääntää päänsä jne... ja kun saa huomiota sopivaan aikaa, humaltuu .. ja siitä toipuu hetken, ennenku on taas "oma itsensä". En kans ymmärrä, että jaotellaan tätä asiaa sukupuolen tai rodun... tai muunkaan perusteella. Samaa niissä kaikissa on ihan mihkään ulkoisiin ym ominaisuuksiin katsomatta. Narsistinen on narsistinen. Pelinappuloita ja hyödykkeitä on muut ihmiset

Siinä on jokin kulttuurinen tulkintatapa, kun nainen käyttäytyy narsistisesti, se helpommin tulkitaan, että "hän ei hallitse tunteitaan". Kun mies taas käyttäytyy narsistisesti, se tulkitaan helpommin väkivaltaiseksi. Mietitään esimerkiksi loukkauksesta itkupotkuraivarin saavaa naista ja miestä, nainen todennäköisesti tulkitaan epävakaaksi ja mies narsistiksi. Mies totta kai saa raivonpuuskassaan myös pahempaa vahinkoa aikaan, mikä myös vaikuttaa tulkintaan, vaikkei ehkä pitäisi. Toisaalta sukupuolten välillä on myös siinä ilmiasussa eroja, miehet ovat useammin overt-tyyppisiä narsisteja (mihin narsistisen persoonallisuushäiriön kriteerit kuuluvat) ja naiset taas käyttävät enemmän covert tyyppisiä strategioita (juoruilu, uhrin esittäminen, tekojen peittely ulkopuolisilta jne.). Naisille ja miehille yleensä sallitaan ja heiltä odotetaan eri tyyppistä käyttäytymistä, ja myös narsistit mukautuvat näihin odotuksiin. Jokainen yksilö silti on omanlaisensa, eli ihan kumpaa vaan ja molempia käyttäviä voi löytyä kaikista sukupuolista.

Lopultahan se on kuitenkin kaksiteräinen miekka sen diagnoosin etsiminen. Toisaalta on vapauttavaa tietää, että vastapuoli "oikeasti" on narsisti, mutta toisaalta se on rajoittavaa. Silloin moni käytännössä hyvin hankala ihminen, joka ei satu ylittämään diagnoosikriteerin rajaa, on "normaali". Jos ihmiset jakaa "narsisteihin" ja "normaaleihin", tällöin "normaalien" ihmisten hankalaa käytöstä olisi velvoitettu sietämään ja vasta jos hän on "narsisti", voi lähteä. Tärkeämpää on se käytös, ja tässäkin tarinassa voi kyllä sanoa, että kyseessä on narsistista käytöstä (tämän kuvauksen perustella). Mistä syystä, sen ehkä tiedät itse paremmin, koska olet hänen kanssaan ollut tekemisissä (vaistomme yleensä osaavat kyllä sanoa sen). Mietin tuossa vielä, että hän ei vaikuta kauhean hyvin osaavan luoda verkkoja, jos hän impulsiivisesti valehtelee niin että muut ihmiset huomaavat hänen valehtelunsa myös. Siinä mielessä voi liittyä osittain tuohon ADHD:seen, että hänellä voi olla jokin aivoperäinen impulsiivisuutta ja kokemushakuisuutta lisäävä häiriö, mikä yhdistettynä tunne-elämän epävakauteen voi kyllä johtaa narsistiseen käyttäytymiseen. Nuo ominaisuudet ovat kuitenkin myös psykopatian ominaisuuksia, eli toinen mahdollisuushan on, että nämä piirteet on ikään kuin väärin ajateltu ADHD piirteiksi. Mutta tämä on vain täyttä spekulaatiota. Luota vaistoihisi, ne todennäköisesti ovat oikeassa. Ihan sivuhuomiona vain, että hänellä ei ilmeisesti ole lääkitystä käytössä, tai hän ei ainakaan pyri lievittämään oireitaan millään tavalla (kun kehuskelee niillä ja jatkaa impulsiivista käyttäytymistä)? Se, että hän irroittaa itsensä vastuusta omista teoistaan ja asettaa vastuun "sairauksilleen", on kyllä hälyyttävää.

Hänen valehtelunsa on todella ollut hyvin paljastettavaa tai ainakin hän on suuttunut kun olen tuonut esiin hänen puheitaan muiden kuullen. Kun hän on muunnellut kertomuksiaan minulle suhteessa toisiin ihmisiin joille on kertonut, niin olen ottanut puheeksi että sanoit minulle kyllä toisella tavalla. "Nyt mun verenpaine alkaa nousta. Sä muistat vaan väärin", tämä on ollut hänen vastauksensa. Muistan kun suhteemme alkuaikoina hän kertoi yhteisistä tutuistamme jotain juoruja, tai enemmänkin juoruvihjailuja. Hän painotti minulle että emme puhu keskusteluistamme muille ja kysyi minulta että luotanko minä häneen 100%. Jouduin tottakai vastaamaan hänelle kyllä, koska eihän ihmiselle voi sanoa että en ole ihan varma. Enhän minä saanut edes kertoa aluksi muille että seurustelemme. Hän myös kyseli minulta paljon tietoa yhteisistä tutuistamme ja kysyi ihan ystävyytemme viime metreille asti, mutta itse hän jätti kertomuksensa lopullisen kliimaksin aina kertomatta. En tiedä mitä hän yritti. Sitäkö että minä kertoisin jotain mitä tiedän ja ihmettelin että mitä järkeä tämmöisessä juorujen tai tietojen levittämisessä on.

Jos aletaan spekuloimaan niin psykopatia käsite tuntuisi todella äärimmäiseltä hänen tapauksessaan, mutta ei sekään mahdottomalta. Kuten kerroin niin häneen katseensa on joskus todella tuijottava ja tunteeton ja hänestä on tullut jollain tavalla kasvojen ilmeiltään jäykkä. Hän sanoo omaa äitiään psykopaatiksi jonka kanssa hänellä on huonot välit.

adhd-lääkitys hänellä on, sen tiedän. Siitä ei ole tietoa popsiiko hän jotain muuta. On totta että hän vetoaa hyvin usein adhd-sairauteensa ja kuittaa monet asiat sillä. Enkä nyt oikein usko että kaikki hänen käyttäytymisensä johtuu siitä. ADHD on ymmärtääkseni enemminkin neurologinen häiriö, ei mielenterveydellinen

ADHD yksinään on neurologinen, mutta hänellä ilmeisesti siis päällekkäin muitakin, jolloin ADHD:n impulsiivisuus ja muut oireet voivat voimistaa näitä muita. Epävakaaseen persoonallisuuteenhan liittyy voimakas hylkäämisen pelko, eli pienikin ele siitä, että hän menettäisi kontrollin tai jäisi yksin voi saada hänet puolustautumaan. ADHD voi voimistaa tämän reaktion impulsiivisuutta, jolloin hän voi esimeriksi saman tien keksiä mielessään järjettömiä valeita tai tehdä jotakin överiä, suunnittelematta sen kummemmin. Oman toimintansa järjettömyyden tiedostaminen tarkoittaisi myös kontrollin menettämistä ja hylätyksi tulemisen uhkaa, jolloin hän ei pysty myöntämään itselleen tehneensä jotain hullua, vaan kieltää sen ("muistat väärin") tai keksii lisää valheita päälle. Narsistinen ydin tässä on se pakonomainen tarve pitää minäkuva pystyssä, pienikin lohkeama siihen tietäisi musertumista ja tuhoutumista. Niinpä hän keksii mieluummin valheita ja syyttää muita ihmisiä. Hänen täytyy "voittaa", muuten minäkuva murtuu. Tämä kaikki siis oletuksia kertomuksesi perusteella. Psykopaattiset piirteet tarkoittaisivat sitä, että hän valehtelisi ja pyörittelisi sinua ympäriinsä huvikseen tai hyötyäkseen sinusta jotenkin. Silloin hänestä voisi olla esim. kiva testata miten reagoit siihen, kun hän kieltää kaiken mitä teki, tai hän voi käyttää sinua informaation keräämiseen tai johonkin muuhun. Kuulemma ainut "varmempi" tapa tunnistaa psykopaattiset piirteet on säälipeli, eli säälin hakeminen omille toisia vahingoittaville teoilleen. Tämä tarkoittaa jotakin "en voi itselleni mitään" tai "kaikki ovat minut hylänneet" -selitystä, ilman että oma käyttäytyminen ollenkaan muuttuu (eli sama toiminta jatkuu). Toivottavasti näistä pohdinnoita on jotakin apua.

Kuitenkin, jos hänellä on lääkitys ADHD:seen, sen kaiken järjen mukaan pitäisi rauhoittaa hänen oireitaan, tai sitten lääkitys on väärä/turha. Voihan toki myös olla, että hän olisi vielä överimpi ilman lääkitystä.

Hyvä Alexanderi tarinasi kuulostaa pelottavan tutulta. Minä samaistuin siihen. En itsekään aluksi ollut uskoa joutuneeni hirviön hampaisiin. En alkuun uskonut edes ystävieni väitteitä siitä, etten vaikuttanut enää omalta itseltäni vaan olin ilottoman oloinen. Voimia sinulle..

Ihoni meni kananlihalle, kun luin tarinaasi, ja siihen liittyviä yksityiskohtia, jotka olivat kuin omasta kynästäni.

Itsekin olin suhteessa itseäni hieman vanhemman miehen kanssa, jolla omien sanojensa mukaan oli ADHD, epävakaa peroonallisuushäiriö sekä kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kyseinen mies teki heti alkuun selväksi, ettei ole halukas pidemmän päälle yksiavioiseen suhteeseen eikä kykene rakastamaan enää koskaan ketään. Jälkikäteen on vaikea sanoa, mikä oli totta ja mitkä tarinoita. Aiemmat erot johtuivat sairaista, mustasukkaisista ja narsistisista eksistä. Sittemmin olen tajunnut, että näin tuskin on ollut, ja nämä naiset ovat käyneet saman mankelin läpi kuin minäkin.

Kovasti pohdiskelin eron jälkeen näitä diagnooseja, jotta saisin nimen kaikelle - leiman minua hyväksikäyttäneelle ja nöyryyttäneelle ihmiselle, jolle olin vain hyödyke, ja toden totta sätkynukke. Diagnoosilla tuskin on kuitenkaan merkitystä, vaan aika ja tieto omasta itsestäni on auttanut minua asiassa eteenpäin. Painopiste onkin ollut viime aikoina enemmän se, mikä MINUSSA on se asia, joka salli moisen käytöksen, eikä se mikä HÄNEN diagnoosinsa on. Sairas mikä sairas.

Kertomasi kuulostaa kaikin puolin erittäin tutulta. Seksi ja läheisyys ovat myös erittäin voimakkaita vallankäytön välineitä persoonallisuushäiriöisille. Narsisti saa siinä valtaa ja purkaa omaa addiktiotaan, ja altavastaaja saa kokea näennäistä lämpöä ja läheisyyttä, kontaktia, ko. ihmisen kanssa.

Pääasia on, että pääsee eteenpäin. Aika haavoitettu olo on edelleen, vaikka erosta jo kuukausia, mutta tärkein on tapahtunut: ERO. Älä sinäkään soimaa itseäsi liikaa ettet nähnyt, vaikka muut olisivatkin nähneet. Meillä on taipumus nähdä hyvää, luottaa siihen että elämä kantaa ja rakkaus voittaa. Se on meidän onnemme ja samalla näiden ihmisten kohdalla heikkoutemme.
Vastauksia tai anteeksipyyntöä ei kannata jäädä odottelemaan. Se tuskin vilpitön tulee olemaan, ja vastaukset saadaan aina käännettyä siten, että vika on sinussa.

Käy YouTubesta etsimässä Richard Grannonin video "20 signs you are with a covert narcissist". Itse sain pisteen omalle pohdinnalleni, kun 20/20 täyttyi.