KESKUSTELUFOORUMI

Olen seuraillut tätä palstaa reilun vuoden verran ja päätin nyt itse hieman avautua siinä toivossa, että saisin hieman tukea ja vinkkejä. Olen siis seurustellut narsistin miehen kanssa lähes 9 vuotta, olemme olleet naimisissa 2,5 vuotta (avioero tosin tulee (toivottavasti) piakkoin voimaan) ja meillä on 4-vuotias lapsi.

Tarinan alku vastaa monia muita lukemiani kertomuksia... Muutin muutaman kuukauden tuttavuuden jälkeen miehen kanssa samalle paikkakunnalle, aluksi oli ihanaa jne. Mieheni oli alusta alkaen vastahakoinen aina kun yritin päästä tapaamaan sukulaisiani ja kavereitani, jotka asuivat muualle. Aina löytyi jokin syy, miksei minun juuri silloin pitäisi lähteä. Jossain vaiheessa alkua myös jatkuva halveksunta, en siivonnut tarpeeksi, laittamani ruoka ei ollut tarpeeksi hyvää, toisinaan kommentteja myös ulkonäöstä, yms. Nämä syytökset uskoin ja muistan joskus ajatelleeni, että "kai mä sit oikeasti olen niin huono, onhan se hyvä että joku vähän ohjastaa" Usein myös ollessamme yhdessä viihteellä hän alkoi yhtäkkiä piikittelemään ja vihjailemaan mitä kummallisempia syytöksiä "miksi kyttäsit tuota jätkää?" yms. ja kun lopulta hermostuin, riidat olivat aina minun vikaani.

Pari vuotta sitten kuitenkin heräsin tilanteeseen kun vihdoin uskalsin kertoa eräälle ystävälleni asiasta ja vähitellen aloin tutkia narsismiin liittyviä nettisivuja yms., joiden kertomukset vaikuttivat pelottavan tutuilta...

Nyt olen noin 1,5 vuotta yrittänyt päästä miehestä eroon mutta hän vain jatkaa sinnikkäästi suostutteluani. Vuokrasin alkuvuodesta asunnon yhteisen kotimme läheltä ja muutin tai ainakin yritin kovasti muuttaa sinne lapsemme kanssa. Hain myös avioeroa. Kuitenkin hän vaati päivittäin että tulisin kotiin tekemään ruokaa tms. ja minun oli todella vaikea päästä lähtemään omalle asunnolleni ja vielä vaikeampaa saada lastamme mukaani. Lopulta taivuin ja muutin takaisin hänen luokseen kesällä.

Syyskuussa kuitenkin tuli jälleen mitta täyteen ja hankin jälleen itselleni oman asunnon, tällä kertaa naapurikaupungista ja sain myös siirron töistäni tähän kaupunkiin sekä lapselle hoitopaikan (hän on täällä tälle hetkellä vuoroviikoin, koska muu järjestely ei sopinut). Parin viikon päästä tiedossa aika lastenvalvojalla. En lähtenyt kuitenkaan kertarysäyksellä vaan elättelin toivossa erosta, jossa voimme sopia asiat ja hän tajuaisi vihdoin tilanteen. Tilanne kuitenkin jumittaa edelleen paikoillaan. Edelleen hän vaatii että vietämme viikonloput yhdessä, eikä hän usko että olemme eronneet vaan on vain sitä mieltä että meille (tai oikeastaan että minulla) on vain jotain ongelmia. Lisäksi hän soittelee taukoamatta: päivisin kun olen töissä vähintään tunnin välein ja iltaisin noin puolen tunnin päästä kunnes lopulta jotenkin saan lopetettua yleensä kello on tässä vaiheessa noin 00-01 yöllä, hirveät syytökset jos en ehdi tai jaksa hänen kanssaan puhua. Toisinaan hän pyytää myös jakamaan puhelimen sijaintietoja. Puheluiden tarkoitus on siis suostutella minua muuttamaan mieleni ja lisäksi varmasti myös vahtia tekemisiäni. Hän on myös noin kerran viikossa tullut luokseni kun on ollut täällä päin ja hän keksii aina syitä jäädä pidemmäksi aikaa. Laitoin avioeron jatkohakemuksen 2 viikkoa sitten menemään ja asia odottaa nyt hänen kuulemistaan. Uskoin että siitä olisi ollut jotain apua. Tilanne olisi paljon helpompi jos ei olisi lasta, mutta hänen vuokseen meidän on kuitenkin pidettävä yhteyttä ja sen vuoksi välillä on ollut myös epäilyksen hetkiä. Mies on kuitenkin isänä ollut ihan hyvä ja kiinnostunut lapsesta, mutta uskon ja pelkään että pikkuhiljaa alkaa myös hänen kontrollointinsa. Nyt hän syyttelee että pilaan lapsemme elämän, koska kuulemme eronneiden lapsista ei koska tule normaaleja yms. Ja tietenkin tässä tilanteessa hän hyödyntää lasta ja soittelee muka lapsen asioissa kunnes taas alkaa manipulointi yms. Alan olla jo todella uupunut, olen jo monta viikkoa ajatellut että "jos tästä viikonlopusta vielä selvitään niin sitten helpottaa" mutta kun uusi viikko koittaa niin sama jatkuu... Miten tilanteessa voisi päästä eteenpäin? Tiedän että minun pitäisi olla päättäväisempi, mutta se ei aina ole niin helppoa kun nämä narsistit ovat niin taitavia manipuoloimaan....

Taisit jo viestissäsi kirjoittaa ratkaisun ongelmaasi: "tiedän, että minun pitäisi olla päättäväisempi..."

Voi valitettavasti olla niin, että miehesi ei milloinkaan tajua, että pitäisi erota. Om itsenäinen toimintasi on avain eroon.

Käytännön vinkkejä on vaikea antaa. Saat niitä varmaan muilta.

Avioeron 2. vaiheessa riittää, että toinen tuikkaa hakemuksen. Tästä jättöpäivästä 7 vrk ja ero on siinä. Periaatteessa on aina oikeus tehdä hallintovalitus, mutta se koskee vain tilannetta jossa viranomaisen menettely prosessissa on ollut muodoltaan virheellinen. Tällaisia tapauksia ei käytännössä ole. Avioeroa ei voi mikään enää estää. Mitä tarkoitat kuulemisella siis?

Sitä siis tarkoitin kun hänen lähettää se lappu, että on vastaanottanut tiedon että olen laittanut 2.hakemuksen (ja antaa mahdollinen oma lausunto) ja hän sanoi että pitkittää asiaa mahdollisimman pitkään ja ihan sama jos menee siihen että haastemies tivaa tiedon. Mutta kyllä hän nyt eilen ainakin lupasi sen laittaa, eikä se virallinen osuus tässä se vaikein asia ole vaan lähinnä se henkinen puoli ja se että hän oikeasti uskoisi, että emme enää ole yhdessä enkä tule muuttamaan mieltäni. Vieläkin hän sanoi että voidaanhan me yhdessä olla vaikkei oltais naimisissa, vaatii että vietämme viikonloput yhdessä "lapsen takia" (=että hän voi jatkaa suostuttelua ja haukkumistani) ja soittelee jatkuvasti. Täytyis vaan saada jostain sitä tahdonvoimaa olla vastaamatta puheluihin ja päästämättä häntä käymää sekä olla menemättä hänen luokseen (vaikeaa myös siksi että hän asuu edelleen yhteisessä kodissamme joka pitäisi myydä ja nyt joulun aikaan on ollut omia/yhteisiä/lapsen menoja siellä suunnalla)..

Anna asialle aikaa ja hoida itteäs, että jaksat... Hän pitää sinua omaisuutenaan, eikä halua sun lähtevän vaikutuspiiristään kauemmaksi (saatika, että tekisit jotain omaa ja olis omaa aikaa). Selkeet säännöthän sun pitää asettaa sille, mikä on vaikeammin tehty kun sanottu ihan varmasti.... eikä todellakaan ole hyväksynyt eroa... Suora puhe ja pysyä sanojensa takana.. minkä parhaaksi koet tällä hetkellä.. Ymmärrän ainakin, että varovainen pitää olla ja hoidella tilanne "tyylillä", että selviäis vähillä vaurioilla koko porukka.... taitava ja päättäväinen tollasen hallitsijan kanssa täytys olla.