KESKUSTELUFOORUMI

Jokaista tarinaa lukiessa, jossa jo on päästy siihen vaiheeseen, että mietitään osituksia, lasten huoltajuusasioita tms. minä mietin, millä olette siihen vaiheeseen edenneet. Mikä on ollut se ratkaiseva asia, viimeinen niitti, että olette saaneet asian lyötyä lukkoon ja otettua uuden suunnan? Tapahtuiko joku niin hirveä asia, että ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin lähteä pakoon, vai keskustelitteko puolison kanssa (narsistin kanssa keskustelu tietystä aika utopistinen käsite) vai mitä tapahtui?

Te joilla on lapsia, miten siinä kriittisimmässä erovaiheessa lasten kanssa toimitte? Otitteko lapset mukaan, oliko lapset jossain muualla, jäikö ne puolisolle..? Eihän näissä suhteissa voi tehdä oppikirjan mukaista eroa, että "istukaa pöydän ääreen koko perhe ja kertokaa lapsille asia yhdessä, sanokaa sen olevan yhteinen päätös ja että mikään ei vanhemmuudessa muutu..."

Minulle viimeinen niitti oli miesystäväni käytös julkisilla paikoilla. Epäilin, että hänen tarkoituksena oli nolota minut täydellisesti. Hän veti yhden miehen shown jopa ruokakaupassa ja saattoi kruunata sen vilauttelemalla sukupuolielimiään minulle siis ruokakaupassa. Mutta kun ostostenteko ei mennyt hänen käsikirjoituksen mukaan hän heitti ostokset kaupan hyllylle takaisin ja ostoskorin kaupan lattialle. Tätä koria hän potki pitkin kaupan lattiaa muiden asiakkaiden nostellessa kulmakarvojaan.

Silloin pysähdyin ja tiesin että nyt raja on ylitetty. Matkalla kotiini hän ei puhunut mitään ja lähti sanaakaan sanomatta kotiinsa. Siellä hän murjotti 3 viikkoa. Otin lopulta itse yhteyttä häneen, että saisin tavarani. Hän ei halunnut minua enää tavata vaan postitti tavarani. Minä postitin hänen tavaransa.

Ei selityksiä. Ei keskustelua. Hän on virittänyt jo uudet verkot veteen. Minä mietin yhä mitä tein väärin. En ymmärrä. Tuskin saan koskaan tähän selitystä. Olen nyt lukenut pari kirjaa narsismista. En tiedä mikä hän oli miehiään, mutta on paljon kevyempää hengittää kun hän ei enää ole elämässäni.

Minulle lähtö ja päätös oli helppo. Olimme olleet yhdessä lyhyen ajan ja suhteemme oli ollut jo koetuksella 2 kertaa aikaisemminkin. Syynä olivat mm. hänen valehtelunsa ja alkoholinkäyttö. Jos meillä olisi ollut yhteisiä lapsia niin tilanne olisi ollut hankalampi. Olisin lähtenyt kuitenkin siinäkin tilanteessa. Elämä on liian lyhyt ja kallis tuhlattavaksi ihmisen kanssa, joka ei sinua arvosta. Olen ansainnut parempaa kohtelua ja minulla on oikeus olla ihan oma itseni.

Kiitos vastauksesta Fleetwoodmac. Käsittämätöntä käytöstä nuo kaikki mistä kerrot. Tuntuu muiden tarinoita lukiessa, että syytä on todellakin sellainen puoliso jättää eikä ole mitään epäselvää lähteäkö vai jäädä. Itselleen on kai ankarampi, tai ei näe kokonaisuutta. Normaalit hetket ja puheet jotka eivät kulje käyttäytymisen kanssa yhtä matkaa, aikaansaavat minussa hämmennystä. Saavat miettimään, kuvittelenko, liioittelenko, olenko liian vaativa ja olenko minä jopa itse narsisti.

Puoliso tekee tekonsa salakavalasti, niin ettei jälkiä jää, siten että jälkeenpäin voi kääntää asiat toiseksi, hämmästellä minun kykyä käsittää asiat väärin. En saa mistään kiinni, olo vain on kamala. Vihjailua, kaksoisviestintää, välinpitämättömyyttä. Olisikin jotain kertakaikkisen hullua, niin minulla olisi syy lähteä.

Enkä oikein tiedä miksi tarvitsen syyn tai syyllisen. Miksi en voisi ottaa syytä itselleni, että minä vain en enää jaksa. "Olen pahoillani, mutta en kyennytkään siihen mihin papin edessä vuosia sitten lupauduin... " Pelkään sitä, että hän kostaa lapsille, tai minulle, mutta lasten kautta ja kärsijöinä ovat lapset. Siitä pelosta vain en pääse yli, en vaikka kuinka annan ajan kulua ja ajatuksen kypsyä. Pelkään että olen tässä jumissa loppuelämäni. En kykene sellaiseen vanhemmuuteen kuin haluaisin, en elä itse, katson vain sivusta. Ja odotan oikeaa hetkeä, sitä viimeistä niittiä. Sitä jotain josta saan voiman tehdä ratkaiseva askel. Pelkään ettei sitä koskaan tule.

Oli muitakin tekijöitä, jotka vaikuttivat päätöksentekoon , mutta nämä edellämainitut olivat viimeinen pisara.

Hän vaati minulta kauniimpaa kielenkäyttöä, parempaa pukeutumista, enemmän ehostusta, tietynlaista käyttäytymistä mm. jalkoja ei saanut heilutella pöydän alla., koska se ärsytti häntä. En saanut liioin olla hilpeä tai hyvällä tuulella.

Hän myös kiristi, että menee kihloihin kanssani jos tekisin tiettyjä seksuaalisia palveluita hänelle. En tehnyt. Enkä kihlautunut.

Hän lupaili asioita eikä pitänyt niistä kiinni. Järjestämäni yllätykset hänelle esim. risteily majakkasaarelle ei poikinut edes kiitosta.

Tulin lopulta siihen tulokseen, että minulla ei ole mitään käyttöä miehelle joka on minulle pelkästään raskas taakka, joka ei ole mihinkään koskaan tyytyväinen.

Minun kohdallani narsisti päätti lähteä.

Hänellä oli uusi suhde, jonka hän koko ajan kiisti. Hän ei kuitenkaan yrittänyt salata suhdetta, vaan antoi pienen lapsemme välittää minulle tietoa. Hänen strategiansa oli todennäköisesti se, että minä en olisi enää kestänyt. Että olisin raivostunut ja tehnyt jotain typerää, jotta hän olisi voinut lähteä avuttomana uhrina. Olisi silloin saanut lapsen ja käytännöllisesti katsoen kaiken. Hänen suunnitelmansa ei kuitenkaan toiminut, koska olin ymmärtäväisempi, uteliaampi, joustavampi ja kiltimpi kun hän osasi odottaa. Toisaalta olin myös ehkä vähän fiksumpi kuin hän osasi odottaa, koska keräsin hänen toiminnastaan kiistattomat todisteet - jää nähtäväksi, mitä käyttöä niille tulee vielä tulevaisuudessa.

Kyllä hän varmaan toivoi, että olisin anellut häntä jäämään yms., mutta siihen en alentunut. Kun palapelin palat olivat kasassa ja minulla oli varmuus hänen ongelmastaan, annoin vain hänen edetä suunnitelmissaan lopettaen keskustelunavaukset, kysymykset yms. En välittänyt hänen provosointiyrityksistään vaan tein aina ainoastaan sen minkä koin ehdottoman välttämättömäksi. Tätä kautta pääsin hänestä tavallaan eroon, mutta toisaalta en pääse hänestä varmaan koskaan eroon täysin, koska meillä on yhteinen lapsi ja sitä tosiasiaa hän käyttää vähän väliä hyväkseen.

Eli jos olette tilanteessa, jossa narsisti uhkaa lähteä, niin antakaa mennä. Tilanne on silloin suorastaan ihanteellinen, vaikkakaan asiat eivät missään nimessä mene kuten "normaalissa" ihmissuhteessa. Draamaa ja kaikenlaisia käänteitä riittää ja narsisti kuitenkin kokee sinun olevan hänen omaisuuttaan ja hän saattaa testata kykyjään vaikuttaa sinuun. Pitää vain muistaa tehdä kaikkensa, ettei siihen peliin lähde mukaan. Ja tästä tulee nimimerkkini GrayRock - harmaa kivi. Ole tylsä, mahdollisimman huomaamaton, hajuton ja mauton. Jos olet mitään muuta, narsisti saa kauttasi energiaa ja mahdollisesti myös käyttökelpoisia aseita sinua vastaan. Älä siis raivoa tai yritä kostaa, sillä kaikkea mitä teet käytetään varmasti sinua vastaan.

Henkinen koukkuni narsistiin katkesi oikeastaan kahden asian yhdistelmänä: luin, luin ja luin vielä lisää narsismista (covert narcissism) ja sain koottua palapelin. Tunnustin itselleni, että hän on a) kaiken avun tavoittamattomissa ja b) ei ylipäätään auttamisen arvoinen, koska hyvät ominaisuudet hänessä olivat merkittävässä määrin omaa mielikuvitustani. Toinen asia oli hänen konkreettinen lähtönsä, mikä toi mukanaan rauhan ja äärettömän hyvän olon, jonka siinä hetkessä painoin mieleeni. Tuntui kuin musta pilvi tai jonkinlainen energiaimuri olisi kadonnut elämästäni. Tiesin, että parasta minulle on ottaa hänestä niin paljon etäisyyttä kuin suinkin mahdollista ja tätä linjaa olen noudattanut. Aina kun en näe häntä tai kuule hänestä, oloni on hyvä. Ja jos joudun häntä näkemään, oloni on hetken huonompi. Sekin vaan on asia joka on niin - kyllä se siitä ajan saatossa helpottaa, etenkin kun lapsi kasvaa ja narsistin ohjaileva rooli myös lapsen elämässä hieman pienenee.

Musta pilvi ja energiaimuri.. Hyvät sanat jälleen kuvaamaan myös minun tilannettani.

Mulla on ollut taas vähän heikompi pari päivää takana.. On taas vyörynyt ikävä päälle ja toisaalta raivo ja epäusko siitä, ettei toisesta ole kuulunut mitään. Että ihan oikeasti joku voi jälleen kerran heittää minut elämästään syrjään ilman selityksiä ja ilman mitään.. Kuka tekee niin?
Ihan kuin en ansaitsisi minkäänlaista ihmisarvoista kohtelua. Ja sitten taas toisaalta valtava ikävä - ilmeisetsi jotain, minkä itse olen kuvitellut. Niin raastavaa.

Suurin osa narsistin uhreista ei pysty tuohon harmaana kivenä olemiseen. Narsisti jättää vain kasan selvittämättömiä asioita, joiden äärellä on vain äärimmäinen ahdistus, ja se ikävä on niin valtava että tekee melkein mitä vaan että saa hetken narsistia, vähän varmaan kun päivän annoksen jotain huumausainetta. Ja hetken se helpottaa, ja sitten tulee taas ahdistus. Narsisti tietää tämän kaiken, ja sen avulla saa vedettyä takaisin. Aina uudelleen. Ja siksi narsistista eroaminen on niin vaikeaa, kun se ei pääty kuten tavallinen parisuhde, jossa riidellään ja erotaankin keskustellen edes jollain tasolla.

Raivo ja epätoivo kuuluu tunneskaalaan. Ikävä, rakkaus,viha. Ymmärtämättömyys kaikesta. Ja niin kuin Grayrock sanoo, parasta olisi vain jättää huomiotta. Mutta helpommin sanottu kun tehty.. Mutta sen ymmärtäminen että tietyt asiat eivät muutu, ja elämä narsistin kanssa on aina vuoristoradassa olemista, hulluuuden highwaytä, on varmaan askel eteenpäin.

Lumiaura: Kiitos! Tuntuu niin lohduttomalta, kun ei enää viitsi omien kavereiden kanssa jankata tätä asiaa.. Tuntuu, että kukaan ei ymmärrä vaan ovat ihan että mitä sä sitä sekopäätä vielä mietit. Että jatka nyt hyvä ihminen elämääsi ja unohda tuollainen tyyppi.
Unohtaisin enemmän kuin mielelläni!! Mutta just tuo kasa selvittämättömiä asioita, miljoonia kysymyksiä ilman vastausta, epäusko siitä miten joku voi kohdella toista noin jne jne..
Eihän tässä auta muu kuin päivä kerrallaan ja toivoa, että jonakin aamuna herään ja mietin jotain muuta.

Tätä tunnetta ei voi ymmärtää kun se joka on sen elänyt, muille sitä on turha edes yrittää selittää. Eikä se poistu kerralla, ja se ainut asia mitä voi toivoa on se, että tämä ei vie lopulta niin alas pimeyteen, josta ei pääse enää omin voimin ylös. Hanki itsellesi jotain uutta sisältöä elämään, se auttaa saamaan ajatukset edes hetkeksi pois.