KESKUSTELUFOORUMI

Olen lueskellut tätä foorumia sieltä täältä ja täytyy ihan ensin sanoa iso kiitos kaikille kirjoittajille. Ilman näitä kirjoituksia tuntuisi, että on ihan yksin tilanteessaan.

Tuli vielä mieleeni nostaa esille sellainen aihe kuin anteeksipyyntö. Olen kuullut sanottavan, että narsisti ei koskaan pyydä anteeksi.

Omassa tilanteessani tämä ei pidä paikkaansa. Narsisti kyllä pyytää anteeksi. Mutta jostain syystä anteeksipyynnöstä jää hämmentynyt ja ikävä olo.

Esimerkkinä viimeisin tapaus. Äiti laukoi sellaisia juttuja, että ei ole KOSKAAN tehnyt minulle mitään pahaa, ei sanonut pahaa sanaa tai MITÄÄN. Eikä voi ymmärtää, miksi minä olen häntä kohtaan niin tyly (tylyys eli kommunikoinnin rajoittaminen on ainoa keino, jolla olen kyennyt äiti-tytär-suhteeseen). Minulle oli tullut mitta täyteen, joten päätin ensimmäistä kertaa 10 vuoteen sanoa, mitä ajattelen. Yritin virkistää hänen muistiaan sen suhteen, mitä kaikkea hän on sanonut. Mainitsin, että viimeksi lapseni synttäreillä ystävänikin olivat ihan järkyttyneitä hänen käytöksestään, kun hän oli istunut sohvalla ja haukkunut minua vaikeaksi ihmiseksi kaikkien vieraitten keskellä. (Yhtä ihmeissään ystävät olivat siitä, että minä en reagoinut haukkuihin mitenkään, vaan jatkoin ihmisten kanssa juttelua hymy naamalla ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut...)

Äiti tietenkin kielsi koko asian. Hän oli kyllä kehunut, kuinka minun lapseni on niin helppo ihminen, mutta minun vaikeudestani hän ei ollut puhunut mitään. Kun muistutin, että yksi sukulainen oli huomauttanut, että olisi kauniimpikin tapa ilmaista asia, kuten vaikka että tytär on monimutkainen ihminen, niin äiti yhtäkkiä muisti. Ehkä hän oli sitten käyttänyt vaikea-sanaa. Mutta että sukulainen ei ollut sanonut "kauniimpi" vaan "vaihtoehtoinen". Ja että vaikea-sanalla ei hänen kielessään ole ollenkaan negatiivista sävyä. Sehän on positiivinen ilmaisu! Jos ihminen on vaikea, se tarkoittaa sitä, että ihminen on mielenkiintoinen.

Selitin, että minun kielessäni vaikea ihminen tarkoittaa ikävää ihmistä, jonka kanssa kukaan ei halua olla tekemisissä. Vai sillä tavalla, äiti ihmetteli. Hänelle se merkitsee ihan eri asiaa. Ja sitten tuli anteeksipyyntö. Hän pyysi SYDÄMESTÄÄN anteeksi, jos oli tällä väärällä sanavalinnallaan loukannut. Ja oli tyytyväinen että asia tällä tavalla nyt selvisi. Kaiken takana on vain se, että me ymmärrämme sanat eri tavalla.

Joo. Minulta pyydettiin anteeksi. Mutta samalla oma kokemukseni ja havaintoni tilanteesta mitätöitiin täysin. Jopa minun ymmärrykseni sanojen merkityksistä on hataralla pohjalla.

Jäin jälkikäteen miettimään, että jos hän on kehunut lastani helpoksi, niin tarkoittaako tämä sitä, että lapseni ei ole mielenkiintoinen ihminen... harmi kun en tajunnut kysyä.

Olisi mielenkiintoista kuulla muiden tarinoita mahdollisista anteeksipyynnöistä.

Ei ole pyydetty mitään anteeksi

sätkynukke100 kirjoitti:Ei ole pyydetty mitään anteeksi

Sama kokemus minulla. Narsistit eivät ole pahoitelleet saati pyytäneet mitään anteeksi. Empatian puuttuminen, välitön unohtaminen ja välinpitämättömyys, sitä se on. Ollaan, niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut.

Ai niin, minulle on kyllä sanottu, että "mitäs olet tuollainen", "sinä kun olet tuollainen". Narsistit todella uskovat, että pahoinpitely on uhrin vika ja että uhri on ansainnut sen. Uhrin pitää pyytää olemassaoloaan narsistilta anteeksi.

Surutar kirjoitti:Yritin virkistää hänen muistiaan sen suhteen, mitä kaikkea hän on sanonut. Mainitsin, että viimeksi lapseni synttäreillä ystävänikin olivat ihan järkyttyneitä hänen käytöksestään, kun hän oli istunut sohvalla ja haukkunut minua vaikeaksi ihmiseksi kaikkien vieraitten keskellä. (Yhtä ihmeissään ystävät olivat siitä, että minä en reagoinut haukkuihin mitenkään, vaan jatkoin ihmisten kanssa juttelua hymy naamalla ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut...)

Äiti tietenkin kielsi koko asian. .... Sehän on positiivinen ilmaisu! Jos ihminen on vaikea, se tarkoittaa sitä, että ihminen on mielenkiintoinen.

Just näin. Jos narsisti jää kiinni puheistaan ja tekemisistään, niin kyllä se osaa pyöritellä asian päälaelleen tuosta vaan. Minun isäni puhui poliisitkin ymmälleen ja täydestä meni! Huh huh.

Ei pyydä ikinä anteeksi, ja huomaat itse olevasi se joka pyytää.

Niin tai siis jooo.. puhuin nyt tänhetkisestä ihmisestä, mutta menneisyydessä elin nuorempana vuosia ihmisen kanssa, joka oli arjessa "aivan ok".. mitä nyt sai sellaisia yhtäkkisiä lapselle kuuluvia jalanpolkemis kiukutteluita yksikseen jostain typeristä asioista. Karehti paljon muita ihmisiä.. Sitten kun harvoin sai alkoholia, tuli sisin todellakin kunnolla esiin. Sieltä tuli itse piru... Puhui selvästi hyvin halveksien ja nimitellen ja tappouhkauksia jaellen.. oli väkivaltainen. Tämä ihminen pyysi anteeksikin (enpä usko, että tarkoitti..vaan niin kuului toimia jos meinas elää tässä yhteiskunnassa).. MUTTA.. Myöhemmällä iällä ollaan huomattu, että se kuori on mennyt pois jo selvinkinpäin.. ja on todellakin arvaamaton jne.. aikapommi. Ei pidä enää itseään "piilossa" arkenakaan jatkuvasti niinkun nuorempana. Sääli itseään ja ruikutti.. ja sisin oli tuo julma kauhea. Ei ole pitkä aika, kun ymmärsin.. että olen elänyt hyvin narsistisen ihmisen kanssa jo ennen vajaa kymmenen vuotta. Olen ollut niin nuori, etten ole tajunnut.. Meillä kun ei alkoholi pyörinyt kotona ollenkaan silloinkaan, en hyväksynyt sellaista.. ja harvoin käytiin baarissa hänen kanssaan.. siinä oli tapahtumilla aina niin pitkät välit, että "unohdin" ne kamalat asiat.. väkivallan mua kohtaan.. eikä sitä ollut arkipäivässä.

On pyydetty anteeksi lukemattomia kertoja mutta juurikin noin kuin kuvasit Surutar. Siten että itselle jää vielä surkeampi, vääränlaisempi, huonompi tunne kuin ennen anteeksi pyyntöä. Että ikään kuin anteeksi pyynnön tarkoitus on osoittaa että narsisti kyllä toimi aivan oikein ja tekisi uudelleen samoin mutta pyytää anteeksi vain siksi jotta narsisti näyttäisi hyvältä ja itse vielä idioottimaisemmalta kuin aiemmin. Jos anteeksi pyyntö tapahtuu julkisesti niin siihen liittyy tuplanöyryytys.

Äitini on monta kertaa pyytänyt anteeksi vaikeaa lapsuuttani. Ja tätä kirjoittaessanikin uskon, että anteeksipyyntö oli vilpitön. Mutta.
Se mitätöityy yhä uudestaan. Viimeisin oli ensimmäinen kommentti, jonka häneltä sain, kun kerroin mieheni muuttaneen pois. "Ai, saiko se nyt lopulta tarpeekseen?" Olin taas niin ällikällä lyöty, etten osannut edes suuttua. Purskahdin vaan itkuun puhelun jälkeen.

Mutta uskon että ainakin äitini osaa joskus katua, tai ainakin esittää katuvaa todella uskottavasti. Hän on myös tietääkseni käynyt joskus terapiassa. Mutta voiko narsismista parantua? En usko.

Aika mielenkiintoinen keskustelu aiheesta. Mulla on kokemus kahdesta ääripäästä.

Isäni, joka on klassinen narsisti: Hän ei halua pyytää anteeksi, hänelle se on orjuuttamista. Hän voi pahoitella, jos paine on kova, muttei aio toimintaa toistaa, vaan jää närkästyneeksi. Hän ei ymmärrä, miksi pitäisi pahoitella jotain asiaa. Isäni ei "kumarra ketään", minkä takia häneen ei voi olla jatkuvasti yhteydessä. Isäni on kai enemmän perusmulkku luonne, joka on melko suora. Omaa kuitenkin kyvyn manipuloida muita, mutta hänen lyhyt pinnansa paljastaa luonteen herkästi. Kovuus on liian suoraa monesti ja sitä ei jatkuvasti jaksa.

Sitten taas jos menee äitiini, niin hän voi pyytää anteeksi, mutta hänen kanssaan jää jotenkin arvoton ja kurja olo siitä huolimatta. Tuntuu melkein siltä, että pitäisi itse pahoitella häntä, vaikka syy olisi hänen. Tätä on vaikeaa selittää. Musta tuntuu jotenkin, että äitini toimii robottimaisesti, jos hän pahoittelee. Tuntuu, että häneltä puuttuu oikeat tunteet, mutta hän esittää niitä tosi aidosti. Hän pystyisi huijaamaan ketä vaan ihan miten tahansa. Äitiini en osaa olla yhteydessä kuin viestitse ja silloin olen mahdollisimman neutraalisti.

Surutar kirjoitti:Esimerkkinä viimeisin tapaus. Äiti laukoi sellaisia juttuja, että ei ole KOSKAAN tehnyt minulle mitään pahaa, ei sanonut pahaa sanaa tai MITÄÄN. Eikä voi ymmärtää, miksi minä olen häntä kohtaan niin tyly (tylyys eli kommunikoinnin rajoittaminen on ainoa keino, jolla olen kyennyt äiti-tytär-suhteeseen)

Kuulostaa todella tutulta, meilläkään ei parane tunteitaan näyttää, muuten voi joutua pulaan.

Äidiltäni joskus kysyin miksi hän ei ole koskaan pyytänyt mitään anteeksi. Vastaus oli, että hän on aina osannut kaikki asiansa hoitaa niin hienosti, ettei ole tarvinnut. Jostain syystä hänellä petti sitten pokka ja hän alkoi nauraa myös minun pokerini petti oli se niin paksua. Mutta anteeksi ei ole pyytänyt ikinä mitään, vaikka niistä kaikista sen sanomisista saisi niin monta rikosnimikettä aikaiseksi ettei mitään määrää. Jälkikäteen hän ei myöskään muista muille ihmisille puhuneensa minusta mitään ikävää tai sitten se on tarkoitettu myös vaan aina sitä jotain puhutaan tyyppiseksi pälä pälä jutuksi josta minä en voi suuttua. Joitain kertoja hän on myös saanut sen itkupotkuraivarin, kun olen hänen sanomisiaan arvostellut. Hän ei tosiaankaan ole sanonut mitään sellaista mitä minä olen kuullut. Kerran hän yhdelle tutulle epäili minun olevan lesbo. Jälkikäteen hän ehdottomasti kielsi sen ja huusi minulle naama punaisena että mikä h.vetin hullu minä olen kun tuollaisia puhun. Monesti hänkin on ihmetellyt minun huonoa käytöstäni ja että miten minä olen niin ilkeä ja kylmä kun haluan pitää etäisyyttä. Mikä on maailman palkka, vaikka kaiken hän on aina vain minun parhaakseni yrittänyt...