Mikä kommentti tuntui kurjimmalta?

[Shortlie]

No, heti kun sain siltä törkykommentteja enempi niin mulla meni kunnioitus sitä kohtaan ihan tyystin. Vuosia sen jälkeen kun se oli mua järjestelmällisesti dissannut, otin ihan suoraan yhteyttä ja kerroin miten hänet koin.

Oot ollu rohkea, mistä nostan hattua sulle.

Yritin lähettää yv:tä sulle, mutta mulla on yhä ongelmia viestien lähtemisen kanssa. Lähtevät viiveellä..esim sulle lähetin eilen viestiä ja se oli aamulla lähtevät kansiossa..poistin sen ja totesin, että koitan asiasta kirjoittaa avoimesti. Ylläpito koittaa selvitellä tätä asiaa.

Shortlie, haluisin uteliaisuudesta joskus kuulla yksityiskohtasemmin noista sun kokemuksista psykopaatin hallitsemassa harrastuspiirissä.

Jos isoimman "tell tell" merkin kuvaisin, niin se oli kasvoissa. Tuntu siltä, että hän "uhkui vilpittömyyttä". Kasvot oli sen näköiset, ettei ikinä vois uskoa mitään pahaa hänestä. Niin kauan kun katsoin häntä kasvoihin, niin unohdin kokemani vääryydet ja annoin asioita anteeksi..epäilin itseäni mielummin.(Tää on myös mun äidin "tell tell")

Sitten kun tajusin voimalla pahoin, että hänen kasvonsa pitää unohtaa, niin aloin tuntea, millainen hirviö hän oli ja kiinnitin vain huomiota hänen käytökseen..se oli ihan karmivaa. Voin todella pahoin ja suurin osa ihmisistä ihmetteli mua..Mikä mua vaivaa?

Mä pelkäsin häntä, koska hän oli ihminen kenen toimintaa ei oikeasti voinut ennakoida mitenkään. Yritin terapiassa valmistautua hänen fyysiseen kohtaamiseen, mutta psyykkistä puolta ei edes mun terapeutti osannu arvioida. Opin silloin, että rauha on pahinta aikaa. Jos tuo ihminen ei tee mitään konkreettista, niin silloin on syytä pelätä eniten..silloin tulee joku isompi juttu eteen..

Lisäks hänen käytös oli outoa, ikäänkun jotain puuttuis, mutta en aikanaan osannu sanoa, mitä se oli..kunnes tosiaan ymmärsin, ettei hänellä ollu normi ihmisen tunne elämää. Hän ei minusta tuntunu ymmärtävän, mitä muut ihmiset todella kokivat, joten käyttäyty välillä tavoin mistä "bizarre" on paras kuvaus. Hän teki paljon outoja asioita ihan "omaksi huvikseen"..tuntui nauttivan siitä, että "sai hallita", sekä ihmisiä, että toimintaa harrastepiirissä ja ympärillään..Hän oli aina muiden yläpuolella ja hän piti huolta siitä, että kaikki muutkin kokivat asian niin.

Mä todella ihmettelin alussa, kun hän teki ihmisille kiusaa ihan vaan koska pysty siihen. Se oli ihan uskomatonta, miten tärkeää hänelle oli tehdä kiusaa ja nauttia siitä. Hän oli siis mulle avoin aikanaan siitä, kuinka hän sai tehtyä muiden elämästä vaikeaa. Mä voin oikeasti aika pahoin kun muistelen, miten sinisilmäinen mä olin ja niin pitkään. En voinu oikeesti uskoa, mitä näin ja kuulin.

Narsisti on mulle ihmisenä enemmän suorasukainen ja "tyhmä". Tää ihminen vaikutti siltä, että hallitsi ihan kaiken siitä asti, miten saa itsensä näyttämään syyttömältä ilman, että ilmeet paljastaa yhtään mitään...eli kiusaa ihan tarkoituksella ja siihen päälle laittaa uhrin täysin miettimään omaa mielenterveyttään..tää laittaa tärisemään vieläkin.

Narsistin mun silmissä jotenkin paljastaa sellainen epäterve tunne-elämä ja se, että puhe ja kehonkieli on erillään toisistaan ja sillon voi miettiä, että hetkinen...

Tuo ihminen viesti noita ristiriitoja harvoin, mutta joskus hänellä oli sellainen outo virne kasvoillaan. Voisin vannoa, että hänen päänsisällään noina hetkinä kuului: "i got you"...

Tää on paras kuvaus siitä, millainen persoona hänellä oli omien kokemusteni pohjalta: https://youtu.be/mGhJ5FuxUZU

En halua mennä liian syvälle tapahtumiin, että mun identiteetti pysyy anonyyminä. Voin kuitenkin koittaa kuvailla tätä ihmistä ja hänen toimintaa. En tiedä saako tekstistä täyttä kuvaa hänestä? Mä kuitenkin muistan hyvin elävästi, miten sairas mieli hänellä on..Järkytyn yhä tosi voimakkaasti muistellessani häntä.

[Harmaus]

Shortlie, huomasin että mulla oli saapuneissa "poista viesti" niminen yksityisviesti. En saanu sitä auki. Minkähän datapommin oot mulle lähettäny.

Hyvä kun kerroit ton "tell tell" jutun, se vahvistaa omaaki kokemusta siitä miten jotkut on päässy ns. k*rp*-otsassa-teoistaan viattomalla "mähän vain~"-asenteella. Noi muutkin tiedot hahmottaa vähän paremmin millasta ihmistyyppiä kannattaa vältellä. Kiitos!

[Shortlie]

Joo, älä avaa sitä viestiä tai kone sekoaa.

Toi psykopatia on todella erikoinen juttu, mä linkkaan yhen videon vielä, mikä kuvottaa ja järkyttää jos kattoo sen alusta. Katoin sen loppuun vasta monen yrityksen jälkeen, koska puhe on aivan karmeaa. Lopussa kohdassa 7.49-9.10 tulee se osa, minkä mä tunnistin sekä mun äidistä, että tästä ihmisestä, josta kirjoitin edellisessä: https://youtu.be/eu17Wuq3nI8?t=7m49s

Tän linkkauksen jälkeen voisin kuvitella, että kuka vaan voi ihmettelllä, miks ihmeessä mä edes katoin jotain tollasta? Onko mulla ihan kaikki kunnossa.

Mun on vaan niin vaikeaa ymmärtää tätä äitini sairautta, että oon käyny läpi varmaan kaikki psykopatiasta kertovat videot ja dokkarit. Silti ihmettelen esim tuota miestä..Miten voi noin vilpittömän näköisenä puhua noin karmeita juttuja? Aivan jäätävää.

[Shortlie]

Hyvä kun kerroit ton "tell tell" jutun, se vahvistaa omaaki kokemusta siitä miten jotkut on päässy ns. k*rp*-otsassa-teoistaan viattomalla "mähän vain~"-asenteella. Noi muutkin tiedot hahmottaa vähän paremmin millasta ihmistyyppiä kannattaa vältellä. Kiitos!

Ps. Tuli vasta tänään mielenyhtymä tähän, mistä kirjotit..tuo on just sitä kiertelyä ja "mähän väin"..kuulostaa tosi tutulta ilmaukselta. Se, että näihin voi samastua merkkaa mulle aika paljon..Tässä on alkanu tulla pikkuhiljaa sellainen olo, että uskallan pala kerrallaan uskoa itekkin siihen, mitä olen kokenu.

Sen terapian jälkeinen hoitojakso psykpolilla jätti muhun aikamoiset arvet. Yritin puhua tästä *psykopatia* aiheesta varoen ja huomauttaen, että en todellakaan kaikkia ihmisiä pidä tuollaisina. Se oli ihan karmivaa muistella asioita + huomata, että mun maailmankuvaa pidettiin mustavalkeana, koska olin huomannut jotain todella sairasta. Hoitaja ei voinut millään tasolla suostua uskomaan, että näitä ihmisiä on oikeasti ollut olemassa mun menneisyydessäni.

Siitä eteenpäin oon jääny siihen oloon, että mun pitää yrittää väkisin todistella, että mun elämä on ihan totta ja etten ole täysin hullu kokemusteni takia. Tää fiilis ja kokemus tuli elävästi näiden linkkausten jälkeen mieleen.

PsPs. Sä tai joku muu kirjotti johonkin, että vain empaatti näkee sosiopaatin läpi. Se oli kyllä upea oivallus ja tunnistin itteni siitä. Mä mietin myös sitä, että miten paljon vahvuutta sulla on ollu, kun oot irrottautunu psykiatrisesta hoidosta aikanaan, se ei ole itsestäänselvyys. Miten pitkään sä oot ollu irti psykiatrisesta hoidosta? + Haluatko kertoa omista kauhukokemuksistas enemmän noilta ajoilta?

[Harmaus]

Pelottavaa tosiaan että yleensä ne auttavaisimmat ihmiset voi olla psykopaatteja siinä missä ne voi myös olla empaattisia ihmisiä. Ei tiedä kehen oikeen luottas jos tarttee apua jossain henkilökohtasemmassa ja siks uhrin asema on myös lamaannuttava. Kattelin ton videon ja miten kasuaalisti toi selittää tossa teoistaan kertoo just samasta kuin "mähän vain"-asenne. Psykopatia yms hyväksytään koska siitä on ihmisille hyötyä mut sen emotionaalisia vaikutuksia ei nähdä tai voi yleismaailmassa todistaa suoraan... :I

Vaikee ymmärtää miks joku hoitotaho tekis työtään noin ns. "käsi silmillä" jos hän ei haluis peitellä jotain, mut valitettavasti välinpitämättömyys on tolla alalla vaan yleistymään päin. Osin ymmärrän miks hoitajat ja lääkärit haluu pitää tunteensa erossa töistä mut jos ne dissaa potilasta, siinä tulee enemmän fiilis että oot liukuhihnatavara, et ihminen tai asiakas. Ja hoitotyössä asiakaslähtöisyys on tärkeetä.
Kyl jokainen ammattitaitonen ja välittävä hoitotyötä tekevä ihminen tietää narsismista, sosiopatiasta ja psykopatiasta... moni potilas on varmaan tietämättään ollut myös uhri. Millaset muut ihmissuhteet ajais toisia riskitekijöihin jollon jostakusta tulee mielenterveyspalveluitten asiakas?
Tietty se miten ne työssään suhtautuu asiakkaan tunteisiin tai tapaan nähdä asioita oman taustansa pohjalta kertoo kans jotain ammattitaidon tasosta ellet oikeesti jaottele maailmaa "hyvä" vs "paha" ihminen ilman tilannekohtasuutta ja mittasuhteita. Sun kokemukset kuulostaa tarpeeks aidoille mun mielestä.

Näin ite nuoruudessa tämmösten läpi. Vanhemmiten aloin niin paljon häpeemään tätä piirrettä että se katos pois hiljalleen... osin ehkä kateudesta myös narskuja, sosiopaatteja tai psykopaatteja kohtaan, osittain myös halusta suojella itteäni.

Ehkä jos privat alkas toimimaan joskus mut en julkisesti kerro ettei mua tunnisteta. Mulla tarvittiin kyllä hirveesti sairaita kaverisuhteita että sain itteni sen verran kasaan että tappelin itteni ulos kaikesta. Vuosien työhän siinä oli ja paljon epäilin itteeni... Pahimmillaanhan avauduin tyyliin näistä samoista kokemuksista ihmisille jotka myöhemmin paljastu sosiopaateiksi tai narskuiksi, ainakin tosi itsekkäiksi. Olin vastavuorosesti avuttomuudessani ehkä niin itsekäs etten välittänyt vaikka ne miten olis hyväkskäyttäny, mut sit kun mulla palo käämi niin se palo kunnolla.

[Shortlie]

Pelottavaa tosiaan että yleensä ne auttavaisimmat ihmiset voi olla psykopaatteja siinä missä ne voi myös olla empaattisia ihmisiä. Ei tiedä kehen oikeen luottas jos tarttee apua jossain henkilökohtasemmassa ja siks uhrin asema on myös lamaannuttava. Kattelin ton videon ja miten kasuaalisti toi selittää tossa teoistaan kertoo just samasta kuin "mähän vain"-asenne. Psykopatia yms hyväksytään koska siitä on ihmisille hyötyä mut sen emotionaalisia vaikutuksia ei nähdä tai voi yleismaailmassa todistaa suoraan... :I

Tuo on kyllä niin tosi, että sillon kun tilanne on vaikea, niin uhrina on tosi vaikee nähdä kehen voi luottaa. Tästä tais NeitiK kirjoittaa vähän enemmänkin, että miten hämmentävä tilanne pahimmillaan on.

Psykopatia on kyllä niin monellatapaa jännä ilmiö. Se mistä kirjotit, että rikollisia hyysätään jne. Sitähän se tietyllä tasolla on..annetaan ihmiselle lupa olla erilainenkin, mikä on yleisesti ottaen hyvä asia. Pahimmillaan taas on myös hyväksyttävä, että jotkut ihmiset on tosi sairaita ja heillä on oikeus siihen, jos eivät riko lakia.

Millaset muut ihmissuhteet ajais toisia riskitekijöihin jollon jostakusta tulee mielenterveyspalveluitten asiakas?

Tää on kyllä loistava pointti.

Näin ite nuoruudessa tämmösten läpi. Vanhemmiten aloin niin paljon häpeemään tätä piirrettä että se katos pois hiljalleen... osin ehkä kateudesta myös narskuja, sosiopaatteja tai psykopaatteja kohtaan, osittain myös halusta suojella itteäni.

Kun mietin tätä, niin tulee mieleen, että tarkkailemalla vähemmän ja opettelemalla säätämään tuntosarviaan voi kyllä säästää itteensä joiltain sydänsuruilta.

Ehkä jos privat alkas toimimaan joskus mut en julkisesti kerro ettei mua tunnisteta. Mulla tarvittiin kyllä hirveesti sairaita kaverisuhteita että sain itteni sen verran kasaan että tappelin itteni ulos kaikesta. Vuosien työhän siinä oli ja paljon epäilin itteeni... Pahimmillaanhan avauduin tyyliin näistä samoista kokemuksista ihmisille jotka myöhemmin paljastu sosiopaateiksi tai narskuiksi, ainakin tosi itsekkäiksi. Olin vastavuorosesti avuttomuudessani ehkä niin itsekäs etten välittänyt vaikka ne miten olis hyväkskäyttäny, mut sit kun mulla palo käämi niin se palo kunnolla.

Mä laitan sulle viestiä, niin testaillaan. Kuulostaa meinaa tuokin juttu jollain tasolla tutulta.

[NeitiK]

Siihen loppuu katkeruus. Vastuuseen. Ja tilalle tulee väistämättä tarve antaa itselleen anteeksi. Olla armollinen itselleen. Miten sen nyt haluaa ilmaista.

Juuri näin! Ja se, että vastuu on lopulta niin positiivinen asia, vapauttava, mahdollistava. Voin itse päättää mitä teen elämässäni, ja ottaa siitä vastuun. Aiemmin tuota sanaa on hoettu negatiivisessa merkityksessä, että pitäisi ottaa vastuu asioista joita muka on tehnyt tai ollut, vaikkei käsitä ollenkaan miksi, mutta kai sitä vain pitää kantaa vastuu kaikesta. Ja niin se vastuu on ollut sellainen mahdottoman iso harmaa möykky, josta ei saa otetta, mutta joka vain pitää pitää niskassa, jos halua olla hyvä ihminen. Lopulta vastuu onkin jotain ihan erilaista, se on mahdollisuuksia valita, se on valtaa omasta elämästä, omista päätöksistä, se on lupa olla ja elää omaa elämäänsä itse.

[Harmaus]

Vastuusta puhuttaessa tulee aina mieleen se pelote ja velvoite, että jos rikot toisen tavaroita, korvaat sen hänelle. jos loukkaat jonkun tunteita, olet palveluksen tai vähintään anteeksipyynnön sille velkaa. Jos ideasi on niin kuin jonku toisen idea, pitää todistaa ettet ole kopsinut sitä... Mutta jos joku näistä tapahtuu mulle, pitää antaa anteeksi koska muuten teen kärpäsistä härkäsiä... Vastuu omasta elämästä ja vain omista valinnoista elämässä sen kummemmin välittämättä satuttiko omat tekemiset muita on vapauttavampi, mutta vasta aikuisiällä opittu käsite mulle.
Totta kai sitä toivo lapsena että kaikilla olis joku yhteinen sosiaalinen vastuu ettei kiusata, alisteta ja syrjitä, tai kansalaisvelvoite puolustaa semmosta kuka joutuu minkäänlaisen väkivallan uhriksi, mut nyt taas muistutus itelleni siitä miten moni asia on auktoriteettien kauniita sanoja vailla konkreettisesti tarkkaa pohjaa. Vai voiko sanoa että vastuu kiusaamisesta/ siis sen tekemättä jättämisestä on myös kiusaajalla eikä vain kiusatulla?

[NeitiK]

En ehkä sanoisi, ettei siitä tarvitse välittää, jos satuttaa muita, sillä siitähän vastuussa lopulta on kyse, että osaa tiedostaa tekojensa seuraukset. Narsisti pakoilee tätä vastuuta selittelemällä ummet ja lammet, miten hänen tekonsa ei ole voinut satuttaa ketään, vika on varmasti siinä, joka sanoo, että häneen muka sattui. Sen olen kuitenkin huomannut, että ne tilanteet, joissa joskus satuttaa toista, eivät kuitenkaan ole niin kammottavia monttuja, vaan ne on mahdollista selvittää toisen kohtaamisella, vilpittömällä keskustelulla ja anteeksipyynnöillä (olettaen, ettei vastapuoli ole narsisti). Kaikki palautuu sinne arvoihin ja moraaliin, ja jos pystyy tekojensa kanssa olemaan tarpeeksi linjassa niiden kanssa, asiat on ok. Kaikki tekevät joskus jotain, mikä satuttaa muita, siltä ei voi välttyä, mutta olennaisempaa on kohdata ne tekojen seuraukset ilman että se tarkoittaisi mitään maailmanloppua. Hyväksyy oman virheellisyytensä siis, mutta pyrkii silti toimimaan sen yhteisen vastuun mukaan (uskon sen olemassaoloon yhä, jos maailmassa ei olisi edes pyrkimystä moraaliin, ei se pysyisi kasassa).

[Wreck]

Sen olen kuitenkin huomannut, että ne tilanteet, joissa joskus satuttaa toista, eivät kuitenkaan ole niin kammottavia monttuja, vaan ne on mahdollista selvittää toisen kohtaamisella, vilpittömällä keskustelulla ja anteeksipyynnöllä.

Juuri näin. Terveiden ihmisten kanssa ei ole monttuja. Toki kaiken aikaa kompastelemme ja teemme virheitä, mutta silloin autamme ja tuemme toisiamme.

Aito pahoillaan oleminen, vastuun kantaminen ja anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen ovat ihania asioita. Niistä jää lämmin ja voimauttava tunne... Ystäväni ja mieheni ovat elämässäni tällaisia ihmisiä. Heidän kanssaan minun ei tarvitse hävetä omia virheitäni, tai heidän minun kanssani omia virheitään. He eivät koskaan solvaa minua ja sano, että voi voi, siitä sait, ja siinä kaikki. Minulla on siis, onneksi, kokemuksia myös terveistä ihmissuhteista. Toivottavasti täällä kaikilla on tai on ollut edes yksi tällainen ihminen elämässään.