KESKUSTELUFOORUMI

Olen tehnyt suuren ajatustyön narsistista yli pääsemiseksi, ja minua kiinnostaa onko muiden ajatustyö mennyt samalla tavalla, kuuluuko tämä kaikilla toipumisen prosessiin?

Kun kaikki on liian hyvin, ja toinen liian hyvää ollakseen totta, mietit että asiat ei voi oikeasti olla totta. Narsisti muuttaa päähän pikkuhiljaa, ensin hyvässä, joka muuttaa muotoaan. Sitten tulee epävarmuus, jonka kestäminen on tosi vaikeaa. Epävarmuus nostaa esiin ahdistuksen, ja löydät itsestäsi piirteitä jota et ole edes tiennyt olevan.

Tajuat pikkuhiljaa että olet pelinappula, yksi sätkynukke, jota käytetään hyväksi. Et halua uskoa sitä, ja hyvät hetket narsistin kanssa saa sinut työntämään asian syrjään mielestä. Et saa narsistia pois ajatuksistasi hetkeksikään. Pääsi sisällä on selli josta et pääse pois.

Ajan kuluessa ja asioiden edetessä tajuat että narsisti on oikeasti se mikä on naamion pudotessa. Se aiempi ei ole totta. Et merkkaa narsistille mitään. Käyt läpi ahdistusta, pelkoa, ikävää ja kaikkea siltä väliltä. On niin raadollista huomata että joku voi oikeasti olla julma. Että narsistit ovat oma rotunsa, joita ei voi muuttaa. Että minäkään en pysty muuttamaan rikkonaista ihmistä. Ja tämän ahdistuksen sietäminen on aivan kamalaa. Se häpeä mikä tulee siitä ajatuksesta miten tyhmä on ollut, ja miten en ole osannut suojella itseäni tältä. Ja tajuat vihan keskellä että kostaminen ei auta, ja on helpompi luovuttaa ja yrittää unohtaa.

Ja päivä kerrallaan minkä olet narsistista erossa,elämä alkaakin helpottaa. Silti tunteet elävät vuoristorataa, narsisti on poissa mutta edelleen elää päässä. Mutta huomaat että joka päivä on jo pidempiä aikoja että et kaipaa enää narsistia, ja elämässä on muuta hyvää. Päivä kerrallaan olo helpottaa, ja pystyt tarkastelemaan kaikkea jo ulkopuolelta. Se on hieno tunne. En edelleenkään pysty ymmärtämään miten narsistit pystyvät tekemään toiselle kaiken pahan. Ja tarkoituksella.Että on olemassa tämä ihmisryhmä mihin ei mikään tehoa, ja mitkä eivät itse edes koe tarvitsevansa apua. Ja mitkä jatkavat matkaansa, kehittäen keinojaan vaan lisää.

Kaiken jälkeen pystyt tuntemaan iloa. Kyky rakastaa ei ole kadonnut. Voit edelleen antaa ja saada toiselta, kokea vastavuoroisia ihmissuhteita. Ja joku päivä narsisti on enää vain muisto, opetus joka annettiin elämään että sirpaleista tulee vahvempi ihminen. Ja olet selviytynyt, kipu väistyy pala kerrallaan. Ja ymmärrät että niin moni ihminen on käynyt läpi varmaan tämän ihan saman tien, ja narsismi ihmisryhmänä saa edelleen heräämään vaan kysymyksiä, jotka ei ikinä saa vastauksia. Ja huomaat olevasi nöyrempi elämää kohtaan, ja osaat arvostaa asioita eri tavalla kun ennen.

Jaksamista kanssasiskot ja veljet<3

Hyvin kirjoitettu.. Itse en tunne vihaa enkä katkeruutta oikein, en osaa. En toki ole päässyt otteesta vielä irtikään (tapailen edelleen)..

Läheisriippuvuus tuollaisiin on todella vahva ja se siinä onkin sen irrottautumisen vaikeus. Todella voimakas riippuvuus.. Pitää mennä projektia vain rauhassa ja ajatella, että kyllä se siitä loksahtaa kohdilleen asiat sitten ajan kanssa. Väkisin ei voi mitään tehdä... *Sama kuvio kun missä tahansa riippuvuudessa...pään pitää mennä kohdilleen, tulla pohja vastaan. Ymmärtää se riippuvuus ja työstää itsensä kanssa pohjamutia myöten..

Mun kohdalla tuota hyvän naamiota ei ees oikein ollut.. tuli oikeastaan ensimmäisellä reissulla sitä "hyvän" ja pahan vaihtelua.. ääripäät.. vedettiin matto jalkojen alta.. eli hajotettiin pirstaleiksi järjettömällä käytöksellä, mitä pää ei ymmärrä... mentiin rajojen yli. Sillä ihmisen pääkoppaan päästään vaikuttamaan voimakkaasti.. se ujuttautuu sinne siinä hajottamisvaiheessa hallitsemaan mieltä. Suojaukset pois ja sinne... Mulla oli itsellä herkkä hetki elämässä, joten se kävi mun suhteen silloin helposti... normaalissa tilanteessa se ei onnistuisi, väitän näin. Olin tuntenut ihmisen jo menneisyydestä ja nähnyt mikä se on. Sen takia väitän, että ei olisi onnistunut muuten.

Pitkä on projekti joo.. pienin askelin eteenpäin ja taas vähä taakseppäin.. riippuvainen pää yrittää selittää, miksei kannata tätä hommaa lopettaa, vaikka ihminen kärsii.. joustaa, ymmärtää jne.. sellaista mitä ei tarvisi todellakaan.

Elämä tuollaisten kanssa on yhtä ristiriitaa..

Todella hyvin kirjoitettu. Tämä lohdutti ja selventi ajatuksiani, tunteitani ja mieltäni tässä toipumisprosessissani. Ihmettelyn määrä ja oma mielenterveys on ollut koetuksella. Ikuisen arven kyllä jättää mutta luottavaisesti tästä on jatkettava eteenpäin. Voimia kaikille uhreille!

Valheenuhri: kiitos, olipa hyvin kirjoitettu. Itse olen vielä siinä tilanteessa, että narsisti on päässä edelleen joka päivä.. Se on raskasta, koska sitä haluaisi jo miettiä muutakin. Välillä tulee viha ja välillä kaipuu.. Mutta nyt silmät avautuneena en sentään enää toivo hänen paluutaan. Toivon, että jonakin päivänä tämä kaikki on muisto vain joka ei enää herätä mitään tunteita.