KESKUSTELUFOORUMI

Eksyin tänne foorumille, niinkuin moni muukin ilmeisesti.. Kahden vuoden aikana moni ystäväni on sanonut nostanut narsisti-kortin esiin, mutta vaikka olen paljon lukenut aiheesta, en uskonut kuitenkaan itse olevani kyseisen ihmistyypin kanssa tekemisissä. Aina löytyi narsimista kertovista kirjoita tai teksteistä jotain, mikä ei sopinut ihmiseen jonka kanssa olin on-off suhteessa.. Nyt ymmärrän, että ei tietenkään tarvitse täyttää kaikkia merkkejä ollakseen silti narsisti. Ja onko sillä lopulta väliä, mikä diagnoosi on, jos kuitenkin käyttäytyy huonosti toista ihmistä kohtaan toistuvasti?
Jostain syystä kuitenkin huomaan etsiväni syitä asioille, ja tavallaan on ollut helpotus huomata, että narsismi saattaa olla koko kauhean kahden vuoden simputuksen taustalla.
Monet asiat nimittäin menevät yksiin niiden asioiden kanssa, mitä olen joutunut kokemaan ko. suhteessa.
Löysimme toisemme kaksi vuotta sitten ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tuo ilo kuitenkin loppui n. kahden kuukauden jälkeen, koska mies ei kyennytkään seurustelemaan.. Hänen avioerostaan oli vasta vuosi (paitsi että jossain vaiheessa selvisi, että lopullinen ero ei ollut edes vielä selvä kun me tapasimme..).. Olin kuin puulla päähän lyöty. En ymmärtänyt, miten yhtäkkiä voi vetää liinat kiinni, kun kaikki oli niin ihanaa? Koko kesä meni sumussa, kun kuitenkin olimme vähän aina välillä tekemisissä, mutta seurustelua se ei ollut. Loppukesästä lähennyimme taas enemmän ja hän pyysi minua parin päivän reissuun kanssaan. Minä lähdin ja olihan meillä aivan ihana reissu. Sen jälkeen herra kuitenkin oli edelleen sitä mieltä, että ei pysty seurustelemaan. Silloin minä lopetin koko touhun ja sanoin, että nyt riittää. Meni pari viikkoa ja mies tuli häntä koipien välissä takaisin.. Ei kuulemma voinut olla niin idiootti, että päästää minut käsistään. Halusi seurustella, koska olen liian upea "päästettäväksi pois". Onnea kesti kaksi viikkoa, jonka jälkeen mies vetäytyi ja päätti suhteen vedoten siihen, "ettei vaan kuitenkaan pysty". Minä sekosin totaalisesti ja käyttäydyin todella törkeästi, se täytyy myöntää. En voinut ymmärtää, miten kukaan voi tehdä noin toiselle ihmiselle. Minun reaktioni eivät saaneet mitään vastakaikua. Mitään asioita ei selvitetty, vaan mies "hävisi". En saanut mitään vastauksia mihinkään, yritin sitten hyvällä tai pahalla. Hän jätti minut totaalisen yksin ja käski jatkamaan elämääni.
Meni 3-4 kk ja olin jo vähän päässyt elämässäni jaloilleni, kun tuli viesti. Hän oli miettinyt asioita ja oli tajunnut olleensa kauhea idiootti. Eikä kuulemma vaan päässyt minusta irti, vaikka oli kuinka yrittänyt. Jostain nyt täysin käsittämättömästä syystä lankesin takaisin.
Tällä kertaa onnea kesti kaksi kuukautta, kunnes hän sai minulta herpeksen. Minulla on ko. virus ollut uinuneena 20 vuotta, mutta jostain tuntemattomasta syystä se aktivoitui ja tarttui häneen. Aiemmin edes aviomiehelleni se ei ollut tarttunut.. Mutta hän siis tiesi minun kantavan sitä, mutta kun se tarttui häneen niin mitä tapahtui..? Hän lopetti suhteen, koska "tämä on asia, josta en vaan pääse ikinä yli, tiedän sen". Ei auttanut pahoittelut, eikä järkipuhe siitä, että yhdessä pääsemme tämän asian yli. Ja taas minut viskattiin pois elämästä ilman sen kummempia keskusteluja. JA taas ama kuvio toistui, en saanut vastauksia mihinkään. Ei vastattu viesteihin, ei puheluihin.
Ja ero kesti noin kuukauden, kunnes yllättäen hän halusikin keskustella ja löytyi taas se puoli, joka ajatteli järkevästi ja kirjoitti pitkiä viestejä minulle siitä, miten pahoillaan oli siitä, miten törkeästi oli minua kohdellut jo liian monta kertaa. Ja että oli taas toiminut ylireagoiden ja oli siitä äärimmäisen pahoillaan. Ja minä uskoin jälleen.
Kesä meni mukavasti, kunnes tapahtui jotain mitä en enää edes muista.. Ai niin, se taisikin olla joku yksittäinen asia jonka seurauksena sain täyslaidallisen siitä, että minä vaadin liikaa yleisesti. En ihan ymmärtänyt mikä oli liikaa, mutta lienee liittynyt siihen, kun olisin halunnut että lapsemme tapaavat. Hänellä on siis myös kaksi lasta. Hän oli koko ajan sitä mieltä, että ehdottomasti, mutta jostain syystä halusi koko ajan lykätä tapaamista ja kun aloin ihmetellä sitä, niin tuli häneltä "räjähdys", jonka seurauksena hän totesi taas ykskantaan ettei tästä tule mitään, että hän ei vaan jaksa minun kanssasi. Ja jälleen sama kuvio, eli ei vastausta viesteihin tai puheluihin.
Viimeinen paluu tapahtui joulukuun alussa 2017. Nyt ammuttin kovemmilla panoksilla ja minut vietiin vanhemmille esiteltäväksi. LApset tulivat kuvioon ja tulevaisuus maalattiin yhteiseksi. Olin onneni kukkuloilla, koska ajattelin, että kaikkien vaikeuksien jälkeen hän vihdoin "on tullut järkiinsä". KOhtalo puuttui peliin ja hänen ex-vaimonsa kuoli liikenneonnettomuudessa joulukuun lopulla. Se syöksi hänet, niinkuin kenet tahansa, ihan omiin sfääreihin. Kuitenkin hän myös huomioi minua ja puhui siitä, ettei missään nimessä halua menettää minua. Ja että miten kamalaa tämä on myös meille, kun juuri pääsimme hyvään alkuun. Tapailimme lastenkin kera tapahtuneesta huolimatta ja vietimme aikaa kaikki yhdessä. Lapset tulivat toimeen hienosti keskenään ja luotin tulevaisuuteen kamalasta tapahtumasta huolimatta. Tottakai mietin, että mitä kaikkea se voi vielä tuoda tullessaan, koska olihan lasten äidin kuolema ihan hirveä paikka.
No, sitten tuli yksi ilta, jolloin olin heidän luonaan kun omat lapseni olivat isällään. Tarkoitus ei ollutkaan jäädä yöksi, joska emme vielä olleet yöpyneet toistemme luona niin, että lapset olisivat kotona. Varsinkin tuossa tilanteessa se olisi ollut liikaa myös minun mielestäni. MIes kuitnekin pyysi minut yhtenä iltana heille käymään ja olin mukana touhuilemassa hänen lastensa kanssa. Ilta meni tosi kivasti ja lapset tykkäsivät seurastani. Varsinkin 5v tyttö takertui minuun, joka lienee aika normaaliakin tuossa tilanteessa.. No, iltapuuhissa sitten tyttö pyysi että laulaisin hänelle iltalaulun. Minä lauloin ja se oli jotenkin hänestä hirveän hassua - ei ollut tottunut kuulemma mihinkään iltarutiineihin kuten laulu, lukeminen tms. Minulle se taas on ollut normaalia omien lasteni kanssa. Iltalaulun laulettuani menin miehen luokse normaalisti halailemaan ja hän katsoi minua kuin olisin tehnyt jotain hirveää ja sanoi "not cool". Olin ihmeissäni, että siis mitä? Sain täyslaidallisen siitä, että minun pitäisi aikuisena ihmisenä ymmärtää miten olen hänen lastensa kanssa. Että lapset ovat herkässä tilassa eikä "tuolainen käytös ole reilua heitä eikä sinua kohtaan". Olin aivan suu auki..
Lähdin pois ja perään tuli anteeksipyyntö siitä, ettei halua loukata minua mutta että minun pitäisi ymmärtää miten herkkä tilanne on. Tämä asia kulminoitui parissa päivässä siihen, että hän ilmoitti viestillä ettei ole järkeä jatkaa koska hänellä ei ole voimia ja olemme niin eri mieltä asioista. Että "ainakin tässä vaiheessa" meidän on parasta olla erillään. Sanomattakin selvää, että minun viestini hänen suuntaansa eivät olleet kovin kauniita, joihin en tietenkään saanut vastauksia. Nyt on kulunut kuukausi, enkä ole kuullut hänestä pihaustakaan. Itse olen taas kerran keräillyt itseäni ja syyttänyt itseäni siitä, miten minun olisi pitänyt ymmärtää tämä kriisitilanne ja käyttäytyä toisin.
Näiden asioiden kanssa rimpuillessani siis löysin tänne ja nyt kun ensimmäistä kertaa kirjoitin kaiken auki, tuntuu äärimmäisen hullulta, että olen ollut tuossa mankelissa kaksi vuotta. Ja edelleen mietin, että onko takana narsismia vai olenko minä omalla toiminnallani saanut toisen käyttäytymään oudosti.. Toki matkan varrella on yksittäisiä asioita, jotka tässä eivät ole tulleet esille.. Löysin häneltä esim kahta eri lääkettä, jotka olivat ns Viagra-tyyppisiä, epämääräistä tunnetta siitä, ettei mies ollut rehellinen, pari suoranaista epäloogisuutta/valhetta jne jne..
En tiedä, kommentoikaa ihmeessä koska toivon saavani kommentteja juuri teiltä, jotka olette olleet tekemisissä narsistien kanssa.

Raskasta on sulla ollut... Mulla sama jatkuu jo viidettä vuotta. Toki sillä erotuksella, että minä olen yrittänyt repiä itseäni irti riippuvuussuhteesta lähes viikottain. En ole vielä onnistunut..

Sinulla on nyt noin hyvä katkos asiaan, joten yritä pitää pintasi ja päästä eroon myllytyksestä.. ei varmasti ole helppoa, mutta sen arvoista loppupeleissä varmasti... saat oman elämän hyville raiteille ja jonkun terveemmän kuvion ajan kanssa.

Voimia!

Kiitos sätkynukke! Ja voimia sinulle myös. Viisi vuotta kuulostaa kyllä todella pahalta..

Kyllä on ollut sinullakin aivan hirveetä. Näin menee juuri minulla ja narskumiehelläni. Ollaan oltu alta vuoden saman katon alla (onneksi mulla on vielä oma asunto). En ole vielä fyysisesti lähtenyt, mutta tavaroitani olen kyllä jo vienyt omaan kämppään. Siitä hän säikähti ja oli kuin enkeli taas kaikkine lupauksineen. Mennyt yö oli taas ihan hirvee. Hän vain ilmoitti että lähtee viikonloppuna yökylään kaverinsa luokse, pitäähän hänelläkin olla kavereita. Seksireissuilleen menee, meitsin kanssa ei ole ollut yli kuukauteen "petipuuhissa". Hänellehän seksiä pitää olla vain silloin kun hän haluaa ja enpä ole paljon enää innostunut hänen kanssaan seksiin (vaikka alussa näytti siinäkin asiassa taivaan merkit). Nyt kuulemma olen pihiakka....Hän vain pitää minut jotenkin otteissaan, en ymmärrä itsekkään.....Nyt olen päättänyt lauantai-aamuna kerätä kamppeeni ja lähteä vaikka sydän hakkaa niin rajusti että en usko oikein itsekkään. Kyllä on itsetunto mennyt ja olen syyllistänyt itseni kaikkeen....Jostain on kerättävä voimat että pääse tuosta helvetistä eroon. Hän sanoo näin minulle: pettää saat mutta et jättää, annan kuulemma hyvän vastuksen hänelle kun laitan kampoihin. Ei minusta ole kuitenkaan tähän hirveyteen. Voimia sinullekin elämässäsi

Hapuli18: voi ei..! Kuulostaa ihan hirveältä. Minulla taas jotenkin tuntuu koko ajan siltä, että ehkäpä ylireagoin, koska mies ei ollut minulle hirveä noin suoraan. Olisi helpompaa päästä eteenpäin, jos olisikin ollut jotenkin suoraan veemäinen tai käynyt päälle tms.. Tosin meillä oli niin usein on-off, ettei ehditty pääsemään ns. arkeen kiinni.. Ehkä hyvä niin!
Jaksamista sinulle! Ja ehdottomasti, lähde pois vielä kun pystyt!!!

Moi!
Kyllä olen laittanut vaakakuppiin hyvä ja huonot puolet ja kyllähän niitä huonoja puolia (narsismi=pirut olkapäillä) on paljon enemmän. Eihän tällaista elämää kukaan minun kavereista saati hänen kavereista usko. Narsistihan on kavereille mitä parhain ystävä, avulias ja seuramies. Minussahan se vika on, olen räksyttävä akka. Olen kyllä läpi sormien paljon antanut mennä mutta enhän minäkään loputtomiin jaksa. Hänellä on vielä kaiken lisäksi kaksi suuntainen mielialahäiriö, mutta se on kyllä hallinnassa mutta narsismius ei ole. Nyt todellakin pitää saada voimia että häipyy hänen huushollistaan vähin äänin. Eihän narsku parane koskaan ehkä vain pahenee. Voimia vielä sinnekin päin. Olen kysynyt itseltäni monta kertaa että miksi hyvät ihmiset pilataan narsismilla? Yritetään porskuttaa eteenpäin vaikka se niin he.....n vaikeaa onkin.

Hei sydän rikki, ehkä olet jo lukenutkin täältä, mutta on hyvin tyypillistä ajatella, että jos olenkin vain ylireagoinut. Tavallaan olisi helpompaa, jos olisi selkeästi "saanut turpaan", niin voisi antaa oikeutuksen omille tunteilleen. Sitä oikeutusta ei kuitenkaan tarvitse hakea ulkoapäin, lopulta. Olet tämän on-offin aikana jo monesti kokenut monta syytä sille, miksi tämä suhde ei ole ok sinulle (voin olla samaa mieltä kuvauksesi perusteella). Ja jos ihan näin kaltoinkohteludynamiikkaa ja uhrin reaktioita ajatellaan, mikään määrä "turpaan vetämistä" ei välttämättä ole tarpeeksi, että sen huomaisi. Pikku hiljaa kasaantuneissa tilanteissa kokee aina jotenkin ansainneensa kaiken, tai keksii muita selityksiä. Luota, luota ja vielä kerran luota omiin tunteisiisi!

Narsismiin perehtymisen jälkeen on pikku hiljaa alkanut käymään helpommaksi sen huomaaminen, miten tämänkin tyyppiset tarinat ovat ongelmallisia. Nimittäin, yli-intensiivinen imarteleva jalustalle nostaminen ei koskaan ole tervettä. Sitä voi luulla "hyviksi ajoiksi", jolloin hän rakastaa ja on parantanut tapansa, mutta todellisuudessa se on vain tämän sairauden (ongelman) toinen kääntöpuoli. Se ei ole tervettä, ja sieltä tullaan AINA alas. Käytännössä se on vaikeiden asioiden sivuuttamista ja keskittymistä fantasiaan.

Ota vain lisää selvää niin paljon kuin tarvitset. Olet varmasti oikeassa paikassa riippumatta siitä, mikä hänen patologiansa noin virallisesti ottaen olisi. Olet kuitenkin kokenut saman tyyppisiä asioita kuin moni muukin täällä.

NeitiK: joo, sehän se on kun jotenkin koko ajan tulee kuitenkin se epävarmuus, että olenko minä sittenkin ollut liian herkkä/ylireagoinut tms.. Että olisiko minun pitänyt ymmärtää vaan enemmän. Miten omiin tunteisiin luottaminen (niihin häntä kohtaan negatiivisiin) onkin niin vaikeaa?? Joudun tosissani joinakin päivinä tekemään paljon töitä, etten ota yhteyttä vielä kerran ja yritä jotenkin saada häntä tajuamaan minun ajatuksiani ja koko tilanteen mielettömyyttä.. Kun päähäni ei millään mene se, että miten kukaan voi vaan häipyä. Että eikö mikään merkitse mitään?!! Että molempien lapset olivat jo kuviossa mukana jne jne.. Argh, pää leviää kun alkaa miettiä asioita liikaa..

sydänrikki76 kirjoitti: 28 Helmi 2018, 15:25 Kiitos sätkynukke! Ja voimia sinulle myös. Viisi vuotta kuulostaa kyllä todella pahalta..

Viidettä vuotta siis menen.. joo... sumussa on menty tämä aika ja sama kuvio toistunut aina ja aina vaan... niin se riippuvainen menee ja menee vaan eteenpäin näkemättä mitään tulevaisuuteen, mieliala matalampi kun normaalisti.... jne jne.

Paljon samanlaisia juttuja kuin itselläni. Olen ollut narsistin kanssa jonkinlaisessa parisuhteessa kohta kolme vuotta. Olen yrittänyt rimpuilla irti monta kertaa mutta aina olen palannut takaisin hänen luokseen. Meno on kovaa; välillä hän on herttainen ja rakastava mutta silmänräpäyksessä hän saattaa muuttua huutavaksi ja rähjääväksi. Usein jään miettimään, minkä virheen taas tein....Olen huomannut hänen valehtelevan tosi paljon. Toisinaan hän jää kiinni valheistaan kun kertoo saman asian monella eri tavalla. Jos huomautan asiasta tulee räjähdys; häntä syytetään valehtelijaksi!! Olen myös löytänyt hänen asunnoltaan Viagraa aivan kuten sinäkin.....ja epäilen hänellä olevan useita muitakin naisia. Haaveilen paremmasta elämästä ilman häntä. Tsemppiä sulle...