WeToo
Lähetetty: 07 Maalis 2018, 16:55
Surullisia ja niin tuttuja tarinoita, lähes jokaisessa kertomuksessa jotain, jonka olen itsekin kokenut. Narsismi näyttää olevan kuin joku uusi kansantauti. Nasti syyllistää, uhriutuu, arvostelee, on mustasukkainen, vihamielinen, katkera, kostonhaluinen, loukkaava, kontrolloiva, kaavamainen käytökseltään. Hänelle "keskustelu" on mykkäkoulu-raivokohtaus-mykkäkoulu, joten tasan mikään asia ei selviä eikä etene hänen kanssaan. Miksi tällaiseen suhteeseen ajautuu? Taidan olla jonkinlainen nastimagneetti eli kiltti, herkkä, empaattinen, työssäkäyvä keski-ikäinen nainen. Miksi tällaiseen suhteeseen jää? Syitä on varmaan monia, taloudellinen riippuvuus, häpeä, voimat loppu, pelko. Minua pidättelee viimeksi mainittu, tosin olen ottanut selvää eri vaihtoehdoista ja esim. poliisilta voi hakea lähestymiskieltoa.
"MeToo" kampanja toi joukkovoimalla esille seksuaalisen häirinnän ja "päitä" alkoi putoilla, tosin tämän kampanjan suosion ymmärtää sitä taustaa vasten, että kyseessä oli julkisuuden henkilöitä, jotka paljastivat perheen ulkopuolisia niljakkeita. Me sen sijaan olemme peruskansalaisia ja toisimme julkisuuteen nykyisen tai entisen puolison törkeyden. Ei erityisen mediaseksikästä, mutta voisihan sitä tehdä vaikka kansalaisaloitteen asiasta, jos seksuaalinen häirintä on kriminalisoitu, niin miksei tämäkin törppöily.
Musiikista saa voimaa, esim. "ei pystyny hengittää" kertoo juuri sen, miltä tuntuu, kun urakalla ahdistaa. Tämä kappale kertoo kyllä myös sen, että säveltäjä/esittäjä on kokenut parisuhteessaan paljon tuskaa.
Perusraivo antaa voimia kestää, mutta kuinka kauan...