KESKUSTELUFOORUMI

Hei

Tätä kirjoittaessani sisimpäni on aivan rikki, sillä naistenpäivänä 8.3 silmäni avautuivat ja koin valaistumisen asiassa, mikä on kiusannut minua kaikki nämä 20 vuotta, jotka olemme mieheni kanssa olleet yhdessä. Ystäväni jakoi minulle linkin tänne sivuille ja löysin vastauksen jo epätoivoksi muuttuneeseen kysymykseeni: Mikä miestäni vaivaa? Hänen luonteestaan löytyy paljon narsistisia piirteitä, jotka ovat tehneet näiden vuosien aikana elämästäni jotain sellaista, jota en voi uskoa omaksi elämäkseni. Niin monet tapahtumat ja epäoikeudenmukaisuudet itseäni ja poikaani kohtaan selittyvät hänen itsekkyydellään, jopa narsistisuudellaan. Mutta miten minulla on voinut mennä näin kauan asian tajuamiseen ? Tällä hetkellä kuulun hänen suunnitelmaansa, josta olen saanut tietää lukemalla hänen päiväkirjaansa. Suunnitelmassa minun tehtäväkseni olisi tulossa hoitaa hänen firmaansa, sillä aikaa kun hän itse menee uusiin naimisiin ja perustaa perheen, johon syntyy kolme iloista lasta. Nyt puhutaan miehestä joka on 52 vuotias !! Suunnitelmassa hänellä on myös maailmanlaajuinen bisnes, hän on miljonääri, hänellä on hieno auto ja hän asuu kauniissa huvilassa uuden perheensä kanssa. Suunnitelma jatkuu sillä että olemme hyviä ystäviä, menestyn hänen firmassaan ja olen onnellinen- pysyn siis hänen elämässään ja tuotan hänelle voittoa, jotta hän voi täysillä nauttia elämästään. Tämä mantra on kirjoitettu ranskalaisin viivoin parin kuukauden aikana 13 kertaa hänen päiväkirjaansa. Siellä on myös muuta ja tämä on vain osa-alue koko isoa outoa soppaa jonka eteen hän tekee töitä päivittäin vähintään 10 tuntia ja jota olen 'valaistumiseen' asti pitänyt ahkeruutena ja sinnikkyytenä, tosin välillä ihmetellen että työskentelee liikaa ja peläten että hänelle iskee burn out. Lapsipuheet tulivat kuvioihimme ensimmäisen kerran kesäkuussa 2016, jolloin hän sanoi että elokuuhun 2016 mennessä hän päättää jatkammeko yhdessä vai lähteekö hän etsimään itselleen uutta naista pystyäkseen tekemään perheen. Elokuu 2016 tuli ja meni, eikä mitään tapahtunut ja päättelin että kaikki on hyvin. Elämässämme tapahtui myös muita isoja muutoksia syksyllä 2016 , jotka olivat viimeinen pisara siihen että sairastuin itse paniikkihäiriöön. Saimme ratkaistua nuo muut asiat siihen malliin että elimme suht rauhallisesti aina tammikuuhun 2018 saakka. Pystyin lopettamaan lääkityksen ja toteamaan hetkittäin että olen onnellinen. Kunnes- pieni epäily heräsi, otin hänen päiväkirjansa esille ja päädyin lukemaan nuo edellä kertomani asiat. Curiosity killed the cat ! Toki matkan varrella oli tapahtunut sosiaalisissa suhteissa kaikenlaisia turbulenssejä, mutta olin niihin niin tottunut että en pitänyt niitä minään. Toki matkan varrella hän ei ollut enää ottanut minua syliinsä ja sanonut että rakastaa minua, mutta olin niin tottunut siihen että pidin sitä normaalina. Toki matkan varrella hän saattoi pitää minulle mykkäkoulua ilman näkyvää syytä, mutta vuosien saatossa olin siihen niin tottunut, ettei se satuttanut minua enää siten kuin alkuvuosina. Matkan varrella olin niin tottunut hänen käytökseensä, että ajattelin että hän nyt vain on sellainen. Muuten hyvä mies, joka ei ryyppää, ei ole väkivaltainen ja uskollinenkin- luullakseni.Mutta mies, jolla ei ole yhtään ystävää ja jos sellainen olisikin tulossa hänen elämäänsä, niin pian hän sanoisi tämän kritisoivan häntä ja olevan eri mieltä hänen kanssaan ja välit menisivät poikki. ei riidedllen, mutta häivyttäen.Minusta on muovautunut kiltti vaimo, joka kehuu häntä tarvittaessa eikä esitä liian suuria omia vaatimuksiaan. Mutta nyt se muuttuu- en halua olla osa hänen sairasta suunnitelmaansa.

Voi Taivas!!! Mika jarkytys sen taytyi olla kun luit sen paivakirjan!! Onneksi sait sen luettavaksesi ja nait mustaa valkoisella etta tunteesi, epailysi ja paha olosi ei johtunut omasta paastasi vaan hanesta!
Ihanaa kun olet vihdoin nahnyt valon ja avannut silmasi. Monet nailla palstoilla viela odottavat sita paivaa. Mutta ala luota siihen etta se varmuus ja tama valaistus nyt pysyy. Narsisti alkaa selitykset ja Hoovering aivan varmasti. Ja vaikka kuinka uskomatonta juttua sielta tulee, niin pida paasi kylmana ja tee lahtoa NIIN PIAN kuin mahdollista, silla mita kauemmin odotat, sen vaikeampaa siita tulee ja voit langeta hanen pauloihinsa uudelleen. Han tulee selittamaan etta se oli vain sellaista Fantasiaa, ja syyttelemaan sinua yksityisyyden hairinnasta. Ala kerro hanelle etta olet lukenut paivakirjan. Ala kerro mitaan, vaan ala suunnitella lahtoa salaa ja sano vasta viime tipassa silla vakivalta voi tulla esiin kun hanen suunnitelmansa rikotaan.
Voimia! Taalla ollaan kuuntelemassa!

Kiitos palautteesta. Olen nostanut kissan pöydälle ja olemme käyneet kaikki epäilykseni läpi. Ehkä hän hooveroi - mitä se tarkoittaakin ja antoi selitykset kaikkiin kohtiin ja sanoen että toi perhe on unelma eikä hän tiedä kulkeeko sitä kohti. Luin hänelle narsistin kuvauksen ja sanoin että hänellä on paljon niitä piirteitä. Hän oli hämmästynyt. Pakotin hänet sanomaan että rakastaako vai ei minua mutta hän sanoi että ei tiedä. Olemme niin yhteen kasvaneita että ollaan kuin kavereita. Kysyin voiko hän ajatella että olisimme yhdessä hamaan tappiin niin hän sanoi että kyllä. Teen tahollani töitä sen eteen että minulla on puskuri jos lähden liikkeelle. Tällä hetkellä olen epävarma. Yritän saada paniikin kuriin ja tehtyä vähän rahaa säästöön. Mulla ei ole kiire. Hän ei ole väkivaltainen. Uudelleen en ala hänen mustan energiansa uhriksi- se olisi sitten lähdön paikka.

Hei!
Olen selaillut keskustelufoorumia nyt viikon verran ja kun aloin lukea viestiäsi hätkähdin, sillä niin paljon yhtäläisyyksiä näin omaan tilanteeseeni. Olen ollut 15 vuotta suhteessa nykyiseen aviomieheeni ja viimeiset 4-5 vuotta olen arponut, onko hänellä narsistinen persoonallisuushäiriö vai ei. Useamman kerran olen todennut tietoa haettuani, että hyvinkin vahvasti on. Silti aina vaan epäilyttää ja mietin, josko kuitenkin voisi keskustella ja jotenkin löytää yhteisen sävelen.

Nyt olemme olleet viikon lomalla, joka alkoi hyvin. Olen töissä hänen yrityksessään, roolini on yrittäjän puoliso ja palkollinen - ei siis yrittäjäpuoliso, mikä on ihan eri asia... Itse suhtaudun kyllä kuin yrittäjä, mutta se on sivuseikka. No, joka tapauksessa toisena lomapäivänä käytiin minun palautekeskusteluni, sinänsä harvinaista herkkua. Sain hyvää palautetta ihan aiheesta, keskustelu oli luontevaa ja hän tarjosi minulle toimarin paikkaa, ihan puskista tuli se minulle. En suoralta kädeltä suostunut, koska minulla oli omat epäilykseni ja näin ko, miten minun työtaakkaani ja stressini kasvaa, jotta hän voi ottaa kevyemmin ja irtottautua pitäen silti kaikki narut käsissään. Halusin harkinta-aikaa, joka minulle suotiin. Olimme yhdessä todenneet, että olin saavuttanut tavoitteeni, mutta siinä vaiheessa, kun otin esille bonuksen, hän raivostui. Olin kiittämätön, ahne, kohtuuton, en arvostanut kaikkea sitä, minkä hän on minulle mahdollistanut ja minun pitäisi olla kiitollinen siitä, että ylipäätään saan olla töissä. Kun huomautin, että hän sotkee työasiat ja yksiyissuhteen, hän raivostui vain lisää. No, siitä seurasi tavanomainen minut hämmennykseen jättänyt ”keskustelu” ja loppuloman jatkunut mykkäkoulu muista kuin työasioista.

Mykkäkoulu (tai protesti, kaapin pilan näyttäminen, niin kuin hän sanoi) on hänen lempistrategiansa, joka pisimmillään on kestänyt neljä kuukautta ja päätti pari viikkoa sitten ja olen useamman loman viettänyt kahden ensimmäisen päivän jälkeen itsekseni. Alussa itkien ja ahdistuneena, sittemmin jo varautuneena siihen, että vietän aikani lähinnä yksin - kun hän liittoutuu nuorimman tyttärensä kanssa, joka tavallisesti on lomilla mukana.

Näiden viimeisten kuukausien aikana olen hakenut tietoa, lukenut, kuunnellut YouTubesta juttuja ja miettinyt onko vai eikö, lähteäkö vai jäädä. Välillä mykkäkoulua keskelle on mahtunut sanaharkkaa ja riitelyä, kun en ole voinut hyväksyä sitä, ettei asioita käsitellä yhdessä. No, tänään hän viimein totesi, tai me sovimme, että jätetään avioerohakemus yhdessä, kun päästään Suomeen. Minä katselen itselleni kämpän ja viimeistään kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen muutan pois

Epähuomiossa julkaisin tuon viestin keskeneräisenä. Olin poistamassa kohtaa: ”yhdessä sovimme”, koska tuo oli hänen ehdotuksensa. Johon lisäksi liittyi pariterapiaan hakeutuminen, jossa siis olemme jo käyneet useampaankin otteeseen laihoin tuloksin. Niin ja sen lisäksi hän toivoi, että jatkan työssä, mikä on sinänsä minunkin toiveeni ainakin toistaiseksi, koska siellä hän tietää tarvitsevansa minua. Eri asia on, miten se ajan kanssa toimii, mutta kaiken muuttaminen kerralla on minulle liian iso rasti enkä ole enää nuori.

Joka tapauksessa, se on nyt tilanne ja minä olen edelleen hämmennyksissä ja epävarma omasta tahtotilastani. Tiedän, että näin en halua jatkaa, tämä on niin raskasta henkisesti enkä halua parisuhdetta, jossa on vain kuoret. Epäilen suuresti, pystyykö hän muuttumaan ja pitämään demoninsa aisoissa, mutta se pienen pieni toivonkipinä minussa edelleen on. Tiedän myös, että olen ollut liian löperö omien rajojen asettamisen suhteen, ja vasta viimeisten kuukausien aikana olen alkanut pitää huolta rajoistani ja kunnioittaa itseäni, mikä osaltaan on johtanut tilanteen kärjistymiseen, kun en enää olekaan se kynnysmatto, joka nöyrästi hyväksyy hänen syytöksensä ja koittaa parantaa tapansa.

Mutta siis ratkaisun äärellä olen sekä ymmärtävien sanojen ja tuen tarpeessa.