Jätin neljä päivää sitten poikaystäväni.
Lähetetty: 02 Huhti 2018, 15:19
Tässä tarinani.
Tapasin entisen poikaystäväni Tinderissä yli vuosi sitten. Olemme kumpikin yli 30-vuotiaita.
Alussa hän oli hurmaava ja kaikkea positiivista. Kertoi olevansa journalisti ja asunut 10 vuotta ulkomailla. Sillä hetkellä kuitenkin vailla töitä mutta se ei häntä haitannut; varakas kun omien sanojensa mukaan oli. Ensitreffeillä mainitsi, että omisti asuntoja ja saaren jne jne, joka oli mielestäni hieman tökeröä. En osannut suhtautua asiaan vaan taisin kommentoida sanoilla "kiva juttu" tai muuta.
Vietimme kirjaimellisesti melkein jokaisen päivän yhdessä. Tulimme erinomaisesti toimeen ja pidimme samoista asioista aina ruoasta tv-ohjelmiin. Silti joku hänessä oli vähän "off", enkä osannut tutkia mielessäni, mikä se jokin oli. Mietin, että "ok, hän on vain omalaatuinen" ja jätin asian sikseen. Seksimme oli hyvää ja molemmat pidimme samoista asioista. Tuntui, että olin löytänyt sielunkumppanini. Ihana tunne. Hän kehui minua ja sanoi, ettei koskaan ole ollut näin seksikkään ja kauniin naisen kanssa ja että saan hänet syttymään.
Olimme ehtineet seurustella n. kolmisen kuukautta, kun hän alkoi haastaa riitaa ihan ihme asioista. Hoki koko ajan vastaan "..ja SÄ kun olet NIIIIN täydellinen!" ja "kannattais kattoo peiliin, niin mä teen" jne. Ensimmäinen red flag. En todellakaan ollut tehnyt mitään väärää tai sanonut hänelle mitään, josta voisi loukkaantua. Koko riita vaan alkoi enkä oikein ymmärtänyt, mistä syystä. Tunsin oloni uhatuksi ja aloin pohtimaan omaa käytöstäni ja kiinnittämään huomiota siihen, miten hänelle puhuin. Ehkä hän oli oikeassa ja vika onkin minussa?
Hänen hengityksensä tuoksahti aina alkoholilta, mutten koskaan nähnyt hänen juovan kännejä ja joskus joimme ruoan kanssa viiniä -maltillisesti. Red flag nro kaksi. Sivuutin senkin, koska kielsi juomasta ja loukkaantui, kun kysyin. Luotin häneen. Silti mynthonit ja sisupastillit olivat joka päivä suussa ja kuulemma siitä syystä kun "..mutsi sanoo, et juntit jauhaa purkkaa." .
Koitti Ystävänpäivä. Olin varannut eräästä kivasta ravintolasta Helsingin keskustasta pöydän ja huoneen eräästä ravintolaa lähellä olevasta hotellista; kaikki vaikutti ihanalta ja odotin iltaa kovasti. Poikaystäväni oli lupautunut kustantamaan meille illallisen ja yön hotellissa. Ihanaa!
Kun menimme kirjautumaan sisään hotelliin, ilmoitti virkailija, että huone jonka varasimme, olikin jo varattu ja ehdotti toista vaihtoehtoa. Minulle tämä oli ihan fine, mutta poikaystäväni alkoi raivota ja tylyttämään vastaanottovirkailijaa huutaen "siis miten te ette yhtä huonetta pysty varaamaan, siis me ollaan maksavia asiakkaita!" Huusi hän muutakin ja minä pelästyin. Alkoi hävettää ja pyytelin hotellityöntekijöiltä anteeksi sillä välin, kun poikaystäväni lähti kävelemään kohti hissejä. Kamala tilanne.
Huoneessa toppuuttelin häntä kun hän suitsi tulta ja tappuraa haukkuessaan hotellin työntekijöitä ammattitaidottomiksi idiooteiksi.
Sitten hän rauhoittui ja lähdimme ravintolaan. Siellä hän alkoi melkeinpä heti tuijottamaan viereisessä pöydässä istuvaa naista ja huomasin tämän. En silti maininnut asiasta mitään, kunnes huomasin, ettei hän kuuntele yhtään, mitä sanon vaan tuijottaa edelleen naista. Heitin vitsillä sitten hänelle "heiii.. mä oon täällä, en tuossa viereisessä pöydässä". Tästä hän suuttui ja alkoi haukkumaan minua. Minulta menivät fiilikset totaalisesti romanttiseen illanviettoon poikaystäväni kanssa ja lähdin pöydästä kyyneleet silmissä. Muistan vielä sen tilanteen, kun sivusta tilannetta seurannut tarjoilija näki surullisen katseeni ja itkuiset silmäni. Kävelin itkien hotellille ja sulkeuduin huoneeseen. Itkin tuona yönä itseni uneen nukkumatta juuri ollenkaan. En ymmärtänyt yhtään, miksi poikaystäväni halusi satuttaa minua verbaalisesti. Ystävänpäivä.. mikä vitsi.
Hän ei ilmestynyt hotellihuoneeseen eikä laittanut perääni yhtäkään viestiä. Toki sen muisti tekstata, että olen hänelle velkaa hotellihuoneen hinnan, kun hän ei kerta itse ikinä päässyt hotellihuoneeseen nukkumaan. Tuntui, että minun tulee olla se vastuullinen osapuoli ja selvittää koko tulehtunut tilanne. Tämä tapahtui seuraavana päivänä. Hain tavarani hänen luotaan (hiusharja ja parit vaatteet) ja menin omaan kotiini. Meni viikko jonka sisällä hän oli myös tullut hakemaan omat tavaransa minun luotani.
Minun oli todella paha olla omine ajatuksineni ja en ymmärtänyt, miten kaikki oli loppunut näin. Sen tiesin, että tämä ei ole ok; hänen käytöksensä ei ole ok. Mutta silti pohdin omaa osuuttani kaikkeen tapahtuneeseen ja aloin epäillä, olinko sittenkään se ihminen jonka tunsin sisimmässäni olevani.
Sitten meni viikko ja kuulin hänestä taas; laittoi viestiä. Kivoja viestejä. Olin yksinäinen ja sydän vereslihalla mutta menin halpaan ja sain hänen (todella vakuuttavista) viesteistään mielihyvää. Palasimme yhteen.
Kaikki meni mukavasti taas jonkin aikaa, kunnes outoja riitoja alkoi taas tapahtumaan ja minä -tottakai -ne aiheutin. Pyytelin taas anteeksi, sillä olin kuulemma puhunut hänelle ilkeästi ja teen sitä kuulemma "aina". Sanoin poikaystävälleni, ettei tuollaisia sanoja kuten "aina" ja "taas" tai "ikinä" tulisi käyttää, sillä ovat myrkyllisiä ja satuttavat varsinkin, jos toinen oikeasti on yrittänyt tsempata ja yrittänyt muuttua. Muuttua? Siis minä. Kyllä; muuttua jostain, jota en koskaan oikeasti ollut mutta jota hänen mielestään edelleen olin. Mind fuck potenssiin 100 000. Näitä saman kaavan mukaisia riitoja melkeinpä sanasta sanaan tapahtui aina säännöllisin väliajoin. Kun kaikki oli tasaisen hyvin ja meillä molemmilla oli viihtyisää ja kivaa toistemme seurassa, piti hänen nostaa riita pystyyn ihan mistä tahansa, jossa näki potentiaalisen riidan aiheen. Olin tuolloin jo aika loppu hänen tapaansa olla ottamatta vastuuta sanomisistaan ja tekemisistään.
Hän tapasi siskoni ja lähimmät ystäväni. Siskoni sanoi hänet tavattuaan, että "tossa sun poikaystävässä on kyl jotain outoa.. en vaan osaa sanoa, mitä". Taisin reaktioksi vaan naurahtaa hänen kommentilleen, mutta sisälläni menin pienimuotoiseen paniikkiin. Silti sivuutin intuitioni huutavan äänen ja jatkoin samaan malliin poikaystäväni kanssa.
Ennen joulua 2017 paljastui, että hän oli juonut salaa minulta. Löysin pullon valkoviiniä hänen vaatekaapistaan ja myöhemmin hän sai kouristuksen, jolloin päätyi kahdeksi viikoksi sairaalaan katkaisuhoitoon. Oli puraissut kieleensä, joka vuoti verta ja sai bakteerin, josta kehkeytyi keuhkokuume. Selvisi tästä. Olin koko ajan tukena ja otin töistä vapaata, jotta voisin heti aamusta mennä moikkaamaan häntä ja viedä mukanani luettavaa sun muuta, mitä hän pyysi tuomaan.
Hän aloitti tammikuussa katkaisuhoidon ja kävi kunnan vertaistukiryhmissä säännöllisesti. Luulin, että hänen käytöksensä koko suhteemme ajan johtui juurikin alkoholista. Koin pientä helpotusta, sillä kun hän nyt kerran ryhdistäytyi, oli ns. pahan käytöksen tuoma ongelma poissa. Sanoi, että tekee tämän meidän vuoksi ja koska haluaa lapsia ja perheen tulevaisuudessa ja että "dokaus ja biletyspäivät on mun osalta ohi". Sanoin hänelle, että tärkeintä on, että raitistuu oman itsensä, ei ainoastaan minun tai meidän takia. Hän aina hoki, miten me menisimme naimisiin, millaiset hääjuhlat meillä olisi ja millainen isä hänestä tulisi. Mainittakoon, että oma isänsä on myös alkoholisti. Tuin häntä raitistumisprosessissaan, tsemppasin ja osallistuin jopa eräälle luennolle kuunteluoppilaana hänen kanssaan. Tämä oli hänelle omien sanojensa mukaan todella tärkeää, joten tottakai.
Vaan eipä ollut se alkoholi poikaystäväni tapauksessa käytösongelman syy ollut. Alkoholi oli ainoastaan korostanut tätä narsistista piirrettä hänessä. Silti hän oli yhä se sama ihmiskuori, ilkeä kostonhimoinen lapsi.
Tässä vaiheessa seksielämämme oli sellaista, että minä sain tehdä aina aloitteet siihen eikä hän tehnyt asian eteen mitään. Tunsin oloni epäseksikkääksi ja rumaksi. Aloin huomaamaan, ettei hän osoita minua kohtaan minkäänlaista hellyyttä, tule halaamaan tai pussaamaan, ellen itse niin tee. Tunsin oloni todella yksinäiseksi. Ja kun riita syntyi, hän ei tullut lohduttamaan, vaikka näki miten vuolaasti itkin. Sanoi muutamat kerrat "hei sä sait ite ittes itkemään, en mä". Olisin niin kaivannut sitä emotionaalista tukea juuri noina hetkinä sitä häneltä ikinä saaden.
Ties monettako kertaa olimme palanneet yhteen ja eräänä iltana katsoimme hänen luonaan telkkaria ja söimme irtokarkkeja. Poikaystäväni oli aiemmin päivällä ilmoittanut, että käy alkuillasta isäpuolensa synttäreillä pikaisesti onnittelemassa ja syömässä. Puhelimeni oli tuona iltana äänettömällä, siitä kohta lisää.
Poikaystäväni valmistautuessa lähtemään tervehtimään synttärisankaria valitsin hänelle kauluspaidan ja kehuin, miten komealta hän näyttää. Hän sanoi pari kertaa, ettei millään jaksaisi lähteä, mutta velvollisuus kutsuu. Halasi ja pussasi minua ja sanoi, että rakastaa minua. Sitten hän lähti. Olimme ennen hänen lähtöään harrastaneet seksiä.
Hän laittoi viestiä, ettei kestäisi enää kauaa ja että tulisi pian kotiin. Kirjoitin, että onnittelee isäpuoltaan puolestani ja että "älä pidä kiirettä, nauti ruoasta ja nähdään pian". Hän tuli kahdeksan aikaan illalla kotiin ja jatkoimme television katselua sohvalla toistemme vieressä pötkötellen. Jäin hänen luokseen yöksi.
Heräsin aamulla aikaisin töihin ja selailin edellisiltana saapuneita viestejä parhaalta ystävältäni. En ollut kuullut viestejä, sillä pidin edellisiltana puhelintani äänettömällä.
Ystäväni kirjoitti, että hänen ystävänsä Y oli laittanut hänelle viestiä kysellen, tunteeko henkilöä X (X, joka sattui siis olemaan poikaystäväni) ja että miksi minä olin kommentoinut henkilön X kuvaa sydämmillä Facebookissa. Y oli myös kertonut, että oli juuri tullut treffeiltä henkilön X kanssa ja että X vaikutti todella sekavalta ja haisi alkoholilta. Tästä Y oli X:lle maininnut ja henkilö X oli pahoittanut mielensä ja poistunut paikalta.
Mitä..poikaystäväni oli tuona iltana samoihin aikoihin ollut isäpuolensa syntymäpäivillä.. vaan eipä ollutkaan, vaan Tinder-treffeillä. Romahdin täysin. Oli aamu, kello hieman yli seitsemän ja töihinkin pitäisi vielä lähteä. Herätin poikaystäväni ja kerroin kaiken. Hän sanoi, että oli mennyt siksi treffeille, sillä ei ollut varma, haluanko enää olla hänen kanssaan. Siis että syy oli MINUN?! Huusin ja itkin, poikaystäväni hoki anteeksi ja "en tajuu miks ees menin, ei kiinnostanu yhtään" aivan kuin se, miten kiinnostava ja epäkiinnostava deitti oli ollut kyseessä, oli se pääasia.
Puhuimme asian läpi ja jatkoimme vielä yhdessä. En tajua miksi.. olin tyhmä. Lopussa hän etäännytti itsensä minusta yhä enemmän ja mainitsi erään keskustelun yhteydessä, ettei minuun voi luottaa. Tämä siitä syystä, että olin "mennyt huutelemaan vieraisiin pöytiin" kertoessani itku silmässä lähimmille ystävilleni ja siskolleni koko hänen alkoholista johtuneesta kouristuksesta ja siitä, että oli paljastunut alkoholistiksi. Hoki myös, miten paljon kaikki vihaavat minua (en tiennyt, miksi sillä olin aina ollut kaikille todella mukava -ainakin omasta mielestäni).
Jätin hänet vihdoin ja viimein. Kertoessani miksi, hän vastasi minulle tekstiviestein "jätä mut jo rauhaan" ja "kas, sieltä se vihapuhe taas tuli" ja "kiviäki kiinnostaa sun viestit". En siis haukkunut häntä missään muodossa vaan kerroin ainoastaan omista tunteistani ja miksi en enää voi hänen kanssaan olla.
Poikaystäväni on tänä päivänä entinen sellainen ja käyttää (luulee käyttävänsä) vallan välineenä viesteihini vastaamatta jättämistä; yritin saada häntä keskustelemaan kanssani eromme syistä, mutta häntä ei kiinnosta. Varmasti heti jo Tinderissä etsimässä uutta seuraa, itse en vielä ole valmis. Ehkä uusi ihastus tekisi minulle hyvää, sillä unohtaisin tuon paskan ihmisen ja huonon, myrkyllisen suhteen.. en tiedä.
Mutta oloni ja mieleni ovat paljon helpottuneempia ja koen voivani hengittää taas raikkaampaa ilmaa ilman, että kukaan on kertomassa minulle salakavalasti ilmaisten, miten huono joka suhteen olen.
Kirjoitin tämän kaiken tänne sillä koen sen olevan osa paranemistani ja eheytymistä takaisin ihmiseksi, jota olin ennen tätä myrkyllistä ihmissuhdetta. Kiitos, mikäli jaksoit lukea loppuun.
Tapasin entisen poikaystäväni Tinderissä yli vuosi sitten. Olemme kumpikin yli 30-vuotiaita.
Alussa hän oli hurmaava ja kaikkea positiivista. Kertoi olevansa journalisti ja asunut 10 vuotta ulkomailla. Sillä hetkellä kuitenkin vailla töitä mutta se ei häntä haitannut; varakas kun omien sanojensa mukaan oli. Ensitreffeillä mainitsi, että omisti asuntoja ja saaren jne jne, joka oli mielestäni hieman tökeröä. En osannut suhtautua asiaan vaan taisin kommentoida sanoilla "kiva juttu" tai muuta.
Vietimme kirjaimellisesti melkein jokaisen päivän yhdessä. Tulimme erinomaisesti toimeen ja pidimme samoista asioista aina ruoasta tv-ohjelmiin. Silti joku hänessä oli vähän "off", enkä osannut tutkia mielessäni, mikä se jokin oli. Mietin, että "ok, hän on vain omalaatuinen" ja jätin asian sikseen. Seksimme oli hyvää ja molemmat pidimme samoista asioista. Tuntui, että olin löytänyt sielunkumppanini. Ihana tunne. Hän kehui minua ja sanoi, ettei koskaan ole ollut näin seksikkään ja kauniin naisen kanssa ja että saan hänet syttymään.
Olimme ehtineet seurustella n. kolmisen kuukautta, kun hän alkoi haastaa riitaa ihan ihme asioista. Hoki koko ajan vastaan "..ja SÄ kun olet NIIIIN täydellinen!" ja "kannattais kattoo peiliin, niin mä teen" jne. Ensimmäinen red flag. En todellakaan ollut tehnyt mitään väärää tai sanonut hänelle mitään, josta voisi loukkaantua. Koko riita vaan alkoi enkä oikein ymmärtänyt, mistä syystä. Tunsin oloni uhatuksi ja aloin pohtimaan omaa käytöstäni ja kiinnittämään huomiota siihen, miten hänelle puhuin. Ehkä hän oli oikeassa ja vika onkin minussa?
Hänen hengityksensä tuoksahti aina alkoholilta, mutten koskaan nähnyt hänen juovan kännejä ja joskus joimme ruoan kanssa viiniä -maltillisesti. Red flag nro kaksi. Sivuutin senkin, koska kielsi juomasta ja loukkaantui, kun kysyin. Luotin häneen. Silti mynthonit ja sisupastillit olivat joka päivä suussa ja kuulemma siitä syystä kun "..mutsi sanoo, et juntit jauhaa purkkaa." .
Koitti Ystävänpäivä. Olin varannut eräästä kivasta ravintolasta Helsingin keskustasta pöydän ja huoneen eräästä ravintolaa lähellä olevasta hotellista; kaikki vaikutti ihanalta ja odotin iltaa kovasti. Poikaystäväni oli lupautunut kustantamaan meille illallisen ja yön hotellissa. Ihanaa!
Kun menimme kirjautumaan sisään hotelliin, ilmoitti virkailija, että huone jonka varasimme, olikin jo varattu ja ehdotti toista vaihtoehtoa. Minulle tämä oli ihan fine, mutta poikaystäväni alkoi raivota ja tylyttämään vastaanottovirkailijaa huutaen "siis miten te ette yhtä huonetta pysty varaamaan, siis me ollaan maksavia asiakkaita!" Huusi hän muutakin ja minä pelästyin. Alkoi hävettää ja pyytelin hotellityöntekijöiltä anteeksi sillä välin, kun poikaystäväni lähti kävelemään kohti hissejä. Kamala tilanne.
Huoneessa toppuuttelin häntä kun hän suitsi tulta ja tappuraa haukkuessaan hotellin työntekijöitä ammattitaidottomiksi idiooteiksi.
Sitten hän rauhoittui ja lähdimme ravintolaan. Siellä hän alkoi melkeinpä heti tuijottamaan viereisessä pöydässä istuvaa naista ja huomasin tämän. En silti maininnut asiasta mitään, kunnes huomasin, ettei hän kuuntele yhtään, mitä sanon vaan tuijottaa edelleen naista. Heitin vitsillä sitten hänelle "heiii.. mä oon täällä, en tuossa viereisessä pöydässä". Tästä hän suuttui ja alkoi haukkumaan minua. Minulta menivät fiilikset totaalisesti romanttiseen illanviettoon poikaystäväni kanssa ja lähdin pöydästä kyyneleet silmissä. Muistan vielä sen tilanteen, kun sivusta tilannetta seurannut tarjoilija näki surullisen katseeni ja itkuiset silmäni. Kävelin itkien hotellille ja sulkeuduin huoneeseen. Itkin tuona yönä itseni uneen nukkumatta juuri ollenkaan. En ymmärtänyt yhtään, miksi poikaystäväni halusi satuttaa minua verbaalisesti. Ystävänpäivä.. mikä vitsi.
Hän ei ilmestynyt hotellihuoneeseen eikä laittanut perääni yhtäkään viestiä. Toki sen muisti tekstata, että olen hänelle velkaa hotellihuoneen hinnan, kun hän ei kerta itse ikinä päässyt hotellihuoneeseen nukkumaan. Tuntui, että minun tulee olla se vastuullinen osapuoli ja selvittää koko tulehtunut tilanne. Tämä tapahtui seuraavana päivänä. Hain tavarani hänen luotaan (hiusharja ja parit vaatteet) ja menin omaan kotiini. Meni viikko jonka sisällä hän oli myös tullut hakemaan omat tavaransa minun luotani.
Minun oli todella paha olla omine ajatuksineni ja en ymmärtänyt, miten kaikki oli loppunut näin. Sen tiesin, että tämä ei ole ok; hänen käytöksensä ei ole ok. Mutta silti pohdin omaa osuuttani kaikkeen tapahtuneeseen ja aloin epäillä, olinko sittenkään se ihminen jonka tunsin sisimmässäni olevani.
Sitten meni viikko ja kuulin hänestä taas; laittoi viestiä. Kivoja viestejä. Olin yksinäinen ja sydän vereslihalla mutta menin halpaan ja sain hänen (todella vakuuttavista) viesteistään mielihyvää. Palasimme yhteen.
Kaikki meni mukavasti taas jonkin aikaa, kunnes outoja riitoja alkoi taas tapahtumaan ja minä -tottakai -ne aiheutin. Pyytelin taas anteeksi, sillä olin kuulemma puhunut hänelle ilkeästi ja teen sitä kuulemma "aina". Sanoin poikaystävälleni, ettei tuollaisia sanoja kuten "aina" ja "taas" tai "ikinä" tulisi käyttää, sillä ovat myrkyllisiä ja satuttavat varsinkin, jos toinen oikeasti on yrittänyt tsempata ja yrittänyt muuttua. Muuttua? Siis minä. Kyllä; muuttua jostain, jota en koskaan oikeasti ollut mutta jota hänen mielestään edelleen olin. Mind fuck potenssiin 100 000. Näitä saman kaavan mukaisia riitoja melkeinpä sanasta sanaan tapahtui aina säännöllisin väliajoin. Kun kaikki oli tasaisen hyvin ja meillä molemmilla oli viihtyisää ja kivaa toistemme seurassa, piti hänen nostaa riita pystyyn ihan mistä tahansa, jossa näki potentiaalisen riidan aiheen. Olin tuolloin jo aika loppu hänen tapaansa olla ottamatta vastuuta sanomisistaan ja tekemisistään.
Hän tapasi siskoni ja lähimmät ystäväni. Siskoni sanoi hänet tavattuaan, että "tossa sun poikaystävässä on kyl jotain outoa.. en vaan osaa sanoa, mitä". Taisin reaktioksi vaan naurahtaa hänen kommentilleen, mutta sisälläni menin pienimuotoiseen paniikkiin. Silti sivuutin intuitioni huutavan äänen ja jatkoin samaan malliin poikaystäväni kanssa.
Ennen joulua 2017 paljastui, että hän oli juonut salaa minulta. Löysin pullon valkoviiniä hänen vaatekaapistaan ja myöhemmin hän sai kouristuksen, jolloin päätyi kahdeksi viikoksi sairaalaan katkaisuhoitoon. Oli puraissut kieleensä, joka vuoti verta ja sai bakteerin, josta kehkeytyi keuhkokuume. Selvisi tästä. Olin koko ajan tukena ja otin töistä vapaata, jotta voisin heti aamusta mennä moikkaamaan häntä ja viedä mukanani luettavaa sun muuta, mitä hän pyysi tuomaan.
Hän aloitti tammikuussa katkaisuhoidon ja kävi kunnan vertaistukiryhmissä säännöllisesti. Luulin, että hänen käytöksensä koko suhteemme ajan johtui juurikin alkoholista. Koin pientä helpotusta, sillä kun hän nyt kerran ryhdistäytyi, oli ns. pahan käytöksen tuoma ongelma poissa. Sanoi, että tekee tämän meidän vuoksi ja koska haluaa lapsia ja perheen tulevaisuudessa ja että "dokaus ja biletyspäivät on mun osalta ohi". Sanoin hänelle, että tärkeintä on, että raitistuu oman itsensä, ei ainoastaan minun tai meidän takia. Hän aina hoki, miten me menisimme naimisiin, millaiset hääjuhlat meillä olisi ja millainen isä hänestä tulisi. Mainittakoon, että oma isänsä on myös alkoholisti. Tuin häntä raitistumisprosessissaan, tsemppasin ja osallistuin jopa eräälle luennolle kuunteluoppilaana hänen kanssaan. Tämä oli hänelle omien sanojensa mukaan todella tärkeää, joten tottakai.
Vaan eipä ollut se alkoholi poikaystäväni tapauksessa käytösongelman syy ollut. Alkoholi oli ainoastaan korostanut tätä narsistista piirrettä hänessä. Silti hän oli yhä se sama ihmiskuori, ilkeä kostonhimoinen lapsi.
Tässä vaiheessa seksielämämme oli sellaista, että minä sain tehdä aina aloitteet siihen eikä hän tehnyt asian eteen mitään. Tunsin oloni epäseksikkääksi ja rumaksi. Aloin huomaamaan, ettei hän osoita minua kohtaan minkäänlaista hellyyttä, tule halaamaan tai pussaamaan, ellen itse niin tee. Tunsin oloni todella yksinäiseksi. Ja kun riita syntyi, hän ei tullut lohduttamaan, vaikka näki miten vuolaasti itkin. Sanoi muutamat kerrat "hei sä sait ite ittes itkemään, en mä". Olisin niin kaivannut sitä emotionaalista tukea juuri noina hetkinä sitä häneltä ikinä saaden.
Ties monettako kertaa olimme palanneet yhteen ja eräänä iltana katsoimme hänen luonaan telkkaria ja söimme irtokarkkeja. Poikaystäväni oli aiemmin päivällä ilmoittanut, että käy alkuillasta isäpuolensa synttäreillä pikaisesti onnittelemassa ja syömässä. Puhelimeni oli tuona iltana äänettömällä, siitä kohta lisää.
Poikaystäväni valmistautuessa lähtemään tervehtimään synttärisankaria valitsin hänelle kauluspaidan ja kehuin, miten komealta hän näyttää. Hän sanoi pari kertaa, ettei millään jaksaisi lähteä, mutta velvollisuus kutsuu. Halasi ja pussasi minua ja sanoi, että rakastaa minua. Sitten hän lähti. Olimme ennen hänen lähtöään harrastaneet seksiä.
Hän laittoi viestiä, ettei kestäisi enää kauaa ja että tulisi pian kotiin. Kirjoitin, että onnittelee isäpuoltaan puolestani ja että "älä pidä kiirettä, nauti ruoasta ja nähdään pian". Hän tuli kahdeksan aikaan illalla kotiin ja jatkoimme television katselua sohvalla toistemme vieressä pötkötellen. Jäin hänen luokseen yöksi.
Heräsin aamulla aikaisin töihin ja selailin edellisiltana saapuneita viestejä parhaalta ystävältäni. En ollut kuullut viestejä, sillä pidin edellisiltana puhelintani äänettömällä.
Ystäväni kirjoitti, että hänen ystävänsä Y oli laittanut hänelle viestiä kysellen, tunteeko henkilöä X (X, joka sattui siis olemaan poikaystäväni) ja että miksi minä olin kommentoinut henkilön X kuvaa sydämmillä Facebookissa. Y oli myös kertonut, että oli juuri tullut treffeiltä henkilön X kanssa ja että X vaikutti todella sekavalta ja haisi alkoholilta. Tästä Y oli X:lle maininnut ja henkilö X oli pahoittanut mielensä ja poistunut paikalta.
Mitä..poikaystäväni oli tuona iltana samoihin aikoihin ollut isäpuolensa syntymäpäivillä.. vaan eipä ollutkaan, vaan Tinder-treffeillä. Romahdin täysin. Oli aamu, kello hieman yli seitsemän ja töihinkin pitäisi vielä lähteä. Herätin poikaystäväni ja kerroin kaiken. Hän sanoi, että oli mennyt siksi treffeille, sillä ei ollut varma, haluanko enää olla hänen kanssaan. Siis että syy oli MINUN?! Huusin ja itkin, poikaystäväni hoki anteeksi ja "en tajuu miks ees menin, ei kiinnostanu yhtään" aivan kuin se, miten kiinnostava ja epäkiinnostava deitti oli ollut kyseessä, oli se pääasia.
Puhuimme asian läpi ja jatkoimme vielä yhdessä. En tajua miksi.. olin tyhmä. Lopussa hän etäännytti itsensä minusta yhä enemmän ja mainitsi erään keskustelun yhteydessä, ettei minuun voi luottaa. Tämä siitä syystä, että olin "mennyt huutelemaan vieraisiin pöytiin" kertoessani itku silmässä lähimmille ystävilleni ja siskolleni koko hänen alkoholista johtuneesta kouristuksesta ja siitä, että oli paljastunut alkoholistiksi. Hoki myös, miten paljon kaikki vihaavat minua (en tiennyt, miksi sillä olin aina ollut kaikille todella mukava -ainakin omasta mielestäni).
Jätin hänet vihdoin ja viimein. Kertoessani miksi, hän vastasi minulle tekstiviestein "jätä mut jo rauhaan" ja "kas, sieltä se vihapuhe taas tuli" ja "kiviäki kiinnostaa sun viestit". En siis haukkunut häntä missään muodossa vaan kerroin ainoastaan omista tunteistani ja miksi en enää voi hänen kanssaan olla.
Poikaystäväni on tänä päivänä entinen sellainen ja käyttää (luulee käyttävänsä) vallan välineenä viesteihini vastaamatta jättämistä; yritin saada häntä keskustelemaan kanssani eromme syistä, mutta häntä ei kiinnosta. Varmasti heti jo Tinderissä etsimässä uutta seuraa, itse en vielä ole valmis. Ehkä uusi ihastus tekisi minulle hyvää, sillä unohtaisin tuon paskan ihmisen ja huonon, myrkyllisen suhteen.. en tiedä.
Mutta oloni ja mieleni ovat paljon helpottuneempia ja koen voivani hengittää taas raikkaampaa ilmaa ilman, että kukaan on kertomassa minulle salakavalasti ilmaisten, miten huono joka suhteen olen.
Kirjoitin tämän kaiken tänne sillä koen sen olevan osa paranemistani ja eheytymistä takaisin ihmiseksi, jota olin ennen tätä myrkyllistä ihmissuhdetta. Kiitos, mikäli jaksoit lukea loppuun.
Ei se helppoa varmasti ole.