KESKUSTELUFOORUMI

No, ei se eroaminen onnistunut, takaisin olen miehen luona, kun ei löytynyt asuntoa ja käytännön asiat alkoivat mennä tosi hankaliksi. Kyllähän mies sitten vakuutteli, että juominen loppuu ja hän on mukavampi, sääli itseään ja itsetuhoiset ajatuksetkin toi julki, jos lähden lasten kanssa. Nyt elän hiljaista ja puolikuollutta elämää, lasten menoja hoidan ja omat työt, mies on vaisu, mutta huomaan ärähtelyn taas lisääntyvän ja vähän pelolla odotan viikonloppua. Oma meno olis lauantaina, miten sanon miehelle, että sellainen pari tuntia poissa kotoa ois tiedossa. Mies ei käy itse missään, on koko ajan kotona, siinähän on aikaa kytätä toisen menoja, on katelliinen mun menoista. Sellainen vapaa elämisen ilo on pois, tuntuu kuin olisi tarkkailussa. Jonain päivänä lähden, ja olen taas vapaa. Miten te muut kontrollin alla eläjät?

Moikka,

mites jos etsit asuntoa edelleen, mutta mieheltä salaa? Saisit toivoa tulevasta ja tietäisit, ettei elämä nykyisessä asunnossa sen miehen kanssa ole kuin väliaikaista?

Niin, se varmaan olisi järkevää. On vaan niin paljon velvollisuuksia, pojan asioiden hoitoa ja tyttären mopokoulua ja rippijuhla-asioita. Mies ei ota näihinkään mitään kantaa, ei auta eikä ole kiinnostunut, mutta tiedän, kun rippijuhlat ovat käsillä, niin pelko kasvaa, pilaako ne. Ei ole kiinnostunut tilavuokrista tai tarjoiluista yhtään, mutta tiedän, että kun olen saanut kaiken laitettua, alkaa huutamaan, että väärä tarjoilu ja väärä paikka ym ym. Ei edes mopokouluun kiinnosta, luulisi että jokainen mies haluaisi osallistua näin suureen asiaan lapsensa elämässä. Yksin hoidan siis kaiken, mies on tänäänkin tullut töistä, ja siitä asti kiukutellut ja huutanut pojalle(on erityislapsi). Jos syksyyn jaksaisin ja järjestäisin salaa asioita. Kehtaa enää ystävillekään tästä puhua, kun olen niin kauan heille asiasta itkenyt ja tämän viimeisen paluun jälkeen olivat ihmeissään, että miksi taas menit, menet niin rikki siellä.
Voi kun ei olisi lapsia, olisi niin helppo vaan lähteä
Turha kai tässä mainita, että on alkoholisti, ja humalapäissään karmea jankuttava ja suuruudenhullu, pelottavakin.

Saisitko jonkun ystävistäsi auttamaan asunnon metsästyksessä? Esim. menisi katsomaan sun puolesta ja raportoisi, millainen asunto oli ja täyttääkö kriteerisi koon ja vuokramäärän suhteen?

Onko sulle ketään, jolta pyytää apua kaikissa noissa käytännön asioissa, jottei olisi yksin niin raskasta?

Moi, ihan kuin olisin itse kirjoittanut tarinasi, meillä on ollut täsmälleen samat kuviot. Juo ja humalassa pelottava, uhkaava ja alistava. Huutaa myös lapsille koska lapset eivät yllä hänen tasolleen siinä mitä elämässään tekevät, aina valitsevat väärin ja ovat tyhmiä kusihousuja. Selvinpäin surkea, itsemurhalla uhkaileva reppana joka ei pärjää elämässä ja silti voi edelleen haukkua muita. Valmistele rauhassa lähtöäsi, äläkä tunne syyllisyyttä että se ei kerrasta onnistu. Puolisosi ei tule suostumaan mihinkään kompromissiin tai sopuratkaisuun. Kyllä se päivä tulee kun toteat että enough is enough. Itsekin jouduin harjoittelemaan lähtöä kunnes lopulta uskalsin. Muista että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty tuossakin asiassa. Kerro ihmisille, läheisille ja ystäville, ei asiassa ole mitään hävettävää. Tämän ongelmakentän ääressä ei puhuta normaalista erosta, joten et ole selitysvelvollinen kenellekään. Tulet tarvitsemaan varmasti kaiken tuen mitä voit saada, myös sitten päätöksessä pysymiseen. Itse otin opikseni, ja olen kerännyt ympärilleni ihmisiä jotka ovat tukena niinäkin hetkinä kun olisi ollut kiusaus perua kaikki ja palata siihen helvettiin.

Joo, kovin samalta kuulostaa sinun tarinasi, tosi hienoa, että olet päässyt eroon, miten sinulla menee nyt? Millaisia vaikeuksia ero toi ja miten selvisit?
Nyt taas pidättelen itkua lastenhuoneessa, Poikamme, erityislapsi,oli levoton ja roikkui isässään kiinni, tämä raivostui ja huusi, ettei voi olla tuollaisen isä, koska on vammainen ja hän on terve, ja alkoholin piikkiin ei voi laittaa, kun on selvinpäin, koska on rahat loppu. Niin se mua loukkasi, ja poikaa, viatonta lasta. Nyt poika katsoo lastenohjelmaa ja mä nielen porua. Koska tää loppuu?

Joo, kovin samalta kuulostaa sinun tarinasi, tosi hienoa, että olet päässyt eroon, miten sinulla menee nyt? Millaisia vaikeuksia ero toi ja miten selvisit?
Nyt taas pidättelen itkua lastenhuoneessa, Poikamme, erityislapsi,oli levoton ja roikkui isässään kiinni, tämä raivostui ja huusi, ettei voi olla tuollaisen isä, koska on vammainen ja hän on terve, ja alkoholin piikkiin ei voi laittaa, kun on selvinpäin, koska on rahat loppu. Niin se mua loukkasi, ja poikaa, viatonta lasta. Nyt poika katsoo lastenohjelmaa ja mä nielen porua. Koska tää loppuu?

Kuulostaa kamalalta...Viaton lapsi!
Toivon niin että pääsisit irtautumaan tuosta suhteesta,lasten ja itsesi takia.
Ymmärrän kyllä että ei ole helppoa,mutta yritä kuitenkin...

Virallinen ero edelleen kesken, koska mikään neuvottelutulos ei käy, ei mikään ehdotus, ei kompromissi, ei hyvällä eikä pahalla. Eli omaisuuden jako on pahimmanlaatuinen loukkaus narsistille, ja siitä saa kärsiä kaikki, hän itse mukaanlukien, mutta se ei häntä haittaa kunhan saa kiusattua muita, lapsia mukaanlukien. Eli suosittelen varautumaan pitkälliseen taistoon. Minulla menee nyt ihan hyvin, pikkuhiljaa ja päivä kerrallaan ymmärrän että mikään minun tai lasten kiusaaminen ei ole ollut hyväksyttävää. Rakentelen arkeani nyt, mutta vaikka elämä on kuin biisissä kaaoksen keskellä, niin tärkeintä on ymmärtää että ansaitsee parempaa, ja ansaitsee hyvää käytöstä. Uskon että omaisuuden jakokin lopulta järjestyy, siihen asti asun itse vuokralla koska narsisti jäi hallitsemaan kotiamme josta hän ei suostu poistumaan. Se auttaa kun vaikeina hetkinä luen listaa jota olen kirjoittanut elämästämme, ja kaikesta pahasta mitä tapahtui.