KESKUSTELUFOORUMI

Istun elämäni ensimmäisessä omassa asunnossani, huomaan jatkuvasti huokailevani helpotuksesta ja olen sanomattoman onnellinen, että olen tässä ja pääsin pois. Takana vajaan viiden vuoden todella sairas parisuhde, josta olin jo kaksi kertaa aiemmin yrittänyt irroittautua mutta jäänyt kiinni - mutta sitkeys palkitaan, joka kerta opit jotain uutta ja jossain vaiheessa siipesi ovatkin niin vahvat että kantavat. Tämä parisuhde oli aluksi uskomaton satu, jonka edestä olin valmis hylkäämään kaiken ja vaikka siinä aika alkuhuumassa huomasinkin outoja piirteitä ja luin silloin jo narsismista, olin niin väärän väristen linssien takana että ajattelin parantavani kaiken
No, näiden vuosien varrella sain ymmärtää että mieheni todellakin on pahemmanluokan narsisti - hän kykeni päästämään aivan uskomattoman julmia asioita suustaan ja seuraavaksi kääntämään nuo sanat valtavaksi rakkaudeksi jne sekoittaen lopulta minun pääni niin että sairastuin ja jouduin suljetulle osastolle. Minut, joka olin kuitenkin aina ollut henkisesti vahva ja "järkevä" - mutta, ah - tuo kyky kiertää totuutta, kerätä historiaa satuttaakseen sillä myöhemmin, kääntäen sanoja ja totuuksia mielensä mukaan - niin jopa minä onnistuin menemään mukaan, vaikka tiesin ettei vika ole minussa vaan hänessä.
Jotenkin se ainainen arvostelu, lyttäys, halveksuminen, vaatiminen teki minusta niin varovaisen että lopuksi kuljin kotonani varpaillani (tömistelenkin kävellessäni), en saanut nukutuksi painajaisten vuoksi (liittyivät juurikin henkiseen väkivaltaan, ansassa oloon jne), minulla ei ollut enää ystäviä enkä enää vuosien jälkeen voinut alkaa kertomaan, miksi olin ollut ottamatta yhteyttä - koko ajan tunsin itseni huonoksi, riittämättömäksi ja epätäydelliseksi. Yritin keskustella, saada aikaan yhteisymmärrystä minkä vuoksi toiselle vaan ei tehdä noin- mutta minähän siinä aina väärässä olin.
Pikkuhiljaa, osin sairastumisenikin myötä aloin ottaa todella onkeeni hänen sanoistaan ja verrata niitä päässäni olevaan ääneen- että noin ei terve ihminen kohtele toista- saati ihmistä, jota väittää rakastavansa. Aiemmilla muuttokerroilla olen sortunut siihen, että olen antanut hänen loppujen lopuksi auttaa muutossa ja sitä kautta tuhonnut mahdollisuuteni pakoon - nyt onnistuin hankkimaan asunnon salaa ja tavaroitani haen pois pikkuhiljaa silloin kun tiedän, ettei hän ole paikalla. Ensimmäistä kertaa hän ei myöskään tiedä minne olen muuttanut; siitä huolimatta menee varmaan pitkään ennenkuin uskon asunnon äänten olevan "normaaleja" eikä sitä että hän on pyrkimässä sisälle..
Tällä kertaa olen myös ollut harvinaisen määrätietoinen asian onnistumisesta, vaikka heikkoja hetkiäkin tulee. Juurikin siksi, että tiedän että rakkautemme ei ole hävinnyt - sellaisen ihmisen kanssa vaan ei voi elää eikä olla missään tekemisissä. Se tappaa minut, ensin henkisesti ja lopuksi vielä ruumiillisesti - viime ajat samassa talossa oli sitä, että hän käski minun soittaa poliisit jo valmiiksi paikalle sillä hakee aseensa kun en suostu hänen järjettömiin, sairaisiin vaatimuksiinsa. Ja vaikka olen tästä vuosia jo unelmoinut, niin yhä ihmetyttää miten helposti loppujen lopuksi kaikki kävi - tiedän kyllä, etten ole pois vaaravyöhykkeeltä vielä, mutta niin hyvä olo mulla on että tiedän etten enää tuohon ansaan astu.
Olen täällä lueskellut näitä juttuja ja kaikki nekin vain varmistaa, että olen oikealla tiellä. Tällaisia täysin empatiakyvyttömiä, säälipaskoja vaan maa kantaa myös päällään ja valitettavasti ne osaavat löytää sopivat heikot lenkit uhreikseen. Toivon sydämestäni, että osaisin jatkossa pitää kaikki kaksilahkeiset kaukana elämästäni - koska en osaa valita sieltä muita kuin ne vaikeimmat tapaukset mutta suurimpana pointtina tässä viestissä on tietysti itsensä purkaminen mutta myös se, että hei pohjalta ei pääse kuin ylöspäin! Ja jos ei ekalla kerralla niin sit toisella tai kolmannella.
Luottakaa siihen pieneen, hiljaiseen järjen ääneen siellä sisällänne

Hienosti kerrottu. Paljon onnea matkaan ja siihen että saisit olla rauhassa.

Onnea Sinulle!
Minulla tilanne että kahdesti olen eron hänestä ottanut ja viimeisen eron jälkeen olen vetänyt tiukat rajat - tiukemmatkin saisi olla - mutta - se parasta kun on oma koti ja juurikin tuo VAPAUS. Joka päivä ihmettelen edelleen ääneen tätä auvoista oloa ja kiitän Luojaani tästä vapaudesta vaikka erosta on jo kahdeksan vuotta.
Joten jos pysyt itseäsi arvostavana ja valppaana niin ei se vapaus mihinkään häviä!

Kiitos vastauksista
Sen olen näinä muutamina päivinä ymmärtänyt, että narsistin viesteihin vastaaminen ei ole se tapa millä ero onnistuu.. parempi pysyä hiljaa ja odottaa, että hän vain hyväksyy totuuden. Tai löytää uuden uhrin.. Viestejä on tullut ja olen miettinyt suuntaan jos toiseen - ensin ajattelin, että jos vastaan että usko nyt jo ja jätä mut rauhaan, mutta sitten; sehän vaan yllyttäisi häntä jatkuvaan vääntöön taas.. Se helpottaa, ettei hän tiedä missä asun mutta silti kaupassa käydessäni iskee hirveä paniikki, jos hän sattuukin olemaan siellä.. pitäisi miettiä etukäteen, miten päästä pois siitä tilanteesta..
Aika paljon on päähän mahtunut pohdintoja näinä päivinä, mutta suurimpana yhä helpotus

Ekan kerran kirjoittelen tänne ja tämä VAPAUS otsikko osui heti silmään koska olen vihdoin ja viimein samassa tilanteessa Ihana että sinäkin olet päässyt narsistista eroon.

Vapaa olen nyt tosiaan minäkin mutta samalla lailla kuin sinulla niin työ oli kova ja vaatii kivenkovaa sisua ja päättäväisyyttä. Ja tällä kertaa en anna periksi äläkä sinäkään!

Reilun viikon olen ollut vapaa ja vieläkin vaikea uskoa. Terapiassa pitää käydä ja painajaisia on ja pelkotiloja mutta tästä vielä noustaan! Ja todellakin, kaikki blokit somessa ja puhelimessa päälle narisistille ja mihinkään viestiin ei kannata vastata. Tätä olen noudattanut ja tästä en poikkea.

Ja todellakin ne sanankäänteet joilla narsisti lyttää uhrinsa ovat aivan jäätäviä. Isketään todella vyön alle. En ole eläissäni kokenut tämmöistä henkistä väkivaltaa.

Pysytään vapaudessa!

Hei heltsu, tervetuloa ja SUURET onnittelut!!
Tästä se elämä alkaa. En ole hetkeäkään kaivannut takaisin, en kertaakaan miettinyt olisiko pitänyt antaa vielä mahdollisuus - jotenkin kuljin tuon tien niin loppuun, että vastassa oli vain helpottuneisuus.
Vaikka rakkaus ei loppunut, niin jossain vaiheessa vain se mitta täyttyy heikommillakin
Ja kyllä, nämä tapaukset heittävät aivan käsittämättömiä asioita suustaan ilman mitään katumusta. Mulle tais eniten tehdä tuhoa se, että kun alun ihanuudessa kerrottiin elämämme vaiheista, niin ne kyllä tulivat sitten takaisin naamalle jokaisessa riidassa - ja sitten ihmeteltiin, miksen kerro itsestäni enää mitään....
Hienoa, että saat apua terapiasta minulla ainakin paljon auttoi pelkotiloihin ja painajaisiin tuo pois pääseminen ja uskon, että aika ja rauha vie loputkin. Jatkuvasti tulee hetkiä, jolloin ihan ajattelematta huokaisee ääneen, että ihanaa!! - rauhaa, saan valita itse milloin nukun, herään, juon kahvia jne jne... uskomatonta näin jälkikäteen ajatella, miten tuollaiseen elämään jää kiinni laput silmillä eikä näe todellisuutta..
Stay strong and free

Vapaus kuullostaa ihanalta! Onnea vapauteen ❤

Minun tilanteeni on että minulla on nyt asunto vuokrattuna itselleni (salaa narsisitilta olen sen järjestänyt), käytetyt kalusteet ostettuna ja valmiina asunnossa. Nyt pitäisi ottaa vaatteet ym tarpeelliset matkaan ja siirtyä omaan asuntoon.
Mutta, minun narsistini on väkivaltainen ja agressiivinen tapaus. Miten kerron lähdöstäni?
Tai jos vain lähden ja laitan perään viestin että lähdin? Vai miten toimisin?
Pelkään irtautumistilannetta juuri siksi kun mieheni on arvaamaton. Toivon että hän ottaa asian rauhallisesti mutta minun pitää varautua siihen että hän lähtee minua vihaisena etsimään tai muuten äityy agressiiviseksi.

Onnea omasta asunnosta. Eihän sinun tarvitse ilmoittaa lähdöstä. Muutat vain pois. No Contact.

Olet oikeassa, ehkä vain lähden enkä ilmoittele.
Ehkä jättäisin lapun? Ettei hän lähde etsimään minua kavereideni ja sukulaisteni luota...

Sinä tiedät tilanteen, mutta näin ulkopuolisena en jättäisi lappuakaan.