KESKUSTELUFOORUMI

Terve!

Olen ollut tämän palstan lukija pitkään ja huomannut, että kaikissa parisuhdeasioita koskevissa ketjuissa kuvataan, miten narsistin käytös on nopeasti ilman syytä muuttunut hyvästä pahaksi. Muutos on ollut suuri ja se on ajanut hyväuskoisen uhrin hengenvaaralliseen epätoivoon.

Koska kirjoitan tänne osastolle, arvaattekin varmaan että olen itse narsististen vanhempien uhri... Jos narsistisesti käyttäytyvä puoliso kohtelee näin julmasti uhriaan, mitä tekee narsistisesti käyttäytyvä vanhempi? Oman kokemukseni mukaan homma etenee tismalleen samaa kaavaa mutta pahoinpitely on sitä että syntipukkilapsen ja kultaisen lapsen roolit vaihdetaan päittäin. Yhtenä päivänä ei voi tehdä mitään väärää ja toisena saa kuulla olevansa paholaisesta seuraava. Väitteet perustellaan oudosti eikä mistään voi oikeastaan keskustella. Se on seinän kanssa riitelyä. Käännökset tulevat noin kymmenen vuoden syklillä omassa perheessä eli kun suosikki on houkuteltu ja lahjottu koukkuun ja kulutettu loppuun, alkaa täysin puskista takavasemmalta syntipukin pehmittely ja taas tapahtuu arvon nosto ja alennus kummassakin päässä. Se on raakaa peliä ja todella mielisairasta. Pelistä on vaikea irrota koska perhesuhteet on tabuja tässä maassa.

Itsellä kuvio on edennyt siihen pisteeseen että saan kuulla ventovierailta miten paska lapsi olen, kun kohtelen vanhempiani huonosti. Kultainen lapsi on se hyvä koska hän tottelee nyt. Ottaa päähän ja tässä on joutunut ottamaan ihan kunnolla etäisyyttä ja en ole edes yllättynyt, että on taas kylvetty melkoinen määrä valheita meikäläisestä. Suunnittelemme tyttöystävän kanssa tulevaisuutta. Hän on ensimmäinen, jota vanhempani eivät ole päässeet manipuloimaan ja loukkaamaan! Aikomuksena on muuttaa töiden perässä toiseen maahan ja välien katkolle pistäminen. Asiasta kirjoittaminen tänne tekee siitä taas astetta todellisemman eli lähtö on edessä. Toivottavasti tämä narsistinen sairaus siis omilla lapsilla leikkiminen saa enemmän näkyvyyttä joka puolella. 1.6. on narsistien vastainen kampanjapäivä ainakin USA:ssa. Pidetään lippu korkealla.

Quasimodo, nostit tosi tärkeitä juttuja esille siitä millasta on elää narsistivanhemman lapsena. Ja sillä on aikuiseen itsenäiseen elämäänki pitkäaikaset psykologiset seuraukset!

Oman kokemukseni mukaan homma etenee tismalleen samaa kaavaa mutta pahoinpitely on sitä että syntipukkilapsen ja kultaisen lapsen roolit vaihdetaan päittäin. Yhtenä päivänä ei voi tehdä mitään väärää ja toisena saa kuulla olevansa paholaisesta seuraava.

Tiedän tunteen tosta salakavalasta syntipukin ja paholaisen leimasta: kaikki väärä ja paha mitä perheessä sattuu on automaattisesti sun vika ja jopa pienistä asioista saadaan aikaan iso soppa. Asennemuutos ei auta asiaan kuten terveessä suhteessa perheeseen.
Itellä ei ole ollut sisaruksia joihin verrata mutta kavereihin kyllä, millon sama kaveri sai vihaa ja pelottelua niskaan äidiltä vaan siksi että perhetausta (yleensä köyhyys, vaikkei me oltu edes paremmassa asemassa) ja millon se oli vertailukohde jolla mua sai haukkua, esim hetkittäinen kaverin koulumenestys tai sen idealisoidut luonteenpiirteet joita en ilmaissut samalla tavalla. Kummiskin sillon kun kavereitani mustamaalattiin, äiti sivuutti kokonaan miten vahvoja ne yksittäiset olivat jotka oli mun kanssa eivätkä liittyneet kiusaajiini vaikka heillä oli monta tilaisuutta tehä niin! Olivat silti "huonoa seuraa".

Pelistä on vaikea irrota koska perhesuhteet on tabuja tässä maassa.

Ja se on osasyy miksei apua pyydettäessä sua oteta vakavasti kokemustes kanssa. Äiti piti huolen että mahdollisimman montaa tukipilaria ja auttavaa kättä kohtaan kontakti muuttus huonompaan suuntaan.. sai isänikin mukaan siihen osoittamaan mieltään useammat kerrat. Josta seurauksena on ollut myös:

Itsellä kuvio on edennyt siihen pisteeseen että saan kuulla ventovierailta miten paska lapsi olen, kun kohtelen vanhempiani huonosti.

Jopa silloin kun vedät rajoja. Moni joka ei tule narskuperheestä ei välttämättä tajua miten salakavalia psykologisia viestejä narsku antaa ihan jo tavalla millä se puhuu sulle ja käyttää äänenpainoaan julkisessa tilanteessa. Esimerkiksi jos sanon äidilleni että voi puhua mulle kuten puhuu muillekin aikuisille eikä kuten puhuisi kehitysvammaiselle lapselle (mitä en siis ole), mutta tiedostan että reagoin noihin viesteihin tavallista herkemmin.

Kultainen lapsi on se hyvä koska hän tottelee nyt. Ottaa päähän ja tässä on joutunut ottamaan ihan kunnolla etäisyyttä ja en ole edes yllättynyt, että on taas kylvetty melkoinen määrä valheita meikäläisestä.

Narskulle juuri tuo tottelevaisuus on se mikä tekee ihmisestä hyvän tai pahan, sillä myös voi "pelastaa" ittensä siltä että narsku asettaa sut vielä pahempaan asemaan. Sama on äitini asenteen kohdalla. Muistan tän myös ihmissuhteesta jossa kaverini oli narsisti: olen hyvä jos annan hänen kontrolloida, päättää puolesta tai oon samaa mieltä kuin hän, olen paha jos teen päätökset ja vedän rajat omien arvojeni ja filosofiani mukaan!
Valheilla ja panettelulla pidetään kontrolli ja vähennetään mahdollisuuksia että löydät tukiverkostoja jotka auttaa eteenpäin, pois narskun haavista.

Suunnittelemme tyttöystävän kanssa tulevaisuutta. Hän on ensimmäinen, jota vanhempani eivät ole päässeet manipuloimaan ja loukkaamaan! Aikomuksena on muuttaa töiden perässä toiseen maahan ja välien katkolle pistäminen. Asiasta kirjoittaminen tänne tekee siitä taas astetta todellisemman eli lähtö on edessä. Toivottavasti tämä narsistinen sairaus siis omilla lapsilla leikkiminen saa enemmän näkyvyyttä joka puolella. 1.6. on narsistien vastainen kampanjapäivä ainakin USA:ssa. Pidetään lippu korkealla.

Siinä on suunnitelma josta kannattaa pitää kiinni. Toivotan sulle jaksamista mennä tavotetta kohti!

Syntipukkilapsi voi olla myös koko vanhempien iän ja toiset lapset voivat olla niitä kultaisia lapsia. Itse olen kolmilapsisen perheen narsisisti-isän lapsi ja äiti oli alistuva. Molemmat ovat kuolleet, sittemmin menin naimisiin narsistin kanssa ja hänen sisarensa sekä kaksi veljeään ovat niinikään narsisteja. Lisäksi oma pikkuveljeni ja nuorin lapsistani ovat narsisteja, että näitä kyllä elämässäni riittää. Aika ajoin jaksan veljeni ja tyttäreni kohdalla olla silmät avoimina,.useimmiten nöyristelen heitä edelleen. Narsistimiehestä onneksi pääsin eroon, nykyinen mieheni on ollut tukena kiistoissa tyttäreni ja veljeni kanssa ongelmien tullessa. Mutta onhan tämä vaatinut terapeuttista suhdetta ja mielenterveyteni romahti jo 24 vuotta sitten.

RunoFriikin viestissä resonoi tuo miten lähipiirissä voi olla monta narsistia. Suvun kiroushan se usein on. Oma setäni eli syntipukkierakkona koko elämänsä ja kuoli lapsettomana. Faija oli perheen suosikki ja onnistui kahmimaan perinnöistä suurimman osan. Muitakin sisaruksia oli mutta väleistä kertoo jotain se etten tunne serkkuja. Jos yhteyksiä yrität pitää turhaan yrität. Veljeä näen harvoin. Valheet istuu tiukassa.

Rajojen vetäminen on surkuhupaisaa melkein hengenvaarallista. Kun on syntynyt narsistivanhemmille, on heidän omaisuuttaan hyvässä ja pahassa. Kun menin armeijaan ja tapasin ensimmäisen tyttöystäväni, vasta silloin faija kiinnostui menemisistäni sillä friidun isä oli tunnettu paikallinen virkamies. Faija näki rahaa ja mainetta siinä ja alkoi istua pitkään saunailloissa tämän virkamiehen kanssa. Homma päättyi kun erään känniselkkauksen aikana faija kähmi tyttöystävääni ja sai puolelta kylältä turpaansa. Välit meni tietysti poikki joka suuntaan ja muutin aika ripeästi helvettiin kotipaikkakunnalta. Luottamus meni ja istuin yths:llä juttelemassa mielenterveydestä. Yksin ja lainarahalla pärjäsin pitkälti, ei siinä tilanteessa mitään kotoa manguttu tai sai turpiinsa. Faijan kanssa ei olla tänäkään päivänä keskusteltu koko jutusta. Hän näyttäisi hyvin pyyhkineen sen pois mielestään. Kyllä mä oon häntä aika hyvin oppinut pelkäämään. Omatunto puuttuu eikä häpeää tunne...

No siinä taas tapoin aikaa syntipukkina useamman vuoden ja tyttöystävät vaihtuivat. Yksikään ei kelvannut faijalle. Olivat aina liian lihavia, rumia, tylsiä tyhmiä hänen mielestään. Ei halunnut nimiäkään muistaa oikein. Omat opiskelut junnasi paikallaan kun olin koko ajan paskat housussa milloin mistäkin. Valmistuin silti mutta ei sitä juhlittu, mitä nyt äitimuori onnitteli katkeralla kortilla. Veli oli priimaa siinä välissä aika pitkään kunnes viime vuonna kuohui taas. Veli ei suostunut ottamaan suurehkoa lainaa jolla olisi voinut maksaa faijan ulos jostain välienselvittelystä. Faija otti sen kunnianloukkauksena. Aika häijyä touhua. Sieltä suunnalta on koko kevään soiteltu enkö tulisi käymään ja kuulumisia haluavat vaihtaa. Ei tästä kuitenkaan mitään enää tule. Olen muualla saanut nähdä, miten terveet perheet elävät eikä omani ole sellainen. Siitäkös myrsky on noussut mutta en enää välitä.

Kiitos tsempistä Harmaus. Kun on saanut hanat auki täällä niin tulee näköjään kerralla verbaalisena oksennuksena ulos kaikki patoumat. Ehkä joku jotain ymmärtää näistä.

Ihan tuttua!

Meillä on ollut juuri noin, syntipukki ja kultalapsi saattaneet vaihtaa paikkaa yllättäen milloin mistäkin syystä mutta roolit on olleet aina aika pitkään samat. Yks kaks puun takaa tulee jäätävä muutos ja arvottomuus iskee kuin salama taivaalta.

Itselläni meni kymmenen vuotta tajuta mitä tapahtui. Salama ei ollutkaan yllättävä vaan liittyi aivan selvästi elämäntilanteeseeni jossa mulla nyt vain meni liian hyvin. Olin uhka. Matto vetäistiin jalkojen alta rankemman kaavan kautta. En ollut tippaakaan osannut odottaa sellaista muutosta sillä huomio oli niin tiiviisti omassa elämässä ja sehän se virhe olikin. Huomio ei ollut narsistissa.

Näitä "käännöksiä" oli tapahtunut aiemmin mutten ollut vain tajunnut niitä. Olin huomannut että oli ollut syntipukkeja jo kaksin kappalein ennen minua ja tajunnut että -aina- on oltava joku joka on syntipukki. Narsisti tarvitsee sitä. Nyt on pakka sekaisin siltä osin että narsisti on marttyyri koska "yksi on joukosta poissa", syyttää syntipukkia eli minusta kaikesta ja apinat pitää huolen että tiedän siitä vaikken ole missään tekemisissä heidän kanssaan.

Enää en sorru. Olen näköjään päässyt niskan päälle pelkästään sillä että olen osoittanut etten tarvitse narisistia enää yhtään mihinkään. Ja se on "väärin". Minua ei voi enää omistaa. Opin hiljattain vasta että narsistilla on "apinoita" joiden suhteen en ollut ollut varautunut ja turpiin tuli. Oli hyvä oppi. Arvon palasia keräillessä tuli tajuttua että tämä oppiminen ei lopu koskaan.

Ainoa asia mihin palaan joka kerta kun on tullut "turpiin" henkisesti on se että -kun en ole pitänyt itse itsestäni huolta, ennen pitkää tulee osumaa-. Joten nöyrästi vaan lusikoimaan kaikin mahdollisin keinoin itselle kaikkea sitä hyvää mikä itselle kuuluu. Joka ikinen päivä. Se on pahin kosto mitä voi narsistille tehdä