KESKUSTELUFOORUMI

Tarinani on hieman pitkä, mutta toivon että jaksat sen lukea. Olen narsisti-isän lapsi. Varhaislapsuus oli ihanaa aikaa. Palvoin isääni ja ja sain jakamattoman huomion ja rakkautta. Asiat lennähtivät paalaelleen kun olin n. 9-10 vuotias. Isäni alkoi kommentoimaan ulkonäköäni. Olin usein laiska, tyhmä ja läski, mutta nämä sanat sain kuulla usein vain silloin kun isä hermostui, joten ajattelin että isä vain suutuspäissään sanoi tyhmästi. Henkinen väkivalta, nimittely ja parjaus paheni kun ikää karttui. 12-13 vuotiaana hän nimitteli minua päivittäin, myös fyysinen väkivalta lisääntyi ja isäni hakkasi viikottain äitiäni taitavasti pitkin kehoa jotta jäljet eivät näkyisi. Isäni valvoi kuinka äitini tuli pukeutua, meikata, puhua ja ketä hän sai tavata. Äitini ei saanut edes omaa autoa jotta isäni pystyi valvomaan hänen liikkeitään.

Omalle osalleni sain fyysistä väkivaltaa jos vaikka vahingossa sanoin jotain väärää tai tein jonkun askareen huonosti. Usein väkivalta oli kämmenen jälki reidessä tai takaraivossa (läimäys tuli niin voimalla että olin usein polvillani tuon jälkeen lattialla)
Vasta kun olin 14 vuotias äitini haki avioeroa. Kun hän kertoi minulle, itkin. Itkimme äitini kanssa lohduttomasti pitkään puhumatta. Molemmat itkimme koska olimme helpottuneita. Saimme normaalin elämän jota rakensimme pikkuhiljaa. Äiti murentunutta itsetuntoa (sillä isäni oli aivopessyt äitini luulemaan että hän kuolee jos jää yksin sillä ei pysty elättämään kahta lasta yksin) ja minä luottamusta muihin ihmisiin ja muihin miehiin. Koin että meistä molemmista tuli kaksi todella vahvaa naista jotka pärjäävät elämässä tapahtui mitä tahansa.

Isäni pihdit kuitenkin pitivät minua pinteessä vielä pitkään. Kärsin syömishäiriöstä ja lihoin useita kymmeniä kiloja yläasteen aikana kun söin ahdistukseeni. Isäni häpesi minua, kehoitti laihduttamaan ja osti veljelleni hulppeita lahjoja sanoen minulle että saan samalla rahalla ihan mitä haluan jos laihdutan. Lopulta 18 vuotiaana toteutin lapsuuden unelmani ja lähdin armeijaan. viikkoa ennen lähtöä isäni piti minulle palopuheen jossa huusi naama turpeana, että tulen lentämään armeijasta ulos koska olen liian lihava ja jos hänen työkaverisa kuulevat että näin on käynyt niin hänen maineensa on mennyt eikä halua näin käyvän. En nähnyt isääni 2kk tämän jälkeen sillä olin niin pettynyt. Kun lopulta tapasimme oli armeija vienyt minulta n.15kg elopainoa ja isäni ei voinut olla kehumatta. Hän vei minut ulos syömään ja ns. näytille kylille. Nyt olin lähellä ihanne kokoa. Isäni toki muisti kertoa että tuosta kun vielä pudotat kympin niin se on siinä.

Lopulta otin isääni etäisyyttä 20 vuotiaana kun koin että en saa myrkyllisestä suhteesta mitään ja minulla on äiti ja isäpuoli jotka perheeksi riittävät. Olemme isäni kanssa tekemisissä silloin tällöin mutta en koskaan enää arvosta häntä kaiken tuon jälkeen mitä koin.
Lapsuuteni vuoksi olen aina sanonut että haistan narsistin jo kaukaa. Tiedän tuon ihmistyypin, kuinka hurmaava ja ihana ihminen voi olla. Sanoinpa myös, että narsisti ei minun kaltaista naista edes vikittele sillä olen sanavalmis ja rempseä enkä annan yhdenkään miehen pitää minua kynnysmattona. Olin täysin väärässä ja asia valkeni minulle vasta kun silmiini osui lehtijuttu narsistin peruspiirteistä.
Tämä suhde alkoi tasan 2 vuotta sitten. Mies oli samassa harrastuksessa kuin minä, tuli muutaman kerran juttelemaan ja flirttaili. Lopulta hän pyysi treffeille jotka kestivät tunteja. Hän kertoi erostaan ja lapsistaan ja että erosta oli jo 4 vuotta. Hän vaikutti rehelliseltä ja ns.yhden naisen mieheltä. Mietin että miten ihmeessä noin komea ja ihana mies voi valita kaltaiseni hieman pullukan mimmin kaikkien timmien tytsyjen seasta salilta?

Hyvin nopeasti hän myös toi lapsensa elämääni. Ensin 12 vuotiaan poikansa jonka yksihuoltajana mies toimi. Pidin häntä jalustalla sillä oli elänyt poikansa kanssa kaksin siitä lähtien kun poika oli 3 vuotias. Tulimme pojan kanssa heti toimeen. Myös miehen nuoremmat lapset tuolloin 5 ja 7 vuotiaat pojat tapasin pian ja olimme heti todella läheisiä. Mies oli myyty, kuten minäkin. Ihailin hänen tyyliään kasvattajana ja vertasin häntä usein isääni vaikkakin positiivisella tavalla. Mies halaili ja kertoi että tykkää minusta paljon. Näin ihanasti kului muutamia kuukausia. Touhusimme yhdessä ja teimme retkiä myös lasten kanssa. Kesäloma vietettiin koko porukka yhdessä matkustellen.

Loman lopussa mies harmitteli että naapurissa sijaitsevalla talilla olisi isot juhlat johon hänet on kutsuttu mutta ei pysty luonnollisesti menemään koska lapset ovat hänen luonaan. Minä kehoitin häntä menemään juhliin. Halusin olla hyvä tyttöystävä ja sanoin että hän voi puolestani käydä juomassa muutaman oluen ja tulee sitten takaisin kotiin. Lupasin vahtia lapsia sillä he olisivat nukkumassa joka tapauksessa.
Heräsin ensimmäisen kerran 5 aamulla. Miestä ei näkynyt. Ei näkynyt kuudelta eikä seitsemältäkään. Huolestuin. Lopulta päädyin soittamaan miehen siskolle ja kysyin neuvoa. Sovittiin että menen lasten kanssa hänen luokseen. Soitin lopulta miehen perään 9 aamulla mutta ei vastausta. 10 aamulla hän soittaa takaisin. Väitti sammuneensa sohvalle ja oli pahoillaan. Tuli heti kotiin ja edelleen umpitunnellissa. Pyyteli anteeksi useita kertoja ennen kuin sammui sohvalle. Illalla oli kovin hellä ja anteeksipyytelevä. Kului viikko tästä kun mies lakkasi vastaamasta puheluihin ja vieteihin. Huolestuin jälleen ja kun lopulta sain hänet kiinni oli vastaus että tarvitsee omaa aikaa. En kuullut hänestä viikkoihin. Sain lopulta muita reittejä pitkin kuulla että mies oli tavannut tuona kyseisenä bileiltana toisen naisen jonka luokse oli päätynyt yöksi ja oli viettänyt tämän kanssa aikaa siitä lähtien. Suhde oli kuulemma vakavalla pohjalla. Olin täysin musertunut varsinkin kun mies oli sanonut minulle ensimmäisen kerran rakastavansa minua vain pari päivää ennen ”katoamistaan”

Koitin keskustella asiasta miehen kanssa mutta mies oli mykkä. Sulkeutui täysin eikä kertonut minulle mitään. Lopulta väitti vain että haluaa olla nyt yksin eikä vika ole minussa. Seurasin kuitenkin sosiaalisessa mediassa heidän romanttista suhteensa alkua ja ymmärsin että pelini oli menetetty.
Aikaa kului ja yhteisten harrastusten vuoksi vietimme päivittäin aikaa yhdessä, myös usein treenien jälkeen. Hän oli jälleen imarteleva ja hyvätapainen kohtaani. Seuraavana keväänä hän rupesi yhtäkkiä kyselemään kahville ja kaipasi selkeästi juttukaveria. Olin iloinen että uskalsi vihdoin avautua. Tosin tuo avautuminen oli aina surkuttelua ja uhriutumista, kuinka elämässä kaikki ahdistaa. Työ on huonoa ja rahaa ei ole jne. Päädyin aina kannustamaan häntä ja keksimään piristysruiskeita nostattaakseni tunnelmaa. Lopulta hän keksi että voisimme lähteä yhdessä etelänmatkalle ja tuolloin minulle selvisi että edellinen parisuhde oli päättynyt. Olin aivan myyty ja ajattelin että mies on vihdoin tullut järkiinsä suhteeni ja tahtoo yrittää uudestaan. Lähdimme lomalle ja vietimme romanttisen kaksiviikkoisen etelän lämmössä. Mies ensimäistä kertaa suostui kävelemään käsikädessä ynnä muuta. Se oli menoa.

Suhteemme jatkui kotiin tullessa ja vietimme paljon aikaa yhdessä varsinkin viikonloppuisin jolloin lapset eivät olleet kotona. Oli tosin viikonloppuja jolloin mies vain katosi. Sain yleensä viestin vasta seuraavalla viikolla ja kun kysyin missä oli ollut hän hyökkäsi kimppuuni ja vain sanoi että on hänellä kavereita kenen kanssa pitää viettää myös aikaa. Epäilykseni heräsi kun ystävistä keskustellessa kaikilla miespuolisilla oli aina nimi mutta osalla ei lainkaan. Hän rupesi viettämään aikaa saunoen maalla ystävän kanssa tai ystävä pohjoisesta tulee viikonlopuksi hänen luo kylään. En koskaan saanut kutsua silloin käymään. Myöhemmin sain kuulla että nämä kaikki oli naisia. Kaksi- kolmekin samaan aikaan kierrossa lisäkseni.
Tuolloin tosin vain selittelin jotain itselleni ja olin hiljaa. Näin jatkui melkein vuoden. Kunnes lopulta kävi niin että sain kuulla olevani raskaana. Tilanne oli yllätys itselleni ja olin peloissani miten mies suhtautuu sillä lapsiasiaa ei oltu käsitelty mitenkään aiemmin. Kun lopulta kerroin tilanteesta, totesi mies vaan yksikantaan että hän ei halua yhtään lasta- ei nyt eikä ksokaan. Sanoin ymmärtäväni hänen kantansa mutta omani on vielä hukassa. Hän ilmoitti että hankkiudu eroo siitä. Katsoin vain silmiin ja sanoin että olen peloissani tästä kaikesta. Hän ei ymmärtänyt miksi. Puhui ilkeästi ja loukkaavasti. Sanoi että emme tule koskaan kävelemään kohti auringolaskua onnellisena jos sitä olen odottanut.
Olin täysin shokissa. Raskaana ja yksin. Päätin että en voi pitää lasta sillä yksin minun on mahdoton asiaan ryhtyä. Kun kerroin päätöksestäni miehelle hän vain totesi että ”no sehän oli itsestäänselvyys”. Pyysin häntä viemään minut sairaalaan toimenpidettä varten. Sitä päivää ei koskaan tullut. Mies ei vienyt, ei hakenut eikä edes soittanut kysyäkseni vointia. Pyysin apua toimenpiteen jälkeiselle yölle koska en saanut nukutuksen vuoksi olla yksin. Hän ei vastannut viesteihini.

Kun lopulta suutuin ja annoin hänen kuulla kunniansa (ensimmäinen kerta koskaan) mies vain uhriutti itsensä. Käski kaataa koko ämpärillisen kerralla koska joo joo olen huono ja paska ihminen. Edes kuluihin hän ei suostunut osallistumaan. Vikahan oli täysin ja yksin minun.
Sain juuri kuulla että raskauteni aikana hän oli jo seurustellut uuden naisensa kanssa ja oli pyörittänyt meitä yhtä aikaa kuten monta kertaa jo aiemmin. Yhden näistä naisista olen saanut tavata ja jutella. Hän avasi silmäni miehen myrkyllisyydelle.
Nyt kun saisi kasattua itsensä ja elämäni rippeet tästä niin minusta ehkä vielä tulee eheä ihminen. Edelleen kuitenkin tunteita miestä kohtaan ja pelkään että lankean uudestaan kun hän tietää että olen helppo kohde. Miksi sitten vahva ja itsenäinen nainen onkin helppo kohde??? Onko se läheisyyden, hyväksynnän ja rakkauden tarve joka tekikin minusta helpon uhrin. En saanut näitä asioita kotona lapsena joten tässäkö syy?

Miksi en nähnyt metsää puilta??

Hei, NuuNuu, älä soimaa itseäsi siitä, ettet nähnyt häntä. Sillä kuka olisi? Hän todennäköisesti hyvin tarkkaan otti selvää, mistä naruista hänen täytyy sinun kohdallasi vetää, jotta saa sinulta haluamasi. Kuvaamasi kylmät kommentit kuulostavat siltä, että hän käytti sinua. Näin ollen hän investoi sinuun tekemällä niitä asioita, mistä hän havaitsi sinun pitävän tai haluavan häneltä. Jotkut tämänkaltaiset ihmiset käyttävät todella paljon energiaa ja vaivaa investoinneissaan, joten ei ole mikään ihme jäädä kiinni. He kuitenkin olettavat vain ja ainoastaan saavansa investoinnilleen palkan, eli voivansa käyttää sinua tarpeisiinsa. Jos vaadit jotakin muuta, olet heistä itsekäs, sillä hehän antoivat jo niin paljon, mitä muuta muka vielä vaadit?

Jos et vielä isästäsi irtautuessa löytänyt tätä kaikkea tietoa narsismista, mitä nykyään on saatavilla, ja/tai et muuten käynyt läpi syvää itsetutkiskelua (usein narsistisen suhteen jälkeen tuntuu siltä, että kunhan vain pääsee eroon tästä yhdestä ihmisestä, niin kaikki on ok, mutta valitettavasti se ei ihan ole niin, vaan vaatii myös itsetyöskentelyä), olet todennäköisesti ollut tarkkana isäsi kaltaisten ihmisten suhteen. Myrkyllisiä ihmisiä on kuitenkin kaikissa muodoissa, kaiken näköisiä, kaiken laisia. Toiset ovat ilkeitä, toiset kilttejä, toiset mielisteleviä. Toiset ovat kuspäisiä, toiset karismaattisia ja ihania. Toiset ovat kylmiä, toiset helliä, toiset surullisen tarinan omaavia myötätunnon herättäjiä. Toiset ovat helposti ärsyyntyviä, toiset muodollisesti pitkäpinnaisen oloisia. Toiset näyttävät karvansa heti, toiset vasta vuosien jälkeen. Toiset eivät rakenna pelejä, toiset taas kutovat monimutkaisia verkkoja. Toiset heistä haluavat valtaa kiusaamalla muita, toiset taas vain haluavat loisimalla mahdollisimman vähällä vaivalla tarpeensa täytettyä. Heitä löytyy kaikista sukupuolista, suuntautumisista, kulttuureista, statuksista ja niin edelleen.

Jos haluat löytää vastauksen kysymykseesi, kehottaisin sinua miettimään sitä ensimmäistä hetkeä, jolloin intuitiosi sanoi sinulle, että jokin ei ole ok? Millainen se hetki oli? Millaisia olivat seuraavat vastaavat hetket? Ja sitten se tärkein kysymys: Miksi sivuutit intuitiosi, miksi et luottanut siihen? Tämä on äärettömän tärkeä kysymys, enkä osaa sinulle siihen vastata, sillä se on jokaiselle henkilökohtainen asia. Vastauksen löytäminen voi kestää kauankin, mutta itsetutkiskelun aikana olisi tarkoitus löytää siihen syvällinen vastaus. Tästä kysymyksestä asia on lopulta kiinni, sillä narsisti osaa kyllä lumota ja olla juuri sitä mitä haluat, mutta mitä tapahtui silloin, kun aloit itse olla luottamatta omaan vaistoosi? Mikä tarve siihen liittyy? Vai mitätöitkö jollain tapaa itseäsi? Vai sokeuduitko esimerkiksi vanhan trauman vuoksi ja suljit tietoisuutesi? Jokaisella meillä on jossain vaiheessa ollut tämä intuitio, joten mieti ja tarkastele rauhassa minä hetkinä niitä oli.

Pinnallisilla asioilla, kuten sanavalmiudella, ei ole merkitystä tuon kysymyksen kohdalla. Itse asiassa pinnallinen varmuus voi olla jopa suojakuori, jonka taakse herkemmät haavat ja tunteet on helppo piilottaa, ja kuvitella olevansa vahva ja koskematon. Sen sijaan olet kyllä vahva, mutta siellä syvemmällä. Se on sinun vahvuuttasi, ei se pinnalla näkyvä rempseys, vaan ne syvät tunteet, kokemukset, ymmärrys, mitä syvällä sisälläsi on. Kun ryhdyt kanavoimaan tätä vahvuuttasi, alat löytää vastauksia kysymyksiisi ja löydät sen varmuuden mitä kaipaat. Et ole helppo uhri, olet vain ollut tietämätön ja ehkä et ole ollut kaikkiin osiin itsessäsi kosketuksissa. Suurin osa ihmisistä elää sillä tavalla, sen vuoksi narsistin kykenevät rellestämään niin kuin he tekevät.

NuuNuu, mä ihailen sitä että kaiken ton lapsuudessa kokemas jälkeen oot pystyny menemään avoimesti eteenpäin. Ihan armeijaan saakka, se vaatii oikeesti sisua. Ja oot silti uskaltanu lähteä parisuhteeseenki, mikä vaatii intiimiyttä johon kaikki ei semmosen lapsuuden jälkeen kykene. Toi investoiminen mitä NeitiK nosti esiin, on ollu varmaan osa sen jätkän strategiaa saada sut otteeseensa. Miten oot kaiken sen jälkeen pystynyt edelleen luottamaan ihmisiin?
Oon surullinen sun puolesta sillä monesti kun kuulen näistä parisuhteista narskujen kanssa minkä jälkeen naisten tapauksissa ainaki ollaan paksuna narsku miehelle tai sukupuolesta riippumattomissa tapauksissa yksinhuoltajana narskun lapselle. Saa henkisen raiskauksen käsitteen ihan uusiin mittasuhteisiin, ihan kuin henkinen väkivalta ei olis jo tarpeeksi. Mut ei se ole sen lapsen vika...

Mun on vaikee välillä itekkin muistaa omaa neuvoani, mut neuvon sua silti: älä nosta ketään jalustalle. Ihailla saa mutta jalustalle nostaminen on liikaa. Sama kuvio toistui mitä isääsi kohtaan luulisin? Varhaislapsuuden kuviot? Mua inhottaa toi miten isäsi on kontrolloinu äitiäs ja ehdollistanu rakkauden sua kohtaan sillä millaset kehonmuodot sulla on, eli ootko ylipainoinen vai normaalipainoinen... jos meikkaat ja oot seksikäs tyttönen, kyllä tasan kelpaa "viedä näytille".


Tiedäkkö elokuvan nimeltä Single White Female? Mun mielestä se kuvastaa hyvin että kuka tahansa voi olla uhri, vaikka yleensä vahva persoona ei olis narskulle semmonen kohde mikä ekana tulee mieleen. Elokuvasta puhuttaessa hyväksikäyttäjä taitaa enemmän olla BPD kuin NPD, mutta kyllä sieltä muitakin hyväkskäyttäjiä kuin se yksi näkyy.