KESKUSTELUFOORUMI

Olemme olleet mieheni kanssa 8 vuotta yhdessä. Viimeiset pari kolme vuotta olen miettinyt onko hän narsisti. Paljon on ainakin narsistisia piirteitä.

Hän suuttuu nopeasti ja mitättömistä asioista, sekä kantaa kaunaa pitkään. Pitkiä mykkäkouluja, jos kokee että häntä on loukattu. Ei ikinä myönnä olevansa väärässä tai pyydä anteeksi. On aina minun syyni, kun jokin ei mene suunnitellusti. Vahtii minua mustasukkaisesti ja omistavasti, mutta itse menee ja tulee niin kuin tykkää. Suuttuu valtavasti, jos kyselen missä ja kenen kanssa on ollut. Pyytämällä ei tee mitään, pyytämättä saattaa yllättää siivoamisella tms. Saattaa muuttaa mielensä sekunnissa vaikka kauppaanlähtöä tai saunan lämmitystä koskien, jos kivahdan jotain tai muutoin loukkaan tunteita.

Aivan suhteen alussa vaati saada tietoonsa Facebook-salasanani, jotta saisi lukea kaikki yksityisviestit. Kieltäydyin, josta loukkaantui ja suuttui. Pidin kuitenkin pääni asiassa. Samaten minun olisi pitänyt poistaa kaikki miespuoliset ystävät fb:sta. En suostunut tähänkään. Ajan myötä asia lakkasi häntä vaivaamasta, mutta edelleen hän hermostuu jos joku kaverimies kommentoi tai tykkää julkaisuistani.

Suuttuessaan hän haukkuu ja nimittelee rumasti, mutta annan aina takaisin samalla mitalla. Jos minä olen huora tai laiska tai lumppu, niin hän saa kuulla olevansa tyhmä mulkku, joka ei osaa mitään. Ja pahempaakin. Jälkeenpäin hän muistaa tarkkaan mitä minä olen sanonut, ja kun muistutan huoritteluista ym, niin ”itsehän aloitit”. Vaan kun en, en koskaan ole se, joka ensimmäisenä alentuu kakaroiden tasolle. Jos hän oikein alentuu minua haukkumaan, niin sivallan aina, että siinähän haukut omaa valintaasi ja nauran päälle. Ja miestä vituttaa!

Sohvalla nukkuminen on aina yksi hänen tapansa loukata minua. Nykyään en enää välitä. Seksiä hän käyttää vallan välineenä. Jos en ole jaksanut tai ei ole huvittanut hänen tehdessään aloitteen, niin vuorenvarmasti torjuu minut kun seuraavalla kerralla teen itse aloitteen. Viime vuosina seksi on mennyt siihen, että hän vaatii aina vain omituisempia juttuja. Minun pitäisi alistaa häntä (en edes osaa enkä tykkää mistään domina-jutuista), anaalia pitäisi saada (en ikinä suostu), kerran hän suuttui kun en suostunut virtsaamaan hänen päälleen. Toki meillä on myös ihan tavallista seksiä, mutta se on hänen mielestään tylsää. Hänelle on tärkeää, että minä laukean joka kerta, joten en tiedä miten se sopii narsistimieheen. Seksi on muutenkin aina ollut todella hyvää, jos lukee pois nuo pornoleffajutut.

Olen yhden kerran koko aikana, pari vuotta sitten, pettänyt häntä suutelemalla toisen miehen kanssa. Ihan vain siksi, että olin kännissä ja oma mies EI KOSKAAN suutele tai halaa, pidä muutenkaan lähellä. Hän sai tietää asiasta ja kosti suutelemalla itsekin jotain random-naista. Seksiä ei kuulemma ollut, mutta en saa ikinä tietää vaikka olisi ollutkin. Mies suhtautui pettämiseeni aika oudosti. Ensin oli vihainen ja pettynyt ja kävi kostamassa. Sitten reilun kuukauden oli minussa koko ajan kiinni, suuteli ja piti hyvänä, seksiä joka ikinen päivä. Sitten alkoi taas suututtaa ja puhui eroamisesta. Minä rukoilin ja itkin, ettei lähtisi, eikä lopulta lähtenytkään. Vaikka ainakin vuoden harkitsi sitä joka päivä. Tuossapa tuo on edelleen, mutta jokaisen riidan kohdalla ottaa esiin virheeni. Olen pyytänyt anteeksi, itkenyt, katunut ja selittänyt virhettäni kymmeniä kertoja silloin aikoinaan, joten enää en sitä tee. Sanon miehelle aina, että jos et itse olisi kostopettänyt, niin sulla olisi enemmän aihetta vittuilla. Me ollaan molemmat petetty ja piste. Miehen vastaus on aina ”mutta sä petit ensin”. Tietenkin.

Pettämisen seurauksena mies ei luota minuun pätkääkäään ja epäilee koko ajan. Jos meillä käy vaikka huoltomies tai pizzakuski, niin mies vittuilee että kai sitä käytiin makuuhuoneessakin. Tapaan vastata että tietenkin. Joskus toki tuo ärsyttää ja sanon että sä olet kyllä hullu. Itsehän mies tulee ja menee just niinku haluaa. Ei käytä alkoholia ollenkaan, joten yleensä kavereiden kanssa pelailee bilistä tai jotain, mutta saattaa tulla kotiin vaikka aamukuudelta. Kun olen vastassa vihaisena, yleensä tulee kyllä ihan järkevä selitys, mutta joskus heittää vain että ”mitä se sulle kuuluu”. Minähän en tuolleen saa mennä, enkä tiedä mitä tapahtuisi, jos vain menisin enkä ilmoittaisi mitään. Joissain tilanteissa, kun oon ollut jo meikit naamassa ja lähdössä, mies on sanonut rauhallisesti, että jos nyt menet, niin tämä suhde on ohi. En ole uskaltanut riskeerata.

Viime aikoina meillä on ollut aika kireää koko ajan ja mies on taas puhunut eroamisesta. Mutta, jos minä viittaan millään lailla että lähtisin itse, niin mies suuttuu tai häkeltyy. Olen haaveillut ulkomaille muutosta jo pitkään ja nyt se olisi moneltakin kannalta mahdollista. Mies ei kuitenkaan halua lähteä, ja kerran heitin, että se on mun elämän haave ja toteutan sen joko sun kanssa tai ilman sua. Mies loukkaantui valtavasti, vaikka tarkoitin vain että kaikesta huolimatta mieluiten tekisin sen hänen kanssaan. Loukkaantumisesta huolimatta silti vittuilee miten tyhmä ja laiska olen, miten mun kans ei voi olla, miten olen hänen elämänsä isoin virhe, miten kukaan mies ei jaksa mua loppuelämäänsä. Miksi edes kuuntelen tuollaista....

Minulla on 17-vuotias tytär, joka osaa käsitellä isäpuoltaan täydellisesti. Mies haukkuu ja vähättelee tyttöäkin, mutta tyttö kohtelee miestä kuin ilmaa, ei ole kuulevinaankaan loukkauksia. Ja sekös miestä ottaa päähän! Vielä kun minä huikkaan tytölle, että älä yhtään välitä mitä tuo sanoo, olet fiksu, kaunis ja ihana tyttö. Me molemmat ollaan!

Mies luuli jostain syystä, että lapsi muuttaa isälleen kun täyttää 12 vuotta. Kun näin ei käynytkään, niin harmitti vietävästi. Kuitenkin mies on vuosien mittaan ollut tytölle ihan kivakin. Antanut taskurahaa, ostanut tälle koulutarvikkeita ja huonekaluja, kyydinnyt jne ihan kuin kuka tahansa isä/isäpuoli.

Voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi, mutta eiköhän tästä käy hyvin ilmi meidän tarina. Nyt alkaa tuntua, että mies on oikeasti kyllästynyt ja petaa lähtöään. Eikä se oikeastaan edes kauheasti haittaisi.

Sitä ihmettelen, että miksi mies on näinkin kauan ollut kanssani, koska en ole sellainen tyypillinen narsistin lähde, joka alistuu ja jonka mielipahasta narsisti saa tyydytystä. Päinvastoin olen hankala ja pistän hanttiin kaikessa muussa kuin siinä yksin ulkonakäymisessä. Haukun takaisin, pyrin loukkamaan vielä pahemmin kuin hän minua, en ota käskyjä vastaan, en tottele somea koskien jne. Joissain asioissa olen the boss, joka aina tekee lopullisen päätöksen, esim matkakohteet ja ajankohdat. Mies vinkuu ja vonkuu, saattaa hokea että miksi päätän hänen puolestaan ja että ei lähde, mutta aina on lähtenyt ja matkoilla on aina tositosi kivaa.

Meillä on toki myös pitkiä täysin seesteisiä kausia, jolloin taas unohdan että mies osaa olla inhottavakin ja mahdollisesti narsku, joten siksi olen itse jaksanut näinkin pitkään. Olenkohan itsekin osin narsisti...?

Hei Zora, tuolla perinteisellä mahdottomalla kysymyksellä olet liikkeellä.
Ymmärrettävästi se on olennainen, mutta jos miettii, niin mikä se sellainen "muuten vain vaikea" edes on? Kuvauksesta voin sanoa, että narsistisia piirteitä tod.näk. löytyy, mutta persoonallisuushäiriödiagnooseja en tietenkään voi tehdä. Useinhan nuo "muuten vain vaikeat" ovat niitä narsistisia piirteitä enemmän tai vähemmän omaavia ihmisiä.

Moni lähtee liikkeelle tuolla kysymyksellä (itsekin), kun haluaa vältellä sitä olennaisinta kysymystä, eli: "haluatko ja pystytkö olemaan tämän ihmisen kanssa?". Kuvailusi kuulostaa hyvin raskaalta ja mahdottomaltakin. Neuvoni olisi, että suhde tuskin on sinulle hyväksi, mutta koska olet siinä ollut pitkään, se on jotakin sinulle myös antanut. Sitä kannattaa pohtia, mitä se on ollut, ottaa selvää siitä mikä estää sinua lähtemästä ja asettamasta omaa hyvinvointiasi tärkeäksi. Ota lisää selvää narsismiin ja siihen liittyen, miksi narsistien vierelle jäädään, niin löydät ehkä sopivia vastauksia. Ihan vain kirjoituksesi perusteella mietin, että ajatteletko ehkä, ettei herkempi mies kestäisi sinua tai muuta vastaavaa? Lopultahan se on tämä herra, joka ei kestä omaa tahtoasi ja vahvuuttasi, vaan haluaa kahlita sinut epävarmuudessaan.

Pari pointtia tekstistä: Joillekin narsistisille miehille voi olla ego-kysymys, että saavat naisen aina laukeamaan. Pystyykö hän hyväksymään ja ottamaan rennosti ne hetket, jolloin et vain jostain syystä laukea? Ja toiseksi, vaikka tyttäresi vaikuttaa vahvalta, tuon kaltainen kotiympäristö on vahingoittava ja kenenkään ei kuuluisi joutua kuuntelemaan solvauksia kotonaan (myöskään siis sinun). Ei kannata erehtyä ajattelemaan, että hän olisi vain teflon-pintaa kaikelle. Viestistäsi päätelleen olet itse myös vahva nainen, mutta et ole itsekään pelkkää teflonia kaikelle. On hienoa, että tuet tytärtäsi, mutta tilanne on väistämättä teille molemmille ongelmallinen.

Jos olet koskaan perehtynyt Sandra Brownin tutkimuksiin psykopaattien puolisoista, yllättäen nämä puolisot eivät ole stereotyyppistä perheväkivallan uhrikuvaa vastaavia. On vaarallistakin ajatella, että olisi jokin tietty uhrityyppi, joka ainoastaan voi olla uhri. Narsistille narsistista lähdettä on kaikki. Ihan kaikki reaktiot, sillä kyse on siitä, että he kokevat saavansa aiheutettua nämä reaktiot ja olevansa siten vallassa. Eli kun huudat ja solvaat häntä takaisin, se on aivan valtavasti hivelevää lähdettä, hän saa sinut tolaltasi, ja samalla hän saa sinut näyttämään pahikselta tai vähintäänkin yhtä pahalta. Lisäksi häntä voi hivellä aivan valtavasti, kun hän saa kontrolloitua sinua joissakin asioissa (et lähde ulos/pitää sinut pelossa uhkailemalla erolla), vaikka olet muissa asioissa päättäväinen ja itsevarma. Liian helposti alistuva tyyppi voisi olla jopa tylsä ja haasteeton. Yllättäen moni narsisti ihailee vahvatahtoisia ihmisiä, haluaa hakeutua heidän seuraansa, mutta pyrkii alistamaan heitä löytäen ne heikot kohdat sieltä sisältä. Narsisti yhtä lailla viehättyy kumppaniehdokkaassaan jostakin, eikä vain pelkästään hae alistuvaa kohdetta. Eikä narsistikaan välttämättä aina kaikessa halua päättää, joskus heille sopii paremmin, että joku toinen päättää ja ottaa vastuun mahdollisesti pieleen menevästä asiasta, tai joskus asia ei vain edes kiinnosta häntä. Klassinen esimerkki on tienhaara, jossa narsisti haluaa puolison päättävän reitin. Jos reitti on oikea, narsisti voi sanoa, että olisi valinnut sen itsekin. Jos se on väärä, hän voi sanoa halunneensa valita toisen. Jotkut narsistit taas testaavat ja kokeilevat missä rajasi menevät ja venyttelevät niitä pikku hiljaa. He eivät siis välttämättä heti junttaa tahtoaan läpi, vaan lämmittelevät, muovaavat ja vaihtavat taktiikoita. Joskus voikin olla, että teet juuri niin kuin narsisti haluaa, vaikka luulet saneesi tahtosi läpi (perus kaupankäyntikikka siis). Nämä siis kuvauksia siitä, miten narsismi ei aina näytä stereotyyppisesti samalta.

Hei NeitiK, ja kiitos vastauksestasi!

Olet oikeassa siinä, että kun olen tottunut riitelemään ja väittelemään asiasta kuin asiasta, minun olisi todella vaikeaa suhtautua oikein kilttiin ja rauhalliseen mieheen. Olen itsekin useasti todennut ystävilleni, että toisaalta kaipaankin haastetta ja räiskyntää parisuhteeseeni, vaikka joskus se tuntuu rasittavalta. Kai sitä on vain tottunut siihen mitä on.

Olen tietenkin vuosien mittaan kiintynyt mieheeni ja voin aidosti sanoa rakastavani häntä. Silloin kun meillä on seesteistä ja ihan tavallista elämää, niin nauramme samoille asioille, pidämme samoista asioista ja meillä on yhtä mukavaa kuin kenellä tahansa onnellisella pariskunnalla. Hän on minun silmääni komea ja seksikäs, meillä on omat hassuttelumme (mm. omat sanat ja oma ”kieli”, jota kukaan muu ei ymmärrä), ja narsistisista piirteistään huolimatta hän on vain niin tuttu ja omalla tavallaan ennakoitavissa oleva.

Mitä seksiin tulee, niin jos sanon miehelle, että tällä kertaa en taida päästä maaliin saakka, niin ei hän siitä suutu tai häiriinny, jatkaa vain siihen saakka että laukeaa itse.

On toki ikävää, että tyttöni joutuu kuuntelemaan solvauksia ja riitelyä, mutta enää en voi palata ajassa taaksepäin ja olla aloittamatta tätä suhdetta... Toivon vain, että tyttö aikanaan valitsee puolisonsa paremmin. Hänen isänsä muuten oli kiltti ja myöntyväinen mies, joka inhosi riitatilanteita ja vältteli niitä, täysin nykyiseni vastakohta. Tympäännyin ja kyllästyin vuosien mittaan siihen, että oli niin pliisu ja erosimme.

Paljon saan siis syyttää itseänikin, että elämä on mitä on.

Se on aina totta, ettei taaksepäin voi palata, siksi onkin tärkeää pysähtyä tässä hetkessä ja miettiä mitä haluaa tästä eteenpäin. Koska siihen voi vaikuttaa. Voit pysähtyä ja miettiä missä olet esimerkiksi kymmenen vuoden päästä, jos jatkat tällä tavalla tai jollain toisella tavalla. Jos tuntuu, että kaipaat jostain syystä draamaa elämääsi, voit miettiä mistä se juontaa, mitä tarvetta se palvelee. Lopulta valinnat ovat sinun, ja voit rakentaa juuri sen näköisen elämän kuin itsellesi haluat.

Siksi näissä suhteissa ollaan, koska siellä on jotakin sitä ihanaakin tai jotakin, mitä odottaa saavansa. Riippuu siitä mitä haluat, syvällinen ja turvallinen ihmissuhde harvemmin on mahdollista kiukuttelemalla ja toisiin purkamalla tunteitaan säätelevän aikuisen kanssa, mutta jos kaipaat jotakin muuta, niin kukaan ei oikeastaan voi sinulle sanoa miten valita. Moni kuitenkin roikkuu kiinni odottaen sitä turvallisuutta ja syvällisyyttä, joita ei koskaan tule, silloin tiedossa on vain kärsimystä. Lapset ovat kuitenkin sivullisia, eli on varsin tärkeää miten käsittelet asian tyttäresi kanssa antamatta mallia tämänkaltaisista ihmissuhteista.

Tsemppiä tilanteeseesi! Vaikuttaa siltä, että kaikki ei kuitenkaan tässä hetkessä ole sinusta ihan ok, jolloin ihan samalla tavalla jatkaminen ei ole pidemmän päälle terveydellesi hyväksi. Rauhalliset hetket välissä eivät korvaa sitä, että elimistösi on säännöllisesti stressitilassa raskaina hetkinä.