KESKUSTELUFOORUMI

Mitä teen kun alan aina eron jälkeen säälimään ja ikävöimään? Ja aina palaan takaisin ja hetki menee taas hyvin ja kohta ollaankin taas samassa tilanteessa jossa toivon että olisi vaan edellisen kerran pitänyt lähteä. Monta kertaa näiden vuosien aikana olen lähtenyt ja palannut. En enää halua palata joten miten saan kovetettua tunteeni(miten sanotaankaan)että en enää palaisi! Itsetuntoni on niin romuna hänen takiaan että en usko ikinä löytäväni ketään uutta,pelkään kai yksin jäämistä.Koska hänhän saa kenet vaan koska vaan ja kaikki haluavat hänet..Hänen mielestä olen mm.ruma,läski,heikko,saamaton jota kukaan ei ikinä tulisi huolimaan. Mutta saa kehuttua ja imarreltua kyllä myös maasta taivaisiin jos niikseen tulee..Tässä vasta pieni osa mitä neljän seinän sisällä pahimmillaan tapahtuu/on tapahtunut.

Hei!
Ei lohduttane paljoa, mutta tuttuakin tutumpi tilanne ja käytös, millä "saa palaamaan". Ne ikävän lurittelut ja pienen pienet läheisyyden "näyttämiset", jolloin olen valmis uskomaan, että nyt kaikki muuttuu. TURHAAN!
Mikään ei muutu, ainakaan parempaan suuntaan.
En ole edes pysynyt laskuissa, monestiko olen "lähtenyt viimeisen kerran" ja" palannut "viimeistään 2 viikon kuluttua. Tosin yhdessä emme ole asuneet, mutta "palannut suhteeseen".
Viimeisin "yritykseni " tällä kertaa kestänyt omalta puoleltani pisimpään ja vähiten, kuin koskaan, on vaikeuksia ollut ottamatta yhteyttä. Hän tosin yritti jo kolmen päivän päästä olla, kuin mitään ei olisi tapahtunut. En reagoinut mitenkään yritykseen.
Todella toivon, että saan pidettyä riippuvuuteni kurissa tällä kertaa, niin "suohon" on itsetuntoni poljettu torjumisella, välinpitämättömyydellä ja toisaalta "hyväksikäytöllä" hänen tarpeita varten( kyydit, ruoat jne).
Pakko on yrittää itsensä pelastaa, joskus kun olen ollut peruspositiivinen, iloinen, huumorintajun omaava, rauhaa rakastava ihminen. En halua olla enää aina surullinen, kiukkuinen ja "hukassa oleva kynnysmatto vuoristoradssa".
Myös Sinulle ja muille samassa jamassa oleville toivon voimia riuhtoa itsensä irti repivästä suhteesta kohti "normaalia elämää"

Hello. Täällä menty tapailusuhdetta samaa rataa. Vielä se viimeinen repäisy tulee, täytyy uskoa niin. Vahva on riippuvuussuhde, mutta kyllä pää tekee työtä asian eteen koko ajan. Eiköhän se sitten tule vielä. Repäisy, vierotusoireiden kärsiminen ja sitä kautta henkinen vapautuminen.

Minulla on nyt mennyt aika hyvin jo kun en ole pitänyt/antanut hänen pitää itseeni yhteyttä. Vaihdoin numeron ja estin somessa. Tulee itkunpurkauksia kun tunnen olevani ihan yksin ja kaipaan sitä tuttua läheisyyttä.. kuulen yhteisiltä ystäviltä kuinka hän itkee ikävää ja on ihan paskana,oli luvannut mennä mm vihanhallintakurssille jos ottaisin hänet takaisin. (Monestikkohan aiemmin on luvannut samaa minulle,eikä ole tähän päivään mennessä mennyt saatika pitänyt muitakaan lupauksia).On minullakin ikävä välillä en sitä kiellä,mutta en halua palata siihen ahdistavaan ja stressaavaan suhteeseen enää. Ja näin pitkälle en olekaan koskaan päässyt joten nyt en aio antaa periksi enää! Tsemppaan teitäkin koko sydämestäni!

Toivon paljon voimia sinulle <3