Hukassa
Lähetetty: 17 Syys 2018, 23:34
Noniin, vihdoin ja viimein sain tunnukset hommattua tälle sivulle, koen että tää vois olla ehkä oikea paikka purkaa mieltä, ehkä oma mielikin vähän selkeytyy,kun saa asiat kirjoitettua (toivottavasti saan,omaan keskittymisongelmia)
Koen tänä päivänä tänhetkisen parisuhteen todella kuluttavaksi ja ongelmalliseksi, ollaan oltu yhdessä noin 5 vuotta,siitä naimisissa kolme.Lapsia meillä on kaks,, ja sitten molempien aikaisemmista suhteista kouluikäiset lapsukaiset, josta kumpikaan ei meillä asu.
Olin meidän suhteen alkaessa sairastanut masennusta jo jonkin aikaa,enkä ollut psyykkisesti niin hyvässä kunnossa.Oli ollut paljon omia kriisejä, ja omassa elämässä ei juuri tuntunut olevan mitään hyvää, päivät oli selviytymistä seuraavaan.Ihastuin oikeastaan heti ja tunne oli molemminpuolista.Koin oikeestaan ensimmäistä kertaa elämässäni olevani rakastettu, ja mua hemmoteltiin huolella, mies monesti sano ettei kukaan vois mua rakastaa niin paljon kuin hän.Olin tottakai otettu kaikesta mitä huomiosta sain ja päätin heittäytyä rakkauden vietäväksi.Kovalla kiireellä mentiin naimisiin, ja aloin odottamaan meidän ensimmäistä yhteistä lasta.Lapsen syntymän jälkeen kaikki meni hetken aikaa hyvin, kunnes huomasin että oltiin etäännytty, ja miehen käytös oli välillä "kummallista",en oikeen osaa selittää miten, pistin asiat oman negatiivisuuden ja epäluuloisuuden piikkiin.Mies kovasti halus toista lasta ja aika nopeasti rupesin odottamaan meidän seuraavaa pikkuista.raskausaikana etäännyttiin vielä enemmän,oletin sen olevan raskauden syytä.Toisen lapsemme synnyttyä oli jo pidemmän aikaa ollut ongelma miehen huutaminen ja rumasti puhuminen lapsille.sitä on ihan järkyttävä kuunnella sitä huutoa, uhmaikäinen kiukuttelee ja aikuinen huutaa takas,eikä tarvii uhmaikäisen välttämättä edes kiukutella, huudon aihetta selvästi löytyy.Oikeastaan tää huutaminen on yks pahimmista mikä kiristää välejä,en halua että mun kodissa huudetaan,musta se on ihan kamalaa.joka kerta kun asiasta sanon niin mies rupee puhuu joko korostetun hiljaisella äänellä/suuttuu ja antaa ymmärtää ettei mikään ikinä riitä mulle.Mies itseasiassa ehdotti vielä kolmatta lasta jossain vaiheessa, siihen totesin että jos nyt yritettäis nää kasvattaa ja huoltaa ensteeks.
Oon paljon yrittäny keskustella suhteemme tilasta, mut miehen mielestä ei ole mitään ongelmaa, kunhan on seksiä,tosin sekin on ollut pitkään katkolla kun en vaan pysty.Läheisyys kaikki on kadonnut, miehen mielestä läheisyys on sama kun seksi.ennen lasten syntymää hellyyttä oli,kun oon asiasta sanonut, oon saanut jotain ihme selitystä.No nyt tosiaan kun on seksi loppunut niin mies on oma-aloitteisesti alkanut kerran puhumaan asiasta näin(katsottiin sillon elokuvaa mikä kertoi ihmiskaupasta)hänestä tuntuu kurjalta kun maailmalla tapahtuu tollasta pahaa,ja hän kaikkensa yrittää kotona ja silti mikään ei oo hyvin meillä.Menin aika sanattomaks.
Olin ihan yllättänyt kun noin viikko sitten mies lähesty mua ja koski muhun hellästi,kun sitä kosketusta oli kestänyt max1min ja en ollut suostuvainen seksiin mitä ehdotettiin niin ovia paiskottiin ja nukuin yöni sitten sohvalla.Mies on puhunut mulle nyt noin vuoden verran todella seksistisesti,oikeastaan joka asiaan liittyy seksi tai se väännetään seksiksi, välillä on lapset kuulemassa ja se tekee asiasta jotenkin vielä epämukavampaa.
ja sitten tää..mun vanhin lapsi käy täällä viikonloppuja, ja oli alusta asti selvää, että hän tulee paketissa mukana, mutta nyt oon lähinnä alkanut stressaamaan näitä kun esikoinen tulee öitä viettämään, joka kerta on nykyäät äänekkäitä riitoja, yritän niitä kovasti välttää,mutta en voi kodistanikaan karkuun lähteä.Yks kerta oltiin sovittu 2kk aikaisemmin et meen muksun kanssa linnanmäelle aikaan xx, tuntu jo sillon siltä ettei se sovi,mies teki eleillään ja huokaisuillaan kovin selväks että mättää mutta sano joojoo sopii.No meillä oli oikein kiva päivä lintsillä,mut mies sai jostain kamalat raivarit,tultiin liian myöhään ja sit olin hoitanut meidän asuntoon liittyviä asioita,ja luulin että mies ois ollu tyytyväinen mutta sano et viikonlopun jälkeen voin painuu vittuun koko meidän asunnosta kun en siellä edes halua asua(?).Ilmeisesti ongelma on siinä jos ja kun vietän muksun kanssa kahestaan aikaa,kerran oltiin kuulema 53minuuttia leikitty kahdestaan,ja se oli liikaa.Yks kerta mies tuli puistosta tosi hyvällä päällä ja ilmotti että oli nähny meidän puistotutun,jolle oli sitten kertonut tosi henkilökohtaisia asioita,sellasia asioita että tietää saaneensa mut pois tolaltaan,ja niin meninkin, itku siinä tuli,äijällä oli aika haastava ilme kasvoilla.Oma ymmärrys ei taaskaan riittänyt.Oon liian herkkänahkainen.
Tarkoitus ois ollu että mun esikoinen muuttaa meille,mutta nyt oon sitä mieltä ettei se tässä tilanteessa ole hyvä asia.
Tuntuu kun oma masennus alkoi helpottamaan,niin se ei ollutkaan hyvä juttu, mua tarvitaan heikkona,sellainen olo tulee.Huomaan myös voivani paremmin kun en oo hänen seurassaan.
Mun masennuslääkkeen annosta muutettiin,minkä seurauksena saattaa ekat päivät väsyttää,no mies sano että nuku vaan,ja kun menin nukkumaan,tuli huutoa että "ethän sä voi nukkua ei kukaan äiti nuku noin paljon,mieti vähän lapsias" tätä lausetta eri muodoissa saan kuulla useasti.Ollessani 5päivää kauheassa vatsataudissa sain kuulla että mun pitäs miettiä mun käyttäytymistä,oli ihan hirveetä olla niin kipeänä kun ei pystynyt hoitamaan lapsia,mies hoitaa lapset välillä tosi vasemmalla kädellä, lapset tais sinä aikana päästä kerran ulos, ja koko aikaa epäterveellisiä välipaloja.Muutamat kerrat ollaan yöllä riidelty kun nuorempi on ollut hereillä ja mies on meinannut kaakaota viedä tuttipullossa,oon nipo kun tällasista sanon.Luulin et meillä on samanlaiset kasvatusperiaatteet yms,niistä oltiinki puhuttu ennen lapsia,mutta ei, kokoaikaa saa olla kuin puun ja kuoren välissä,mikä on aivan äärrimmäisen raskasta.Mies on kans todella passiivisagressiivinen, tai jos siivoan jotain niin hän sotkee samantein,taas kerran, en oikein osaa edes selittää.
Mies hurmaa kaikki aina käytöksellään,ja saan monesti ns. kehuja kuinka ihana mies minulla on.. Tietäisittepä vaan!Hänelle tuntuu se julkisivu olevan kaikista tärkein, ei se mitä se todellisuudessa on.
Tuntuu kurjalta kun oma avioliitto ei ookkaan sitä,mitä luuli sen olevan,tai sellanen liitto missä haluais jatkaa.
Mies myös on aikoinaan kertonut olevansa sosiopaatti(tää olis varmaan pitänyt ottaa vakavasti!)Pystyyköhän mistään tarkistamaan,onko asia todellakin näin?Mies on myös todella älykäs, ja tunnen itseni vähintään sekopääksi tai ihan vaan hulluksi.Mies tossa toissapäivänä aloitti: oot ollu viimeisen kuukauden sellanen ettei mikään kelpaa,tai oikeastaan sen viimeset kolme vuotta.
Mutta mistään ei voi puhua,kaikesta mies ottaa itteensä.
Oon miettinyt,että parisuhde ei ole mulle nyt just semmonen juttu jossa on hyvä olla(tääkin olis tietty hyvä olla mietitty ennen jälkikasvua).
Onko tässä enää mitään toivoa tän suhteen suhteen?Jotain vastauksia kaivataan,oon aivan yksin tän asian kanssa,että mun avioliitto on näin surkeessa jamassa,enkä sitä oikein osaa kellekkään selittää.
Koen tänä päivänä tänhetkisen parisuhteen todella kuluttavaksi ja ongelmalliseksi, ollaan oltu yhdessä noin 5 vuotta,siitä naimisissa kolme.Lapsia meillä on kaks,, ja sitten molempien aikaisemmista suhteista kouluikäiset lapsukaiset, josta kumpikaan ei meillä asu.
Olin meidän suhteen alkaessa sairastanut masennusta jo jonkin aikaa,enkä ollut psyykkisesti niin hyvässä kunnossa.Oli ollut paljon omia kriisejä, ja omassa elämässä ei juuri tuntunut olevan mitään hyvää, päivät oli selviytymistä seuraavaan.Ihastuin oikeastaan heti ja tunne oli molemminpuolista.Koin oikeestaan ensimmäistä kertaa elämässäni olevani rakastettu, ja mua hemmoteltiin huolella, mies monesti sano ettei kukaan vois mua rakastaa niin paljon kuin hän.Olin tottakai otettu kaikesta mitä huomiosta sain ja päätin heittäytyä rakkauden vietäväksi.Kovalla kiireellä mentiin naimisiin, ja aloin odottamaan meidän ensimmäistä yhteistä lasta.Lapsen syntymän jälkeen kaikki meni hetken aikaa hyvin, kunnes huomasin että oltiin etäännytty, ja miehen käytös oli välillä "kummallista",en oikeen osaa selittää miten, pistin asiat oman negatiivisuuden ja epäluuloisuuden piikkiin.Mies kovasti halus toista lasta ja aika nopeasti rupesin odottamaan meidän seuraavaa pikkuista.raskausaikana etäännyttiin vielä enemmän,oletin sen olevan raskauden syytä.Toisen lapsemme synnyttyä oli jo pidemmän aikaa ollut ongelma miehen huutaminen ja rumasti puhuminen lapsille.sitä on ihan järkyttävä kuunnella sitä huutoa, uhmaikäinen kiukuttelee ja aikuinen huutaa takas,eikä tarvii uhmaikäisen välttämättä edes kiukutella, huudon aihetta selvästi löytyy.Oikeastaan tää huutaminen on yks pahimmista mikä kiristää välejä,en halua että mun kodissa huudetaan,musta se on ihan kamalaa.joka kerta kun asiasta sanon niin mies rupee puhuu joko korostetun hiljaisella äänellä/suuttuu ja antaa ymmärtää ettei mikään ikinä riitä mulle.Mies itseasiassa ehdotti vielä kolmatta lasta jossain vaiheessa, siihen totesin että jos nyt yritettäis nää kasvattaa ja huoltaa ensteeks.
Oon paljon yrittäny keskustella suhteemme tilasta, mut miehen mielestä ei ole mitään ongelmaa, kunhan on seksiä,tosin sekin on ollut pitkään katkolla kun en vaan pysty.Läheisyys kaikki on kadonnut, miehen mielestä läheisyys on sama kun seksi.ennen lasten syntymää hellyyttä oli,kun oon asiasta sanonut, oon saanut jotain ihme selitystä.No nyt tosiaan kun on seksi loppunut niin mies on oma-aloitteisesti alkanut kerran puhumaan asiasta näin(katsottiin sillon elokuvaa mikä kertoi ihmiskaupasta)hänestä tuntuu kurjalta kun maailmalla tapahtuu tollasta pahaa,ja hän kaikkensa yrittää kotona ja silti mikään ei oo hyvin meillä.Menin aika sanattomaks.
Olin ihan yllättänyt kun noin viikko sitten mies lähesty mua ja koski muhun hellästi,kun sitä kosketusta oli kestänyt max1min ja en ollut suostuvainen seksiin mitä ehdotettiin niin ovia paiskottiin ja nukuin yöni sitten sohvalla.Mies on puhunut mulle nyt noin vuoden verran todella seksistisesti,oikeastaan joka asiaan liittyy seksi tai se väännetään seksiksi, välillä on lapset kuulemassa ja se tekee asiasta jotenkin vielä epämukavampaa.
ja sitten tää..mun vanhin lapsi käy täällä viikonloppuja, ja oli alusta asti selvää, että hän tulee paketissa mukana, mutta nyt oon lähinnä alkanut stressaamaan näitä kun esikoinen tulee öitä viettämään, joka kerta on nykyäät äänekkäitä riitoja, yritän niitä kovasti välttää,mutta en voi kodistanikaan karkuun lähteä.Yks kerta oltiin sovittu 2kk aikaisemmin et meen muksun kanssa linnanmäelle aikaan xx, tuntu jo sillon siltä ettei se sovi,mies teki eleillään ja huokaisuillaan kovin selväks että mättää mutta sano joojoo sopii.No meillä oli oikein kiva päivä lintsillä,mut mies sai jostain kamalat raivarit,tultiin liian myöhään ja sit olin hoitanut meidän asuntoon liittyviä asioita,ja luulin että mies ois ollu tyytyväinen mutta sano et viikonlopun jälkeen voin painuu vittuun koko meidän asunnosta kun en siellä edes halua asua(?).Ilmeisesti ongelma on siinä jos ja kun vietän muksun kanssa kahestaan aikaa,kerran oltiin kuulema 53minuuttia leikitty kahdestaan,ja se oli liikaa.Yks kerta mies tuli puistosta tosi hyvällä päällä ja ilmotti että oli nähny meidän puistotutun,jolle oli sitten kertonut tosi henkilökohtaisia asioita,sellasia asioita että tietää saaneensa mut pois tolaltaan,ja niin meninkin, itku siinä tuli,äijällä oli aika haastava ilme kasvoilla.Oma ymmärrys ei taaskaan riittänyt.Oon liian herkkänahkainen.
Tarkoitus ois ollu että mun esikoinen muuttaa meille,mutta nyt oon sitä mieltä ettei se tässä tilanteessa ole hyvä asia.
Tuntuu kun oma masennus alkoi helpottamaan,niin se ei ollutkaan hyvä juttu, mua tarvitaan heikkona,sellainen olo tulee.Huomaan myös voivani paremmin kun en oo hänen seurassaan.
Mun masennuslääkkeen annosta muutettiin,minkä seurauksena saattaa ekat päivät väsyttää,no mies sano että nuku vaan,ja kun menin nukkumaan,tuli huutoa että "ethän sä voi nukkua ei kukaan äiti nuku noin paljon,mieti vähän lapsias" tätä lausetta eri muodoissa saan kuulla useasti.Ollessani 5päivää kauheassa vatsataudissa sain kuulla että mun pitäs miettiä mun käyttäytymistä,oli ihan hirveetä olla niin kipeänä kun ei pystynyt hoitamaan lapsia,mies hoitaa lapset välillä tosi vasemmalla kädellä, lapset tais sinä aikana päästä kerran ulos, ja koko aikaa epäterveellisiä välipaloja.Muutamat kerrat ollaan yöllä riidelty kun nuorempi on ollut hereillä ja mies on meinannut kaakaota viedä tuttipullossa,oon nipo kun tällasista sanon.Luulin et meillä on samanlaiset kasvatusperiaatteet yms,niistä oltiinki puhuttu ennen lapsia,mutta ei, kokoaikaa saa olla kuin puun ja kuoren välissä,mikä on aivan äärrimmäisen raskasta.Mies on kans todella passiivisagressiivinen, tai jos siivoan jotain niin hän sotkee samantein,taas kerran, en oikein osaa edes selittää.
Mies hurmaa kaikki aina käytöksellään,ja saan monesti ns. kehuja kuinka ihana mies minulla on.. Tietäisittepä vaan!Hänelle tuntuu se julkisivu olevan kaikista tärkein, ei se mitä se todellisuudessa on.
Tuntuu kurjalta kun oma avioliitto ei ookkaan sitä,mitä luuli sen olevan,tai sellanen liitto missä haluais jatkaa.
Mies myös on aikoinaan kertonut olevansa sosiopaatti(tää olis varmaan pitänyt ottaa vakavasti!)Pystyyköhän mistään tarkistamaan,onko asia todellakin näin?Mies on myös todella älykäs, ja tunnen itseni vähintään sekopääksi tai ihan vaan hulluksi.Mies tossa toissapäivänä aloitti: oot ollu viimeisen kuukauden sellanen ettei mikään kelpaa,tai oikeastaan sen viimeset kolme vuotta.
Mutta mistään ei voi puhua,kaikesta mies ottaa itteensä.
Oon miettinyt,että parisuhde ei ole mulle nyt just semmonen juttu jossa on hyvä olla(tääkin olis tietty hyvä olla mietitty ennen jälkikasvua).
Onko tässä enää mitään toivoa tän suhteen suhteen?Jotain vastauksia kaivataan,oon aivan yksin tän asian kanssa,että mun avioliitto on näin surkeessa jamassa,enkä sitä oikein osaa kellekkään selittää.
