KESKUSTELUFOORUMI

Rakastan miestäni.. siis uunituoretta ex-miestäni yhä niin hullun lailla, etten tiedä mitä teen. Kaikki kehottaa olemaan erossa hänestä. Pienin lapseni ikävöi, minä ikävöin. Se hyvyys joka hänessä oli. Minä kelpasin hänelle kaiken "sairasteluni" kanssa. Miten hän onkaan saanut minut pauloihinsa ja kuulemma teinilasteni kaveritkin ovat nähneet miehen pahuuden. Koulusta on tyttäreni isälle ilmoitettu tytön voivan huonosti ja se näkyy koulussa aina kun tyttö on minun luona. Omat sisarukseni ovat aivan tolalataan saatuaan kuulla millaista elämää meillä kulissien takana oli. Äitini oli ollut väkivaltaisen, mustasukkaisen, alkoholistisen narsistin kanssa naimisiisa, kunnes menetti melkein henkensä. Tästä syystä äitiäni myöten perheeni on miestäni vastaan, koska kaikki kuulostaa liian tutulta. Itse olen ensimmäistä kertaa haksahtanut tällaiseen sielunviejään, että vaikka oma ihmisarvoni onkin nolla, en pystyisi päästämään miehestä irti. Erosimme vasta muutamisen päivää sitten.

Juttu alkoi fyysisellä väkivallalla, mutta sitä kesti ehkä jotai kuukausia ja sit se lopetti sen. Sit kuvioon tuli alistus ja nöyryytys henkisellä väkivallalla.
Mun menneisyyshän ei ollu minkään arvosta, ei MITÄÄN verrattuna hänen menneisyyteen. Hän oli palkkatöissä jo 18-vuotiaana ja minä ensimmäistä kertaa raskaana. Mun ammattien opiskelut ei ollu mitään verrattuna palkkatöihin.

Hän ei koskaan käskenyt olla minun harrastamatta, mutta aina harrastuksieni jälkeen sain kuulla kunniani kuinka vietin aikaa muuten kuin hänen kanssaan. Ja siis ihan vaan ompelin kotona tai kävin 30-60min lenkillä tyttäreni kanssa. Yksin ei mulla ollut lupaa mennä lenkille.. aina pyysi jäädä vartoon seuraavaan tai sitä seuraavaan päivään että mentäis yhdessä. Ja jos lähdin riidasta tuulettumaan hetkeksi ulos kävellen tuli mies mut sieltä etsimään. En saanut rauhottua lainkaan. Jopa yöllä minut herätettiin jatkamaan riitaa, josta mua syytettiin.

Yksin kun kävin esim. töiden jälkeen kaupassa sain hirveet huudot päälle, koska oltais ihan hyvin voitu mennä yhdessä. Mustasukkaisuus iski aina päälle. Olin töissä rakennussiivoajana ja siellä miesten seassa tiedä vaikka olisin vieraissa käynyt töissä ollessani. Kotona sitten sairauslomalla pidän varmaan bordellia pystyssä.

Kävin yksin nuotiomakkaralla 40 km:n päässä mun vapaapäivänä, hänen työpäivänä ja loppujen lopuks meillä hajos vessan ovenkarmit, ukko melkein poltti tupakalla mua poskelle ja lopuks poliisit vei sen muualle rauhottumaan. Lastensuojeluilmoitushan siitä tuli, mutta mies ei vaivautunut paikalle selittämään tekoaan.

Lapset ei saaneet enää tulla puhumaan äidille iltapuuhien jälkeen. Lapsille aina ostetut ruoat piti jättää ostamatta. Teini-ikäisiä tyttäriäni sorsi noin muutenkin raivoomalla ja haukkumalla ja nuorintani (4v) palvoi. Vaikka siltäkin eväs oikeudet sen lempiaamupaloihin. Ja vain koska hän maksoi ruokakulut. Osti sitten itselleen kaksi kassillista herkkuja (leivoskeksejä, vanukasta, sipsejä) viikossa.

Meidän riidat piti ulottaa ihmisjoukkoihin bussipysäkeillä ja siellä ruotia huutaen seksielämäkin. Pyysi anteeks ja jatkoi taas bussissa lisää. Pyysi anteeks monesta jutusta aina vaan uudestaan ja uudestaan... ei sillä sanalla ollu mitää merkitystä, kun toiminta vaan jatkui ja paheni. Se oli syy millä sai riitaa taas venytettyä, kun en usko anteeksipyyntöön. Riidat kesti sen 3-4 vuorokautta.

Loppujen lopuksi mä en saanu laittaa edes äidilleni viestissä sydäntä, kun en ollut luotettava. Koskaan en pettäny, en antanu ees aihetta. Mutta siitä silti syytettiin, mun puhelinta ja toimintaa syynättiin.

Kun olin kotona ilman meikkiä ja ränsyvaatteissa olin niin söpö ja suloinen ja kaunis ja kaikkee ihan ylimalkasesti. Näkihän sen Facessakin kaikki mun kaverit, kuinka se sellasia mun kuvia hehkutti. Sit kun laittauduin vaikka teatterireissulle HÄNEN kanssaan, niin olin ihan jumalaisen seksikäs ja kaunis. Mutta auta armias, kun meikkasin vaikka vaan käydäkseni kaupassa tai kirjastossa ja laitoin meikkinaamakuvan Faceen olin huomiohuora ja harrastin vilunkipeliä.

Mä taistelin itseni loppuun asti. Mulle haettiin vaikka ja mitä diagnoosia ammattiauttajilta, lapsiakin vietiin ammattiauttajille, koska me kaikki käyttäydyttiin niin kummallisesti ja reagoitiin niin ihmeellisesti miehen sanomisiin. Söin monia eri masennus- ja psykoosilääkkeitä. Tuloksetta. Sit vakavan masennuksen diagnoosikin poistettiin tässä kuukausi takaperin.

Sit mä romahdin, kun mun lapsuuden traumat avattiin uudestaan ja iskettiin päin pläsiä. Tunnen oloni täysin arvottomaks. 2 vuotta ja ihminen ehtii tehdä jo näin pahaa jälkeä, että tarvitaan erossa unilääkkeet ja liikkuvan psykiatrian apuja, kun ei voi luottaa enää omiin reaktioihinsa. Kaikkea käyttäytymistään mies puolusteli omalla pahalla olollaan, joka johtui siitä etten antanut läheisyyttä. Kun olisin edes kädestä pitänyt sohvalla kiinni. Kun tein niin sain raivot päälleni, kun se on niin pientä. Koskaan mikään läheisyys ei ollut sillä tasolla mitä hän halusi. Pyysin kerran että näyttää yhden päivän aikana sitten miten paljon sitä pitäisi olla, niin mies "uhriutui" eikä voinut näyttää, koska se alentaa häntä.

Kaikesta p*skasta huolimatta mieleni itkee psykofyysisin oirein. Mä oksentelen ja saan hengenahdistuksia. Rintakehään sattuu niin paljon.
Mä tärisen samanlailla kuin leikkauksen jälkeen, ihan kuin seisoisin alasti pakkasessa, sitten yhtäkkiä joku kaataakin kuumia hiiliä mun niskaan. Musta tuntuu että pyörryn jopa makuulteen ollessa. En voi nukkua lainkaan ilman rauhottavia. En lainkaan. Mä tuun hulluks. Musta tuntuu, että multa riistetään väkisin jotain pois. Mä muserrun tähän tuskaan. Miksi silti kaipaan häntä näin lujaa?

Sun keho ja mieli purkaa tärinällä sitä stressiä mitä se on.kahdesa vuodessa ehtiny kerätä.

Tiedän että tekisi mieli palata yhteen mutta koita aina järkeillä itsellesi mitä on tapahtunut ja olet oikealla tiellä. Kun tarpeeksi keslustelet itsellesi ja järkeilet asioita alat uskomaan siihen ja mielikin alkaa hellittämään. Olet kokenut todella kovia niin sen takia keho koittaa ravistelemalla saada stressiä purettua. Se on kehon luonnollinen tapa se tärinä ravistella irti stressistä.

Myös se ahdistus. Kutsun itse sitä kriisinappulaksi kuuluu asiaan. Tunteet on vaan käytävä läpi. Itkeminen puhdistaa. Kyllä se fiilis sit tulee et ei enää jaksa itkeä.

Varmaan menee se vuosi tai toinenkin että olo helpottuu. Niim teki mulla kun oli 2,5vuoden suhde takana narskun kans.

Kaikki kertomasi kuulostaa todella rajulta. Ja komppaan täysin Venicaa. Itkeminen puhdistaa ja erossa pysyminen on todella hankalaa. Narsisti myrkyttää uhrinsa ja mieti, että joka kerta kun alennut hänelle, on kuin kävisit kuolemantuomion aiheuttaman kivun läpi lopulta. Hetken aikaa luulet ”pelastuneesi” ja sinulla on hetkeksi parempi olo. Turvallinen, hyvä, kuin elämällä olisi taas tarkoitus. Se droppi kuitenkin aina tulee ja joka kerta pahempana. Olet entistä enemmän rikki, masentunut ja ahdistuskohtaukset pahenee.

Tsemppiä ja muista että ansaitset HYVÄÄ.

Mun oli PAKKO ottaa yhteyttä mieheni exään ja kysyä mitä mies oli tehnyt hänelle, kun mies selkeesti itse pelkäsi seuraamuksia, jos hänet nähdään jossain. Sain mieheni exältä vain vahvistuksen omille kokemuksilleni ja kuulemma selkeesti pahempaan suuntaan vaan mennyt miehen tapa käsitellä naista. Hylkäsi kuulemma oman poikansakin, vaikka mulle sanoi pojan katkaisseen välit.

Mua kuvottaa kuinka mies kehuu itseään "mukavaksi mieheksi" treffipalstoilla. Sain siis taas todisteita hänen heilumisesta sinkkupalstoilla.

Ja viime yönä mies alkoi uhkailemaan minua kunnianloukkaussyytteillä, koska olen puhunut hänestä läheisilleni ja hakenut vertaistukea. Mä pelkään oikeasti. OIKEASTI.

Nyt alkaa taas järki voittamaan hetkeksi päässäni, että tonko mä todella haluisisn takaisin?! Säälittää sen seuraava tuleva "uhri" jo valmiiksi.

Hyvä että sait vahvistusta että mies on myös exälleen ollut yhtä paha ja käyttäytynyt huonosti.
Narsku aikoi minua vastaan myös nostaa syytteen heitteillejätöstä kun en suostunut päästämään häntä sisään kotiini hänen ollessa uhkaava ja mahdollisesti väkivaltainen kun oli tulossa baarista luokseni. Usein nuo siis vaan uhkailee mutta mitään todisteita ei ole. Et ole loukannut hänen kunniaansa mitenkään laittomalla tavalla joten ei syytä huoleen.

Kannattaa pitää noista kiinni et varmistaa itselle että nyt tuo on se oikea luonne kun ne alkaa skitsoamaan ja sekoilee kun asiat ei menekään niin kuin halusi.

Olkaa vaan tyytyväisiä jos uus uhri löytyy. Saatte itse rauhaa. Vaikka se sattuukin pirusti mutta se on vaan uhri ei aitoa rakkautta. Te tiedätte minkälaisia ne neljän seinän sisällä on.

Voi miksi mä kiusaan itseäni?
Hakemalla todisteita, joilla saada hänet kiinni valehtelusta? Erävoitto minulle?!

Loin valheellisen profiilin treffisivustolle ja juttelin exäni kanssa. Me olemme kuulemma eronneet jo talvella, koska hänen naisensa (eli minä) sairasteli, sairastui psyykkisesti. Se on totta, että sain vuosi sitten vakavan masennusken diagnoosin ja eri psyykelääkeitä kokeiltiin pitkin vuotta, kunnes tänä kesänä koko diagnoosi poistettiin ja lääkkeet lopetettiin, kun olenkin päästäni terve.

Ironisinta on, että tammikuussa minä sain keskenmenon. Toki meillä oli vaikeampaa siinä. Nyt elokuussa olimme yhdessä kahdenkeskeisellä lomalla ja suhteemme oli täysin kunnossa. Yritimme uudelleen lasta.
JA MIES PUHUU NAISILLE MEIDÄN SUHTEEN KUOLLEEN JO TALVELLA!
Ai luoja miten mua naurattaa. Se on päällimmäisin tunne. Paljastanko deittipalstalla kuka oikein olen vai katoanko vaan? Miks mä ALENNUN tällaiseen?! Miksi? ...kun ei mies todellakaan tule ottamaan opikseen mistään näpäytyksestä.

Ota nyt edes kuvat keskustelusta muistoksi. Oman mieles mukaan voit joko näpäyttää sitä kertomalla totuuden (sen mahdollisesti tuhoisista reaktioista huolimatta) tai säästää semmoseen ajankohtaan jos narsku alkaakin ykskaks vonkaamaan sua takasin joskus tulevaisuudessa ja sit sanot "ei" ja pistät kuvat keskustelusta sille perusteluksi. Fiksukin mies saa monesti ittensä näyttämään tyhmältä kun se valehtelee. Tossa hyvä esimerkki siitä miksi. Pointsit sulle takasin näpäyttämisestä. Musta on eheyttävää kuulla vaihteeksi näitäkin, eikä vaan sitä "älä kosta narsistille" ohjeistusta mikä on tukahduttanut mua henkisesti tosi pitkään.

Olkaa vaan tyytyväisiä jos uus uhri löytyy. Saatte itse rauhaa. Vaikka se sattuukin pirusti mutta se on vaan uhri ei aitoa rakkautta. Te tiedätte minkälaisia ne neljän seinän sisällä on.

Totta. Ainut vaan ettei oo moraalisesti oikein olla tyytyväinen toisen, teijän sotkuihin liittyen täysin viattoman, kärsimyksestä. Vaikkei realistisesti ookaan velvollisuus pelastaa jokaista kanssaihmistä kärsimykseltä, ei semmoselle tietoisesti altistaminenkaan välttis oikein ole. Tässä tosin varmaan puhuu enempi se lapsuudessa aivopesty puoli musta joka uskoo että vain hyveellinen elämä on oikein ja on alhaista pelastaa oma nahka toisen kustannuksella. Näin aikuisiällä mietin onko se sitten tervettä narsismia tapauksessa jossa toinen osapuoli on NPD. Ehkä harmaa alue?

Älä paljasta, että olit treffisivustolla. Hän voi saada vaikutelman, että olet vielä kiinnostunut. No Contac on paras keino eroon pääsyyn. Nyt et täysin toteuttanut tätä taktiikkaa.

krassi kirjoitti: ↑24 Syys 2018, 14:20 Älä paljasta, että olit treffisivustolla. Hän voi saada vaikutelman, että olet vielä kiinnostunut. No Contac on paras keino eroon pääsyyn. Nyt et täysin toteuttanut tätä taktiikkaa.

Oon tässä samaa mieltä, mutta päätöksen teet sinä itse. Jokaisella on omat syynsä tehdä päätöksiään, ja oma polku kuljettavanaan. Narsistin näpäyttämisessä on vain näin faktatietona sellainen ongelma, että se ei lopulta ole narsistille näpäytys vaan todiste siitä, että olet yhä hänen vallassaan. Narsisti tulkitsee kaikki kiinnostukset häntä kohtaan siten, että hän pitää sinua yhtä naruissaan ja saa narsistista lähdettä kaikista reaktioista, mitä annat hänelle. Ainut tapa siis oikeasti saada hänet tuntemaan "näpäytys" on no contact tai täysi neutraalius. Ei mitään reaktiota, ei mitään tunnetta, ei mitään kiinnostusta. Jos haluaa kostaa, se on ainut keino, jolla narsistille voi oikeasti kostaa. Kaikki muut keinot vain pelaavat narsistin pussiin (vaikkei sinänsä siinä ole mitään väärää, jos on tunnereaktioita ja halu kostaa, nämä kokemukset herättää epäoikeudenmukaisuutta, joka taas herättää halua kostaa. Jos jää jumiin ajattelemaan, että en saa kostaa koska moraali, niin voi tajuamattaan tukahduttaa itseään ja sitä epäoikeudenmukaisuuden kokemustaan. Se epäoikeudenmukaisuuden tunne on validi ja oikein, ja sitä on hyvä tuoda ulos ja julkiseksi. On vain hyvä ymmärtää, että kosto ei ole huono juttu koska moraali, vaan siksi, että kosto on huume, joka loppuu kuiviin, tarvitset sitä lisää ja lisää kiihtyvällä tahdilla, se on vihakierroksia, jotka sammuvat, ja saat sen jälkeen krapulan + olet ajanut itsesi vielä pahempaa suohon. Se on käytännössä sinulle itsellesi tuhoisaa, eli kyse on paljon muustakin kuin vain moraalista. Monelle narsistisesta suhteesta selviytyneelle on koodautunut aivoihin ns. "itsetuhovaihde", joka tuntuu hyvältä, sitä haluaa pistää palaset rikki, mutta sekin on kaltoinkohtelun koodaamaa, traumareaktio. Sitä toteuttamalla toteuttaa lopulta narsistin tahtoa, ja sehän tässä onkin niin kieroa, että narsisti voi vaikuttaa meihin niin pitkän aikaa kaiken jälkeenkin...).