KESKUSTELUFOORUMI

Onko kukaan lähteneistä palannut narsistisen puolison luokse ja miten kaikki on mennyt ja edistynyt? Varmaan joku meistä on palannut koska lähtö on niin vaikeaa ja haikeus voittaa - voitko jakaa kokemuksesi kanssani?

Itse mietin voisinko palata - jaksanko välitää vaikka olet narsisti uhraan elämäni puolestasi koska olet elämää suurempi - onko elämälläni sen suurempaa merkitystä - onko se todellista rakkautta etten välitä vaikka olet narsisti olenhan rakastanut sinua ja meillä on ollut myös hyviä hetkiä.

Tiedän kuitenkin että se ei toimisi ja on hulluutta mutta välitänkö siitä? Olen aina ollut kyseenalaistaja ja kokeilija siksi ehkä päädyin myös naimisiin (ex) narsistin kanssa - mutta palaanko vielä hänen seuraan - hän kyllä haluaisi itsekin haikalen itse sen perään mutta järki jarruttaa katsotaan miten käy.

Olisi mukava kuulla kokemuksia jos joku on palannut ja millaista elämä silloin ollut - läksitkö uudestaan pois?

Itse erosin juuri kuukausi sitten ja kuun alussa muutin omaan asuntoon. Ensimmäisenä olen levännyt, nukkunut kun nukuttaa ja valvonut kuin valvotuttaa. Nauttinut elämästäni jossa itsemäärämisoikeuteni on takaisin. Sitten tuli ikävä. Käyn terapiassa ja terapautti ohjeisti että minun pitää katkaista välit hänen kanssan. Kun narsistille käntää selkänsä, hän tulee liehittelemään. Ja niin kävi. Ja sitten minä otin yhtettä, tosin sukupuolitautitesten merkeissä. Hän sitten tuli luokseni ja lopun saattaa arvata. Poden itseinhoa nyt ja olen pettynyt itseeni. Hän on kuin huume minulle, tajuan sen nyt. Tulen tarvitsemaan paljon apua ja tukea että pääsen irti hänestä.

Tapauksesi on tuore. Itse alan päästä jo tuon kirjoittamani mahdollisen palaamisen yli. Kun olen ollut jonkin verran tekemisissä hänen kanssaan huomaan asiat selvemmin taas ja kaikki olisi vaan monta kertaa huonommin jos palaisin en aio palata.

Mutta on se tiukkaa kun kaikki odotukset ja yritykset oli ladattu avioliittoon missä vaan näyteltiin kulissia olemme onnellisia. Alan saada etäisyyttä asioihin ja täytyy sanoa että aika tekee hyvää tässä. Myös se että olen aina sillon tällöin hänen kanssaan tekemisissä huomaan kuinka vinksallaan asiat on.

Kaikkein kipeintä varmaan tekee kun asioita ei käsitelty millään tavoin hänen puoleltaan - kaikki vaan loppui - melkeinpä yhtä äkkiä kun alkoikin.
Myös monet kummalliset asiat mitä en voinut käsittää hänen käytöksessään ja miten se oireili lähiympäristöön tekee kipeää kun ne on niin outoja mutta kokoajan jää enemmän taustalle nekin asiat.

Samat surut ja kaipuut (ehkä suuremmatkin) on narsistin avioerossa kuin muissa avioeroissa - kipeetä tekee aikansa.

Tsemppiä sulle!

Tuo on niin totta. Eroaminen narsistista on todellakin noin miten sanoit.

Minä olen palannut narsistin luokse ja voin vakuuttaa, että se ei missään tapauksessa ole suotava ratkaisu! Se ei todellakaan ole sen arvoista, olettaen että se toinen osapuoli todellakin on narsistinen. Narsisti kokee lähtösi ja paluusi aivan toisin kuin sinä ja muut normaalit ihmiset. Hänen mielestään sinä teit vakavan virheen lähtiessäsi hänen luotaan (sillä hänhän oli ollut sinua kohtaan suorastaan täydellinen kumppani!), ja sinussa pitää olla jotain pahasti vialla. Joko sinun pääkopassasi on jotain vikaa tai joku pahanilkinen ystäväsi manipuloi sinua tai... narsisti löytää kyllä lähtöösi jonkun muun pätevän syyn kuin oman käytöksensä. Hänen käytöksensä ei ikinä voi olla syynä, koska hän ei ikinä ole sinulle mitään pahaa tehnyt... Järkevänä ihmisenä hän tosin voi olosuhteiden pakosta myöntää sinulle virheitään (joita siis todellisuudessa ei ole olemassa), jotta sinä rauhoittuisit ja voisit hulluista kuvitelmistasi huolimatta palata hänen asiantuntevaan ja turvalliseen huolenpitoonsa. Ole siis varuillasi!

15 vuoden kurimuksen jälkeen pakenin kolmen lapsen kanssa turvakotiin ja sain asiantuntevaa apua monelta taholta, poliisilta, lastensuojeluviranomaisilta, asianajajalta, psykoterapeutilta, turvakodin henkilökunnalta, lääkäriltä, ystäviltä, jne. Jokaiselle tilanteeseeni vähänkin perehtyneelle kuvio oli selvä enkä tavannut ainoatakaan ihmistä, joka olisi nähnyt viisaaksi ja turvalliseksi vaihtoehdoksi palata mieheni luo. Palasin silti. Ajattelin, ettei kukaan muu tunne eikä ymmärrä miestäni. Hän ei ollut paha eikä tehnyt tahallaan ilkeyttä, vaan narsistisen persoonallisuushäiriön vuoksi (tosin vain oman diagnoosini mukaan) hän oli ennemmin sairas, syyntakeeton. Säälin häntä ja koin itseni pahantekijäksi, kun aiheutin hänelle kärsimystä, jonka syytä hän ei ollut kykenevä ymmärtämään.

Paluuni jälkeen kävi vähitellen ilmi, että kaikki hänen kärsimysesityksensä ja lupauksensa olivat olleet pelkkää ovelaa juonta saada minut takaisin ja kiinni sellaiseen pyydykseen, josta ei enää olisi pakoa minnekään. Hän kielsi kirjaimellisesti kaikki aiemmat vakuuttelunsa omista virheistään, katumisestaan ja muutospyrkimyksistään, ja väitti niiden sijasta minun olevan mieleltäni sairas (koska kuvittelen asioita joita ei koskaan ole tapahtunut). Hän kielsi minua enää olemasta missään yhteydessä ainoaan ystävääni, koska tämä hänen mielestään oli manipuloinut minut jättämään hänet, koska yksinhuoltajana oli vain kateellinen minulle, kun minulla oli niin hyvä aviomies! Väkivalta kääntyi niin päin, ettei hän ollut koskaan minua lyönyt, vaan minä häntä! Hän järjesti niin, että jouduin elinoloihin, joissa minulla ei ollut enää mahdollisuuksia paeta hänen luotaan lasten kanssa, ja hän kutsui sitä "lasten pelastamiseksi".

Jos palaat takaisin narsistin luokse, ei elämäsi palaa vain yhtä kurjaksi kuin se oli ennen lähtöäsi, vaan entistäkin pahemmaksi!

Milla kirjoitti:Narsisti kokee lähtösi ja paluusi aivan toisin kuin sinä ja muut normaalit ihmiset. Hänen mielestään sinä teit vakavan virheen lähtiessäsi hänen luotaan (sillä hänhän oli ollut sinua kohtaan suorastaan täydellinen kumppani!), ja sinussa pitää olla jotain pahasti vialla. Joko sinun pääkopassasi on jotain vikaa tai joku pahanilkinen ystäväsi manipuloi sinua tai... narsisti löytää kyllä lähtöösi jonkun muun pätevän syyn kuin oman käytöksensä. Hänen käytöksensä ei ikinä voi olla syynä, koska hän ei ikinä ole sinulle mitään pahaa tehnyt... Järkevänä ihmisenä hän tosin voi olosuhteiden pakosta myöntää sinulle virheitään (joita siis todellisuudessa ei ole olemassa), jotta sinä rauhoittuisit ja voisit hulluista kuvitelmistasi huolimatta palata hänen asiantuntevaan ja turvalliseen huolenpitoonsa.

Tämä on harvinaisen hyvin kiteytetty. Pätee myös äitiini, jonka olen "jättänyt"

Kaksi kertaa olen tehnyt saman virheen. Kaksi kertaa ottanut takaisin tämän miehen. Ollut harvinaisen typerä ja luottavainen. Uskonut hänen vakuuttelunsa muuttumisesta. Vaikka toisaalta olen sanonut suoraan hänelle, että ei kameli pääse kyttyrästään eikä ihminen muutu. Mutta siltikin olen halunnut uskoa - ja pettynyt.
Nyt kerään voimia viimeiseen näytökseen.

Olen melkein 3 vuoteen muuttanut 7 kertaa. Yhteen.. erikseen.. yhteen erikseen.. Aina sokeasti luottanut että kaikki järjestyy. Nyt tilanteessa että muutan taas. Jospa olisi viimeinen kerta. Olen estänyt kaikki yhteydenotot.. käynyt eri kaupoissa.. liikkunut eri reittejä missä tiedän ettei hän liiku jne. Kyllä on vainoharhainen olo. Olen näkevinäni hänet joka paikassa. Myös painajaisestani herätessäni aamulla tai päiväunilta tai yöllä. Hänen naamansa on siinä. Ahdistaa oma hyväuskoisuus. Vituttaa hänen sairaus minkä vuoksi melkein pilasin täysin elämäni. Uskomaton selittämätön paha olo jatkuvasti. Pieni asia oli se tuntui mahdottoman isolta. Aurinko paistoi mutta mustaa vain näkyi. Missään ei kukaan enää tunnistanut samaksi ihmiseksi. En tietenkään uskonut heitä että mikä minussa on nyt niin erilaista kun ennen. Kokonaisvaltainen romahtaminen ja siitä herääminen taisi pelastaa tältä elämältä ja sain mahdollisuuden aloittaa uuden elämän. Miten sen teen? Onko se se kuuluisa aika korjaa?

Palasin kolmen vuoden aikana kaksi kertaa. Molempien paluiden jälkeen elämä on ollut ihanaa. Sitä koukuttavaa hurmiota! Toisella kerralla sitä kesti ehkä jopa puoli vuotta. Silloin ajattelin että olipa hyvä kun palasin että näin ne asiat järjestyy!

Sen jälkeen kaikki paheni. Yhtäkkiä vastasi oli vain kylmä seinä. Ja hänestä kuoriutui paholainen. Ajattelin etten pääse hänestä irti. Elämä oli yli vuoden ajan vain selviytymistä päivästä toiseen. Se oli kamalaa.

Kunnes tuli se kamala päivä. Poliisit veivät hänet. Edelleen halusin hänet takaisin. Todella pitkään.

Tuosta on nyt vuosi. Edelleen mietin häntä. Päivittäin. En hyvää vaan sitä painajaista. En usko että pääsen hänestä koskaan irti.

En tiedä miten reagoisin jos hän laittaisi minulle viestin. Se jopa pelottaa minua. Lähtisinkö taas siihen mukaan?

Mun kohdalla erosta on kohta vuosi aikaa. Enkä ole palannut takaisin - enkä varmasti palaa. Vaikka exä olisi maailman ainoa ihminen maan päällä.