KESKUSTELUFOORUMI

Siis miten ihmeessä tämä taas sattui minulle. Rakastuin ihmiseen, joka on narsisti. En voi käsittää. Johtuuko kaikki siitä, että isälläni oli narsistisia piirteitä? Kaipaanko alitajuisesti sitä tunnetta, että minut nostetaan jalustalle ja palvotaan? Sitä nimittäin isänikin teki, vaikka en pitänyt siitä. Tuleeko minulle siitä niin hyvä olo ja rakastumisen tunne, kun saan toisen ihmisen tehtyä onnelliseksi ja rakastuneeksi itseeni? Kun kuulen olevani maailman ihanin, täydellisin ja paras kaikessa. Sitäkö minun pitää saada kuulla, vaikka ne sanat tekevät minut ahdistuneeksi jollain tasolla.. Olenko itsekin jonkinlainen narsisti siis? Oliko se rakkautta vai oliko se vain toistemme tunteiden peilailua? Mutta mistä se intohimo ja kaipuu toisen lähelle ja kaikki se fyysinen puoli johtui? Miksi en tunne intohimoa sellaisia miehiä kohtaa, jolla olisi haluamiani (ei narsistisia) ominaisuuksia? Luulinko olevani rakastunut vaikka oikeasti tunsin vain voimakasta tarvetta olla hänen lähellään, olla haluttu ja ja himoittu? Koin aluksi todella voimakkaita tunteita, yöt meni ensin valvoessa kun oli kova ikävä toisen lähelle. Tuntui myös, että välitin hänestä jo jollain tasolla ennen kuin varsinaisesti aloimme seurustelemaan. Halusin, että hänellä on hyvä olla. Ensin tuli ikäänkuin välittäminen ja sitten rakastuminen. Luulin oikeasti löytäneeni elämäni miehen. Ensimmäinen merkki, mikä olisi pitänyt tajuta, oli se, että minulla oli voimakkaana mielessä ensimmäinen narsistinen mieheni. Ajattelin typerästi, että siksi hän on nyt mielessä, kun hänkin on varmaan sisimmässään onnellinen, kun viimein vuosien jälkeen olin löytänyt sen oikean. Voi luoja miten typeriä ajatuksia. Oikeasti siinä oli varmasti kyse siitä, että ensimmäisen narsistisen mieheni kanssa rakastumisen ja yhteenkuuluvuuden tunne oli myös harvinaisen voimakas.

Ensimmäisen mieheni ja tämän miehen välissä oli 15 vuotta aikaa ja siinä välissä olin yhden ihan normaalin miehen kanssa tai no ehkä hieman läheisriippuvaisen ja sitten olin jonkun aikaa myös jonkinlaisen voimakkaasti läheisriippuvaisen miehen kanssa. He eivät minua satuttaneet. Jonkinverra ahdistusta suhteissa ja suhteiden päätyttyä oli, mutta ei nyt mitään hirveän vakavaa. Suhteet päättyivät siihen kun petyin heihin, eivät olleetkaan sitä mitä olin luullut/toivonut. Tämäkin nykyinen suhde päättyi siihen, että vähitellen aloin pettymään mieheen. Hänellä ei ollutkaan mitään niitä ominaisuuksia mitä halusin. Hän oli saanut näyttämään vaan alussa kaiken täydelliseltä ja puhui minut taivaisiin. Olin sokea. Eikä suhde pelkkiin pieniin pettymyksiin päättynyt vaan kävi ilmi, että mies oli valehdellut minulle alusta lähtien monista asioista. Hän sai minut lyhyen ajan sisällä ajatumaan taloudelliseen ahdinkoon kun uskoin hänen juttujaan ja otin omiin nimiin muutamien tuhansien lainan ym. ym. en lähde tarkemmin käymään asioita tässä läpi. Mutta hän lupasi taivaat ja maat ja minä uskoin, koska kaikki näytti niin hyvältä, eikä ollut aihetta epäillä. Suhteen aikana oli paljon muitakin konfliketeja ja minun syyllistämistä, ja sellaista taitavaa syyllistämistä olikin, itsekin uskoin jonkun aikaa, että minä olen syyllinen kaikkeen, mutta paljastui ja selkiintyi ne asiat sitten.

Olen itsenäinen ja vahva ihminen, toisaalta olen erittäin herkkä ja hyvätahtoinen. Monet riidat mitkä meillä oli tämän viimeisen narsistisen henkilön kanssa, koskivat minun itsenäisyyttäni. Halusin tehdä päätöksiä itsenäisesti kysymättä häneltä, esim. kaverien näkemiset, harrastukset, oman auton omistaminen, lapsieni kanssa lomareissulle ja elokuviin lähteminen ilman, että häneltä olisin kysynyt käykö se. Minusta se on normaalia varsinkin silloin, kun ei asuta yhdessä ja vasta seurustellaan. Hän ei pitänyt siitä, hänen mielestään kaikki olisi pitänyt tehdä yhdessä ja kaikki olisi pitänyt suunnitella yhdessä. Hänen mielestään olin itsekäs, kukaan muu ei ole koskaan sanonut että olisin itsekäs. Minulla on esimerkiksi takanani voimakas työuupumus, koska olen huono sanomaan ei ja haluan joustaa, olla avuksi ja hoitaa kaiken tunnollisesti kaikkia osapuolia ajatellen, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Minun on pitänyt opetella sanomaan ei ja olen todella huono siinä vieläkin. Mielestäni minun pitäisi enemmän ajatella itseäni, ja luulen, että jos niin olisin tehnyt, en olisi tässä tilanteessa taas eli sotkeentunut väärään ihmiseen, antanut käyttää itseäni hyväksi.

Ero narsistista. Eroaminen on järkyttävää, narsisti muuttuu hyvin ilkeäksi, kylmäksi, häikäilettömäksi, arvaamattomaksi, vihaiseksi, syyllistäväksi. Tuntuu, että hän nauttii kärsimyksistäni ja yrittää kaikein tavoin saada minut kärsimään. Onneksi suhde kesti vain vajaan vuoden. Hän ei pystynyt huijaamaan minua sen pidempään, sen verran olen jo vahva ja aikuinen, että tajusin melko nopeasti mistä on kyse. Mutta kyllähän minussakin on paljon vikaa. Minulla ei ole ollut koskaan normaalia, tasavertaista, onnellista parisuhdetta. Vaikka kaikissa suhteissa on ollut paljon hyvää tietysti. Nytkin tässä viimeisessä suhteessa oli paljon läheisyyttä ja kutsun sitä rakkaudeksi mitä meillä oli, vaikka ei kai se rakkautta ollut, mutta siltä se tuntui. Tässä suhteessa korostui se fyysinen vetovoima meidän välillä. Seksi oli molempien mielestä täydellistä. En usko, että tulen koskaan kokemaan samaa kenenkään kanssa. Mutta seksi ja läheisyys taisivat ollakkin se kaikki mitä meillä oli ja mikä meni hyvin yhteen. Muu ei onnistunut.

Tämän miehen ja enimmäisen narsistisen miehen välillä ei ollut suuria yhtäläisyyksiä. Mustasukkaisuus ja omistamisen halu oli yhtäläistä. Mutta toinen oli extrovertti ja toinen introvertti. Toinen käytti taloudellisesti hyväkseen, toinen ehkä väheksyi minua enemmän ja oli enemmän fyysisesti uhkaava. Molemmilla oli negatiivinen energia mukanaan. Toinen tämä viimeisin oli erittäin taitava verbaalisesti satuttamaan näin eron tullessa. Toinen taas uhkaili itsemurhalla kun erosimme.

Mitä tässä voisi tehdä? Kyllä minulla on myös vastuu näistä suhteista, ei kaikki ole toisen osapuolen syytä. Minä olen suhteisiin omasta halustani lähtenyt. Olen kova analysoimaan omia puutteitani ja virheitäni näen ne aina sitten liian myöhään. Otan opikseni taas tästäkin. Mutta enhän enää oikeasti uskalla kokeilla onneani parisuhderintamalla. Pitää tunnustaa että se ei onnistu. Joku terapia ehkä voisi auttaa tunnistamaan itsessä näitä syitä miksi valitsen nasristisen miehen, onko teillä kokemusta?

Sinulla on toisaalta vahvuus päästä narsisteista eroon, mutta kuitenkin taipumusta valita narsisti. Minusta on jo paljon, että pääset heistä eroon. Minulla on myös ollut kaksi narsistista parisuhdetta. Ensimmäinen oli introvertti, toinen ekstrovertti. Introverttiin en ollut aluksikaan kovin rakastunut. Pidin häntä turvallisena ja rehtinä. Meni valitettavan kauan ennen kuin osasin tunnistaa hänet narsistiksi. Ero oli minulle helppo, koska en ollut koskaan korviani myöten rakastunut. Ekstroverttiin olin rakastunut. Olemme edelleen kavereita, mutta asumme eri puolella Suomea. Siksi ystävyys on mahdollista. Ekstrovertilta opin paljon ja meillä on edelleen yhteinen huumori. Heitämme herjaa, niin että molemmilla on hauskaa. Suhdetta ekstroverttiin en kadu, vaikka tunnistan, että rakkaus oli vaarallista. Olen hyvilläni erosta, jonka minä tein.

Olen myös miettinyt paljon, miksi sorruin narsisteihin? Jotkut sanovat, että uhriksi voi joutua kuka vaan. Olen sitä mieltä, että luonteessani on ollut piirteitä, joka vetoaa narsisteihin. Ja luonteeni takia olen haksahtanut heihin. Kiltti, ihailulle altis olen ollut. Sekä olen iahaillut menestyneitä. Lyhyesti sanottuna alhainen itsetuntoni on vaikuttanut narsistien valintaan. Myös minun isäni oli jonkin verran narsistinen. Äiti taas alistuva. Lapsuuden kodin käyttäytymismallit vaikuttavat paljon valintoihin. Vie pitkän ajan ennen kuin löytää mielestään paremmat mallit elämiseen.

Olen huomannut hyväksi keinoksi välttyä narsisteilta itsensä kehittämisen. Olen mielestäni muuttunut kovemmaksi, päättäväisemmäksi ja yhä enemmän elän omien tarpeitteni mukaan, en muiden. Lopputulos nykyisin on se, että nautin elämästä, olen tavannut ja ystävystynyt erilaisten ihmisten kanssa kuin ennen. Kovempi ja päättäväisempi ei tarkoita sanastossani muiden ihmisten kohtelua kaltoin. Päinvastoin, kun rakastaa itseään, voi rakastaa muitakin. Kun pitää huolta itsestään, voi pitää huolta myös muista.

Olen lukenut paljon narsismista ja piilonarsismista. Piilonarsisti on se, joka alistuu. Hänellä on myös narsistisia piirteitä. Näin joulun alla en malta ajatella narsismin teoriaa.

Unohdin kommentoida terapia - asiaa. Terapia voi auttaa, myös lyhytterapia. Minusta on yksilöllistä, mikä auttaa kehittymään. Hyvä, maalaisjärkinen ystävä voi olla kullanarvoinen. Jotkut menevät kirjoituskurssille ja avautuvat siellä. Uusi intohimoinen harrastus voi auttaa. Olen käynyt kolme kertaa terapiassa. Siellä olen voinut hyvin tehdä yhteenvetoa kokemuksistani. Sain terapeutilta myös yhden tosi hyvän palautteen, joka on auttanut minua paljon.

Kiitos viestistäsi. Minäkään en kadu ensimmäistä suhdettani extrovertti narsistiin, osasimme olla jossain määrin kavereita eron jälkeen ja meitäkin yhdisti huumori. Luulen, että hän eromme jälkeen ymmärsi joitakin asioita itsessään ja oli hakeutunut myös terapiaan. Hän kertoi minulle luottamuksellisia asioita myös eron jälkeen. Hän on kuollut ja olen aidosti kaivannut ja surrut häntä. Mutta tämän toisen kanssa ei minkäänlaista eron jälkeistä kaveruutta ole näkyvissä. Hän on ilkeillä sanoillaan ja teoillaan saanut kaiken sen tyhjäksi mitä meillä oli, minusta se on käsittämätöntä. Luulin että olen kokenut kaikenlaista jo, mutta en koskaan ole nähnyt tällaista ilkeyttä mitä hän on eron jälkeen nyt on tehnyt minulle. Voihan olla ja varmaan onkin, että hän psyykkeensä on todella hajalla, hän käyttäytyy oudosti, hänen sanomisissa ei ole loogisuutta eikä järkeä. Enkä edes osaa vihata häntä, vaikka hän on tehnyt minulle järkyttäviä asioita, en viitsi tuoda tarkemmin esille, ehkä kirjoitan tänne sitten kun aikaa on kulunut.

Onneksi on ystäviä jotka ovat kokenet samaa, ja joiden kanssa voi jakaa tätä asiaa. Ja terapia olisi hyvä juttu varmasti.

Toi mitä krassi kommentoi ihailluksi, halutuksi yms tulemisesta voi olla myös tervettä narsismia meissä jokaisessa mutta se altistaa myös huonolle itsetunnolle ja sitä kautta narsisteihin haksahtamiselle sekä sairaalloisen narsismin kehittymiselle. Kaikkihan haluavat tulla jollain tasolla hyväksytyksi ihmissuhteissaan, etenkin jos niiltä odottaa jatkuvuutta . Ongelma on siinä, että jokaista luonnollista asiaa voidaan käyttää sekä hyvään että pahaan... sen takia ihmissuhteet on niin helkkarin vaikeita vaikka sitä toivoisi että jotkut asiat voisi vaan pitää simppeleinä.

Narsisti luo illuusion, johon itse uskoo. Uskoo siihen miten ainutlaatuinen olet, parasta mitä koskaan on tullut vastaan. Se tuntuu hyvälle, sitä luottaa toiseen ja antaa toiselle kaiken itsestään. Sitten alat herätä asioihin, työnnät ne mielestäsi jne. Kun tajuat että toinen on narsisti, olet niin syvällä että on vaikea päästä enää pois. Sitten mietit että miten ihmeessä järkevänä, kouluttautuneena ja viisana naisena onkaan joutunut tilanteeseen. Ja miten kylmä ja välinpitämätön voikaan olla se johon olet luottanut ja rakastanut. Etenkin se introvertti. Ja se ero ei edes tapahdu ihan hetkessä, se on pitkä ja kivulias tie.

Niinhän se oli. Ensin tuli rakastuminen, mutta melko nopeasti myös häpeä siitä, että keneen olen rakastunut. Sitten alkoi eristäytyminen kavereista ja sosiaalisesta elämästä. Halusin vain uskoa miehen puheisiin. Sitten lopulta avasin suuni ja kerroin ystävälleni näistä mieltä painavista asioista liittyen mieheen ja meidän suhteeseen, ja kaikkiin outoihin asioihin. Samalla kun puhuin ystävälleni tajusin samantien, että mies on narsisti. Aika nopeasti kaikki siis kävi. Olin ollut sokea ja rakastunut ja lisäksi oli ollut kiirettä töissä, kaksi muuttoakin meidän lyhyen suhteen aikana. Asiat selkenivät, kun olin ollut muutaman päivän lomalla. Jälkeenpäin on tosiaan helppo nähdä merkkejä mitkä olisi pitänyt tajuta. Mutta toisaalta mies todella osasi puhua, valehdella, uskotella ja esittää.
Tänään on ollut huono päivä. Olisikin vaan normaali ero kyseessä, joka sekään ei ole helppo. Mutta tämä vie voiton kaikesta. Yksinäisyyden tunne musertaa. Tämä piti olla meidän yhteinen koti ja tulevaisuus. Nyt olen yksin isossa talossa, josta mies vei kaiken minkä pystyi, jätti velat minulle. Vei vielä suhteemme onnelliset hetketkin satuttamalla, haukkumalla ja ilkeilemällä. Olin avautunut tälle miehelle vaikeista asioista lapsuudessani ja elämässäni, se ei ollut helppoa enkä ole kenellekkään niin paljon avautunut aiemmin. Mitä hän tekee, käyttää niitä nyt minua vastaan repimällä niistä "huumoria".
En tiedä miten tästä selviää, ei ainakaan hetkessä.

Voimia <3 Rakkauden tappaa vain kuolema ja narsismi. Ja narsisti ei pysty ikinä rakastamaan oikeasti ketään. Tavallaan narsisti teki myös palveluksen jos katkaisi välit ja toimi niin, se ei ehkä sille nyt tunnu ja ymmärrän kipusi. Usein ne jättävät vaan monta narua mistä vetelevät vuosia takaisin, ja se on todella kuluttavaa.

Mutta jaksamista, sinun pitää puhua kokemuksesi auki riittävän monta kertaa.

Kiitos jasmiini<3 Onneksi on parempia päiviäkin välissä, jolloin on helpottunut olo.Ja on todellakin parempi, että hän katkaisi välit. Vaikka itse haluaisin käydä rakentavia "jälkipuintikeskusteluja" suhteen päätyttyä toisen kanssa, mutta kokemuksesta tiedän, että narsistin kanssa se ei onnistu. Itse saisin kaikki syyt päälleni, koska narsisti ei omassa toiminnassaan näe mitään väärää tai ei ainakaan tunnusta sitä. Pitää siis itse jälkipuida tätä suhdetta niin kauan kunnes helpottaa..

Tämä on siihen hyvä paikka aina voi laittaa myös yv.