Pohdiskelua

[Hubertuss]

Poistettu

[Hubertuss]

Poistettu

[321]

Hei Hubertus, viime yönä aloin ensimmäistä kertaa lukemaan näitä foorumin keskusteluja, ja pysähdyin sinun kirjoittamaasi Pohdintoja. Oma kohtaloni täällä Maan päällä on ollut niin vaikea narsisti- äitini ja triangulaatio- sisarusteni kanssa, että en ole halunnut lukea toisten kokemuksia vastaavasta. liika on liikaa. Olen kyllä kuunnellut valtavat määrät englanninkielisiä psykologeja ym. asiantuntijoita you tubessa, joista joillakin on todella asiantuntemusta asiasta. Niin, muutoin omassa elämässäni on ollut tarpeeksi.

Minä suorastaan ällistyneenä luin kirjoittamaasi tekstiä. Tunnistan paljon, paljon siitä, mitä kirjoitat. Eli outoa kyllä, se toi jonkin välittömän helpotuksen, koska aivoni kai tajusivat, että on kysymys jostain inhimillisestä ilmiöstä ihmisen kehityksessä. Mutta, pääasiassa ällistyin kirjoitustasi.

Tajuatko, että olet poikkeuksellisen lahjakas kirjoittaja! Pääpaino sanalla poikkeuksellisen. Jos sinulla on yhtään motivaatiota ja kiinnostusta kirjoittamiseen, niin tämä materiaali ja sitten kirjoitat vain lisää kokemuksestasi ja pohdinnoistasi, niin sinulla on best sellerin luonnos käsissäsi. Jos sinun tekstisi käännetään englanniksi ja se saa asiantuntevan markkinoinnin, niin on tasan tarkkaan varma, että kirjasi menisi maailmalla kuin kuumille kiville. Sitä käännettäisiin. Isoin ongelma on, että saisit Suomessa kustantajan ja osaavan markkinoinnin kirjallesi. Sellaisen, joka näkee vaivaa asian eteen, Nuoremmilla ihmisillä on ehkä enemmän ennakkoluulottomia visioita kuin vanhemmilla.

Asiantuntijoiden kirjallisuutta on narsismista, mutta tällaista kokemukseen pohjautuvaa kertomusta ei ole ainakaan minun silmiini osunut. Kysyntä syntyy viimeistään silloin, kun käännetään englanniksi. Mutta tietty, Suomessa saatava ensin läpi niin, että käännetään.

Tietysti pääasia on lahjakkuutesi. JOS sinulla on motivaatiota. SINULLA ON OIKEASTI UPEA, POIKKEUKSELLINEN LAHJA KIRJOITTAMISEEN. Käyttämäsi ilmaisut, sanan käyttösi on rikasta ja värikästä, ja miten kuvailet asioita, ihmisiä ja ilmiöitä. SIIS WAU, mitkä lahjat ihmisellä! Sinulla Hubertus!

[321]

Tajuatko Hubertus, että sinä olet ihan mielettömän lahjakas kirjoittaja. Tällaisia kirjoittajia kuin sinä, ei kasva puussa. Tämä koko teksti on ihan mieletöntä, siis niin hienoa tuotosta se on kirjoittajalta. Näissä kirjoituksissahan ei ole mitään tavallaan salattavaa, koska puolella Suomen kansasta on taju näistä kokemuksista. Ne ovat ylisukupolvista traumaa. Olet huippulahjakas kirjoittaja. Tämä materiaali on erittäin upeata kuvailua ja kerrontaa. Voit esimerkiksi järjestää tapaamisen muutaman kustantajan kanssa, ja laittaa nämä tekstisi tässä wordille, tulostaa ja annat näytteen kustantajalle kirjoituksestasi. Joudut etsimään oikean kustantajan, joten et saa lannistua. On aivan ilmeistä, miten lahjakas olet. Jopa jotkut lehdet voisivat julkaista kirjoitustasi, mutta minä satsaisin sinuna kirjaan.

Ruotsissa tehtiin elokuvakin jonkun miehen esikoisromaanista, eikä ollut nuorukainen. Ikä ei ole rajoite, vaan kaikki normikaaviosta poikkeaminen on hyvästä markkinoinnille. Se ruotsalainen esikoisromaani oli muistaakseni jostain miehestä, joka joutui vanhainkotiin. Hän pakeni sieltä, ja lähti jollekin hurjalle matkalle. Muistaakseni kirjan aihe oli tämä. En muista varmaksi.

[Hubertuss]

Poistettu

[321]

Tässä on nyt minulta sinulle monta tärkeää asiaa. Toivottavasti jaksat lukea. Sanon em. seuraavasta syystä. Tulin ensimmäistä kertaa foorumille tämän edellisen kirjoitukseni myötä. Minulla on niin vaikeat kokemukset tästä asiasta (narsistinen persoonallisuuden häiriö / persoonallisuushäiriö ja ties mitä) 1) ylisukupolvisena asiana, 2) oman lapsuuden perheeni kautta, 3) avioliittoni kautta ja 4) jopa kaverisuhteiden kautta. Luojalle kiitos, pääsin entisestä puolisostani eroon ja se oli valtava, vuosia kestävä urakka, missä terveyteni oli kovilla. Siinä oli tietysti narsisti-puolison kautta myös narsisti pesänjakaja ja puolison asianajajananarsisti. - Tuosta avioeron sodasta ja suomalaisesta oikein oikeusturvasta selviytyminen olisi riittänyt ainoaksi kokemukseksi narsisteista. Tämähän on oikeusvaltio, missä elämme. Eli mitä laajemmin kokee yhteiskunnan nimenomaan julkisten organisaatioiden rakenteita Suomessa, joutuu kohtaamaan tosiasian siitä, että ihmiskunnassa, ja ainakin Suomen kansakunnassa, on ihmisen henkinen ja sosiaalinen kehitys primitiivisissä tekijöissään. Narsismin kokemukseen altistuu kaikkialla.

Niin, koska olen kohdannut Suomessa laajalti tällaista primitiivistä ihmisyyttä, olen oman selviytymiseni takia pyrkinyt välttäämään kaikkea narsismiin liittyvää keskustelua jne, koska olen halunnut päästä aiheesta / kokemuksistani eroon. (Tästä kirjoitit loistavasti, miten pitäisi vain unohtaa kokonaan nämä ihmiset jne., aivan loistava teksti!) Olen halunnut saada elämääni ihan muuta. Olen asunut paljon ulkomailla ja koen, että siitä syystä näen vielä tarkemmin, miten venäläläisellä mentaliteetillä - vaietaan, lapaset suorina - on syvälle juurtuneet henkiset perinteet tässä maassa. Joopa joo, "maailman onnellisinta kansaa". Olen kuitenkin kuunnellut youtubessa monia eri asiantuntijoita narsismin aiheesta, siitä henkisestä väkivallasta, mitä se on ja vaikka mistä näkökulmasta käsin. You tubessa on englanninkielisenä lukemattomia psykologeja, psykiatreja ja kokemusasiantuntijoita, joilla on useimmilla laaja kokemus ja valtavan hyvää tietoa aiheesta. Useammalla kuitenkin on varsin pinnallisia kokemuksia nasismista, huolimatta ammattilaisuudesta. Amerikassakin on 331 miljoonaa ihmistä ja valtavat ongelmat eriarvoisuudesta. Vanhemmilla on huumeongelmia sun muuta, siellä löytyy vaikeita tapauksia, mutta ei niitä you tubessa käsitellä. Pointtini kuitenkin on, että asiantuntijan erittely antaa etäisyyttä kokemani narsismin käsittelyyn, auttaa jonkun verran. Haluan nimenomaan jättää kaiken taakseni. Sinun kirjoituksesi ei ollut huonolla tavalla minun traumakokemuksieni vahvistamista, koska tavallaan kun lukee upeaa tekstiä, missä käsitellään ja kuvaillaan hämmästyttävällä tavalla samoja kokemuksia kuin mitä itselläkin on ollut, se eheyttää, auttaa luomaan etäisyyttä.

Luin sinun Pohdiskeluasi, ja olin oikeasti innostunut, koska tunnistin heti, että joo, tämäpä on tuttua, ei ole kiilloteltua eikä kaunisteltua mainoksen omaista tekstiä. Mutta, koska olen ainakin aikoinani lukenut paljon muuta kirjallisuutta, ja koen, että ymmärrän ja tunnistan laatua, annan tämän palautteen sinulle kokemuksestani. Olet poikkeuksellisen lahjakas kirjoittaja. Omaan trauman kokemukseeni (mikä laukeaa aina omaisteni kanssakäymisen seurauksena) sain välittömän avun. No, tekstisi upeus antoi muuta ajateltavaa. Aivot ovat ikään kuin jumittuneena narsistilokeroon traumakokemuksen aktivoituessa, ja sieltä pitää päästä pois. Niin, minä pidän sinun kirjoitustasi aivan poikkeuksellisen upeana. Tämä ei tarkoita, että väheksyn muiden kirjoituksia aiheesta, ei todellakaan! Lähinnä nyt kysymys siitä omasta kokemuksestani kirjoitustasi lukiessani, että ohoh, tässä onkin kirjoittajana ihminen, jolla on poikkeuksellinen taito ja lahjat kirjoittaa ja kuvailla omia kokemuksiaan.

(Alla ja edellä tulee vähän toistoa, koska korjailin tekstiä, en huomannut että sanoin jo asian.)

No, ensinnä pääsin pois omien aivojeni traumakokemukseni lokerosta, koska koin elämyksen, että tässä on poikkeuksellinen lahjakkuus kirjoittajana siinä, miten kuvailet tapahtumia, ihmisiä, kaikkea, pohdit omia kokemuksiasi, ihmisten käytöstä. Kirjoituksesi on niin upeata, että se kohottaa lukijan jonnekin sfääreihin. Nykyään maailma on täynnä sontaa, pinnalla olevat ihmiset, monet heistä, ovat siellä muiden syiden perusteella kuin lahjakkuutensa ja kehittyneiden taitojensa perusteella. Siksi on upea kokemus saada kokea jotain poikkeuksellista, hienoa, joku ihminen on kehittynyt todella pitkälle taidoissaan kuvailla kokemuksiaan. Sinulla on ilmeisten kokemustesi, ja luonnollisina sinulla olevien ominaisuuksien takia kehittynyt pitkälle taito kuvailla ja kirjoittaa kokemuksiasi, taito kuvailla ihmisten käyttäytymistä. En tiedä, että kirjoitatko yleensä paljon, mutta oli niin tai näin, sinä jos alat ajamaan tuota asiaa, ja hakemaan julkaisijaa ja kustantajaa kirjoituksillesi ja mahdolliselle kirjallesi, sinulla on jotain ainutkertaista käsissäsi.

Minulla ei ole kokemusta kustantajan hakemisesta. Sen tiedän, että voi tulla tyrmätyksi toistuvasti, mutta ei tarvita kuin yksi kustantaja, joka tunnistaa aidon kirjallisen lahjakkuuden, sellaisen, joka kuvailee upeasti sellaisia kokemuksiaan, mistä on yhteiskunnassa pitkälti vaiettu. Niin ajattelisin, että tutkailisit kustantajia, jotka julkaisevat teoksia, joissa käsitellään ihmisen kokemuksia, joista yhteiskunnassa on vaiettu pitkään. Tässä yhtäkkiä tuli mieleeni, että se Harry Potterin kirjojen kirjoittaa (en ole lukenut), oli työtön yksinhuoltaja äiti. Hän tarjosi kirjoituksiaan lukemattomille kustantajille, jotka hylkäsivät tekstin. Kunnes kohdalle osui etsinnän jälkeen oikea henkilö. Muistaakseni näin tämän kirjailijan kohdalla, mutta joka tapauksessa tämä on se kuvio, jonka useimmat kirjoittajat joutuvat kohtaamaan. Harvemmin käsikirjoituksesta tai näytteestä kiinnostutaan heti, ellet ole jonkun julkisen henkilön lapsi, sukulainen tai itse julkinen henkilö. Silloin käy vaikka kertomus Pikku Possun Oppikirja Munakkaan Laittamisesta..

Vaikka et olisi kiinnostunut viemään asiaa eteenpäin, se on ihan ok. Ymmärrän senkin. Toisaalta sinun tekstisi voisi olla käänteentekevä lukemattomille ihmisille Suomessa, ja maailmassa. Tuon vain esiin, että mitä ajattelen. Sinä TIETYSTI teet juuri niin kuin sinusta tuntuu hyvältä, sinä kuljet omaa tietäsi.

Teet niin tai näin, on tosiasia, että sinä olet huippulahjakas kirjoittaja. Omien kokemustesi laittaminen kirjalliseen muotoon on ainutlaatuista ja todella lahjakkaan kirjoittajan kirjoittamaa.

Minulla on pitkälti samanlaisia kokemuksia kuin sinulla. Isäni koki varhaisen kuoleman heti päästyään eläkkeelle 45-vuotiaana. Ei alkoholia, ei tupakkaa. Kiltti, empaattinen, ahkera, tunnollinen ihminen, joka teki kaikkensa lastensa, vaimonsa ja yleensä perheensä ja yhteiskunnan eteen. Hän uupui. Ei jaksanut. Olen nämä asiat tajunnut vanhempana, ja ymmärtänyt, koska minä perin isäni luonteen ja roolin. Sitten paljastui minulle myös, että isäni tuli lapsuudenkodista, missä narsismi rehotti. Ihminen ei jaksa, hän menehtyy, kun on lapsuudenkodissa saanut kokea rakkaudettomuutta, kylmyyttä, henkistä ja taloudellista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa oman vanhempansa ja sisarustensa tahoilta. ja sitten avioliitossa sama on jatkunut.
Se on niin sydäntäsärkeävää, että se vie halun elää. Terveydentilassa tämä näkyy, immuniteetti heikkenee, ihminen sairastuu. Ei ole elämänhalua jatkaa elämänpituista taistelua. Olen kokemut saman omassa elämässäni. Vaikeaa on se, että oma rooli ja ihmisten tapa toimia ja kohdella toisia ihmisiä on niin sisäistetty ja sisäänajettu lapsuudesta alkaen, että siitä aivopesusta (se on aivojen ohjelmointia) ulos pääseminen vie koko elämän. Käyttöjärjestelmää ja ohjelmointia pitää vaihtaa. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Suurin osa ihmisistä ei pääse ohjelmoinnista ulos koko elämänsä aikana.

Jos sinulla on mitään kiinnostusta saattaa kirjoituksiasi julkisiksi, laajalle lukijakunnalle, niin hyvä ihminen, lähde ajamaan sitä asiaa koko sydämelläsi. Laita kaikki voimavarasi siihen. Sinun taitosi eivät ole syntyneet tyhjästä. Olet harjaantunut taidoissasi havainnoida ympäristöäsi, ympärilläsi olevia ihmisiä, heidän käytöstään, käytöksen syitä ja tapahtumia. Olet pohtinut tekemisiäsi havaintoja. Sinun kirjoituksesi on kuin kauas loistava kaunis helmi! Jos et tiedä, miten helmi syntyy simpukassa, voisi olla kiinnostavaa googlata netistä. Kaikkea hyvää! En odota vastausta. Voit kirjoittaa, jos sinulla on tarve vastata. Käyn tällä foorumilla harvoin. Kaikkea hyvää!

PS Luin toiseen kertaan eilen kirjoittamasi vastauksen minulle. Sinulla on niin vangitseva, mielenkiintoinen tapa kirjoittaa asioista, että se vangitsee lukijan. Sinä olet todella lahjakas kirjoittaja.

[Hubertuss]

Tyhjensin kirjoittamani viestit, kopioin ne itselleni ja jatkan kirjoittamista Wordissa yksityisesti. Aiempia kirjoituksiani en saa tyhjennettyä koska alkuperäiset tunnukseni sivustolle katosivat.

[321]

Hyvää loppuvuotta 2023, Hubertus!

Hyvä, olet LAHJAKAS kirjoittaja. Suomessa lahjakkuudella ei ole väliä vaan suhteilla, mutta nuorempi sukupolvi on erilaista, ja kun olet sinnikäs, saat ja kohtaat oikean kustantajan. Olen lukenut hyvää brittiläistä kirjallisuutta. Suosittelelen esimerkiksi eteläafrikkalaista J.M Coetzee´ta. Esim Häpeäpaalu. Hän on voittanut kaksi kertaa Brooker kirjallisuus palkinnon. Voisit tykätä lukea. En haluaisi vatvoa, mutta usko minua, minä tunnistan lahjakkuuden, kun sellaista näen. Ja jokainen, joka nyt nyt on jollakin tapaa oikeasti asiantuntija kirjoittamisessa, tunnistaa sen sinun tekstissäsi. Jos kirjoituksesi olisi englanninkielistä, ja asuisit esimerkiksi USA:ssa, sinulla olisi useita kustantajia, jotka kilpailisivat että saisivat tulla kustantajaksesi. Suomi on hyvin toisenlainen stoori, mutta uskon, että nuoremmista ihmisistä, jotka ovat kartalla, mitä maailmalla keskustellaan, tunnistavat jalokiven.

Voit laittaa teksteihisi tälle sivustolle että Copywright by Hubertus 20XX-2040. Tarkista netistä, miten tekijänoikeudet suojataan.

Onnellista Uutta Vuotta 2024 Sinulle Hubertus ja jokaiselle, jonka silmä osuu tähän!

PS Taas tulee unettomia öitä, kun on tekemisissä lapsuuden perheen henkilöiden kanssa.....

[321]

PS Piti vielä palata sivustolle sanomaan seuraava. Suosittelin lukemaan J.M. Coetzee´ta, mutta vain koska hän on hyvä kirjoittaja. Missään nimessä sinun ei kannata yritä matkia ketään toista eikä yrittää kadottaa omaa tyyliäsi. Sinulla on ainutlaatuinen taito kirjoittaa kuvailevasti ja mielenkiintoisesti. Sinun oma tyylisi on sinun lahjasi, muita ei kannata yrittää matkia tai ajatella että he olisivat parempia. Ja vaikka et ikinä välittäisi hakea kustantajaa tms, se ei poista lahjakkuuttasi. Sinänsä maailma vaikuttaa olevan aika sekaisin ja sairaalloinen, niin että on myös ymmärrettävää, jos pitäytyy itsekseen. Mutta sinun kirjoituksillasi on niin paljon annettavaa ihmisille. Minusta on ihanaa nähdä, kun joku on oikeasti lahjakas jossain asiassa. Esimerkiksi suomalainen TV on täynnä viihdeohjlemia yms, minne suomalaien lahjakkuuksien kerma on kokoontunut, aina sama kaveripiiri..... Eli lahjakkuus kaukana tästä porukasta, sinne porukkaan pääsee vain kaverit. Lahjakkuudet suljetaan ulkopuolelle melko usein näissä kuvioissa Suomessa.

[Hubertuss]

Kun kävin terapiassa muutuin ihmisenä ja äitini luuli että nyt minulta "sairaus" on parantunut ja hän voi jatkaa samaan entiseen malliinsa, se oli väärä luulo. Äitini ei muuttunut miksikään, hän ei nähnyt yhtään vaivaa muuttua, hän oli aina sellainen kuin oli ja aina mielestään oikeassa ja hän sai tehdä mitä halusi mutta minulla olisi tiukat säännöt. Ei toiminut tuo enää minulle.


Ehkä trauma joka äidillä varmasti oli, sai hänet vaikuttamaan narsistilta, trauman vaikutushan ei ole koko ajan päällä, vaan vain tietyissä tilanteissa trauma näkyy ja tuntuu voimakkaasti. Siksi äitikin oli varmasti välillä normaali mutta kun mentiin tiettyihin asioihin trauma tuli jotenkin esiin ja sen vaikutus näkyi. Ehkä trauma esti äiti tekemästä itsenäisiä päätöksiä ja se vaikutti sille että hän vastustaa aina asioita. Kun hän ei pystynyt tekemään päätöstä itselleen luottaa itseensä ja omaan perheeseensä hän turvautui ulkopuolisiin neuvonantajiin jotka neuvoivat sitten mitä sattui. Välillä hän taas oli kuin kuka tahansa meistä, se hämäsi hyvästi koska kun ihmisessä oli kaksi eri puolta vähän kuin eri persoonia, se hämmensi eikä sellaista ihmistä oppinut tuntemaan koska ei koskaan tiennyt miten hän reagoi asioihin. Trauma vaikutuksesta äidillä oli varmasti turhia pelkoja jotka nousivat esiin ja estivät tärkeiden asioiden päättämisen, me odotimme yhden henkilön päätöstä joka tarvittaisiin hänen omalta osaltaan, kun muut olivat päätöksensä tehneet, äiti ei kyennyt itse päättämään omaa osuuttaan tärkeästä asiasta ja asiat jäivät pysähdyksiin. Yhteistyötä olisi tarvittu mutta äiti ei kyennyt sellaiseen.


Trauma, persoonallisuushäiriö, henkinen sairaus, psykopatia, luulen että äidin henkinen puoli noiden kaikkien kombinaatio. Mutta hän eli itse tietämättä koskaan tuota, sanoin kyllä hänelle suoraan montakin kertaa, mutta hän ei uskonut vaan sanoi tietävänsä itse jos olisi sairas, tuo oli aivan kuten sairaan varmaan tuleekin vastata. Hän ei epäillyt itseään vaan piti haukkumisena, se on ikävä jos ihminen on tuollainen, ei paranemisesta ole toivoa koskaan, hän vain kieltää kaiken. Lapset ja yleensä perhe eivät ollut riittävä syy, hän piti pintansa kun muu perhe "haukkui" sanomalla häntä sairaaksi Oman perheen sana oli hänen haukkumista, ulkopuolisten ihmisten sana oli taas äidille totta.


Terapiassa tuli heti selväksi että äidilläni oli trauma jonka hän siirsi minulle. Tiesi siitä että minulla ei ollut omaa elämänkertomusta vaan kerroin mitä äitini oli kertonut minulle, hän siis kertoi aina vain omista kokemuksistaan ja ne olivat kaikkein tärkeimmät, perheessä muiden elämä ei ollut minkään arvoinen ainoastaan äidistä tuli puhua ja hänen asioistaan. Muilla ei ollut siinä elämässä minkäänlaista roolia. Äiti tunsi olevansa hyvin erikoinen ja hän aina sanoi miten hänelle on tapahtunut kaikkea (lapsena pakolaisena). Tuo on huono asia kun yhden ihmisen elämä joka on lapsena kokenut jotakin laajentuu käsittämään koko perheen elämän eikä muilla ole siinä mitään aluetta, kaiken valtaa äidin kokemukset.


Kauan tuollaisesta sairaasta joutui kärsimään ennen kuin kuolema sen korjasi, olisi saanut viedä jo paljon aiemmin, niin elämä ei olisi niin vihan täyttämää, kun riittävän pitkään kärsii alkaa väkisinkin vihata. Se tunne joka ennen oli päinvastaista, välittämistä ja lapsen rakkautta äitiä kohtaan muuttuukin pikkuhiljaa syväksi vihaksi. Äiti pärjäsi ainoastaan avun ansiosta, mutta hän ei kuitenkaan arvostanut saatua apua lainkaan, vaan luuli sen kuuluvan äidille kuuluviin luontoisetuihin. Pahinta oli että äiti oli pelkuri joka ei uskaltanut ryhtyä perheensä kanssa mihinkään, häneltä puuttui kokonaan rohkeus tehdä jotain. Hän arka joka projisoi arkuutensa meihin muihin ja meni perheelleen hakemaan neuvoa vaikka hän oli ainut joka ei ymmärtänyt tai tiennyt. Kuulopuheet olivat äidille kaikki tosia, ts suusta suuhun kulkevat huhut olivat hänen ainoa tietolähteensä. Kun arka ja pelokas äiti kuunteli liioiteltuja huhuja ja juoruja, hän meni sitten aina piiloon asioita eikä uskaltanut ryhtyä mihinkään koska ihmiset puhuvat kaikkea mitä on jollekin käynyt. Silloin ei voi rakentaa koska pankki on kuulopuheiden mukaan vienyt joltakin talon, sitä äidin pitää pelätä kuin ruttoa eikä sellaiseen äiti uskalla ryhtyä. Äitiä oli helppoa ulkopuolisten pelotella koska äiti uskoi kaiken eikä ymmärtänyt ettei ne aina pidä alkujaankaan paikkaansa. Äiti ei erottanut valetta totuudesta. Miten todistaa asiaa vääräksi jos äidin omassa päässä ei liiku mitään, eikä toista sellaista kuulopuhetta tule joka kyseenalaistaisi aiemman tai todistaisi sen vääräksi. Äidin pelko oli enemmänkin yksinkertaisen ihmisen taikauskoisuutta. Kaikki muuttuu katastrofiksi kuin taikaiskusta, pankkikin voi ilman mitään syytä tulla ja viedä sinulta talosi. Äiti ei ymmärtänyt että ihmisten se täytyy hoitaa asiansa ensin huonosti tai pitää käydä totaalinen elämän epäonni, ennen kuin tuollaista tapahtuisi.

Äidin elämä oli tietynlaista suorittamista, ajan kuluttamista, hän oli varmaankin omasta mielestään hyvä äiti kun pyyhki pöydän monta kertaa päivässä ja lakaisi kerran tunnissa lattian. Hän oli tuolloin kaikkea muuta kuin hyvä äiti, hän oli äitinä todella huono. Hän teki ja teki, koko ajan eikä pysähtynyt ajattelemaan miksi hän tekee koko ajan, ettei se tee meidän elämää yhtään paremmaksi, päinvastoin siitä tulee muille vain rasittava helvetti katsoa yhden touhuilua josta ei ole mitään hyötyä. Äiti olisi ollut hyödyksi silloin jos hän olisi ryhtynyt oikeasti ajattelemaan mitä hänen perheensä tarvitsee, perhe ei tarvitse kerran tunnissa lattian lakaisevaa kyökkipiikaa vaan äidin joka huomaa täynnä epäkohtia olevan elämän ja ryhtyy perustavanlaatuiseen remonttiin. Äidille tuo työn jatkuva toistaminen oli pakenemista oikeitten asioitten ratkaisemisesta, hän vältti tuolla ettei tarvinnut koskaan ryhtyä oikeisiin toimiin perheensä eteen, vaan kaikesta pääsi kun ryhtyi pesemään lattiaa tai pyyhkimään pöytää. Trauma varmasti teettää tuollaista ja siinä tarvittaisiin ihmisen omaa älyä huomata se itsessään. Mutta äiti ei koskaan huomannut. Hän ajatteli että kun hän kuolee kukaan ei pöytää pyyhi tai lattiaa puhdista, ainoa joka sen tekee on hän. Äiti oli täysin väärässä kaikessa, koko elämä hänellä oli kuin iso itselleen uskoteltu vale.

Ehkä äidin välinpitämättömyys asioista kuvastui noista hänen tekeleistään. jos minä maalaisin ja maalaisin tuon tasoista kuten äitini, lopettaisin kyllä maalaamisen tyystin. Äiti vaan jatkoi ja ihaili itse töitään kovasti vaikka ne maalatut posliinilautaset olisivat olleet sopivimpia kiekoiksi haulikkoammuntaan. Luulen että äiti teki muistoja itsestään noissa lautasissa, hän jakoi niitä, minullekin antoi jonkin, mutta kaikki lensi roskiin saman tien. Sitten kun kävi minun luona ihmetteli etten ole sitä seinälle laittanut, sanoin heittäneeni sen roskiin, meni hiljaiseksi ämmä.
Äiti olisi halunnut että kaikki huono hänessä käännettäisiin hyväksi että hän saisi vain jatkaa samalla tavoin kuin ennen. Tuollaisen kanssa on kammottavaa elää koska hän tekee koko ajan paskaa mutta sitä pitäisi kehua hyväksi, hän ei tippaakaan kestä epäkohdista sanomista. Siksi paskakuntoista asuinkelvotonta asuntoa olisi pitänyt äidille kehua hienoksi luxus-asunnoksi että hänelle olisi tullut valheellinen kuva että hän saanut tuollaisen aikaan. Jos sanoi epäkohdista äiti ei halunnut sitä kuunnella. Mitenkähän se kuvitteli asioiden korjautuvan jos pitää huono valehdella hyväksi ja kääntää asiat aina nurinpäin. Pahasti hän oli päästään vialla.

Äidin kaikki tavoitteet olivat ulkopuolisen suosion tavoittelussa itselleen , hänellä ei ollut tavoitteita oman perheeseen liittyen. Äidin unelma oli että hän olisi kaikkien ihmisten suosiossa, hän halusi omien sanojensa mukaan olla koko kylän äiti ja mummo. Kaikki olisivat silloin hänen lapsiaan ja hän "hoitaisi" kaikkia, tuo äidin haave oli kuin sadusta joka ei toteudu oikeassa elämässä. Miten vanhempi joka pitää lapsiaan ala-arvoisissa oloissa voi kuvitella tuollaista, päässä täytyy olla silloin pahasti vikaa. Jos ihminen ei saa omille lapsilleenkaan järjestettyä edes tavallisia oloja, niin hän olisi vielä koko kylän äiti? Oudosti ne sairaat haaveilee tuollaisia. Olisi haaveena ollut oman perheen olojen tekeminen siedettäviksi ja jos ne olisi saanut aikaan olisi voinut siirtyä koko kylää auttamaan. Tuollaisesta sairaasta ei vain ollut vanhemmaksi, hän katsoi oman perheensä ohi ulkopuolelle ja kuvitteli oman perheensä elävän täydellisyydessä eikä reagoinut kuinkaan siihen paskaan ja kurjuuteen, joka omassa perheessä oli vallitseva. Äiti haaveili muiden suosiosta, mutta loppujen lopuksi hänestä tuli vain tiettyjen ihmisten kotiapulainen ja palveluspiika. Suosio ei kasvanutkaan suureksi. Äidin elämässä ei ollut syvempää ulottuvuutta, kaiken piti olla vain pinnallista teatteria, tuollainen ei saa oikeasti mitään aikaan. Äiti itse eli kuin perheellä ei olisi mitään ongelmaa vaikka mitään muuta ei ollut kuin ongelmia. Se oli järkyttävää huomata että äiti ei tehnyt asioille koskaan mitään, hän oli kuin itse olisi ollut perheen lapsi jolla ei ole vastuuta perheestä vaan sai leikkiä omaa mielikuvitusleikkiään. Huonoin mahdollinen esimerkki ollut varmasti omille tyttärilleenkin, ei kasvattanut lainkaan kunhan vaan oli.

Terapeuttinikin sanoi minulle että on ollut iso vahinko että minulla on ollut tuollainen elinympäristö ja tuollaisia ihmisiä ympärilläni, kuin mitä minulla oli. Äitikin oli hyvin ahdasmieleinen omalle perheelle mutta täysin rajaton ulkopuolisille. Tietysti jos äidillä oli kotona omat edut vartioitavana hänen piti kotona estää kaikki muiden tekemiset ja se näkyi äidissä ahdasmielisyytenä ja passiivisena aggressioina ja yleisenä passiivisuutena. Jos joku muu kuin hän ehdottaa perheessään jotain se täytyi hänen estää. Muulla ei ollut väliä kuin että hänellä olisi hyvä olla, ja se tarkoitti elettäisiin totaalisessa paskaympäristössä ja toteltaisiin aina äitiä kyseenalaistamatta mitään.

Äiti osasi olla välillä hyvin säälittävä ja se liittyi yleensä siihen että asiat menivät niin tiukalle, kun äiti joutui nurkkaan, josta ei päässyt enää selityksillä pakoon, vaan tuli ilmi että hän on laiminlyönyt kaiken, hän romahti ja alkoi esittää säälittävää. Se tehosi minuunkin lapsena ja nuorena ja aikuisenakin vielä ennen kuin tajusin että se noudattaa tuollaista samaa kaavaa aina, ensin hän on päällyspäsmäri joka avustavien takapirujensa kanssa saa asiat menemään huonosti ja toisena hän selviää aina selityksillään siis valehtelemalla tietyn ajan, mutta sitten tuleekin aika että hän ajaa itsensä nurkkaan ontuvilla selityksillään ja alkaa kolmas vaihe, romahdus ja säälittävän esittäminen. Kaikki annetaan hänelle kuin anteeksi ja sama kierros alkaa kotvan päästä uudelleen, hän nousee kuin tuhkasta taas päällyspäsmäriksi ja sitä rataa mennään taas kierros läpi.

Äiti ei kuulunut omaan perheeseen vaan hän oli kuin olisi perheen ulkopuolinen joka pakotetaan olemaan perheensä kanssa. Jos hän olisi kuulunut perheeseen asiat olisivat olleet toisin, isässä ei ollut vikaa sen suhteen vaan hän kärsi samasta asiasta kuin mekin, henkisesti sairaasta ihmisestä joka ei kyennyt ottamaan omalta osaltaan vastuuta perheen asioista. Vastuun kantajana olisi ollut isä jota äiti takapiruineen olisi kiusannut mielin määrin. Huomasin itse saman, kaikki ovat aivan kuin minä olisin pahaa tekemässä jos sanon epäkohdista, kukaan ei ole samaa mieltä eikä kukaan välitä mitään, mitä enemmän vahinkoa tulisi sitä tyytyväisempiä olisi ympärillä olevat ihmiset.

Äiti oli kuin elokuva-äiti joka pyyhkii perheen pöytää mutta ei osallistu mihinkään muuhun perheen asioihin. Kaikki sujuisi kuin elokuvissa, ei mitään oikeita elämän ongelmia, mitään syvällisempää ei tarvitse olla, riittää että siivoaa ja siinä kaikki. Äitejä on toisenlaisiakin kuin mikä minun äitini oli, niilläkin joita äiti palveli oli omat äidit mutta hei evät käyneet lastensa luona pöytää pyyhkimässä tai lattiaa lakaisemassa. Heillä oli syvempi rooli oman perheensä asioissa ei pelkkä pintapuolisen kyökkipiian rooli. Minun äitini juoksi heillä "äitinä" pöytää pyyhkimässä kuin näyttäen kuinka hyvä äiti hän on ollut perheessään. Minäkään en olisi halunnut että minun äitini on tuollainen joka näyttelee elävänsä perheensä kanssa, mutta äidistä ei ollut muuhun, hän kykeni vain kotitöihin ja siinä kaikki. Neuvoa äiti ei osannut yhtään mitään, mutta pelkoja tuli suusta sitäkin enemmän, aina kun äiti avasi suunsa sieltä kuului jonkun hänen henkilökohtaisen ja aiheettomien pelkojensa aiheuttama outo asia jonka tarkoitus oli estää tekeminen.
Ainoat ihmiset jotka tiesivät ja taitaisivat ja heidän sanansa olisi aina totta oli äidin siskon perhe, he olivat saaneet äidin mielessä sellaisen aseman ettei sitä äiti uskaltanut koskaan kyseenalaistaa. Jos äidin sisko olisi sanonut äidille punaisesta väristä että se on sinistä, äiti olisi hyväksynyt sen mukisematta vaikka itse näkisi että väri on punainen. Siskonsa autoritäärinen asema äitiin nähden teki tuon ilmiön.

Äiti oli itse alistunut ulkopuolisille ja vastaavasti yritti alistaa oman perheensä mutta ei saanut siinä kuin riitaa aikaiseksi. Usein se taitaa olla noin että perheen vanhempi joka alistuu ulkopuolisille tekee sitä samaa niille joihin hän otaksuu itsellään olevan valta, varsinkin omalle perheelleen. Tuollaisille henkisesti keskiaikaa eläville kasvaa oma maailmansa, jossa on hierarkia, ylemmät ja alemmat ja ylemmät alistavat aina alempiaan. Se liittyy pelotteluun ja pelkoon, ne jotka saavat vallan uhriinsa tavalla tai toisella, uhkaavat alempaansa joka tottelee ja tuo alempi käyttää samaa keinoa itseään alempana pitämilleen ihmisille. Tuollainen kuten äitini joka on tietämätön ja pelokas, oli helppo uhri tuollaisille, he luovat pelkoja joista äitini ei ymmärtänyt ettei niitä ole olemassakaan, vaan ne on keksitty pelkästään hänelle koska ovat huomanneet että ihminen on sellainen joka uskoo joka sanan. Siitä tulee toisille kuin huvi, pelotellaan ja sitten nauretaan kun akka uskoo kaiken ja toimii sen mukaan mitä he vain keksivät valehdella. Äiti yritti pelotella meitä mutta sai todellakin vain riitaa aikaiseksi, koska meillä oli ymmärrys siitä että äidin pelko on jotain aivan muuta kuin tervejärkisen ihmisen pelkoa. Mutta koska oli riita mikään asia ei perheessä edennyt, eli lopputulos oli sama jos olisimme uskoneet äidin ja hänen kätyriensä pelottelun. Perheessä ei ollut riitaa siitä että tehdäänkö jotain vai ei, vaan siellä oli jokin outo ilmapiiri ja riita oli henkisen vallan käytöstä, sillä ei ollut kohdetta, riitaa oli kuin sen vuoksi että riita piti olla.

Yleensäkin tuo porukka pyöri siinä omassa homeisessa liemessään pelkästään omaa persettään haistellen koko ajan, he eivät koskaan siirtyneet mihinkään uuteen vaan samat asiat pyörivät aina edelleen rinkiä samalla kaavalla. Luulo omasta täydellisyydestään vahvistuu jos saadaan joku alistumaan itselleen. Kun äiti oli tyhjä sisältä hän omaksui muitten ulkoiset tavat mutta ei käsittänyt miksi joku tekee siten kuten tekee, hän vain matki toisia kuin apina. Hän oppi tapoja mutta ei merkityksiä , hän ei ymmärtänyt miksi hänen siskonsa oli tiuskiva omalle perheelleen ja myös äidille itselleen, hän ei käsittänyt että siihen täytyi olla jokin syy. Äidin sisko ei kiukkuillut perheelleen sen takia että täytyy kiukuta vaan sen vuoksi miten muut perheenjäsenet toimivat. Äiti luuli että tuo sama olisi oikea tapa meidänkin perheessä, että hän tiuskisi meille, mutta kun meidän perheessä ei hänellä ollut mitään syytä kiukuta vaan päinvastoin meillä muilla oli syy koska äidin pää oli umpiluuta johon ei mikään asia vaikuttanut tai mennyt koskaan perille, eikä hän osannut kuin hyvin yksinkertaisia asioita jotka eivät vaadi älyä. Minäkään en pyytänyt koskaan häneltä mitään koska ei hän osannut mitään, siten varmasti äidille tuli luulo ettei hänen tarvitsekaan osata mitään.



Vieraiden luona äiti oli aina mielin ja kielin ja kun nuo ihmiset kiittivät työstä, äiti jäi kiitoksesta heille velkaa seuraavan päivän työt, nuo vieraat olivat niin arvokkaita ja tärkeitä äidille että hän maksoi työllä heidän hyväksynnästään ja että sai olla heidän "ystävänsä". Mitä enemmän äiti teki sitä enemmän hänen velkansa kasvoi, äidin saama kiitos korvasi äidille sen päivän työt ja hän jäi aina vielä velkaa. Hän kyttäsi ja vahti että pääsee aina toiseen taloon tekemään työtä, katseli sinnepäin ikkunasta vähän väliä. Puuttui että noilla vierailla olisi ollut pilli johon puhaltamalla olisi meiltä tuo palveluskoiran ja ihmisen sekamuoto juossut heille palveluksiaan jakamaan.

En pidä häntä äitinä vaikka äidiksi kutsunkin, ,en viitsi nimeä laittaa, en edes keksittyä, ettei jotakin muuta henkilöä ajateltaisi äitinä.
Joka tapauksessa olen kokenut tuollaisen helvetin elämässäni, ei pidä olla tunteellinen vanhempiaan kohtaan, jos he eivät pärjää ei pidä jäädä auttamaan surkimuksia tai säälittävää paskakasaa. Äitikin itse aiheutti itselleen ongelmat, sellaista ei pidä auttaa. Tuollaiset kuten äitini pitäisi jättää ja hylätä kokonaan pois elämästä, heillä ei ole mitään hyvää annettavaa vaan he yrittävät manipuloida lapsiaan siten että lapsi olisi mitätön jonka ainoa keino selvitä elämässä olisi äitinsä palveleminen. Toivottavasti palaa helvetissä se akka.

Kun tuollaiset tottuu että heille tehdään kaikki valmiiksi ja puolesta he oppivat siihen ettei heidän tarvitse itse osatakaan, lyhytkestoiseksi tarkoitetusta avusta tuleekin koko elämän kestävä avustusprojekti, auttaja antaa omistaan, ei mistään keräysvaroista, se vähentää hänen omia mahdollisuuksiaan elämässä. Äidin auttaminen oli samankaltaista kuin auttaisi parantumatonta alkoholistia joka sortuu aina yhä uudelleen ja uudelleen eikä kykene itse auttamaan itseään. Alkujaan se voi olla vain riesa mutta kun se kestää ja kestää siitä tulee ongelma auttajallekin.
Niin kävi minullekin kun äiti ei itse ratkaise ongelmiaan minä joudun tukemaan häntä ja pysymme juuri ja juuri pinnalla, mutta mitään ei saa enempää tehtyä, kaikki se jolla minä tekisin omaa elämää menee äidin kannatteluun. Kuitenkaan äidillä ei ollut paperia tai diagnoosia jossa lukisi että hän on vammainen jota täytyy minun huolehtia, mutta näitä äidin kaltaisia avuttomia tekovammaisia henkilöitä on varmasti monia muitakin. Heidät pitäisi vain kylmästi hylätä ja jos siihen kuolevat, kuolkoot tai sitten oppivat itse kävelemään. Minä erehdyin kun luulin auttavani äitini suosta ylös, en arvannut että hän tippuu sinne koko ajan uudelleen ja uudelleen, sen näki kyllä että isä oli se ihminen, jonka varassa meidän perhe tuli toimeen aiemmin. Äiti oli pelkkä painolasti isälle elämässä.

Elämästä tuli jännittynyttä koskaan ei ollut mitään syytä oikeasti olla tyytyväinen ja rentoutua, miten kesken vitutuksen voisi yhtäkkiä ryhtyä juhlimaan? Se olisi juomista vitutukseen. Lopulta minunkin pinna oli kireällä kuin viulukieli ja pienikin äidiltä tullut halveksiva ele sai minut melkein tappamaan hänet. Ne pienetkin asiat toimivat triggereinä kun taustalla on isompi mätä, silloin voi helposti luulla ettei olisi ollut syytä suuttua mutta perusviha äitiä kohtaan sai minutkin suuttumaan aina vain helpommin. Sama se oli isälläkin kun äiti sanoi isäni suuttuneen tyhjästä, ei suuttunut, vaan takana oli vuosien kiusa isää kohtaan kaikenlaisilla eleillä ja passiivisilla aggressioiden osoituksilla, se sai ihmisen tulemaan herkäksi. Piilovittumainen ihminen, kuten äitinikin oli, kasasi toiselle harmia niskaan jatkuvasti ja sitten ei paljoa tarvittu härnätä kun ämmän lehmä sai sitä mitä oli tilannutkin. Suutuin jo kun näin sen ihmisen hahmon vaikka kauempaa, heti nousi viha ja vastenmielisyys tuollaista ihmistä kohtaan. Kävi jonkinlainen reaktio äidin hahmon näkeminen laukaisi vastenmielisyyden tunteen. Olin jo vihainen kun näin äitini, vihasin häntä niin kovaa. Se jatkui vaikka äitini onneksi lähti talosta, kun mieleeni nousi äitini hahmo, se yksistään laukaisi vihan tunteen. Jos minun pitäisi määritellä mikä on vastenmielisin asia niin se olisi ehdottomasti tuo äitini hahmo, halusin karttaa ja vältellä äitiäni mahdollisimman paljon etten näkisi häntä mutta se oli mahdotonta kun asutaan samassa talossa.


Neuvona muille joko kärsitte siitä jos joudutte elämään henkisesti sairaan vanhemman kanssa ja tyydytte siihen että vanhempi saa terrorisoida teitä lopun elämäänsä tai menkää terapiaan ja tunnustakaa tilanne ja kärsikää sitten jälkioireet jotka tulevat kun mieli on saastunut tuon vanhemman ansioista. Paras keino olisi päästä eroon niin pian kuin mahdollista, mitä vähemmän aikaa olette henkisesti sairaan ihmisen kanssa sitä vähemmän kärsitte itse traumasta ja sitä nopeammin palaudutte takaisin normaaliksi.

Minua itseäni kannustaa ainakin aina se että näen asiat mielessäni visuaalisesti mutta äiti kerran sanoi minulle ettei hän näe mitään mielessään, vaan mielikuvaan tulee vain mustaa. Oliko siinä syy ettei häntä kiinnostanut mikään sellainen asia joka vaikuttaisi tulevaisuuteen, vaan hän kuin ajelehti asioiden mukana mutta ei yrittänyt lainkaan ohjata asioita. Hän ei nähnyt mielessään mitään. Tuollainen mielikuvattomuus voi johtua myös jonkinlaisesta aivovauriosta. Sellaisia henkilöitä on jotka eivät näe mielikuvia, mutta jotkut heistä käyttävät vaikka matematiikkaa korvaavana toimintona ja pärjäävät hyvin, mutta äidilläkin oli todella surkeat matematiikan taidot joten se ei ainakaan kompensoinut puuttumista. Hän tarvitsi helppoon 5 + 7 yhteenlaskuun sormiaan joita hän laskeskeli ja sai vielä kaksi eri vastausta, useimmilla tuollainen laskuun tulee vastaus heti, koska sen pitäisi olla helppo päässälasku. Äidille se ei ollut helppo. Kuitenkaan se ei näkynyt äidin sosiaalisessa kanssa käymisessä koska hän oli koko ajan äänessä ja tavallaan vei puheenaihetta aina juuri noihin omiin entisiin kokemuksiinsa, hän hallitsi ne kertomukset täysin. Puheenaiheet kun pysyivät äidissä ja hänen menneisyydessä kaikki oli ok, kaikki muut asia olivat äidistä käsittämättömän vaikeita. Kukat tietää tarvitaanko tehdä jollekin asialle jotain, kuka sen osaa sanoa, nuo olivat äidille ratkaisemattomia kysymyksiä. Omaan perheeseen hän ei luota. Mitään hyviä perhesiteitä tuolla ei tullut, päinvastoin niitä ei muodostunut lainkaan.

Äiti hallitsi mutta hän hallitsi samalla tavalla kuin alkoholisti hallitsee perhettään, omalla surkeudellaan. Hänestä välitetään ja siksi hänen tahtoonsa taivutaan koska nähdään hänen surkeutensa kukaan ei pakota mihinkään. Kun hän on todella surkea hän on myös inhimillinen ja se saa perheen hyväksymään hänen huonot tapansa. Niin ei saisi käydä. Yhdestä ihmisestä tulee silloin perheelle riesa ja kuin tulppa joka estää tulevaisuuden ajattelun koko perheeltä ja elämä menee pelkäksi selviytymiseksi. Tuo taas aiheuttaa hermojen ja välien kiristymistä ja riitaa koska elämässä ei ole mitään päämäärää, vain oleminen olemassa, ei muuta. Puuttuu perheen yhteinen tavoite. Se on jotenkin luonnollista että ihminen huonoista oloista pyrkii parempiin oloihin, tuo suunta puuttui äidiltä kokonaan hän vain olisi niin kauan kunnes on pakko lähteä kun olot muuttuvat niin huonoksi ettei niissä voi olla. Jos ei ennakoi mitään tai reagoi mihinkään huonoon ajoissa, äiti eli vain siinä hetkessä eikä ennakoinut tai varautunut koskaan mihinkään. Sellainen koti on hyvin haavoittuvainen kaikki tapahtumat tulee kuin äkillisinä katastrofeina joille ei ole mahtanut mitään. Olisi mahtanut jos olisi ennakkoon ajatellut edes hiukan eteenpäin asioista.

Äidistä ei ole ollut siskoilleni minkäänlaista mallia, siskonikaan eivät tainneet yksikään tulla äidin kanssa kunnolla toimeen, vaan koko ajan heillä oli ristiriitoja. Kukaan ei ollut äidin kaveri, saatikka että olisivat voineet olla samassa työpaikassa. Äiti olisi opettanut ja tehnyt tyttäristään piikoja ja se ei tainnut sopia heille. Äiti ei osannut olla sellainen malli kuin naisen tulisi olla ei pelkkä tiskikone tai yleensä että vain kotityöt kuuluvat heille. Äidin mallilla tehdään alistuneita henkilöitä. Kukaan heistä ei halunnut olla äidin kaltainen. Mutta jonkinlainen vastuu siskoillekin olisi kuulunut ettei minun olisi tarvinnut yksin sitä ihmistä kestää. Mutta koska äiti oli siskoistani sellainen etteivät he halunneet samanlaiseksi tulla, he lähtivät ja jättivät äidin tiskiriepuineen tiskaamaan, he eivät halunneet sitä kotitalouskeskitysleiriä käydä.



Siksi äidin kanssa ei voinut oikeasti puhua muusta kuin sellaisesta jonka hän on joltakin kuullut. Jos sanoi jotain uutta, vaikka juuri perheen omista asioista ei hän osannut sanoa mitään. Juoruista kuultu asia oli äidistä se turvallinen tieto, sen hän ymmärsi, ja juorut koskivat aina muita ihmisiä, mutta jos hänelle puhui oman perheen huonoista oloista ei hän ymmärtänyt sitä puhetta lainkaan. Äidistä oli vain mielenkiintoista kuulla mitä muille kuuluu hän ei vähääkään välittänyt oman perheen kuulumisisista. Hän "leimasi" oman perheen puheet häntä vastaan kohdistetuksi ilkeydeksi.

Äitiä voisi verrata nykypäivän ura-äitiin joka ei ajattele omaa perhettään vaan aina työtään ja uraansa, se on tärkeintä, äitikin ajatteli aina jotain muuta, omaa suosiotaan ja sen kasvattamista ja perhe sai jäädä sivuun. Tekee vain sen välttämättömän että perhe jotenkin pysyy hengissä ja juoksee antamaan muille kaikkensa. Tuo johtuu ihmisen hyvän itsetunnon puutteesta, hänelle tärkeämpää oli ulkopuolisten arvostus itseään kohtaan ennemmin kuin oman perheen. Hän antoi perheelleen itsestään 10% mutta odottaa aina saavansa takaisin 100%.

Tuollainen ihminen käsittää asiat eri tavoin kuin normaali terve ihminen, jos hänen lapsensa käy terapiassa hänen takiaan hän luulee lapsessa olevan vikaa ja kun lapsi on terapiansa käynyt hän jatkaa samaa touhua, joka aiheutti lapselleen huonoa. Hän ei ymmärrä että hänessä on se syy ja vika, vaan hän luulee että lapsi on viallinen, koska ei kestä häntä. Sairaan ihmisen tulisi muuttua ei uhrin. Hän ajattelee että lapsi terapian jälkeen kestää paremmin hänen omia terveinä pitämiä tapojaan, mutta se ei niin ole, vaan se johtaa samaan tulokseen kuin aiemminkin, lapsi hakee apua itselleen terapiasta. Äitikin oli sairas joka ei tiennyt olevansa sairas, ei tuntenut olevansa sairas, kaikki mitä hän teki ja toimi oli hänestä oikein vaikka se sorti koko ajan toista. Siksi isällenikin tuli tuon asian sietokyvyn raja vastaan, mutta hän ei mennyt terapiaan, vaan teki itsemurhan. Edes se ei saanut äitiä miettimään että millainen hän oli ollut vaimona, vaan syy oli isässä. Äidistä isäni itsemurhaan ei ollut syitä, isä vain teki sen ja sillä siisti ja se oli vain äitiä kohtaan oleva paha teko.

Äiti oli ulkopuolisten kanssa aina samaa mieltä ja hän mielisteli, mutta oman perheen kanssa aina eri mieltä ja tyly niissä asioissa joissa hänen olisi pitänyt antaa periksi. Hän halusi olla "aurinko" joka säteilee kaiken perheelleen mutta tuon "auringon" liikasäteily tappoikin koko perheen.
Äiti oli lukenut varmasti uskovaisten neljännen käskyn "kunnioita isääsi ja äitiäsi" ja sen perusteella luullut että hän vanhempana on arvokkaampi kuin lapsensa kun vain häntä täytyy kunnioittaa, kun lapsen kunnioittamisesta kun ei puhuta mitään, äiti olisi silloin ylempiarvoinen ihmisenä.
Siltä se ainakin vaikutti ja oli todella sitä myös käytännössä. Hän siirsi lapsiinsa omat heikkoutensa ja ryhtyi kuin hoitamaan meissä näkemiään omia vikojaan aivan kuin ne olisivat oikeasti olleet lasten heikkouksia. Äiti näki lapsensa samanlaisena kuin hän näki itsensä, heikkoina ja huonoina jotka eivät mahda millekään asialle mitään. Vain hän itse oli sellainen. Minun ongelma ei ollut osaamisen puute tai kykenemättömyys, vaan minun ongelmana oli sairas äiti. Kun ihmisessä itsessään on ongelma hänestä tulee ongelma, ongelmallinen ihminen ongelmana on paljon pahempi kuin jokin muu ongelma. Varmaan luulen vaikka alkoholistin kanssa eläneet henkilöt ovat samaa mieltä. Tuo ongelma muuttaa ihmisessä muotoaan ja tulee esiin satunnaisesti ja arvaamattomasti eri asioissa, mutta lopputulos on aina sama, se estää asioiden etenemisen. Elämä ei ole ongelmallista silloin vaan se suoranainen elämän helvetti sellaiselle joka pärjäisi muuten hyvin jos ongelmallista ihmistä ei hänellä olisi.

Ongelmainen ihminen saa avun että kykenee elämään mutta toinen saa jakaa samat ongelmat vaikka hän ei itse ole ongelmainen.

Todennäköisesti äidillä oli jonkinasteinen aivovamma josta johtuen hän ei kyennyt luomaan ajatuksissaan mielikuvia ja päätelmiä asioista. Tuosta johtuen asiat olivat aina sellaisia kuin ne siinä tietyssä hetkessä aina olivat. Jos purkukuntoisesta talosta puretaan lattia korjausta varten, hän luuli remontin jokaisessa välivaiheessa että se lattia jääkin sellaiseksi. Kun lattia oli purettu ja hän näki sen siinä välivaiheessa, siis keskeneräisenä, hän luuli että lattia jää myös sellaiseksi, hän ei pystynyt luomaan mielikuvaa aivoissaan uudesta lattiasta. Minulla ja isälläni oli yhteensä kymmeniä vuosia rakennusalalla työskentelystä. mutta äiti ei tiennyt että me osaamme rakentaa, vaan ainoat jotka osaavat rakentaa hänen mielestään olivat hänen siskonsa ja hänen aviomiehensä jotka olivat rakentaneet itselleen tasakattoisen tiilitalon. Äiti ei kyennyt päättelemään siitä että jos olemme tuolla alalla, me osaamme todellakin rakentaa. Meidän osaamisemme potentiaali jäi täysin hyödyntämättä.

Tuollainen täytyy olla aivoissa oleva vamma, ei se muuten selity, hän ei tehnyt tahallaan vaan tuo sairaus ja vamma aivoissa aiheutti ettei ajattelu mennyt hänellä kuten normaali-ihmisellä joka olisi loogisesti ymmärtänyt että rakennusalalla työskentelevät omat perheenjäsenet osaavat myös rakentaa. Äiti ei pystynyt yhdistämään noita kahta asiaa jotka normaali terve ihminen olisi loogisesti yhdistänyt heti. Sama asia ilmeni myös muiden asioiden kanssa, hänen kanssaan oli mahdotonta ryhtyä tekemään mitään koska hän ei osannut ajatella asioita. Hän oli nähnyt kun hänen siskonsa perhe rakensi tuo talonsa, mutta hän ei koskaan nähnyt mitä me teemme työnämme, ja kun hänen aivot eivät yhdistäneet kahta asiaa, hän ei tiennyt mitä osaamme. Jonnekin me aamulla aina lähdimme isäni kanssa. mutta äiti ei tiennyt mitä me teemme työksemme, eikä hänelle selvinnyt koskaan se asia, eikä häntä edes kiinnostanut se asia, hän vain eli täysin omassa maailmassaan jossa oli hänen oma maailmanjärjestyksensä joka ei vastannut lainkaan sitä oikeaa joka hänen maailmansa ulkopuolella oli.

Äiti peilasi oman perheensä asioita ulkopuolisista, hän tarkkaili koko ajan toisten mielialaa, ilmeitä ja kun perheen ulkopuoliset ovat tyytyväisiä silloin se äidistä tarkoitti että omalla perheellä oli asiat hyvin. Jos olisi ollut yritys joka tuottaa palveluita asiakkaiden tyytyväisyys oli tärkeätä, mutta äidillä ei sellaista yritystä ollut, hänellä oli "asiakkaita" mutta hän teki kaiken ilmaiseksi. Hänelle oli tärkeätä että nuo ulkopuoliset ovat tyytyväisiä ja heidän tarpeensa ovat tyydytetty silloin äidillä menee hyvin, hän on suosittu. Mitä enemmän äitiä muut käyttivät hyväkseen, sen tyytyväisempi äiti oli, koska muiden suosio oli äidille arvokas maksuvaluutta. Siksi äiti oli tyytyväinen kun sai toteutettua siskonsa toiveen ettei hänen siskolleen tulisi vieraita naapureita kesäpaikalle kun äiti ostaa viereiset tontit ja tuhlaa oman asuinkelvottoman talon korjaukseen tarkoitetut rahat siihen. Äiti halusi miellyttää siskoaan ja hän teki kaiken mahdollisen saadakseen siskonsa hyväksynnän ja suosion. Tuollaisilla hieman vammaisilla henkilöillä käy varmaankin yhtäkkisiä päähänpistoja he päättävätkin äkkiä tehdä kaiken toisin kuin piti, hetken mielijohteesta. Tuollaiset ihmiset saattavat olla junaa odottamassa kimpsuineen ja kampsuineen asemalaiturilla mutta saavat äkkiä päähänpiston jättäytyäkin junasta ja mennä johonkin "salaiseen" tapaamiseen ja valehdella että he eivät muka huomanneet junaa...tuollaistakin olen nähnyt ja kuullut. He ovat arvaamattomia.

Varmaan äidille on monikin äksyillyt ainakin hänen siskonsa teki ja samalla he ovat opettaneet äitiä että silloin on asiat hyvin kun heillä on hyvä olla. Mutta äiti itse luuli sairaasti että silloin meillä olisi hyvä olla, kun muut ovat tyytyväisiä meihin. Se toisten tyytyväisenä pitäminen tarkoittaa aina tekemistä muiden mukaisesti että hyötykin asioista menee muille. Tekijän hyöty on lähinnä hyväksynnän saamisena, mutta tuollaiselle kuten äitini se oli tärkeää eliksiiriä, jota piti saada aina lisää. Piti palvella enemmän ja paremmin. Äidin elämä oli kietoutunut silloin noiden muiden ympärille ja kun hänellä ei ole ollut omaa sisäistä kykyä ajatella asioita, hän antoikin asiat ulkopuolisten ajateltaviksi, toiset ovat saaneet tehdä mitä haluavat ja heidän tavoitteensa on myös minun äitini tavoite. Siten äiti piti toiset tyytyväisinä. Tuohon tarvitaan aivovamma kaikkine lisäoireineen, ehkä äidin toiminta oli vain hänellä olevan jonkin aivovamman oire, joka näkyi tuollaisena toimintana. Pelkkä narsismi ei selitä tuollaista, mutta jos vamman oireina ovat narsistinen käytös hän vaikuttaa hyvin narsistiselle, hän oli hyvin narsistinen ja samalla läheisriippuvainen, mutta oliko tuo kaikki aivovamman oiretta? Äitiin ei saanut sellaista kontaktia että hänen kanssaan olisi voinut asioista keskustella, se oli hänelle liian vaikeaa, häneltä tuntui puuttuvan jotain joka pystyisi käsittelemään noita asioita.

Siksi asioita ei käsitelty koskaan vaan ne annettiin olla ja äiti sai olla sellainen kuin oli, säälin äitiäni ja annoin siksi hänen toimia noin. Ymmärrän isääni ettei hänkään mahtanut tuolle sairaalle yhtään mitään, väkivallalla pakottaminen asioihin ei ole oikein ja jos kyseessä on sairas joka ei anna koskaan periksi eikä toinen pakota, asiat jää tuollaiseen pattitilanteeseen. Äiti ei kyennyt joustamaan yhtään, vaan yritti tuoda omaa diktatuuriaan perheeseen joka olisi tarkoittanut "nukkeäitiä" jonka nuken suuta heiluttaa hänen siskonsa perhe, mutta perhe ei alistunut eikä äiti antanut periksi, tilanne jäi aina ratkaisemattomaksi. Äidistä voi sanoa että hän oli kuin nukkeäiti perheessä jota muut liikuttivat ja laittoivat nuken puhumaan omia asioitaan, hän ei ollut oikea äiti.

Yleistäminen on huonoa asia tuossa tapauksessa, kun äiti ei tiennyt ja teki tyhmästi hän yleisti sen asian koskemaan koko omaa perhettään. Hän ei ymmärtänyt että vain hän on perheessä tietämätön ja kykenemätön järjestämään perheelleen mitään parempaa. Minä yleistin taas toisinpäin, luulin äitiäni että hän ymmärtää saman kuin minäkin, mutta äiti olikin täysin tyhjä joka ei juuri ymmärtänyt asioita lainkaan, hän vain eli eikä tehnyt mitään minkään asian eteen, häneltä ei tullut realistisia ajatuksia kuinka pääsisimme parempaan. Äidin mielestä meidän olisi pitänyt antaa valta hänen siskonsa perheelle jota päättäisivät meidän asiat, olla kuin heidän holhouksessaan. Äiti luotti niin kovasti ulkopuolisiin jotka ajattelivat omia asioitaan ja etujaan eivät meidän, mutta äiti eli uskossa että ne muut ajattelevat hänen puolestaan ja opastavat hänen perheensä ulos huonoista olosuhteista. Siinä kävi niin että toiset eivät suinkaan opastaneet vaan yrittivät itse saada hyötyä siitä tilanteesta.

Äiti eli kuin elokuvassa jossa kaikki etenee käsikirjoituksen mukaisesti vaikka katsoja ei mitään tekisi. Äiti oli kuin elokuvan katsoja joka katseli perhettään ja odotti istuen perseellään milloin kaikki tapahtuu. Elämässä ei ollut käsikirjoitusta eikä siinä tapahtunut mitään, koska tuon passiivisen katsojan olisi pitänyt olla asioissa mukana eikä vaan seuraamassa mitä seuraavaksi elokuvassa tapahtuu. Perheeltä puuttui kokonaan se tavoite joka useimmilla perheillä on, joka nostaa perheen huonoista oloista parempaan. Äidistä tuli taakka ja este joka odottaa vain milloin olot kohentuisivat mutta ei itse ymmärrä että hänen tulisi tehdä jotain sen eteen eikä vain yrittää saada siskonsa suosiota keinolla millä hyvänsä. Äiti uhrasi perheensä omalle suosion tavoittelulle, hän kuvitteli nousevansa sankariksi, siskonsa kaltaiseksi mutta ero äidin ja äidin siskon välillä oli kuin yöllä ja päivällä.
En kehu äidin siskoakaan, mutta hän ymmärsi että hänenkin täytyy olla osallisena perheen asioissa, kun hän suunnitteli oman perheensä asioita meidän äiti istui kylässä kuunnellen juoruja. Tuollaista ei äidin sisko koskaan tehnyt. Äiti oli henkisesti lapsenomainen ihminen. josta ei tullut koskaan aikuista jonka kanssa olisi voinut asioista todella puhua oikeista asioista. Kaikki keskustelu oli hyvin pintapuolista, se ei johtanut koskaan mihinkään.

Kehitysvamma, aivovaurio tai vastaava muu on täytynyt olla syynä äidin toimintaan. Hän oli vapaa kaikesta vastuusta eikä hänelle voinut antaa vastuuta tai sellaista asiaa jossa täytyy asiaa hoitaa että se menee oikein, koska hän oli aina aivan täysin tietämätön ja ymmärtämätön mitä oikein ollaan tekemässä. Jos hänelle selitti asiaa hän juoksi heti kertoaan siskolleen kuin jotain pahaa olisimme olleet tekemässä. Huonoista oloista parempaan yrittäminen oli äidistä paha teko, koska se oli häntä vastaan tehty teko, asuinkelvottomat olosuhteet olisi vaan pitänyt kelvata meille. Ehkä hän ajatteli kaiken menevän jonkin käsikirjoituksen mukaisesti niin että asiat toteutuvat varmasti vaikka on kuin elokuvan katsoja joka katsoo käsikirjoitettua elokuvaa eikä tee mitään. Ehkä tuollainen ajattelee kaiken kohentuvan kotona sillä välin kun hän käy kylässä kuuntelemassa kylän juorut. Ehkä äiti odotti lapsenomaisesti että kun hän tulee takaisin olisi kaikki muuttunut elämässä aivan kuin elokuvassakin niin tekee, kuva huonosta hyvään vaihtuu sekunnissa.

Äiti ei varmasti itse ymmärtänyt kuinka huono asia hänen toimintansa on omalle perheelle, tuollaiset ajattelevat vain että hän itse loistaa kurjuuden keskellä ja tuo siinä loisteellaan perheelleen onnen. Jonkinlainen jeesus-syndrooma, hän kuvitteli ettei muuta tarvita kuin hänet äitinä, olivat olosuhteen millaiset tahansa kaikki on silloin perheellä hyvin ja kaikkien tarpeet ovat täytetty.

Kun minäkin ryhdyin sanomaan asioista, isäni tekemän itsemurhan jälkeen, minut tuomittiin heti sellaisena että miksen ole tyytyväinen vain siihen mitä on, tarkoittivat siis sitä missä olimme ja elimme purkukuntoisessa asuinkelvottomassa rähjässä, sekä sairasta äitiä. Ympäristön narsistit olivat tyytyväinen kun he saivat latistaa minuakin jotta he itse tuntisivat olevansa parempia kuin minä. Se latistaminen onnistui koska äiti oli sellainen ettei hänen kanssaan tullut asioista yhtään mitään ja hän asettui aina latistajien puolelle. Äiti oli sairas ja aivovaurioinen, mutta minua yritettiin latistaa ja halveksia kuin kaikki huono olisi minun syytäni. Äiti oli noille muille harmiton ja hyödyllinen idiootti, joka auttoi heitä tavoitteissaan, jättäen oman perheensä onnensa nojaan.

Isäni oli sellainen etteivät he uskaltaneet silloin sanoa mitään, mutta isäni kuoleman jälkeen se yltyi kun oli enää "hampaaton" akka vanhempana joka yritti itse myös alistaa ja joka piti minunkin latistajia itsensä puolustajina ja auttajina jotka auttavat äidin saamaan vallan ja alistamaan. Pojassa oli vikaa kun se ei alistunut...mutta tuollainen elinpiiri lopulta pilasi kaiken, harmittaa ettei ympärillä ollut terveempää porukkaa vaan pelkkiä sairaita, joilla oli suuruuskuvitelmia itsestään.


Muut saivat hämmentää meidän asioita ja syy oli äidissä joka ei ymmärtänyt perheen asioita itse hoitaa eikä pitänyt mitään rajaa omien ja muiden asioiden välillä. En tiedä missä sadussa äiti itse oikein eli. Kun äitikin tunkeutui ulkopuolisten elämään ne muut hyödynsivät häntä, ehkä äiti yksinkertaisena ihmisenä kuvitteli että maksamalla etukäteen saisi sitten jälkikäteen hyviä neuvoja. Äiti sai sellaiset ohjeet jotka hyödyttivät äidin siskon perhettä, meidän perhettä ei lainkaan. Se tuhosi perheen asiat lopullisesti. Hän sai neuvon ostaa kesäpaikkatontit 45 km päästä äidin siskon tonttien vierestä ettei äidin siskon perheelle tulisi vain vieraita naapureita, koska he eivät halunneet vieraita ihmisiä lähelleen. Äiti tietysti hyvänä palveluskoirana totteli siskoaan ja siinä meni talon kunnostusrahat, se asuintalo homma tyrehtyi siihen, eikä niistä tonteista ollut meille mitään hyötyä.

Äidin kanssa eläminen oli sekasortoista, äiti hätäili itse luomien uhkakuviensa johdosta, sellaisten jotka minulle eivät olleet uhkakuvia. Hän olisi halusi vain elää purkukuntoisessa talossa ennekuin uskaltaisi tehdä mitään paremman eteen. Äiti ei koskaan tajunnut että hänessä voisi olla jokin vakava puute joka aiheuttaa kaiken, hän syytti vain huonoa tuuria tai isää ja lopulta minuakin kaikesta huonosta. Äidille huono ei ollut asuinkelvoton talo tai ympäristö, hänelle huono oli jos hän ei saanut kalastaa suosiota muilta eikä hän saanut loistaa hyvänä ihmisenä, joka palvelee ulkopuolisia idoleitaan. Hän keräsi hyvyyspisteitä ulkopuolisilta, Sillä ei äidistä ollut väliä missä paskakasassa perhe asuu kunhan, äiti itse pääsee palvelemalla ulkopuolisten suosioon ja ulkopuoliset kehuvat häntä siitä.

Siksi minäkin, näin jälkeenpäin toivon että iti olisi kuollut ja samaan aikaan isäni kanssa ja minä olisin päässyt eroon äidistäni lopullisesti, 14 paskaa vuotta äitini kanssa kahden teki minulle huonoa. Kuvitelkaa elävänne 14 vuotta aivovammaisen kanssa jolla on trauma, narsistia ehkä psykopatiaa ja hän on tyhmä kuin saapas ja joka ei kuuluisi olla enää teidän elämässä lainkaan, eikä teillä ole mitään yhteistä. Olette jääneet loukkuun koska kukaan muu ei kanna huolta hänestä eikä hän itse osaa järjestään asioitaan siten että että vapautuisitte hänestä. Hänet kuitenkin luokitellaan terveeksi vaikka hän tekee pahaa sinun elämälle koko ajan, sinun olisi pitänyt saada tukea elämiseen sairaan ihmisen kanssa mutta häntä ei ole todettu sairaaksi muiden toimesta. Se on helvetti. Normaali narsistikaan ei ole tuollainen kuin äitini oli, siihen tarvitaan todella jokin vakavampi sairaus ja vamma. Vaikka jos hän olikin itse syyntakeeton aivovammansa vuoksi, vaikea tuota on ymmärtää. Yhteiskunta ei tunne kiusaamista eikä se ole rangaistavaa, vaikka äitikin kiusasi isäni itsemurhaan saakka, siihen tekoon katsotaan syylliseksi vain isäni, ei kiusaajaa, äitiäni, joka aiheutti sen.
Syyllinen äiti pääsi vain kuin koira veräjästä hokemalla "minkä se minulle teki" kun oikeasti olisi äidille pitänyt sanoa että "katso nyt minkä teit ja sait aikaan". Vuosia estävällä kiusaamisella.

Mutta äiti oli liian sairas ymmärtääkseen mitä teki, siksi hän ei mitään syyllisyyttä koskaan tuntenut vaan tuossakin syy oli tekijässä. Äiti oli puhdas ja syytön kuin psykopaatti. Vain äidille oli tehty pahaa kun hänen aviomiehensä teki itsemurhan, olisiko isäni pitänyt vielä tuomita vankilaan tuosta äidille "suunnatusta" rikoksestaan? Äiti oli hyvillään kun sai siten sääliä itselleen, kun isäni oli tehnyt noin rikollisen teon äitiäni kohtaan surmaamalla itsensä. Jostakin syystä, kun olin nähnyt heidän elämänsä, en säälinyt äitiäni tuossa yhtään. Tuntui ennemmin että siinä sai äiti itselleen mitä oli koko ajan halunnutkin. Harmi että jäin sitten äitini tueksi, se akka olisi pitänyt jättää isäni kuoleman jälkeen kokonaan yksin että olisi kokenut todella mikä merkitys isällä oli. Kun minä jäin äitini luo, hänellä ei tapahtunut elämisessä romahdusta joka olisi luonnollisesti käynyt, jos hän olisi jäänyt yksin. Jäin kannattelemaan äitiäni ja kannatella tosiaan sai niin paljon ettei oma elämä lähtenyt minulla lainkaan käyntiin niin kuin sen olisi pitänyt silloin viimeistään lähteä.

En yhtään häpeä sanoa että vihaan äitiäni enemmän kuin ketään muuta ihmistä koskaan, hän on minulle samassa suosiossa kuin syöpä olisi.

Jokainen täällä tarvitsee kiitosta ja hyväksyntää mutta se on sairasta silloin jos sen itselle hankitun kiitoksen eteen uhraa oman perheensä.
Jossakin on raja mikä on tervettä ja mikä ei. Jos on pohjattoman huono itsetunto ulkopuolisiin nähden silloin pitäisi tehdä jotain itsensä ja samalla perheensä eteen, josta voisi olla oikeasti ylpeä. Jos juoksee ulkopuolisten ihmisten luona ilmaisena piikana palvelemassa, jääden vieraiden kiitoksesta vielä velkaa, se ei nosta itsetuntoa, koska se ei ole mitään pysyvää, vaan äitikin sai piikailla koko ajan eikä siitä olisi tullut loppua koskaan. Jos äiti olisi tehnyt omalta osaltaan jotain sellaista joka olisi nostanut omaa perhettä pois ongelmien suosta, se taas olisi nostanut koska siinä oikeasti tapahtuu näkyvää asiaa.

Äiti kuvitteli saavansa minultakin jotain ihailua kun hänellä on ilmaisen palvelemisen kautta tullut tärkeitä "ystäviä" joilta hän saa suosiota ja hyväksyntää, mutta perseennuolijaa en oikein ihaile vaan päinvastoin. Ystävien titteleillä ja muilla saavutuksilla ylpeilevä ihminen joka luulee itse saavansa niillä itselleen suosiota ja hyväksyntää on itse tavanomaisesti pelkkä nolla joka matelee ja hännystelee.

Äiti oli sitä tyyppiä joka omistaa lapsensa, kun hän on synnyttänyt lapsensa kaikki mitä lapsi saa aikaiseksi olisi äidin ansiota ja äidin saavutus koska hän on synnyttänyt sen lapsen. Lapsi on työkalu jonka avulla hän säälimättä yrittää saada kunniaa itselleen. Lapsi on työkalu jota ei hoideta eikä siitä pidetä oikealla tavalla huolta. Lasta voisi verrata kuin työkaluun joka käy polttoaineella ja ainoa mitä työkalulle tehdään on että siihen kaadetaan vain lisää polttoainetta. Jos se hajoaa koska siitä ei oikeasti pidetä huolta, se hylätään. Sama käy lapsellekin, lapsi yritetään vain saada hankkimaan kunniaa vanhemmalle eikä välitetä siitä miltä lapsesta tuntuu ja mitä hän joutuu sen eteen tekemään. Vanhemmalla on vain kunnian kiilto silmissä ja hän odottaa saavutuksia eikä huolehti tai auta lasta niin kuin pitäisi. Lapsen pitäisi omillaan pärjätä ja tuoda vanhemmalle hänen hamuamansa kunnia. Jos asuu niin kuin minäkin lapsena, sellaisissa oloissa jotka ovat täysin kelvottomat ihmiselle, eikä ole minkäänlaista toivoa paremmasta, eikä näy mitään parempaa, ei se motivoi lainkaan, koska vanhemmat eivät tee mitään asioiden eteen niin samaanhan pääsee kun ei tee itsekään mitään. Vanhemman taso on siinä helposti saavutettu. Jos aina näkee vain jotain huonoa ja paskaa eikä koskaan ole oikeaa näköalaa parempaan tai vakaampaan ei tiedä mihin pitäisi pyrkiä koska sitä parempaa ei ole silloin olemassakaan.

Vanhempien tulisi omalla esimerkillä näyttää lapselle että toivoa on jos tekee ja yrittää, vanhemmastahan lapsi esimerkkiä katsoo. Jos vanhemmat ovat toivottomassa tilassa kuten minun vanhempani olivat, elävät lähelle kuin eläimet, ei minullakaan ollut mitään minkä takia minä tekisin jotain, mikä merkitys sillä siinä olisi? Äitini saaman kunnian vuoksi? Vasta aikuisempana tajusin että vanhempani eivät tehneet yhtään mitään, äidistä johtuen, isääni en syytä, jos äiti olisi ollut terve, isäni olisi kyllä tehnyt, se on täysin varma. Äitini näytti esimerkillään ettei millään ole väliä ja isäni taas toisinpäin, se oli huono yhdistelmä, jatkuva riidat, äitini tuhosi aina mitä isäni yritti tehdä, se johti aina riitaan, ymmärrän isääni täysin. Näin itse sen kuinka se tapahtui ja äiti teki sitä tarkoituksella. Kun äidin olisi pitänyt puhaltaa isäni kanssa "samaan hiileen", hän passiivis-aggressiivisesti kosti isälleni, ettei ollutkaan asioissa lainkaan mukana. Tätä tapahtui säännöllisesti ja ymmärrän ettei isäni hermo enää pitänyt, kun akka tekee aina tahallaan noin. Lopulta se meni pelkäksi riitelyksi, äiti kaikin tavoin ärsytti isääni joka suuttui aina vain herkemmin, samaa äiti teki minunkin kanssa ja niin minäkin lopussa olin hermot pinnalla kun vain näin äitini. Hänestä tuli hahmo joka pelkkä näkeminen sai vitutuksen nousemaan.

Näköalattomuus masentaa ja minuakin masensi lapsena vanhempien jatkuva riitely jolle ei näkynyt loppua, tilanne lapsuudessa oli hyvin toivoton vanhempien elämä junnasi paikoillaan heidän aikansa meni riidellessä. Äiti toimi aina triggerinä joka sai isäni suuttumaan, vuosikausia riitaa, ensimmäiset riidat muistan ehkä 3-4 vuotiaana, ne kuvat riitelevistä vanhemmista on edelleenkin muistikuvissa. Ihmettelen äitiäni joka ei muuttanut tapojaan koskaan eikö hänelle itselleen tullut koskaan mieleen että hän on se joka ne riidat saa aikaiseksi. SE oli kuin kierre, kun isäni suuttui se tarkoitti taas myöhemmin uutta äidin kostoa passiivis-aggressiivisella tavalla tai suoralla isän ärsyttämisellä. Äiti oli hyvin sairas kun teki tuollaista, tuossa kävi käänteisesti se asia kun äiti meni naapuriin piikomaan ja sai kiitoksen hän jäi siitä kiitoksesta velkaa seuraavan piikomisen, siinä oli samanlainen kierre kuin isäni suututtamisessa. Kun äiti ärsytti tahallaan ja isäni suuttui äiti sai taas uudelleen kostona ärsyttää isäni riitelemään.
Kiitos sana ulkopuolisilta ja äiti vaikka oli tehnyt päivän töitä tunsi että hän velkaa seuraavan päivän työt ja kun hän lapsuudessani ärsytti ensin suuttumisen aikaan hän oikeutti itsensä taas ärsyttämään uudelleen. Ulkopuoliset saivat kiitoksesta seuraavan päivän työt äidiltä ilmaiseksi kun taas isän sai suuttumisesta taas uuden ärsyttämisen joka johti uuteen suuttumiseen. Tämä kierre jatkui loputtomiin. Jokin äidissä oli pahasti vialla, oli kyse sitten ulkopuolisille työn tekemisestä tai oman aviomiehensä ärsyttämisessä.

Huomasin itsekin kun asuin äitini kanssa mitä hän tekee, hän ärsyttää ja kun suutuin, olen suuttunut "tyhjästä" ja hän saa ärsyttää taas kohta uudelleen. Siinä muodostui jatkumo. Minkäänlaista yhteen pelaamista yhteistä ongelmaa vastaan ei äidin kanssa ollut, vaan äitini pelasi aina minua vastaan. Se johti aina uuteen riitaan. Minun olisi pitänyt silloin lähteä ja jättää se lahopää akka oman onnensa nojaan, mutta olin liian lojaali ja velvollisuuden tuntoinen vanhempaani kohtaan, vaikka minua vitutti, tein osuuteni. Äiti sai aikaan vain sitä vitutusta minulle. Tuollainen ei ole ollut mikään roolimalli siskoilleni, mutta heidän olisi kuitenkin pitänyt osallistua äidin "hoitamiseen" jotenkin, että minäkin olisin päässyt myös tekemään omaa elämääni kuten he pääsivät.

Minulla itselläni ei ollut silloin omaa elämää, vaan jouduin jakamaan sen mikä minua auttaisi omassa elämässäni, äitini kanssa. Äidistä tuli kuin taakka, jota pitää raahata perässä, eikä se etene kuin vain juuri sen verran kuin vedän sitä. Väsyin henkisesti siihen touhuun ja lopulta sainkin äitini lähtemään pois talosta. Ikävä sanoa omasta äidistä ja perheestä mutta paras tunne mikä minun elämässäni on käynyt on että pääsin siitä hirviöstä eroon. Toinen helpotus elämässä kävi kun äitini kuoli, hän katosi lopullisesti mutta muistikuvat ovat vahvat ja ne on vaikea poistaa, koska tuollaisen sairaan kanssa eläminen on niin huono kokemus, ettei sitä oikein voi edes kuvailla, tai yritän aina kuvailla sitä tässä.

Äiti muutti käyttäytymistään aina sen mukaan kuka oli edessä, kun äidin nuorin sisko oli käymässä äiti oli täysin erilainen, hän oli niin mairea ja samanhenkinen hänen kanssaan, mutta kun hän lähti äiti muuttui täysin päinvastaiseksi passiiviseksi hirviöksi. Siksi ulkopuolisille jäi täysin väärä kuva äidistä, normaalistihan ihminen on melko lähelle samanlainen aina hän ei muutu päinvastaiseksi jos ulkopuolisia on läsnä. Äidillä oli kuin oma persoona vierailla ja oma persoona omalle perheelle. Nuo persoonat olivat täysin päinvastaisia ja siksi vieraat luulivat ettei syy ole äidissä kun asutaan asuinkelvottomassa röttelössä. Äiti näytteli eri ihmistä kun vieraita oli läsnä ja kun vieraat lähtivät hän synkistyi, hän ei hymyillyt ja osoitti passiivisesti aggressioitaan kaikin tavoin. Sitä eivät vieraat nähneet tai tienneet se oli kuin "salainen puoli" äidistä jota hän ei muille kuin omalle perheelle näyttänyt. Siksi ulkopuolisille jäi aina kuva että äiti ei olisi koskaan omaa perhettään vastaan, he eivät tienneet että äiti mielisteli heille aina kun he olivat paikalla.

Äidin suurin saavutus omassa elämässään ei ole hyvä, hän sai tapettua kiusaamisen kautta isäni. Sitä olen myös ajatellut mikä oikein saa ihmisen noin araksi kuin äitini oli. Äidin käyttäytyminen oli lapsellista hän reagoi asioihin kuin uhmaiässä oleva pikkulapsi joka vastustaa kaikkea uutta, vaikka se olisi hänelle itselleen hyväksi. Äiti ajatteli lapsellisesti että hän tulee toimeen sillä mitä on, mutta todellisuudessa hän tarvitsi jotain jatkuvasti, hän oli täysin sokea itselleen, ei nähnyt itseään eikä omia tarpeitaan lainkaan. Äiti itse kuvitteli olevansa sellainen ettei häntä ole koskaan kenenkään tarvinnut auttaa, hän oli sellainen jopa minuakin kohtaan joka teki hänen puolestaan asiat että hän pystyi elämään siinä paikassa isän kuoleman jälkeen. Äiti oli rajaton, kun tein hänen puolestaan asioita hän mielsi sen että se kuuluu ollakin niin että minun velvollisuuteni lapsena on tehdä ne, joten hän ei ole silloin saanut mitään apua minulta. Äiti tunkeutui siinä minun elämääni ja käytti sitä kuin se olisi hänen omansa. Tuossa tulee se esiin kuinka narsistin lapsi on kuin "ylimääräinen käsipari" narsistille joka tekee narsistin hyväksi, mutta narsisti laskee sen tekemisen vain omaksi ansiokseen. Toinen asia mitä hän tunkeutumalla yritti oli että hän yrittäisi hallita minua muovaamalla minusta itselleen apurin joka aina ajattelisi vain häntä ja minua ei käytännössä olisi olemassakaan, minulla olisi samat tarpeet kuin äidillä, silloin aina mitä tekisin hyödyttäisi vain äitiä.

Kun äiti puhui aina isästäni negatiivisesti minulle minullekin muodostui lopulta kuva että isäni olisi paha, huono. Siksi isäni itsemurhan jälkeen tunsin syyllisyyttä kuolleen isäni puolesta ja minulla oli tunne että minun tulee hyvittää äidille isäni "pahat" teot, joita ei loppujen lopuksi ollut lainkaan. Kaikki oli vain äidin kehittämää isääni kohtaan olevaa panettelua, jonka ainoa tarkoitus oli yrittää alistaa isäni. Äiti valehteli asioista ja kun en tiennyt asioista, minäkin uskoin sen alkuun mutta kun itse olin isäni työkaveri vuosia ja asuin kotona. Näin kotonakin kaiken, tajusin ettei äidin jutut pidä paikkaansa vaan äiti manipuloi lapsia puolelleen että me kaikki ryhtyisimme hänen puolelle isää vastaan. Isälläni en havainnut kahta eri persoonaa kuten äidillä oli, isäni ei muuttunut toiseksi jos vaikka vieraitakin oli läsnä. Äiti taas oli sisäisesti täysin eri persoona siinä tilanteessa.

Äidillä kaikki suhteet heittivät päässä ne eivät pitäneet paikkaansa, siellä oli suuruuskuvitelmia, äidille oli kehittynyt oma sisäinen suljettu maailma jota hänen siskonsa hallitsi ja siksi äiti piti siskoaan ihmisenä jolla olisi valta kaikkeen. Kerran äiti sanoi minulle aivan tosissaan että jos (siskonsa nimi) sanoisi Putinille ja Trumpille ne pelkäisivät, äidillä oli paha harhaluulo siskonsa vallasta, ainoa valta äidin siskolla oli omaan perheeseensä ja minun äitiini, ei mihinkään muuhun. Äiti oli oman maailmansa vanki ja siellä oli erilaiset lait ja valtasuhteet kuin todellisessa maailmassa, siinä maailmassa äidin sisko oli maailman vaikutusvaltaisin ihminen. Miten äiti pystyi olemaan noin sekaisin? Ehkä tuollaiselle aralle ja tietämättömälle ihmiselle muodostuu vääränlainen käsitys että häntä alistava ihminen on maailmassa vaikutusvaltaisin, ehkä se tuntuu siltä hänestä.

Äidillä oli oma suljettu maailmansa. Äidin maailmassa ei ollut mitään, se oli tyhjä siellä oli pimeys ja siellä maailmassa oli vain valtasuhteet, ne olivat täyttäneet äidin maailman. Jos äidille sanoi vaikka epäkohdista talossa, asumisessa tai missä muussa todellisen maailman asiassa, ei sellaista ollut olemassa äidin maailmassa. Äidille oli outoa ja vierasta sellainen asia että asumisoloja pitäisi parantaa, ja ne olot ovat huonot, äiti ei ymmärtänyt miksi asumisoloja pitäisi kohentaa jos ne ovat huonot, hänelle oli täysin vierasta että mitä asioita tulee hoitaa. Äiti vain olisi ja toiset veisivät häntä kuin "pässiä narussa" aina paikasta toiseen.

Äiti tarvitsi auktoriteetin joka määräisi hänen asiansa ja johon äiti luottaisi sokeasti. Äidin sisko oli juuri sopiva valta auktoriteetti äidille, äidin sisko määräisi ja asiat olivat silloin aina ok. Kun oma perhe oli arvossa rivissä, äiti ei ymmärtänyt kuinka hyvä asia se on, siinä jokainen otetaan mukaan asioiden hoitoon ja jokainen saa sanoa oman sanansa asioihin, käytetään yhteistä tietämystä eikä kukaan määrää diktaattorimaisesti asioita vain omaksi mieleisekseen. Äiti luuli että kukaan ei tiedä asioita jos ne päätetään tasavertaisesti yhdessä perheen sisällä vaan ainoa ihminen joka tietää on äidin sisko joka määräisi asiat mieleisekseen. Äiti ei osannut olla vapaa, hän pelkäsi sitä vastuuta joka siinä ihmiselle tulee, vaan hän tarvitsi määräävän ja ehdottoman auktoriteetin joka sanelisi hänelle kuinka asiat ovat ja kuinka tulee tehdä, hän vain tottelisi. Kun tuo auktoriteetti tulee ehdottamaan äidille kesäpaikkatonttien ostamista ettei heidän naapurikseen tulisi vieraita ihmisiä, äiti totteli auktoriteettia ja teki kuten "käskettiin" mielistelläkseen siskoaan.

Äiti ei koskaan tajunnut sitä asiaa että olisi luopunut auktoriteeteistä ja ajatellut omilla aivoillaan tärkeitä asioita yhdessä oman perheensä kanssa, tuollaiselle veitikalle ei mahda mitään koska äidilläkin oli kiire juosta siskonsa luo kuuntelemaan määräyksiä eikä hän keskustellut oman perheensä kanssa. Ensimmäinen omilla aivoilla ajateltu asia olisi että he tarvitsevat oman auton ja se olisi tarkoittanut että isäni olisi pitänyt mennä autokouluun saadakseen sen kortin. Äiti vastusti kovasti sitä isäni ajokorttia ja sai isänikin sitten luopumaan ajatuksesta, kävikö äiti kysymässä mitä hänen tulee tehdä siskoltaan, varmasti kävi ja he siellä manipuloivat ei todellisia uhkakuvia äidille joka uskoi ne. Ehkä äidin siskon perheelle oli pelko että meidän perheellä asiat ryhtyisivätkin menemään eteenpäin, kateellisia kun olivat. Isäni työkaverit sanoivat ja kannustivat isää että hänen pitää ajaa ajokortti mutta kotona vaimo vastusti ja se jäi isältä hankkimatta. Tuo ajokortti olisi ollut heille ensimmäinen askel kohti vastuuta omista asioistaan.

Kun isäni kuoli nuo kesäpaikkatontit menivät myyntiin ja äitini oli tehnyt sopimuksen aiemmin siskonsa kanssa että ne tontit täytyy myydä äidin siskon perheelle ja siihen hintaan kuin ne olivat aikoinaan hankittu ilman mitään arvonnousua. Tontit myytiin heille mutta pidin huoen että he maksoivat sen hinnan mitä niiden tonttien senhetkinen arvo oli, näki kuinka ovelasti yrittivät käyttää tyhmää äitiäni hyväkseen sopimalla hinnankin jo etukäteen. Äiti olisi kyllä myynyt ne siihen hintaan millä oli ostettukin, tonttien arvo oli noussut tuona aikana jo 50% joten olisivat saanet tontit todella pilkkahinnalla. Äidin sisko höykytti äitiä kun sopimus ei pitänytkään, äitini häpesi kovasti, ei tullutkaan siskolta nyt suosiota...

Ongelma oli myös siinä että äidillä kaikki ajattelu oli kääntynyt ylösalaisin mitä normaalia ihmisillä on. Siksi yhteensovittaminen oli mahdotonta.
Kun pitää tehdä, hän jättääkin tekemättä.