KESKUSTELUFOORUMI

Jännän jutun tajunnut nyttt aivan vasta vanhempana.

Eli äiti on serkun kummitäti. Serkun oma äiti kävi baareissa paljon ja muutenkin vietti paljon "ulkoilu"-elämää, ja äitini hoiti serkkua silloin.

Ihmettelin jo pienenä, että miksi serkkuni pelkää niin kovasti äitiäni. Serkkuni on 4 vuotta minua vanhempi, hän on äidin siskon poika. Siis en ollut koskaan aiemmin kokenut sellaista kauhua ja pelkoa ja paranoiaa, mitä serkku tunsi ja opetti minut tuntemaan, että äitiin ei voi yhtään luottaa, ja että hän on hyvin julma, ja ilkeä ja sellainen

Ja nyt ihan vasta (...) tajusin että ei helv., sitähän on olemassa aika jo ennen kuin minä synnyin, ja mietin että mitäköhän silloin on tapahtunut, että serkkuni pelkää äitiäni niin kovasti. En tiedä mitä on tapahtunut.

Ja aina parjaa minua ja siskoani siitä kuinka paskoja olemme, ja kuinka hyvin serkku on menestynyt elämässään, jne jne, näkee serkkua harvoin (max pari kertaa vuodessa), usein vain viestittelevät whatsappissa. Ja aina äitini ihastelee, että kuinka ihania kuvia serkkuni tas oli laittanut, ja kuinka paljon hän kunnioittaa häntä, ja kuinka hyvät käytöstavat hänellä on. Mutta ei kunnioitus ole pelkoa, tai pelko kunnioitusta.

Sitten oli sellainen jännä yksityiskohta kastemekosta. Äiti oli kutonut kastemekon toiselle serkulleni (ei sama äiti, vaan eri). Oli kutonut, mutta serkulle ja äidille tuli riita, ja äiti ei antanut kastemekkoa (tai sitä ei otettu), ja sitten äiti vannoi, että hän antaakin kastemekon ensimmäiselle lapsenlapselleen. Ja mietin että saapa nähdä kuka meistä (minä+siskoni) tekee ensimmäisen lapsenlapsen.

Mutta sitten tämä serkkuserkkuni (josta siis postauksessa kyse) sai lapsen. Ja kastemekko menikin sinne, vaikka oli vouhottanut, että antaa kastemekon "lapsenlapselleen", selvyyttä ei saanut että miksi sitten antoi sen serkun lapselle, mutta onhan se tavallaan ajateltavissa, että äiti pitää serkkua "lapsenaan", ja serkun lasta "lapsenlapsenaan". Että jollakin kierolla tavalla pitää, kun pitänyt serkusta huolta serkun ollessa vauva jnejne. Ja äiti sanoi minulle jotenkin tökerösti, että "älä sä sitten lähde sinne kastajaisiin", en ymmärtänyt miksi, mutta onhan se selvää

Ja eilen kävin äitin luona, serkkuni kävi kylässä ja blaablaa. Sitten serkku sanoi jonkun vitsijutun ja kävi hakemassa kaljan, niin äiti katsoi häntä ihan sellaisella ilmeellä, kuin jostakin elokuvasta, semmoisella rakkaudella niin kuin katsoisi rakastaan, semmoinen "aah voihh..."-ilme, en osaa selittää. Aivan kuin olisi heittänyt katseen serkun perään

Oma kokemukseni on, että narsistin lähipiiristä suosikkeja ja inhokkeja voivat olla omat lapset, lapsenlapset, serkut, puolison lapset, naapurin lapset, ihan kuka vaan, kunhan sillä saadaan draamaa aikaiseksi. Narsisti siellä draaman keskellä sitten imee muissa syntyneitä tunteita itseensä, että tuntisi elävänsä. Tässä aloituksessa kaikki kuulostaa tutulta, koko teatteri... Liioitellut katseet ja huokaukset, salamyhkäiset kieltämiset ja vertailut, haukkumiset ja ylitsevuotavat ihailut.

Sitten on se toinen puoli, jota narsisti ei hallitse, eli terveiden ihmisten todellisuus. Oma narsistinen vanhempani kääntyi sukujuhlissa kesken keskustelun kannoillaan ja lapsenomaisesti kouristi ja irvisti näyttääkseen minulle, että henkilö, jonka kanssa hän juuri jutteli, ei ole hänen makuunsa.