KESKUSTELUFOORUMI

Hei. Ajattelin kirjoittaa tänne, koska kaipaan vertaistukea ja minulla olisi kysyttävää viisaammilta.

Olen kolmekymppinen nainen, joka on ehkä vasta juuri tajunnut olevansa narsistin lapsi. Äitini on ”pitänyt minua otteessaan” viimeiset 8 vuotta, kun muutin samalle paikkakunnalle. Minun pitää olla aina tavoitettavissa ja valmiina auttamaan häntä. Yleensä apu on joko ongelmien kuuntelemista ja lohduttamista tai muuta asioiden hoitamista (kelahakemukset, tietokoneenkäyttö). Jotenkin kuuliaisesti olen vaan aina ollut valmiina auttamaan vaikka keskellä yötä, koska jos en ole, niin saan kuulla siitä ikävillä viesteillä, jossa hän syyllistää minua ja sättii ja uhriutuu.
Äiti myös auttaa minua, hoitaa lastani joskus, on lainannut rahaa ym. Mutta joka kerta hänelle jää kiitollisuudenvelkaan ja hän kyllä pitää huolen että jokainen apu korvataan. Yritän kiitellä ja kehua, sekin on naurettava tapa minulla.
Yleensä huomio on aina hänen asioiden ja ongelmien ympärillä, eikä muusta puhuta. Hän on myös todella kova arvostelemaan muita ihmisiä ja asioita, eikä hänellä ole ystäviä, koska ”häntä ei arvosteta yrittäjämenneisyyden takia” tai muita koottuja selityksiä.
Jotenkin nyt viimeiset pari kuukautta ovat saaneet minut heräämään ja miettimään minun hieman sairaalloista suhdetta äitiini. Olen myös alkoholisti isän lapsi ja olen aina ajatellut että ylikiltti ja konflikteja välttävä luonteeni johtuu siitä, mutta uskon äidilläni olevan myös suuri vaikutus siihen. Se tässä askarruttaakin, että onko äiti narsisti, vai olenko minä vaan niin monessa sopassa keitetty, etten enää kykene hahmottamaan ihmisiä, vaan ”diagnosoin” ja analysoin kaikkea liikaa. Välillä on vaikea ymmärtää mikä on syytä ja mikä seurausta. Entä jos minä olenkin viallinen tai luonnevikainen tai tyytymätön? Lisäksi kaipaisin vinkkejä, millä pysyttelette narsistivanhemman kanssa sopivan lämpimissä väleissä, ilman, että olette jatkuvasti energiavarastot tyhjänä? Ja jos haluaa saada keskusteluapua, niin mistä kannattaa aloittaa? Kunnallinen vai yksityinen?

Hei! Kyllä tuo ainakin narsistisia piirteitä sisältää tuo sinun kuvaus.. Itse luin kirjan enkö koskaan ole tarpeeksi hyvä joka avasi lopullisesti silmäni. Äitini on siis ihan kirja esimerkki narsisti mutta kun oli koko ikänsä kasvanut siinä pelon ympäristössä niin sitä piti jotenkin normaalina ja vasta aikuis iällä alkanut kyseenalaistamaan asioita. Minäkin täällä vertaistukea kyselin jos haluat käydä katsomassa minun tilanteeni oli se tuon ero narsisti äidistä otsikon alla.. mielellään juttelisi samassa tilanteessa olevien kanssa.

Kyllä toi aika tiukasti otteessaan pitää. Kuulostaa jopa pahemmalta kuin oma tilanteeni jos pitää olla tavoitettavissa kellon ympäri... ja sulla menee koko elämä äitisi auttamiseen mutta omaa elämää ei saa elää tai saat kokea raivot ja syyllistämiset. Kaiketi myös alkoholisti-isällä on osuutensa asiaan, sekä äitisi riippuvuuteen sun avusta että sun ylikiltteyteen. Tunnistan samoja piirteitä myös itsessäni.

Mun mielestä sun kannattaa alkaa elämään enemmän itsellesi ja irtaantua joko täysin tai vähintäänkin ottaa etäisyyttä auttamiseen ja vetää tiukat rajat suhteeseenne. Jokasella energiavarasto on yksilöllinen joten rajat menee sen mukaan myös. Epäilet itteäsi ymmärrettävästi, tosi tuttu tunne narsistien perheenjäsenillä. Toi "tehdään hyvää" ja sitten altistetaan hirveälle raivolle, sättimiselle ja syyllistämiselle on sitä normaalia epävarmuuden ja hämmennyksen luomista. Kaiketi meistä jokainen välillä tekee mutta se ei hallitse ihmissuhteita.

Mä olen sua melkein 10 vuotta vanhempi ja vasta vajaat puoli vuotta sitten havahtunut myös, että äiti on varmaankin narsisti. Mulle on todella paljon ollut hyötyä sellaisesta kirjasta kuin Narsistin lapsena (Janne Viljamaa). Sen saa esim. Elisalta e-kirjana. Suosittelen että luet, mun silmät se todella avasi ja löysin äitini melkein joka sivulta.
Muuten, mun äitini tekee myös aina niin että hänelle jää kiitollisuuden velkaan. Hän väkisin tekee asioita, joilla sitten "kiristää" muita tai joilla voi "uhriutua".