KESKUSTELUFOORUMI

Hei!
Mitä mieltä olette seuraavasta, mahtaako äitini olla jonkinlainen narsisti vai jotain muuta? Ensinnäkin olen tällä palstalla narsistisen exäni takia, joka on myös lapseni isä. Minua mietityttää kuitenkin enenevissä määrin oma äitini käytös, joka on myös siskoni mielestä outoa.
Olen kuvitellut kasvavani normaalissa, rakastavassa perheessä. Meistä on huolehdittu, meitä on kehuttu (ehkä vähän liikaakin) ja aina on ollut kaikkea, mitä ollaan tarvittu. Isäni on kuitenkin aina ollut äidin kynnysmatto ja ilkeilyn kohde. Nykyään tuntuu, että äiti suorastaan halveksii isääni, joka on jo iäkäs ja monisairas, kaksi aivoinfarktiakin sairastanut. Isäni ei enää jaksa äidin käytöstä ja äksyilee tälle takaisin, mikä on äitini mielestä hyvin loukkaavaa. Sympatiaa ei meillä vaan äidille tahdo riittää, kun hän on yli 30 vuotta käyttänyt melko huonosti isääni kohtaan. Isäni on äidin silmissä ihan toisen luokan kansalainen, eikä saisi omassa kodissaan tehdä mitään. Aina sotkee tai on muuten vain tiellä äidin mielestä.
Äiti on myös erittäin taitava marttyyri ja täysin kykenemätön ottamaan kritiikkiä vastaan. Kaikki on aina jonkun muun syytä.
Jos hän ei pidä jostain asiasta tai ihmisestä, hän ei kyllä sitä salaile lainkaan. Muistan, kuinka lapsuudessa ihmettelin ja häpesin (olin noin 5-vuotias), kun äitini kohteli niin kylmästi silloista parasta kaveriani. Hän nimittäin halveksi kaverini äitiä, siksi myös tämä pieni kaverini sai halveksuntaa osakseen.

Minä ja siskoni olemme ihmetelleet hänen käytöstään lastemme kanssa. Äiti häärää puhelin kourassa ja lähettelee meille jatkuvasti kuvia lapsistamme, kun itse olemme esim töissä tai muualla menossa, minkä takia lapset ylipäätään ovat hoidossa hänellä. Vanhempi poikani on 6-vuotias, hän halusi mennä mummolaan yöksi eilen ja näin sovittiin. He aikoivat äitini kanssa elokuviin. Illalla huomasin, että äitini oli lähettänyt kuvan, missä poikani oli aivan surkeana elokuvateatterissa, tekstinä että on äitiä ikävä. Kysyin sitten vaan, että oliko elokuva hyvä. Samalla sekunnilla äitini soitti, ja taustalla poikani itki sydäntäsärkevää huutoitkua. Luulin, että jotain on sattunut mutta äitini itsekin itkun partaalla sopersi, että pojalla on kova ikävä äitiä. Käskin äitiäni ryhdistäytymään ja laittamaan puhelimen pois. Mitä helvettiä minä voin tehdä, kun mulla on kotona pieni vauva jota pitäis päästä nukuttamaan? Tuli tosi huono omatunto ja ahdistus, että päästin pojan yökylään kun hänellä on ollut tosi rankkaa nyt jo pitkään isästään johtuen. Ihan niin kuin äitini ei tietäisi, miten kova stressi pojalla ja minulla on pojan voinnista muutenkin! Olisko ollut liikaa vaadittu hoitaa tilannetta ja viatonta koti-ikävää niin kuin AIKUINEN eikä saada kaikille pahaa mieltä? Olis ihan kiva voida edes omiin vanhempiinsa luottaa...

Äitini on myös erittäin huono kuuntelemaan muita, hän haluaa itse olla jatkuvasti äänessä ja keskeyttää toisten jutut niin kuin pahainen pikkulapsi. Tykkää olla huomion keskipisteenä. Ilkeilyn hän tosiaan myös osaa. Hän ei myöskään voi paljastaa, jos joku asia vaivaa häntä, vaan käytöksestä huomaa, että joku hiertää perseessä. Tekis monesti mieli sanoa että mene puhumaan jollekin! Mahtaako olla kyseessä vain hankala ihminen, piilonarsisti, ikäkriisi tai jonkin sortin pettymys/katkeruus omaan elämään?
Millaisia piirteitä narsistisilla vanhemmilla voi olla? Parisuhteen narsismi on minulle liiankin tuttua...

Kirjoititko mun äidistä??? Nimittäin sun äidin käytös on täysin kopio oman äitini käytöksestä. Mun isä on myös ollut koko elämän äidin kynnysmatto, se arvostelemisen ja haukkumisten määrä... Ja äiti on 24h marttyyri. Se tekee koko ajan asioita, joita kukaan ei ole koskaan pyytänyt, ja miksi? Ei hyvää hyvyyttään vaan siksi että kun joku jossain vaiheessa uskaltaa tehdä jotain, joka ei häntä miellytä, hän voi ottaa marttyyrikortin esiin: "Sinulla ei ole oikeutta kun MINÄ olen tehnyt sitä, tätä, tota sinun hyväksesi." Ne harvat kerrat elämäni aikana kun olen uskaltanut kritisoida häntä tai hänen tekemisiään, on alkanut hirveä kohtaus tyyliin "tämänkö saan palkaksi kaikesta siitä mitä olen tehnyt" tai "mä olen susta vaan kamala ihminen ja epäonnistunut äiti" tai "tämän on sun isä vika kun se....".

En tiedä ajautuuko narsistin lapsi helpommin ihmissuhteeseen myös narsistin kanssa. Mutta narsistit haistavat helposti narsistin lapsen pahan olon ja käyttävät sitä hyväkseen saadakseen itselleen uhrin. Mun ensimmäinen aviomies oli myös narsisti. Onneksi ei ollut yhteisiä lapsia, joten oli helpompi päästä hänestä eroon.

Nämä tekstit on myös niin minun äitini. Äiti on aina käyttänyt isää kynnysmattona. Aina isän pitää kotona tehdä kaikki mutta sitten kun isä jotain tekee niin kuitenkin tekee sen väärin mutta eihän nyt äiti voi mitään tehdä oman perussairauksien takia. Esim siivous on aina ollut isän pakko tehdä. Jos se joku päivä ei tullut ajoissa töistä kotiin niin että ehti siivota niin äiti todella vihaisena otti imurin ketään ja huusi että aina hän saa tehdä kaikki. Sitten kun isä taas tekee sen niin sitten kuitenkin tekee sen väärin ja äiti kyllä neuvoo vieressä ja kertoo että hän itse kyllä tekee niin paljon paremmin mutta ei hän itse sitä kuitenkaan tee. Olen alkanut huomaamaan äidin narsistiset pirteet nyt vasta muutama vuosi sitten, ja olen kohta 30 vuotta. Todella vaikeaa tajuta että on koko elämä elännyt narsistin kanssa. Äiti on nykyään todella vihainen ja suuttunut. Ei kestä mitään kritiikkiä koska hän hän ei tee mitään väärin. Säälin isää joka jaksaa elää sellaisen naisen kanssa joka päättää tyylin mitä isä saa miettiä ja olla asioista mieltä.