KESKUSTELUFOORUMI

Vuosia sitten puolisoni sanoi, että jos "sinä loukkaantuisit tai sairastuisit niin, että et enää selviäisi itsenäisesti, niin MINÄ EN AINAKAAN alkaisi siunua kotona hoitaa". Silloin en osannut antaa asialle sen ansaitsemaa painoarvoia; kummastelin vain, koska kyllä minä ainakin yrittäisin, jos suinkin mahdollista, jos sinä...

Myöhemmin aloin ihmetellä, kun hänellä on pätevyyttä kyseenalaistaa ammattilaisten arviot esim. terveydenhuollon asioissa - jopa lähes suoralta kädeltä.

Muutoinkin hänellä on vakava puutostila: puuttuu nöyryyttä, puuttuu empatiaa, puuttuu kyky myöntää omat virheensä ja katsoa peiliin. Olen ollut paikalla kun hän on kohdellut ihmisiä tavallla, joka jossakin määrin kauhistaa minua. "Ei tuolla tavalla ihmisiä kohdella!" Lukuisia kertoja hän on toistellut minulle, että "minä [siis hän] en ole koskaan tehnyt mitään väärää!" Ns. terveestä ihmisestähän tuo kuullostaa vitsiltä, mutta kun se vain toistui ja toistui, minun oli pakko tunnustaa, että hän jollakin tasolla itse uskoi siihen. Myös hänet kauemmin ja paremmin tuntevilta ihmisiltä olen kuullut saman asian, jonka itse olin havainnut jo ennen kuin sain siihen heiltä varmistuksen: hänen toimintaperiaatteensa on suurelta osalta: minä, minä, minä.

Nyt olen reilun vuoden tutustunut narsismiin tarkemmalla kiikarilla. Vuosien ajan torjuin sen mahdollisuuden, suurelta osalta siksi että narsismi käsitteenä oli monimutkainen enkä tiennyt siitä tarpeeksi. Nykyisin on myönnettävä, että monet narsismin tuntomerkit sopivat häneen pelottavan ja kiusallisen hyvin.

Tämä on kyllä sama asia, jota itsekin pohdin suhteemme alkuhuuman jälkeen. Puolisoni ihmeellistä ja kummallista käytöstä ja käyttäytymistä. Loukkaavaa, tunteetonta, itsekeskeistä ja kieroa käytöstä. Sitä ei ilmeisesti halunnut itsellensä ensin tunnustaa, että jotain on ihan oikeasti pielessä, että vika ei olekkaan minussa vaan tuossa vastapuolessa. Ja sitten yksi kaunispäivä, jonkin riidan jälkeen totesin ystävälleni, että puolisoni taitaa olla narsisti, johon ystäväni totesi, että niin hänkin on sitä ajatellut. Ja nyt olen lukenut ja tutustunut narsismiin enemmän ja alkanut löytämään selityksiä näihin kaikkein kummallisempiin juttuihin, mitä suhteessamme on tapahtunut vuosien varrella, ja kylläkin pitänyt myös itseäni niin sinisilmäisenä ja luottavaisena, että hitto soikoon.

Minä olen lapsuuden perheeni ankaran kasvatuksen tulos, ja olen sanonutkin, että minut piestiin kiltiksi. Minusta tuli sopeutuja ja mukautuja. Koko ikäni olen prosessoinut asioitteni kanssa. Vasta vajaan kymmenen vuoden sisällä olen alkanut ymmärtää, että alistettu ihminen EI TUNNISTA, milloin häntä käytetään hyväksi. Omia rajojaan on mahdotonta puolustaa, jos niitä [siis rajojaan] ei tunne.