KESKUSTELUFOORUMI

Hei!

Kertokaa mitä ihmettä kannattaa tehdä. Narsisti on meillä se, joka käsikirjoittaa, ohjaa, näyttelee ja antaa repliikit huoltajuuskeskusteluissa sossussa. Kaksi sovittelevaa sosiaalityöntekijää eivät pärjää hänelle, eivät tue, auta, ohjaa, kykene hallitsemaan tilannetta. He eivät näe kumpi valehtelee, eivät anna minulle riittävästi puheenvuoroja. Jos yritän puolustautua, leimaudun heti negatiiviseksi ja asennevammaiseksi ! Se tuntuu niin epäreilulta. Kuinka monta kertaa kannattaa käydä tilaisuudessa, jossa minä joustan ja annan kokeilla taas kuukauden uudella tapaamissysteemillä, mutta toinen ei jousta missään? Minulle ei ole annettu lapsia kirjoille, en saa elatusmaksuja,enkä asumistukia lapsista ennenkuin suostun narskun vaatimaan tapaamissopimukseen. En voi suostua siihen. Kuinka sossun tädit voivat sallia tällaisen kiristyksen ja päsmäröinnin? Jos puhallan pilliin ja kieltäydyn tällaisesta palvelusta, tuleeko lausuntoon merkintä, että minä olenkin se yhteistyökyvytön? Yritin päästä juttelemaan yksin asioista tätien kanssa, he sanoivat, että se ei olisi eduksi sovinnollisen yhteiskeskustelun kannalta. Meidän pitäisi oppia puhumaan sovussa, narskun kanssa !!! Mitä utopiaa ! Vinkkejä ! Kiitos.

Itselläni on kokemusta, että lastenvalvojan luona oli tavoitteena, että me vanhemmat sovimme keskenään asiat ja lastenvalvoja vain pyrki tuomaan keskusteluumme näkemyksiä, miltä lapsesta mahtaa tuntua. Me emme milloinkaan päässeet tilanteeseen, että molemmat olisivat olleet tyytyväisiä ja minä olin se joka jousti, jotta saisimme sopimuksen. Käräjilläkin on tavoitteena, ettei mentäisi käräjäsaliin, vaan, että neuvotteluhuoneessa saataisiin sopimus aikaiseksi. Käräjien väliaikaispäätöksessä tehtiin päätös lasten asumisesta. Tapaamisista ja elatuksesta kysyivät meidän toiveet ja sen mukaan tehtiin päätös niistä. Jälkikäteen olen miettinyt, että miksi olen joustanut ja olenko tehnyt oikein, että olen antanut laajat tapaamisoikeudet? Välillä tuntuu, että sosiaalipuolen työntekijät tukevat joustavaa osapuolta joustamaan ja joustamaan, jotta saatasiin sopimus ja toki sitä kautta perheeseen lapsille hyvät olosuhteet. Sillä pahinta lapsille on kuitenkin se että vanhemmat eivät pysty sopimaan. Mutta toisaalta koska olen joustanut, niin se on myös osoitus käräjille, että hyväksyisin nykyisen, vaikka en näe laajoja tapaamisia lasten etuutena, sillä he joutuvat olemaan paljon minusta erossa ja kokevat sen rankaksi. Myösin lasten isän luona on paljon henkistä väkivaltaa, johon lapset reagoivat. Käräjien väliaikaispäätös antaa kuitenkin tietynlaisen rauhan taisteluun. Nykyinen tilanne tulee hyväksyä, sillä siihen ei voi hakea muutosta. Nyt on aikaa normaaliin elämään ja aikaa sopeutua tilanteeseen. Ja kun virallisen käräjäoikeuden aika tulee näkee onko lapset tottuneet nykyiseen. Onko tarvetta muutokseen. Itse saan voimia kun ajattelen, että kun lapset ovat isän luona, tulee esiin tilanteita, joista näkee, ettei isä kykene sopimaan kanssani lapsiin liittyvistä asioista ja sitäkautta saan ns todisteita, ettei lasten asumista ja huoltoa voi todellakaan siirtää isälle. Kurjinta on, että lapset joutuvat moiseen mukaan, mutta olen ajatellut,että eivät he tätä ymmärrä sillälailla kuin aikuinen ja jos käräjien avulla saadaan tilanne rauhoittumaan he unohtavat kokemansa. Isätapaamiset ovat luoneet minulle mahdollisuuden käsitellä tapahtunutta ja olen saanut voimia elää ja vahvistua kaiken kokeman jälkeen.

Kiitos hyvistä vastauksista. On lohdullista, ettei tarvitse olla yksin ajatuksiensa kanssa. Lasten vointia minäkin tässä koko ajan ajattelen ja kuulostelen. Sitä oikeutta huolettomaan ja stressittömään lapsuuteen (vanhemmuuteen myös). Olisi äärimmäisen tärkeää saada kaikille samassa tilanteessa oleville neuvoja, apua ja tukea. Vie valtavasti energiaa valmistautua, olla pelkäämättä, olla voimakas ja yrittää pinnistää vielä vähän aikaa. Edelleen sitä samaa varpaillaan oloa ja epämääräistä uhkaavuutta aistien. Välillä ahdistaa kovasti ja tuntuu, että lyö päätänsä seinään, vaikka mitä tekisi. Aivan sama joustaako vai yrittääkö perustella kantaansa tosiasioilla vai pitääkö kiinni joistakin rajoista, mikään ei vain toimi ja tuota tulosta. Yleensä toisen hyökkäys kääntää tilanteen päälaelleen, ennenkuin edes saa puheenvuoroa. On pehmeä tai kova, aina se kylmä, joustamaton ja vuorovaikutuskyvytön jyrää päälle. Voimia kaikille. Yritetään jaksaa !

Mä lähdin alusta asti sille linjalle, että EN keskustele kyseisen ihmisen kanssa mistään. Keskustelen viranomaisten välityksellä! Sanoin jo Turvakodissa ollessani, että jos meidän olinpaikkamme on isälle ilmoitettava ja häntä pelkään, niin sitten tehdään niin, että lapsi jää minä menen muualle. Lapsi oli tällöin 4 kk. Ymmärsivät eivätkä kertoneet isälle.

Se ihminen EI enää määrää mun elämää edes lapsen kautta!

Onneni oli Turvakielto, toiseen kaupunkiin muuttaminen ja isän meno vankilaan. Sekä tietenkin se, että lapsi oli ihan vauva. Mulla on sen verran itsetuntoa, päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta, että työllistyin heti ja olin säästänyt vuosia odottaen sopivaa tilaisuutta lähteä. Ollut hiljaa ja odottanut. Mikäli isän kanssa tulee ongelmia jatkossa niin olen myös päättänyt tiettyjä asioita. Toivon siihen menevän vielä muutaman vuoden. Lapsi oppii tunne ym. asiat 6 ikävuoteen mennessä. Rakastan häntä, silitän, halaan, suukotan ohjaten oikeaan ja tunnistamaan väärää. Mikäli isä jossain vaiheessa yrittää jotain yhteishuoltajuutta ja vetää käräjille (toistuvasti/kiusaa) niin jos lapsi on riittävän vanha nostan kädet pystyyn ja sanon: "ole hyvä"! Jos käräjillä todetaan, että isän luona on parempi (???)..... olen myös valmis luovuttamaan!!! Hoitakoon sitten uusi vaimonsa lapsen. Lapseton ihminen..... Kuulostaa varmaan kauhealta, mutta kun nää vuodet tässä ny menis..... lapsi vahvistuis ja kehittyis normaaliksi. Jos tällainen tilanne tulis eteen, niin joutuisin myös luopumaan kaikesta lapseen liittyvästä, tapaamisista ym. En voisi katsoa lapsen kasvamista tapaajana. Kait mä sitten vaan häviäisin sen elämästä ja luottaisin Murphyn lakiin.

Tuollainen Narsku on kuin syöpä - tuhoaa kaiken kauniin ja ihanan. Minä pienen nelikuisen vauvan kanssa valvoin yötämyöden, kun herra tulee kotiin tönimään...... Mulle riitti mutta omin avuin en usko selviäväni kuitenkaan. Varsinkin kun tämä herra viime valvotussa tapaamisessa sanoi rakastavansa edelleen minua, vain minua! Naimisissa oleva ihminen. HYI YÖK

On näitä ihan kauhea lukea. Miten yleistä ja laajaa tämä tahiminen onkaan! Miten (useimmiten äidin) elämästä tulee oikea eloonjäämistaistelu ! Poimin MIP tuon lauseen vastauksestasi: " Itse saan voimia kun ajattelen, että kun lapset ovat isän luona, tulee esiin tilanteita, joista näkee, ettei isä kykene sopimaan kanssani lapsiin liittyvistä asioista ja sitäkautta saan ns. todisteita, ettei lasten asumista ja huoltoa voi todellakaan siirtää isälle." Onko Sinulla jo pitkä lista näistä tilanteista ? Suurin ongelma lienee, että sosiaalipuolen ihmisten on vaikea a) tunnistaa henkistä väkivaltaa, narsismia b) uskoa, että joku ihminen voi haluta toiselle ihmiselle pahaa c) tunnustaa itselleen, että ei ole kyennyt vastustamaan tai ymmärtämään, että toinen näyttelee ja manipuloi, koska silloin joutuisi toteamaan, että on itse ollut ammattitaidoton ja joutunut huijatuksi työntekijänä, d) erottamaan kauniita puheita/ kaunista käytöstä niistä todellisista teoista ja valinnoista, jotka paljastavat totuuden - pahan aikomuksen, koston, juonittelun, kiristyksen ja syyllistämisen. Aina pitäisi katsoa tekoja ja olla kuuntelematta niitä sanoja. e) henkisen väkivallan alla asuneet ovat jo joutuneet vääristyneen kuvion piinaamiksi, vain sen sisällä olevat tajuavat, että joskus pitää olla reagoimatta, jotta joku perheenjäsenistä ei joutuisi ongelmiin. Sivulta päin katsottuna on vaikea ymmärtää mitä pelko on ja miten sen näyttäytyy perheen käytöksessä. Perheenjäsenillä voi olla kaikilla opittu hymynaamio ja tietynlainen käytös, joka vaikuttaa normaalilta, mutta jonka taustalla onkin pakko ja pelko - sisäinen koodi, kuinka täytyy käyttäytyä, ettei kukaan joudu vaikeuksiin myöhemmin. Olen juuri joutunut tilanteeseen, että jos puhun, vaikutan mustamaalaavalta ,ja jos lapset puhuvat läsnäollessani, heidän avautumisensa ei johdu siitä, että minun luonani heidän ei tarvitse pelätä, vaan siitä, että he ovat omaksuneet ajatukseni omikseen ja sanovat sitä, mitä toivon. Teki niin tai näin, aina väärinpäin tulkitaan. Jos en tue ja kuuntele lapsia, olen huono äiti. Valitsen äitiyden. Täytyy uskoa pitkässä juoksussa, että joku tajuaa sen. Ainakin omat lapset.

Muistakaa aina se, että narskut ei todellakaan ole mitään yli-ihmisiä. Ne saa vain itsensä vaikuttamaan sellaisilta. Kuvitelkaa narskun tilalle aina kaksivuotias lapsi kiukuttelemaan. Se on auttanut ainakin mua. Mä olen narskua kohtaan ottanut sellaisen "Mitä sinä luulit minulle voivasi?"- asenteen ja kyllä on ollut nöyrää asennoitumista siellä päässä. Tai sitten se vain esittää, en tiedä. Eipä ole enää ongelmia juurikaan ollut, ja toivottavasti ei tulekaan.

Sosiaalitoimistojen ihmisiin pätee sama laki kuin suureen osaan muitakin ihmisiä: kun itsepintaisesti kieltäytyy näkemästä pahaa ympärillään, se ikäänkuin poistuu ja sitä ei tarvitse ajatella. Pääsee PALJON HELPOMMALLA. Vaikka niin tehdessään saattaa pilata muutaman ihmisen elämän, mutta pääasia on kuitenkin se, ettei itse tarvitse mennä oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Ja todellakin rohkeutta puuttua pahuuteen tarvitaan ja sitä ei löydy monestakaan. Moni sosiaalialan ammattilainen ei vaan ilmeisesti ymmärrä sitä, että jos HE olisivat aikoinaan kiistaa käsitellessään tehneet oikein ja rohkeasti, niin jälkisoppaa ei syntyisi. Minusta heidän toiminta on henkistä laiskuutta ja pelkuruutta. Ei ihminen saa antaa itsensä mennä sieltä mistä aita on matalin. Varsinkaan kun on muiden elämästä kyse. Oman elämänsä saa pilata jos laiskottaa ja pelottaa.

Moi. Minulla on aika tarkalleen samat ongelmat (lapsi Nn kanssa ja kaikki ne ikävät seuraukset mitkä on mainnittu täällä). Kiitos kirjoituksista.
Käräjäoikeudessa olisi pian tarkoitus pystyä selostamaan näitä mutta miten, taikka ei sitten pitäisi yrittää selostaa mitään. Uskon myöskin mainittuun ihmisten "laiskuuteen". Se että lapsi joutuu maksamaan jätetään pois. Etsitään väkisin syytettävää (eli minua omassa tapauksessani). Toinen vanhempi nauttii täysin riemauksin tilanteesta, ei välitä ettälapsi kärsii. Viranomaiset ovat täysin myytyjä Nlle..
Olen menettännyt paljon voimia, vanhentunnut puolessa vuodessa naamastani, jatkuva hädän tunne lapsesta (kun hän mainitsee että N-vanhempi on tehnyt sitå ja sitä..) Selitykset on jätetty pois kun sos naiset uskovat ainoastaan N- vanhempaan. Lasta ei edes oteta kuulusteluun.
Toivon (rukoilenkin) että lapsi jaksaa yksin siellä. Kun se N juokin. Kieltää puhelimen käyttöä, heittää kirjeet ja pienet postitse lähetetyt lahjat pois (lapsi ei tunnista kuvista lähetettyä- kun kysyn "saitko tuon ja tuon"). Isä on onnistunnut saamaan huoltajuuden ja antaa yhteistä aikaa 8 tuntia kuukaudessa valvottuna! En ole tehnyt rikosta, en juo enkä mitään. Luultavsati kääräjä poistaa nämä tiukat olot - toivon että asianajaja osaa järjestää.
On kun lapsen näkökulma on jätetty pois viranomaisilta.

Yritän uskoa että lapsi itse hakeutuu pois Nn luota kun tarpeeksi vanha , luokseni, että saa turvan. Avoimesti itki ja pyysi päästä pois puolen vuoden aikana- ei sitä huomioitu. Meillä oli hyvät olot ennen kun N pääsi tilanteen "herraksi" (minulla ei silloin ollut asianajajaa). Olen oppinnut omalta vanhemmaltani etten saa puolustautua enkä saa "antaa itselleni mitään"...kai tässä seuraus

Lapsen mielipide on otettava oikeudessa huomioon. Lukekaa lapsi ja perheoikeudesta väitelleen Henna pajulammin kirja:Lapsi oikeus ja osallisuus sekä YK:n lapsen oikeuksien sopimus, erityisesti artikla 12. Se on voimassa olevaa juridiikkaa.

Jotenkin on haastetta sosiaalipuolella siinä, että aina on vanhempien tarinat ihan ristiriitaisia kun toinen on narsistisesti käyttäytyvä persoona. Mikä on sosiaalipuolella vikana tässä maassamme, kun vanhempi kertoo ja kukaan ei näitä asioita "ota todesta". Ei hyvä näin. Moni tarvitsee todella apua.