Sivu 1/1

Sekaisin?Kumpi?

Lähetetty: 29 Touko 2019, 22:29
Kirjoittaja Mira44
Olen saanut itseni uudestaan ansaan, vaikka en ikinä olisi sitä uskonut tai kuvitellut. Pääsin jo eroon, uuteen elämään ja luulin että se oli siinä, mutta jälleen olen tässä, ahdistunut ja sekaisin. Siksi että hän uhkasi itsemurhalla, lupasi muuttua, lopetti juomisen, puhui kauniita. Mietin, olenko sittenkin arvioinut puolisoni väärin, ja onko se sittenkin niin että minä olen vaikea, haluan vääriä asioita ja olen vääränlainen. Ehkä puoliso ei ole narsisti, mutta en tiedä enää. Hän lopetti juomisen ja sen myötä väkivallalla uhkailun, mutta henkinen väkivalta jatkuu. Pariterapian hän keskeytti kahden kerran jälkeen koska se oli lässytystä. Parisuhteesta ei saa puhua, koska se vituttaa häntä, ja jokainen kysymys on vittuilua tms, ja minun pitää lopettaa puhuminen. Kaikki yritykset, jos esim otan puheeksi hänen huonon käytöksensä muita ihmisiää tai jopa omia lapsiaan kohtaan päätyvät huutoon, siihen että teen hänet sairaaksi, olen vaikea ja haukun häntä, ja sitten alkaa muutaman päivän mykkäkoulu- jolloin hän ei konkreettisesti edes tervehdi, ketään perheessä. Hän ei keskustele edes viesteillä, vaan jättää ne huomioimatta. Saan aina kuulla miten hän maksaa kaiken, on talonmies, en pärjäisi ilman häntä..ja jos olen eri mieltä, niin sitten olen huora ja voin mennä muiden miesten luokse. Ja sitten taas mykkäkoulua, itsesääliä, itsemurha-ajatuksilla muistutusta, ja lopulta lepyttelyä, silittelyä, halaus ja kaikki jatkuu. Omia menoja ei tietenkään minulla saa olla koska hänkään ei tee mitään, koska on hyvin epäsosiaalinen. Jos jotain sovin ystävien kanssa, niin tapahtumaa ennen ja jälkeen on jopa viikon murjotus ja mykkäkoulu, tai siitä muistuttaminen miten olen vääränlainen kun käyn jossain, kun hänkään ei käy. Pahimmillaan ja aina kaikki kiva muuttuu paskaksi, koska en voi nauttia mistään. Miten ihmeessä pääsen irti, ja miksi en, vaikka aina niin lupaan itselleni " seuraavasta kerrasta sitten..."

Re: Sekaisin?Kumpi?

Lähetetty: 30 Touko 2019, 16:56
Kirjoittaja krassi
Minunkin exäni uhkasi kerran itsemurhalla. Menin lääkäriin ja lääkäri lupasi ja soitti exälleni. Ei kertonut ex minulle, mistä he keskustelivat. Sen jälkeen en kuullut itsemurhauhkauksia.

Toivon, että uskot ja ymmärrät, että narsisti ei muutu. Lupaukset ovat sanahelinää. Yritä vaan uudelleen erota. Jollakin kerralla onnistut ja pääset hänestä kokonaan irti.