KESKUSTELUFOORUMI

Jouduin eräässä voisiko sanoa henkisessä yhteisössä narsistin uhriksi. Puolitoista vuotta ehti kulua, ja tajusin jättää tuon minulle muuten tärkeän ja rakkaan yhteisön. Nyt on kulunut vuosi, ja asiat ovat nousseet käsittelyyn. Löydän itsestäni sellaista aggressiivista, brutaalin väkivaltaista vihaa, joka on kahden päivän aikana säikyttänyt itseni. Huom! En ole siis menossa toteuttamaan mitään. TIedän, että en menisi tekemään mitään tällaista, ja että tämä on psyykeeni tapa käsitellä vihaa. Tänään asiat purkautuivat ulos kahtena tekstinä. Tuli sellainen olo nyt illan mittaan, että en halua olla enää yksin näiden ajatusteni kanssa, joten ajattelin että voin tulla laittamaan ne tänne. Tulla kuulluksi tällä tavalla. Olen hakenut jo ammattipuolelta apua asian käsittelyyn, mutta ehkä tämä foorumi voisi toimia hyvänä kanavana tunteille ja ajatuksille ennen virallisen hoidon alkamista.

Teksti 1: Narsistin tappaminen
Uhri astuu taloon sisään veitsi kädessään.
Puolisot: No moi! Kiva nähdä!
Näkevät veitsen. Uhri tuijottaa ilmeettömästi.
Puolisot: Mikä sulla on?
Uhri tuijottaa. Hiljaisuus.
Uhri: Menkää olohuoneeseen. Istu. Sinä tuohon.
Uhri vaimolle: Hiljaa.
Uhri tuijottaa vihollistaan. Pienen pieni hymy nousee huulille, ei silmille, vain huulille. Hengitys on tasaista, mutta hieman normaalia raskaampaa. Hän tuijottaa vihollistaan suoraan silmiin. Narsisti yrittää nousta.
Narsisti: Tämä on naurettavaa, lopeta.
Uhri tyynesti: hiljaa. Istu paikallasi. Sinä luulet, että minä en aio käyttää tätä. Että en pystyisi. Asemat ovat vaihtuneet. Minä aion tappaa sinut. Tänään.
Vaimo: Äläs nyt…
Uhri: Hiljaa. Avaa suusi vielä kerran, niin isken. Ymmärrätkö?
Vaimo painautuu nojatuoliin.
Uhri: Mutta hitaasti. En minä tapa sinua yhdellä iskulla. Vaan hitaasti. Aion satuttaa sinua.
Uhri kävelee hitaasti vihollisen nojatuoli kohti. Narsisti yrittää taas ylimielisesti nousta, ajatelleen että hän on kaikesta huolimatta tilanteen herra. Uhri iskee puuko narsistin kylkeen.
Uhri: Luulitko ihan oikeasti, että minä en käyttäisi tätä? Istu alas.
Uhri vetää puukon kyljestä. Narsisti vaipuu verta vuotavana nojatuolille. Vaimo nousee ja ottaa askeleen narsistia kohti. Uhri iskee veitsen reiteen: Istu alas! Liikahdat tai sanot mitään, niin isken. Ymmärrätkö?
Vaimo istuu takaisin ja pidättää itkuaan.
Uhri ja narsisti tuijottavat toisiaan. Molemminpuolinen halveksinta täyttää huoneen.
Uhri: Aivan kuten sinäkin olet vuosien aikana satuttanut minua. Yksi isku kerrallaan, ja jättänyt vuotamaan kuiviin. Yksi isku kerrallaan minäkin sinut nyt tapan. Mahdollisimman paljon kipua aiheuttaen. Aivan kuten sinäkin olet tehnyt minulle. Minulla ei ole mihinkään kiire. Aion katsella tätä, ja teen tämän pahuuttani ja tarkoituksella, aivan kuten sinäkin olet minulle tehnyt. Nyt sinulla on aikaa miettiä sitä. Voit miettiä, tai olla miettimättä. Voit sovittaa asian jumalasi kanssa tai olla sovittamatta. Voit miettiä niitä kaikkia ihmisiä, joita olet elämäsi aikana tuhonnut. Ja voit olla varma, että sinun kipusi ei ole mitään verrattuna heidän kipuunsa.
Uhri istuu alas: Tulet kuolemaan verenhukkaan. Jos yksi haava lakkaa vuotamasta, avaan uuden.
Hiljaisuus. Uhri hymyilee edelleen, mutta hymy ei yllä silmiin asti. Narsistin vuotavan veren mukana vuotaa pois myös uhrin sisälle kertynyt mätä. Mutta jotain sisältä on tapettu niin pahoin, että vaikka tämä raaka murha sovittaakin asian, neutraloi kivun, ilo uhrin elämästä on syöpynyt sen hapon mukana, jonka narsisti on ajan mittaan heitellyt uhrin päälle. Hän aikoo soittaa narsistin kuoltua itse poliisin ja vastata teostaan. Vaimolle hän aikoo antaa veitsen. Vaimo voi ratkaista oman kohtalonsa. Häntä kohtaan uhri ei tunne vihaa, mutta ei myöskään mitään muuta tunnetta. On aivan samantekevää, mitä verenvuodon loputtua tapahtuu. Sen jälkeen ei ole kipua. On vain loputon tyhjyys.


Teksti 2: Sielunmaisema

Karrelle palaneet puut. Sotatanner. Kävelen haavoittuneena keskellä tuhoa. Hiiltyneitä puita joista nousee vielä savua. Ei minun ollut tarkoitus tulla tänne alunperinkään, mutta Vihollinen tiesi, kuinka houkutella minut tänne. Vihollinen on sellainen, että se aistii uhrinsa heikoimmat kohdat, käyttää niitä hyväkseen houkutellakseen uhrinsa aukealle. Hän ei suinkaan pudota pommia, vaan syövyttävää happoa. Et huomaa tuhon laajuutta tarpeeksi ajoissa, jotta osaisit paeta. Kaikki näyttää niin pieneltä. Koetat ampua takaisin. Säälittävät ammuksesi eivät aiheuta Vihollisen puolustukseen pienintäkään naarmua. Koetat suojautua. Liian myöhäistä. Mikään ei enää auta. Happo on jo tarttunut ihoosi. Löydät vettä ja koetat pestä sitä pois. Se vain pahentaa tilannetta. Ryömit pakokauhun vallassa suojaan ja jäät makaamaan sinne. Taivas on punainen, aina vain punainen. Se ei muutu. Tähyän kyyneleet silmissä taivaanrantaa löytääksesi sinisen kaistaleen. Ei. Vihollista ei näy, mutta taivas on muuttunut pysyvästi punaiseksi. Kaikki ympärilläni, maa, puut, rakennukset, vaatteeni, suojani, ihoni syöpyy hiljaa, hyvin hiljaa. Kaikki vääristyy rumaksi, irvistäväksi. harmaaksi painajaiseksi. Jos en liiku, happo ei syövytä niin nopeasti. Kipuun tottuu hiljalleen. Jos yritän suojasta ulos, Vihollinen näkee sen välittömästi ja heittää lisää happoa päälleni. On vain parasta pysyä turvassa ja odottaa loppua.

Saa muuten siis kommentoida.

Aloin myös juuri miettiä, että onkohan tämänkaltaiset ajatukset miten yleisiä? Tunnistaako joku muu tällaista? Olenkohan kuinka pahasti vaurioitunut...? Ja niin edelleen.

Ei hirveen hyvältä kuulostanut - saattaisi olla vielä enemmän Rikki tollasen jälkeen - mutta kuten totesit ovat vaan vihan tuntemuksiasi mitä tullut päähäsi ja vihan tunteet varmaan yksi tapa käsitellä asioita kun on tullut väärin kohdelluksi ..

Rohkeaa, että uskalsit avata nämä tänne. Minulla on ollut myös melkoisen brutaaleja kostoajatuksia narsistia kohtaan, niihin sisältyy myös kiduttaminen hitaasti ja muutakin sairasta. Mutta kuten totesit, se on tapa käsitellä vihaa, eikä johda oikeisiin tekoihin. Ite oon kokenut nuo ajatukset hyvinkin raskaina, uskon kuitenkin että niiden on parempi antaa tulla ja mennä omia aikojaan, jossain vaiheessa se hirviön naama ei enää hyökkäile mielen sopukoista ja rauha laskeutuu.

RickV: tosiaan, vielä kerran, nää on siis vain "taiteelinen ulostulomuoto" sisäisille tuntemuksille. Ei ole aikomusta toteuttaa, ei missään tapauksessa. Kivalta ei kuulosta itseltänikään, ja siksipä soittelelinkin heti seuraavana päivänä akuuttiin hoitoon ja kaikki lähti enemmän vauhdilla eteenpäin siellä päin.

Piilossa: et tiedä, kuinka tärkeää on juuri nyt kuulla, että on edes joku muu, joka on kokenut samanlaista! KIITOS!!!!!! Koska vaikka tiesi että tää on psyykeen keino käsitellä tapahtumaa, niin kyllähän tuo rajuus oli aika pysäyttävää. Että minun on vissiin oikeasti aika ottaa saamani trauma todesta.

Et ole ainoa. Mä haaveilen tässä juuri että kuristaisin narskua niin kauan kunnes sieltä tulisi edes JOTAIN aidonoloista katumista. Samalla tekisin selväksi narskulle tämän: SINÄ ET MÄÄRÄÄ MINUN AJATUKSIANI, SINÄ ET OLE MINKÄÄN HERRA, OLET SURKEA, SÄÄLITTÄVÄ PASKA JOKA EI OLISI KOSKAAN ANSAINNUT EDES SYNTYÄ. Maailma olisi paljon parempi paikka ilman sinua, painu helvettiin ja mätäne siellä. Se on sinulle pienin mahdollinen rangaistus ja mieti siellä, miten monen ihmisen kohdalla olet aiheuttanut kärsimystä ja tuskaa. Et aikonut koskaan lopettaa, nyt aiot. Minä kuristan sinut, nyt sinä kuolet. Ja minä olen onnellinen.

Ei ole mikään ihme, että väkivaltaisia ajatuksia syntyy narsistien uhreille.

Kun joutuu sivullisena kärsimään silmittömistä kostotoimista, alkaa tilanne rassata kenen tahansa oikeustajua. Kun oikeutta joutuu odottamaan vuosia, tulee mieleen että saako narsku koskaan rangaistusta tekosistaan ja kuinka suuri vahinko on toteutunut joka tapauksessa silloin kun oikeus saa vihdoin päätöksen aikaan?

Olen miettinyt kostoa, tunnustan. En fyysistä väkivaltaa, mutta jonkinlaista haitan tuottamista kyllä. En usko oikeuden toteutumiseen, sillä vaikka narsku häviää kanteensa ja valituksensa ja joutuu maksamaan asianajokulut hän ei joudu korvaamaan haittaa, jonka on tuottanut sivullisille väärinkäyttämällä oikeutta. Vanhingonkorvauslaki ei auta jos toinen vain "käyttää oikeuksiaan". En usko kärsimyksen ja odotuksen autuuteen. Nopea, tehokas mutta laillinen tapa antaa takaisin olisi paras.

Uskon että narsistin saa kuriin vain pakottamalla ja pelästyttämällä. Sivuuttaminen ja pakeneminen ovat hyviä keinoja selvitä itse. Kaikki eivät kuitenkaan ole siinä asemassa että voisivat käyttää niitä.

Minullakin oli ja on yhä edelleen hetkittäin väkivaltaisia ajatuksia kohdistuen kiusaajaani. Ja usein ajattelen vailla pienintäkään syyllisyyden tunnetta, että maailma olisi parempi paikka ilman häntä, ilman lastemme isää. Lapsemme toki kaipaisivat häntä, mutta uskoisin heidän saavan normaalina mielenterveyden ilman häntä.

Ja tuo kuriin saattaminen, olen täsmälleen samaa mieltä, että ainoat keinot ovat juuri nuo mainitsemasi.

Onhan toki ihan luonnollista kuvitella nistivänsä sen ihmisen, joka jopa tieten tahtoen ja nautinnollisesti on varastanut sielusi ja koko elämäsi.
Ehkä tuo käytännön toteutus osio kannattaa jättää, kun siitä joutuu ainoastaan itse kärsimään lisää, ja sen lisäksi saisi N vielä yhden bosussulan hattuunsa.

Siis asiaa voisi pähkäillä hieman toiseltakin puolelta.. eli MIKÄ on pahinta mahdollista N:lle tapahtuvaa? Mitä hän haluaa?
Hän haluaa olla itse HÄN, kaiken maailman valtija ja itse kaikkien kuninkaiden valtija.

=> Ei mitään huomiota koko tyypin olemassaololle.

Mä muutuin 10 vuotta kestäneen suhteen aikana väkivaltaiseksi. Säikähdin tätä muutosta niin että hakeuduin terapiahoitoon jota kautta vasta pikkuhiljaa tajusin kokonaiskuvan tilanteesta.

Väkivaltaiseksi ja ennalta-arvaamattomaksi muuttumiseni oli kuin lottovoitto Hänelle. Lapsemme pelkäsivät minua ja hakivat turvaa Häneltä. Mikä mahtava ase mua vastaan. Hän kun oli väkivaltainen vain piilossa.

Mutta mieli on niin oikukas. Onneksi olet hakenut apua ja ilmeisesti sitä jo saat. Muuten ne ajatukset voivat muuttua todeksi, halusit tai et. Ja nimenomaan et halua, sillä se olisi vain bensiiniä liekkeihin. Paras tapa selviytyä on jo moneen kertaan mainittu välinpitämättömyys.