Irti
Lähetetty: 02 Loka 2019, 19:57
Muutin hiljattain pois narskuvanhempieni vaikutuspiirin alta. Vielä tarpeeksi lähellä valitettavasti että pääsevät häiriköimään jos tahtovat mutta enää eivät voi käyttää perhesuhteita tekosyynä mm. asuntoon tunkeutumiselle ilman lupaa eivätkä enää voi väsyttää soittelemalla "tuutko syömään"/"lähdetkö lenkille" jos vastauksena on jo aiemmin päivällä annettu selkeä ja suora "ei". Inhottaa sillä tavallaan tuntuu että jouduin lähtemään pakoon ja olin voimaton... sama kuin aiemmin nuoruudessa. Milloinkohan sitä tulee opittua pitämään puoleni siten ettei narsisti aina voita ja valloita kaikessa? Ainakin nyt on mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä, jos huonoa itsetuntoa ja ikäviä muistoja ei lasketa.
Huomasin jo ensimmäisen viikon aikana että vaikka energiatasoni onkin vielä vähäinen, mielialani on ollut paljon tasaisempi kuin aiemmin. Joskus mainitsin että heidän lähellään fyysisesti oleminen tai puhuminen on kuluttavaa ja saa mielialani uppoamaan kuin kylmään mutaiseen järveen. Muutun emotionaaliseksi ja otan helpommin negatiiviset kommentit itseeni. Reagoin enemmän kuin vastaan. Monesti vanhempieni kanssa on helpompaa vaan heittää hanskat tiskiin ja taipua heidän tahtoonsa kuin väitellä mistään koska rajojen vetäminen on "ylireagointia" ja järkipuhetta ei kuunnella. Sama keskustelu voidaan käydä viisi kertaa parissa päivässä koska edellinen kerta taktisesti "unohdetaan". Mutta kritisoitavia asioita ei unohdeta vuosienkaan päästä.
Näin vaikutuspiirin ulkopuolella en kävele jatkuvasti munankuorilla. Voin luottaa siihen että "ei" on ei, "kyllä" on kyllä, miettimisaikaa saa kysyä, mua ymmärretään ja asioilla ei aina ole niin kiire - kyllä kaikki järjestyy kunhan aktiivisesti yritetään. Voin pitää yllä normaaleja ihmissuhteita ilman että tarttee pelätä että joku koettaa manipuloida näitä ihmissuhteita selän takana tai kylvää epämääräistä pelkoa milloin mistäkin. Jos suunnittelen tekeväni jotain, saan ilmaista sen ilman että joku koettaa ampua hyvän fiiliksen alas omalla asennoitumisellaan.
Vielähän sitä eletään sen pelon kanssa että sama toistuu joskus, mutta ainakin mulla on vapaus ja vastuu omasta elämästäni hyvässä ja pahassa. Vihdoinkin saan alkaa elämään ittelleni eikä tartte jatkaa jonkun toisen egoa millään muotoa.
Huomasin jo ensimmäisen viikon aikana että vaikka energiatasoni onkin vielä vähäinen, mielialani on ollut paljon tasaisempi kuin aiemmin. Joskus mainitsin että heidän lähellään fyysisesti oleminen tai puhuminen on kuluttavaa ja saa mielialani uppoamaan kuin kylmään mutaiseen järveen. Muutun emotionaaliseksi ja otan helpommin negatiiviset kommentit itseeni. Reagoin enemmän kuin vastaan. Monesti vanhempieni kanssa on helpompaa vaan heittää hanskat tiskiin ja taipua heidän tahtoonsa kuin väitellä mistään koska rajojen vetäminen on "ylireagointia" ja järkipuhetta ei kuunnella. Sama keskustelu voidaan käydä viisi kertaa parissa päivässä koska edellinen kerta taktisesti "unohdetaan". Mutta kritisoitavia asioita ei unohdeta vuosienkaan päästä.
Näin vaikutuspiirin ulkopuolella en kävele jatkuvasti munankuorilla. Voin luottaa siihen että "ei" on ei, "kyllä" on kyllä, miettimisaikaa saa kysyä, mua ymmärretään ja asioilla ei aina ole niin kiire - kyllä kaikki järjestyy kunhan aktiivisesti yritetään. Voin pitää yllä normaaleja ihmissuhteita ilman että tarttee pelätä että joku koettaa manipuloida näitä ihmissuhteita selän takana tai kylvää epämääräistä pelkoa milloin mistäkin. Jos suunnittelen tekeväni jotain, saan ilmaista sen ilman että joku koettaa ampua hyvän fiiliksen alas omalla asennoitumisellaan.
Vielähän sitä eletään sen pelon kanssa että sama toistuu joskus, mutta ainakin mulla on vapaus ja vastuu omasta elämästäni hyvässä ja pahassa. Vihdoinkin saan alkaa elämään ittelleni eikä tartte jatkaa jonkun toisen egoa millään muotoa.