KESKUSTELUFOORUMI

En tiedä enään mikä auttaa, ehkä joku täällä osaisi neuvoa mitä teen tai mitä jätän tekemättä..

Siis lyhyesti taustoja; tapasin mieheni reilu 14v sitten, menin ihastumaan tai oikeastaan päättömästi rakastumaan häneen. Oltiin seurusteltu reilu kuukausi niin hän sitten kihlasi minut, muutimme yhteen ja suunnittelimme yhteistä tulevaisuutta. Alle vuosi tapaamisen jälkeen huomasin odottavani esikoistamme, ja olin tietenkin aivan superonnellinen ja rakastunut. Siitäkin huolimatta että olin jo kerran saanut kirjaimellisesti turpaan rakastin miestäni enemmän kun mitään muuta, hänhän tekee minusta äidin, kyllä se nyt sen selkäsaunan arvoista oli.. No niitä selkäsaunuója tuli sitten tasaisen epätasaiseti, milloin milläkin verukkeella, ei ollut merkitystä että odotin, tai että meillä oli vauva/taapero, myöhemmin molemmat. Henkinen väkivalta oli vielä kovempaa kun selkäsaunat, olin huora vaikkakin niin että en käynnyt missään, mutta eihän minun tarvinnutkaan koska mieheni kävi baareissa ja kavereilla ryyppäämässä ja sillon oli asunto täynnä miehiä.. Eihän lapset mikään este ollut, hehän nukkuvat yöt.

Meni vuosia tätä rataa, milloin hyvällä ja milloin pahalla mutta aina vika minun, se fakta ei muuttunut miksikään. Mieheni ei myöskään ole ollut töissä, joten elättäminen jäi minun vastuulle ja vaikka mies kotona niin lapset päiväkotiin jo kuuden jälkeen aamulla ja neljän jälkeen hain heijät kotiin. Sen jälkeen vielä ruuat ja kaikki muut kotityöt, paitsi sillon kun mies halusi jotain, sillon oli koti puhdas ja ruoka valmiina. Ja se mitä mieheni useimmiten halusi oli kaljaa tai viinaa.. Ja minä menin kauppaan hakemaan sitä, koin sen kuitenkin turvallisemmaksi kun se että mies haki, meillähän oli yhteiset rahat, tai oikeastaan meillä oli hänen rahat ja yhteiset rahat. Ja jos en mennyt niin turpiin tuli, se ei paljon painanut jos lapset oli paikalla.

Kyllästyin ja lähdin hakemaan eroa, mies itki ja pahoitteli ja lupasi ja.. Kaikkea mahdollista. Minä uskoin ja vedin eron pois ja jatkettiin elämää. Sitten rupesin odottamaan kolmatta lastamme, ja taas oli elämä ruusunlehdillä hyppimistä. Kävin siitä huolimatta töissä niin pitkään kun pystyin, mies makasi kotona ja syljeskeli kattoon.

Raskaus tuli päätökseen ja synnytin iltatähtemme. Edelleen kaikki "tylsät" arjen asiat olivat minun vastuulla, isompien koulut, kotityöt, ruuat, kaupat jne. Kauppaan en voinut mennä yksin, aina vauva mukana koska täysimetin häntä, kaksi edellistä oli ns pullovauvoja. Aikaa meni ja rupesin juttelemaan kun nuorin oli vajaa kaksi että aion lopettaa imettämisen johon mies sai ihan järkyttävän raivokohtauksen että ei varmana, itse olen sanonut imettäväni niin pitkään kun lapsi haluaa. Joo niin sanoin mutta kuvittelin sen loppuvan ennen lapsen yksi vuotis päivää. Ja joka kerta kun otin asian puheeksi niin mies otti rinnastani kiinni ja käski nuorimman tissille. Eli vaikeeta lähteä vierottamaan yhtään ketään kun tissiä tarjotaan. Annoin olla, en jaksanut. Sitten kuopus täytti kolme ja ilmoitin että nyt kyllä loppuu, en koe asiaa enään mukvana kun melkein metrin pituinen roikkuu rinnossani kiinni. Ja kylmänviileästi sanoin lapsellemme että nyt on äitin tissit ihan tyhjät, ei tule enään mitään. Mies raivosi ja ihmettelin suuresti miksi. Kyllä minä sen nyt tiedän, se oli keino pitää minut kotona kun ei suostunut nuorin ilman tissiä nukkumaan.

Mies ryyppäsi ja rälläsi, kävi kavereilla "käymässä" ja saapui 24-48 tuntia myöhemmin, aina oli sen tai tämän luonna, hassua vaan että koko 14v aikana en ole juuri näitä nimenomaisia miehiä tavannut, koskaan he eivät ole käyneet meillä. Mutta vikahan oli minussa, olen noita joten he eivät tule. Miten ihmeessä he sen voivat tietää kun eivät ole koskaan minua tavanneet..

Asiat jatkuivat kutakuinkin samaa kaavaa toistaen, hyviä hetkiä, viileitä hetkiä ja pahoja hetkiä. Hyvien hetkien kesto vaan väheni ja pahat hetket tulivat tiuhemmin. Kunnes minulla iski voimapiikki jostain ja ilmoitin että nyt riittää, joko hän muuttaa ulos tai sitten minä kera lasten. Hän muutti, sitten kun oli ensin luvannut ja vannonut, uhannut ja kiristänyt, haukkunut ja hakannut.. Tätä kesti noin kaksi kuukautta. Hän sai asunnon mutta viihtyi oikein hyvin vielä minun luonna, koska hänen kaikki rahat meni vuokraan. Ja minä annoin. Lopulta hän muutti pois mutta avainta ei antanut koska hänen lapset ovat asunnossani ja jos vaikka sattuu jotain jne jne. Lopulta sain avaimen ja nyt myös itselläni lastensuojeluasiakkuus, onneksi, niin hiukan olen saanut rauhaa. Mutta siitä huolimatta pelkään koko ajan, pelkään koska hän tulee ikkunan taakse rähisemään, kahdesti olen poliisitkin joutunut soittamaan, tosin olen myös peruuttanut molemmat kerrat partion tulon koska mies häipyi ennen sitä.

Jatkuvaa haukkumista puhelimessa ja fb:ssä. FB tosin ei ole enään mikään ongelma, hän poisti minut kavereista, koska on ihan varma että minulla on toinen tai ehkä jopa kolmas mies, ja sillon kun ei haukuta niin ihmetellään kovasti miksen halua enään olla hänen kanssa, hän kun ei ole tehnyt mitään pahaa koskaan, ja jos on niin se on siksi että minä olen tällainen kun olen.

Pohjanoteeraus oli häneltä soitto hätäkeskukseen, ilmoitti huolensa lapsista, joku minun naapureista oli kuulemma soittanut hänelle ja ilmoittanut että lapset huutavat keskellä yötä. Minulle soitti lastensuojelun hätäpäivystäjä ja ihmetteli kovasti mieheni tekoa, hän kuitenkin kuuli, tai siis ei kuullut mitään koska kaikki lapset nukkuivat, itsekkin olin juuri menossa nukkumaan.

Nyt taas on meininki hyvällä, rakkautta vannotaan, luvataan muuttua, ja ellei muuta niin voiko edes seksi toimia.. Eikä usko kun sanon EI, ei sitten millään. Sitä pahaa odotellessa..

Harkinta-aikaa jäljellä vielä parisen kuukautta, sitten varmaan menee se kuukausi vielä että ero on selvä.

Haluaisinki nyt vähän neuvoja, siis edellyttäen että joku jaksoi lukea tämän kaiken, mitä ihmettä minun piää tehdä että saan hänet pois elämästäni, täytyykö lähteä hakemaan yksinhuoltajuutta lapsista sekä lähestymiskieltoa, ja auttaako se edes? Voiko tämä ratkea ns normaalitavoin, eli ollaan yhteishuoltajia, ja toimitaan lasten edun mukaisesti, onnistuuko edes yhteistyö??

Onko kellään vastaavasta kokemusta?

Hei,

minulla ei ole kokemusta noin raa`asta fyysisestä väkivallasta. Oletko tehnyt yhtään rikosilmoitusta pahoinpitelyistä? Suosittelisin ehdottomasti lukemaan Markku Salon Varo narsistia. Se kertoo asianajajan näkökulman narsistin kanssa käytävästä oikeustaistelusta. Hän keskittyy kirjassaan huoltajuuskiistoihin, tosin käy myös hieman omaisuusasioitakin. Pahoinpitelyitä pidetään raskauttavampina, jos näkijänä ovat lapset. Ja jos yhdestäkin on pitävät todisteet, muutkin pahoinpitelyt luultavasti uskotaan tapahtuneen, vaikka todisteita niistä ei olisikaan.

En tiedä onko mahdollista saada häntä pois elämästäsi yhteisten lasten takia. Yksinhuolto on tänä päivänä todella vaikea saada, jos toinen osapuoli sitä vastustaa. Todisteet kyvyttömyydestä vanhemmuuteen täytyy olla vahvat. Uskoisin, että tässä tapauksessa sellaiseen olisi hyvät mahdollisuudet ja vain valvottuihin tapaamisiin. Notavictim saattaa kertoa enemmän. Mutta jos joudut oikeustaisteluun miehesi kanssa, ota ehdottomasti hyvä ja kokenut asianajaja.

Narsistin kanssa ero ei koskaan selviä normaalitavoin, se on niin suuri loukkaus narsistia kohtaan. Hae itsellesi apua terapiasta, ota yhteyttä perheneuvolaan ja varaa heti aika vaikka tällä hetkellä se ei tuntuisikaan tarpeelliselta. Keskusteluapua tulette joka tapauksessa tarvitsemaan paljon tuollaisten kokemusten jälkeen.

Hei!

Olen kerran tehnyt rikosilmoituksen vuosia sitten ja se jäi sitten siihen, en vaatinut mitään enkä nostanut syytettä.

Kerran ollaan oltu oikeudessa, minulla oli aiemmin isommista lapsista ykssinhuoltajuus ja hän halusi myös heistä yhteishuoltajuuden ja hänellä oli myös asianajaja. Itse en sellasta jaksanut hankkia joten myönnyin vaan kaikkeen, halusin tilanteen vaan ohi ja pois elämästäni.

Lastensuojelijamme on nähnyt hänen terveisensä ympäri asuntoamme, ne jotka hän teki permanentti tussilla pitkin seiniä ennen kun lähti pois täältä. Keskimmäisemme on myös käynyt terapialla jo muutaman kuukauden ja siellä kertonut isin käytöksestä. Joten vaikka minulla ei ole "näkyviä" todisteita niin uskon saavani viranomaiset uskomaan. Esikoisemme aloittaa terapian nyt ensi kuun aikana.

Olen vaan niin puhki, tällä hetkellä vaiheena anteeksipyynnöt ja rakkaudentunnustukset, ne on ennen mennyt läpi ja olen uskonut kaikkeen, tällä kertaa koitan pitää pääni ja muistelen sitä elämää hänen kanssa.

Ja syyllistäminen, voi taivas kun on tuttua, hän ei koskaan olisi tehnyt mitään jos minä olisin ollut toisenlainen, ja hän on yrittänyt mutta minä en ole ollut yhteistyöhalunen. Ja tämän hetken vakiolause on että en koskaan ole hänestä välittänyt ja haluan vaan pilata hänen elämänsä.. Mutta valitettavasti en koskaan pysty tekemään hänelle sitä minkä hän on tehnyt minulle ja OMILLE LAPSILLEEN!! Esikoisemme on ihan maassa, itseluottamus ja omanarvon tunne ihan pakkasen puolella, osittain kiitos henkisen hakkaamisen koko hänen ikänsä ja mukaan huudot että sinusta ei tule koskaan mitään.

Odotan vaan eroa ja kovin harkitsen ottavani yhteyttä lastensuojelijaamme, kysyäkseni mitä minun pitää tehdä jotta mieheni ymmärtää pysyä poissa..

Ehkä tämä vielä iloksi joskus muuttuu, tai edes tasaiseksi..

Lastesi takia, älä missään nimessä palaa tuollaiseen parisuhteeseen tai edes harkitse sitä enää.

Minäkään en ole mieheni mukaan häntä koskaan rakastanut ja rikon perheemme "en minkään takia". Ja tuo elämän pilaaminen, niin tuttua.. Syyllistäminen, uhkailu, pelottelu, aivan tuttua kauraa. Vaikka vaikeaa tulee varmasti olemaan ja voimia tarvitaan, niin parempi teidän on joka tapauksessa olla ilman häntä.

Miten kauan kestää ennen kun narsisti suostuu jättämään rauhaan??

Mulla hajoaa pää koska kuulen päivittäin kuinka huono ihminen olen ihan kaikin puolin, kuinka olen itsekäs ja maailman huonoin nainen/ äiti.. Ja sitten siihen samaan hengenvetoon saan kuulla koska voisimme harrastaa seksiä tai edes helliä toisiamme. Miten vaikeeta voi ihmisen olla ymmärtää että en halua olla hänen kanssaan, en samassa sängyssä enkä edes samassa asunnossa? Täytyykö minun vaihtaa numeroni ja osoitteeni ennen kun hän tajuaa, tai peräti kaupunkia?? En kestä tätä enään yhtään, rupee olemaan jo voimat ja keinot ihan täysin lopussa..

Miten ihminen voi olla tuollanen, ilkeä ja "paha"??!!?? Eikö noilla ole minkään näköstä omatuntoa, eikö ne ymmärrä miten he satuttaa ja rikkoo ihmisen, jopa omia lapsiaan, pieniä maailman ihmeitä jotka itse ovat tänne maailmaan halunneet ja tehneet??

Pohdin kovasti että miten mahtaa käydä jos otan yhteyttä lastensuojelijaani, miten kovaa tulee kosto perässä ja mitä sitten tapahtuu? Se mikä eniten pelottaa on se että meillä kuitenkin lapsista yhteishuoltajuus, ja hänellä säännölliset tapaamisoikeudet, mitä jos hän sanoo tai tekee jotain lapsille?? Uskallanko ottaa riskin vai kuuntelenko tätä loppuelämäni tai ainakin kunnes nuorimmaisemme on täysi-ikäinen, eli seuraavat 14 vuotta menee siihen?

Kertokaa kokemuksenne, niin hyvät kuin pahatkin, olen niin neuvoton jo että mitä tehdä, miten saan tämän kaiken päätökseen ja saan jatkaa elämääni yhdessä lasten kanssa, ilman pelkoa siitä mitä vielä tulee.. Avioeron harkinta-aikakin päättyy vasta parin kuukauden päästä.. :/

Voi kunpa osaisin sinua auttaa....mutta viimeinen tekstisi voisi olla kuin sanasta sanaan minun kirjoittamaani... Kaikki nuo haukkumiset paskaksi äidiksi /naiseksi ym. huorittelu ymym. Ja seuraavalla sekunnilla taas ehdotellaan, että voitais sopia joku päivä vällyjen väliin... Anteeks nyt vaan, mutta vaikka olisin vuosia ilman seksiä, niin sen kanssa en sitä harrasta edes rahasta! Nyt sillä on lähestymiskieltokin, jota lahjakkaasti rikkoo ja lisäks ottaa koko ajan yhteyttä muka sillä verukkeella, että asia liittyy lapsiin.....

Ahdistaa niin, että tekis välillä mieli huutaa koko maailmalle että "miks et kusipää voi jo antaa mun olla????????!??!?!?!? Jätä mut rauhaan!!!!!"

Saa nähdä tajuaako se edes sakoista, jotka tulee varmaan saamaan, kun tein siitä ilmotuksen lähestymiskiellon rikkomisesta... Oon kyllä narsismikirjallisuuteen perehtynyt viime aikoina aika paljon ja sitä kautta moni asia miehen käytöksessä on mulle auennut, en voi silti käsittää sitä jääräpäisyyden ja sinnikkyyden määrää mun kiusaamisessani ja ahdistelemisessani... Harkinta-aikaakin vielä yli puolet jäljellä

Hiukan päivitystä tähän väliin..

Eli odottelen että meidät tuomittaisin avioeroon, molemmat ollaan jätetty kakkosvaiheen hakemukset sisään. Viime viikolla hänelle määrättiin oikeudessa puolen vuoden lähestymiskielto, ei saa ottaa yhteyttä kun välttämättömissä asioissa kuten esim lapset ja heihin liittyvät asiat.. Eikä hän minulle olekkaan soittanut, lapsille senkin edestä ja pitää heitä puhelimessa monta kertaa päivässä pitkiä aikoja ja siinä sitten koko ajan kyselee lapsilta mitä äiti tekee ja onko ollut vieraita ja kun lapset vastaavat että ei ole niin jatketaan edelleen että voit sinä minnulle kertoa, olenhan isäsi.. Niin, paitsi että lapset puhuuvat totta, tällä hetkellä en edes jaksa kestittää ketään, hyvä että jaksan yleensäkään olla.

Viime viikonloppu oli ensimmäinen kerta kun hän oikeesti otti kaikki lapsemme sinne yhtä aikaa, ja hakiessaan lapset kiitti vaan lähestymiskiellosta ja totesi että nyt saan naida rauhassa ympäri kun nakitan lapsemme hänelle.. NAKITAN? MEIDÄN LAPSET?? Ei, en minä nakita, haluan vaan että lapset saavat olla myös yhdessä isänsä luonna. Ja siinä samassa sain sitten itsekkin mahdollisuuden purkautua, matot tuli sitten kaikki hakattua ja urakalla, raivon ja itkun voimalla..
Nukuin pe-la yön 14 tuntia heräämättä kertaakaan välissä ja olisin varmaan nukkunut pidempäänki jos lapsemme eivät olisi soittaneet ovikelloa. Iskä oli lähettänyt kaksi isompaa keskenään kotiin ja päätti että äiti tarvitsee vahdin.. Mitä jos en olisi ollut kotona koska tällaisesta ei oltu sovittu mitään? Olisiko lapset sitten seisseet orpoina tuossa pihalla ihmettelemässä vai miten olisi käynnyt? Keskimmäisemme oli kylläkin koittanu soittaa minulle monesti mutta olin laittanut puhelimen äänettömälle kun kerrankin sain nukkua joten en ollut kuullut sitä..

Mielestäni se että hän laittoi lapset keskenään kotiin varmistamatta että olen paikalla heidät vastaanottamassa ylittää sekä lasten heitteille jätön että tapaamissopimuksen rikkomista, koska heidän oli määrä olla isällään sunnuntai iltaan saakka.

En ole ihan varma mutta tietääkö täällä joku että miten on, koska miehelleni on määrätty lähestymiskielto ja hän soittelee lasten puhelimeen jatkuvasti ja pyytää lasta laittamaan kaijuttimen päälle huudellakseen minulle kaikkea EI LAPSIIN LIITTYVÄÄ, rikkooko se lähestymiskieltoa? Mielestäni kyllä mutta tosiaan, varmaksi en tiedä. Aion joka tapauksessa huomenna soittaa sekä lastensuojeluun siitä että laittoi lapsemme keskenään kotiin että niistä keskusteluista mitä hän käy lastemme kanssa sekä puhelimessa että FB:ssä, keskimmäisemme esim tänään kysyi minulta että "äiti, mitä tarkoittaa nussii"? Kysyin että kuinka niin, mistä hän tuollaista on kuullut niin lapsi vastasi että iskä sanoi ettei me saada enään nukkua sun vieressä koska äiti nussii siellä miehiä Hei, pliis, lapsemme on KYMMENEN VUOTIAS!! Ei tuollaista voi lapselle mennä sanomaan..

Tulen myös ottamaan asianajajaani yhteyttä, vaadin tapaamissopimukset uusiksi koska ne eivät ole kertaakaan toteutuneet, minulle on aivan sama että onko koko ajan mukanani yksi, kaksi vai kolme lasta. Sillä määrällä ei ole mitään merkitystä, jos on lapsi paikalla niin sen arjen täytyy kuitenkin toimia lapsen etujen mukaisesti. Enkä ole niinkään varma että tuollaisen isän läsnäolo olisi heidän etuaan. Tulen myös kysymään että voinko jotenkin rajoittaa tuota hänen soitteluaan ja kirjoitteluaan lapsille, se ei ole tervettä että esim sanoo lapsille että olet liikaa kavereiden kanssa, sinun täytyy olla kotona kanssa kertomassa jos sinne tulee vieraita tai jos äiti soittelee jollekkin. On myös käskenyt isompien lasten laittaa herätyksen kännykkään öisin ja tulla katsomaan onko äitillä makuuhuoneessa miehiä.. Todella terve tapaus tämä lasten isä..

Liibalaaba taisi mainita musta jotain. Kannattaa oikeudenkäyntiosiosta vilkaista, miten mulla eteni käsittely. Sitä ennen sun pitää tehdä narskulle rajat selväksi. Narsku on ollut mun mielikuvissa välillä pelottavan, ylitsepääsemättömän vuoren kokoinen mutta lopulta sekin on vain päästään vialla oleva ihminen. Jos narsku on joskus mua uhannut, olen tuumannut että siitä vaan ja nauti sen jälkeen vankilaelämästä. Niin erikoinen ei kukaan ole etteikö sinne päätyisi rikoksen tehtyään. Tärkeintä on se ettei osoita minkäänlaisia tunteita kun tekee narskulle pelisäännöt selviksi; kaikkein tärkeintä on todeta faktat kylmästi ja itsestään selvinä tosiasioina. Kuvittele että kerrot narskulle ettei joulupukkia ole olemassa, kuu ei ole juustoa ja että maapallo on pyöreä. Älä hermostu, älä itke, vaan luennoi kuin kertoisit painovoiman laeista. Pidä pintasi ja hermosi kurissa. Narskulla ei ole oikeutta tietää yksityiselämästäsi mitään. Ilmoita joka ikinen poikkipuolinen sana eteenpäin ja kerro tämä myös narskulle. Totea itsestään selvänä asiana että sinua ei kohdella huonosti. Ei millään lailla. Äläkä pelkää!Narsku jättää kyllä uhrinsa rauhaan kun huomaa ettei tästä enää ole hyötyä. Karua, mutta totta.

Tänään soitin lastensuojelijallemme, kerroin siitä että hän jatkuvasti soittaa lapsillemme sekä haukkuu minua heille, pyytää laittamaan kajarin päälle ja huutelee minulle sieltä jos jotain. Ilmoitin myös siitä että oli sanonut kymmenen vuotiaallemme että "äiti nussii kaikki yöt" sekä kaiken muun minkä hän lapsille luettelee. Ls oli sitä mieltä että otan asianajajaan yhteyttä ja kysyn miten tästä edetä, ei tämä ainakaan lasten edun mukaista ole.. Ls on jo monen kuukauden ajan koittanut jutella lasten isälle siitä että hänen täytyy ryhdistäytyä ja lopettaa tuollainen touhu, lapsia ei saa sekoittaa tähän aikuisten kahnauksiin.

Soitin myös sitten asianajajalleni kysyäkseni neuvoja. Hän suositteli että menen heti huomenna poliisilaitokselle ja kerron siitä että hän soittaa lapsille jatkuvasti ja niistä puheista, hänen mielestään tämä rikkoo lähestymiskiellon mutta tosiaan, sana sanaa vastaan ja lasten isä kun nyt elää jossain ihan muussa todellisuudessa kun me kaikki muut tämän pallon asukkaat.. Hän myös kirjotteli esikoisemme kanssa Fb:ssä tänään ja mainitsi siellä sellaisia asioita jotka eivät mielestäni kuulu lapselle, kuten esim kiitti minua sitä kautta kaikesta jne.. Ja jos tilanne ei lähde rauhoittumaan niin haen oikeusteitse hänelle rajoituksia siihen milloin ja miten hän saa ottaa lapsiin yhteyttä, tämä ei ainakaan toimi. Nyt myös kotona sellainen sääntö että puhelimesta virta pois kello 20.00 ja koneelle lapsilla ei ole asiaa sen jälkeen. Myös jos tapaaminen ei seuraavalla kerralla toimi niin kuin pitää niin niihin tapaamissopimuksiin haetaan muutosta, tyyliin yksi yö tai valvotut tapaamiset tai jotain, se jää nähtäväksi vielä toistaseksi.

Hän kävi myös tänään tuossa meidän etupihalla, hyvä hyvyyttään tuomassa lapsille kurkun ja viinirypäleitä.. Tosin heitin ne roskiin koska en ole niiden syöntikelpoisuudesta niin kovin varma, kurkku oli jo pehmentynyt ja rypäleiden joukossa paljon ruskeita.. Varsinaisesti hän ei ollut pihallani, tuossa on noin viisi metriä pihaa ja sitten alkaa ns yleinen tie, ja sillä yleisellä tiellä hän seisoi koko ajan mutta koen sen kuitenkin niin että tehtiin tikusta asiaa jotta saa tulla tuohon kyttäilemään. Tämän tulen myös huomenna poliisilaitoksella mainitsemaan. Enään en sääli häntä, paljon olen antanut mennä läpi sormien mutta koska hän ei usko niin minun on pakko toimia, en voi jättää tätä tähän kun näen selvästi että lasten mielenterveys kärsii..

Palaan asiaan vaikka huomenna kun saan vastauksia pohdintoihini poliiseilta..

Ja hei, ERO TULI VOIMAAN, tänään tuli kauan odotettu kirje postilaatikkoon