KESKUSTELUFOORUMI

Hei!

Kirjoitan tänne kun en enää muutakaan keksi. Olen pyörinyt toistakymmentä vuotta kehää enkä onnistu pääsemään siitä pois. Nyt osaan sentään jotenkin ilman tunteilua analysoida mitä minulle on tapahtunut. Äitini on narsisti ja ilmeisesti isänikikin, ainakin hän on ilmoittanut olevansa äidin tukena. He ovat jo vanhoja mutta vielä virtaa riittää ja veljeni jatkaa perinnettä äitini manipuloimana (tosin meillä myös erilainen lapsuus, minulla oli täti ja mummu hoitajina, joita veljelleni ei). Koitan nyt lyhyesti kertoa. Sairastuin parikymppisenä burnouttiin (työ oli todella kuormittava), sen laittoi työpaikan psykologi sopeutumishäiriöksi ja masennukseksi. Silloin burnoutista ei vielä edes puhuttu. Äitini otti ohjat ja alkoi minua ”hoitaa” kun pelästyin diagnoosia itsemurhajuttuineen (en todellakaan hautonut vaan pelkäsin että sellainen voisi tulla masentuneelle mieleen kuten kirjoissa kerrottiin. Hain turvaa lapsuudenkodista, johon en ollut muuten pitänyt paljon yhteyttä. Äitini ei tietenkään narsistina (tätä en silloin vielä tajunnut vaan syytin kaikesta itseäni ja masennusta, kuten minulle terapiassa ja muualla sanottiin narsismista ei silloin vielä puhuttu missään mitään) osannut mitään auttaa vaan vaati erinäisiä tahoja myöntämään pitkiä sairaslomia, lääkäritapaamisia, sosiaaliapua jne. Kotona hän saattoi raivota yhtäkkiä kuinka olin niin itsekäs ja viettänyt huonoa elämää jne empatiaa hän ei osannut näyttää. Lopulta luulin että olen todella sairas ja jaksoin vain maata sängyssä ja luulin kuolevani. Hän kertoili tarinoita itsestään ja korosti kuinka hänellä oli vaikeaa takiani. Lopulta aloin itse pelastamaan itseäni lenkkeilemässä, syömällä terveellisesti ja luin sairaslomalla yliopiston pääsykokeisiin joista sain täydet pisteet. Palasin töihin ja olisin saanut siellä paremman työn ja jatkaa mutta aloin opiskelemaan.

Tämä oli virhe. Opiskelun alettua pääsin terapiaan jossa tajusin äitini huonon käytöksen (narsismista ei puhuttu kuitenkaan silloinkaan enkä mekanismeja oppinut). Koitin päästä taloudellisesti ja muutenkin äidistä irti, mutta hän tuli kukkien kanssa pyytelemään anteeksi jne. Tästä lähtien olen ollut kierteessä jossa äiti hallitsee elämääni joka alueella, taloudellisesti, lääketieteellisesti, poikakaveri ja ystävä tasolla jne. Kun nousin häntä vastaan itkien ja näytin mielipahan hän vetosi masennukseeni. Kun tämän tajusin olinkin itsesäälin vallassa masentuneena jonkin aikaa. Hän sai kaikki läheiseni ja ilmeisesti jotkin terapeutit, sosiaalityöntekijät jne. Uskomaan aina että olen aina masentunut ja hän on hädissään eikä jaksa itse tehdä mitään vaan häntä pitää tässä asiassa auttaa. Kun vuosien varrellla aloin sanomaan että hän on narsisti meno paheni. Parikertaa on isäni käynyt minuun käsiksi ja poliisilla on uhkailtu. Kerran soitin poliisin itse kun isäni kävi käsiksi minuun maalla. Ilmeiseti hänellä oli jo tuolloin alkava dementia. Kun kävin terveyskeskuksessa asiasta puhumassa veljeni liityttyä rintamaanjärein asein oli perässäni seuraavana päivänä Kelan masennustitkija, kun kerroin äitini syövän isäni rauhoittavia minulta kysyttiin seuraavalla lääkärikäynneillä syönkö rauhoittavia? Kun saan uusia ihmisiä elämääni tai vanhoja lapsuuden ystäviä alkavat he kohta käyttäytyä erikoisesti ja puhua asioita joista olen puhunut vain äidilleni. Jossakin vaiheessa hain turvaa vanhasta poikaystävästä, mutta ei kestänyt kauaakaan kun hän muuttui kylmäksi ja toisteli äitini juttuja. Sain tietää että äitini oli ollut häneen yhteydessä. Kun muutin toiseen kaupunkiin meno jatkui. Koitin taas irtaantua hänestä, mutta sain perääni naapureita ja ties ketä ”huolestuneena kyttäämään” tämän ja jatkuvan riitelyn (koirani oli heillä, äitini vaati sen itselleen) tuloksena murruin pari kertaa ja jouduin palaamaan lapsuuden kotiini. Uskoin että olin niin masentunut kuin he väittivät eikä minusta ole mihinkään he olivat veljeni mukaan lukien todella ilkeitä minulle.
Ponnistelin opinnot loppuun vaikken olisi jaksanut ja muutin taas toiseen kaupunkiin. Kerroin äidistäni psykologille ja sain neuvon pitää yhteyttä äitiini ette tämä liikaa huolestuisi. Ja että jos heihin otetaan yhteyttä he tietenkin käyvät katsomassa. Ei auttanut.Huomasin joidenkin autojen seuraavan, naapurini käyttäytyi oudosti, aloitin uuden harrastuksen johon äitini ihmetteli kuinka he nyt sinut valitsivat luottamustehtäviin, tiedon leviämistä harrastuspiireissäni, hän kehoittikin jopa olematta pitämättä yövaloa (eihän alueellasi muillakaan ole valoa). Kun minulta unohtui pussilakana pyykkituvan narulle, osasi äitini valistaa että sinulta on varmaan jäänyt sinne jotakin, kun hain terapia-apua oli terapeutti ensimmäisellä käynnillä sen oloinen ettei haluaisi minua potilaaksi ja hän tiesi asioita elämästäni etukäteen. Kun sain uusia ystäviä alkoivat tietoni yhtäkkiä liikkua heillekin päin ja äitini jopa varoitti tästä uudesta ystävästä. En ole osannut muuta kuin itkeä ja nukkua huonosti. Homma on jatkunut kymmeniä vuosia, olen taloudellisesti riippuvainen heistä, välillä he ovat (poikaystäväni mukaanlukien) syyttäneet että olen työkyvytön välillä taas että en hae tahallani työtä, en uskalla luottaa niin vanhaan kuin Uuteenkaan ystävään. Kun otin serkkuuni yhteyttä oli hän aluksi todella auttavainen, sitten huomasin äitini tietävän että olin ottanut yhteyttä nyt en ole kuullut enää mitään hänestäkään. Kun kävin kerran terveyskeskuksessa itkemässä näitä asioita enkä osannut asiaa selvästi kertoa, passitettiin minut psykoosi epäiltynä tutkimuksiin ja epäiltiin että olen harhainen (en tekisi pahaa muurahaisellekkaan ylikiltteys on ollut ongelma) Sen jälkeen en ole uskaltanut asioistani lääkäreille kertoa kun lähtiessäni pyysivät vakuuttamaan että tulenhan vapaaehtoisesti takaisin jos läheiseni ovat taas huolissaan. Silloinkin jäi tunne että joko poikaystäväni tai äitini olivat olleet asiassa mukana. Kun menin terapiaan kehoittikin äitini sanomasta poikaystäväni nimeä kun tämä on niin julkisessa työssä. Olen aivan varma että äitini on saanut asialleen tukea monilta eri tahoilta ja voimani eivät ole riittäneet itseäni puolustamaan. Enää en keksi muuta keinoa kun lakimieheltä kysyä neuvoa, mutta mitäpä siitäkään apua kun en pysty todistamaan mitään. Ymmärrän itse että sairastin burnoutin parikymppisenä, toivuin siitä mutta äitisuhteeni on ylläpitänyt huonoa oloani, pelkoa, unettomuutta, turvattomuutta jne. Äitini käytös on ollut todella raivoavaa, pelottavaa, täysin tunteetonta, kieroa ja ennenkaikkea itsensä puolusteluja valhein hinnalla millä hyvänsä. ”Kuka sinua uskoisi” sanoi hän minulle muun muassa viitaten masennukseen.
Tulen hyvin ihmisten kanssa toimeen jne Nyt minut on leimattu masentuneeksi, sopeutumishäiriöiseksi, psykoottiseksi ja harhaiseksi koitettu laittaa ja jopa kauhukseni huomasin että virtsatestissä luki että näytettä on koitettu laimentaa!!uuteen testiin ei kuitenkaan minua koskaan pyydetty. En edes osaisi huumeita käyttää. Olin menossa leikkaukseen kun tuon huomasin ja miltei murruin täysin.

Otin oikeusaputoimistoon vähän aikaa sitten yhteyttä testamenttiasioissa ja sain apua. Sitten otin toisen kerran yhteyttä kysyäkseni kuinka voisin suojautua pelolta narsistista perhettäni vastaan niin sanottiin etten ole oikeutettu palvelua nyt saamaan. Kysyin suoraan asiasta vanhemmiltani ovatko he kenties asiakkaana jossakin asiassa tässä toimistossa, johon isäni vastasi että etkös ollut sieltä kysynyt jotakin meistä ja siellä joku ei halunnut todistaa että me olisimme narsisteja kun olemme näin vanhoja. Itkin viikon. Oli asia mikä tahansa koitin apua mistä tahansa kurottaa tuntuu että vanhempani ovat aina tietoisia mitä teen ja askeleen edellä. Olen todella vaarassa sairastua oikeasti vainoharhaiseksi eikä minulla ole ketään johon voisin luottaa. Olen edelleen tekemisissä tuon poikakaverin kanssa kun en muuta jaksa ja hän valehtelee minulle joka asiasta + kohtelee huonosti. Olen täysin varaton, työtön, yksinäinen ja tämä tuntuu vain pahentavan vuosi vuodelta unettomuuden ja pelon takia. Tänään onneksi soitin uudelleen oikeusaputoimistoon ja sain yllättäen soittajan. Nyt mietin mitä pitäisi osata kysyä. Sen osaan ainakin sanoa nyt etten ole masentunut tai harhainen niin kuin vanhempani ja luultavasti tämä valehteleva poikaystävä väittävät ja ymmärrän että he käyttävät masennusta ja viranomaisia aseenaan ja varmasti siinä ovat onnistuneetkin. Ja ne ystävätkin ei sitten niin ystäviä olleetkaan. Tunnen olevani täysin loukossa vailla ulospääsyä.Pahin on turvattomuudentunne, pelko ja häpeä omassa kodissani, joka iskee joka yö kun pitäisi alkaa nukkua.

Tarinasi on koskettava ja uskottava. Juristien apua on vaikea saada ja se on kallista. Kannustan, että keräät voimavarasi ja pyrit eroon perheestäsi ja "vääristä" ystävistä. Ehkä turvakoti naisten linja (väkvaltapuhelin), kriisikeskus tai seurakunta voisivat auttaa.
Apua hakiessa ei kannata puhua psykoosin- tai harhojen uhkauksista. Ylipäätään mielenterveysasioista ei kannata puhua paljon. Hoitohenkilöstössä on myös väkea, joka on herkkä leimaamaan aiheetta. Yritä itsenäistyä ja hae apua uusista paikoista. Älä kerro narsisteille, mistä haet tukea. Eivät pääse vaikuttamaan asioihisi. Turvattomuudesta ja henkisestä väkivallasta on hyvä kertoa. Ei kannata myöskään määrittää ihmisiä narsisteiksi. Maallikoilla ei ole oikeutta tehdä diagnooseja.

Kiitos neuvoista. Väkivallasta muusta kuin henkisestä en onneksi kärsi. On ollut tosiaan raskasta huomata että ei terveydenhuollosta saa apua ja kuinka pitkät voivat omaisten lonkerot olla siihen suuntaan vaikka ei asioistaan heille kertoisikaan. Itselleni kamalinta oli tajuta tuo kuinka kylmäverisesti käytti masennusta pelinappulana. Omat järkyttävät raivokohtauksen käänsi minun lopulta lyyhistyneenä itkiessä tuntikaupalla minun masennuskohtauksiksi. Jos en itkenyt vaan sanoin vastaan hän sanoi pelkäävänsä minua ja että minulla on masennuskohtaus. Jos sanoin lähteväni pois hän sanoi soittavansa poliisit perääni, etten voinut ajaa autoa koska minulla oli masennuskohtaus. Seinäävasten saattoi minut laittaa ja huutaa täysin mielipuolisena tuntikaupalla, uhkaillen, se sopi tilanteeseen hänen mielestään. En ole edes elokuvissa nähnyt mitään niin mielipuolista raivoamista. Selvästi sai tukea jostakin näihin masennuskohtaus uskomuksiinsa ja siitä voimistuneen meno paheni. En tuolloin osannut kuin itkeä ja ajattelin että hän ymmärtää että raivoamisesta voi todella masentua (pyysin joskus häntä varaamaan minulle ajankin, jotta lopettaisi) mutta tietenkin hän vain voimistui entisestään. Jos olisin todella ollut vielä masentunut tämän päälle en varmasti tässä enää olisi. Kerran kun itkin enkä enää saanut häntä lopettamaan millään ja olimme maalla jumissa, sanoin että mitä haluat että teen, teen mitä tahansa, jos haluat että menen sairaalaan loppuelämäkseni niin menen, silloin hänellä jotenkin naksahti, hän hyppi ilmaan metrin hyppyjä ja sanoi että etkö tajua että minähän se olen hullu. Tämä tapahtui kuitenkin vain kerran. Lääkkeet ja muut lopetin kun tajusin tuon narsismi mekanismin enkä ole tarvinnut sen jälkeen. Perheestäni kaikki ovat syöneet masennuslääkkeitä paitsi tuo raivoava äiti. Hän pelaa todella taitavaa peliä, sen verran hyvä on näyttelemään ja valehtelemaan etten usko että häntä kukaan tulee diagnosoimaan koskaan tai minua aidosti kukaan ymmärtäisi. Helpottavaa oli itse mekanismi kirjoista lukea, minua kohtaan on käyttäytynyt täysin kuvauksien mukaan enkä itse epäile siksi hetkeäkään ettei olisi pahemman laadun narsisti. Muutto ulkomaille jollakin konstilla on tuntunut ainoalta keinolta päästä leimautumisesta ja hänen ja muun perheeni verkostoista irti. Miten se sitten onnistuisi en tiedä. Voimia ja varoja ei ole. Valitettavasti seurakunta on hänen turvaverkostonsa.

On todella pitkälle vedetty juttu mutta samaa mieltä Krassin kanssa. Mielenterveysdiagnoosien varjolla narsistin on helppo kontrolloida ja varjoilla se "huolissaan olemiseksi", vaikka pohjimmiltaan kyse on juuri tosta kontrollin hausta. Oot kummiskin aikuinen ihminen ja sulla on oikeus itsenäisyyteen ja omaan päätäntävaltaan elämästäsi. Mua vähän kiinnostaa miten narskuäitisi on saanut kaikki kontaktisi selville ellet ole näistä hänelle kertonut tai ellei hänellä sitten ole tosi valtavaa kontaktilistaa joiden kautta hän voi urkkia.

Pakko vielä linkittää video jonka löysin hiljattain. Et ole yksin. https://www.youtube.com/watch?v=2P2BPylxA2s

Hei!

Sepä se sen kun tietäisi. Mutta veikkaus on että on valjastanut terveydenhuollon mukaan, ystävänsä, minun ystävilleni on ystävieni vanhempien kautta välittynyt tietoa, verkostonsa, poikaystävälleni soitteli ja kyseli vaikken ollut tekemisissäkään. Olen ollut luovuttaneena oman elämän suhteen kauan. Nyt olen tilanteessa ettei ole varaa edes pientä perintöä ottaa vastaan jos sellainen tulisikin, tälläkin hetkellä pyörin sängyssä enkä pysty nukkumaan (traumatisoitunut mm. Siitä että tiesi jopa onko muilla alueen asukkailla yövaloa, koska olin jättänyt pyykkejä pyykkituvan jne). Nettiä olen myös epäillyt. Nyt juuri huomasin että selaimeni ilmoittaa ettei tämä sivusto ole turvallinen eikä Elisan selaintietoturva saa yhteyttä kun tulin tähän keskustelupalstaa. Onko muilla ollut samaa? Laitan kuva kaappaukset administraattorille.

Vielä lisään sen että lopullisesti heräsin kun esim. Valmistuin ja minua kohtasi hyviä asioita. Osoittikin ilon sijaan pettymystä.

Jep. Mikään ei ole niin uhkaavaa narsistille kuin se että saat maata jalkojesi alle ja valmistut/itsenäistyt jne. Tai teet elämässäsi asioita joita haluat, joista pidät, jotka tuottaa sinulle iloa ja mielihyvää. Ja joihin ei liity mitenkään narsisti.
Itse sain onnittelukorttien sijasta aina kiitoskortteja, ikään kuin olisin tehnyt kaiken narsistin takia, hänen vuokseen. Lisäksi hän muisti nolata ja mitätöidä sen että mikään mitä olen tehnyt, ei ole hänen mielestään tarpeeksi.

Älä tee sitä virhettä että yrität jakaa sitä iloa ja onnea narsistin kanssa. Hän ei sitä iloa ja onnea kanssasi jaa. Sinun ilosi ja onnesi on häneltä pois, se on uhka. Hän tekee kaikkensa mitätöidäkseen ilosi ja onnesi ja ikävä kyllä myös onnistuu siinä. Joten älä, älä tee sitä virhettä että odotan narsistin muuttuvan, parantuvan, yhtäkkiä olevankin sellainen rakastava vanhempi jollaisen olisit tarvinnut. Sinä kykenet hyväksymään ne surun ja raivon ja pettymyksen tunteet sitten kun olet saanut etäisyyttä, lakannut päästämästä narsistia elämääsi uudelleen ja uudelleen (sillä kyllä, sinä itse päästät hänet elämääsi uudelleen ja uudelleen. Ei hän sinne pääse ellet itse päästä. ) .

Itse sain aikoinaan vinkin aluksi -kirjoittaa faktoja ylös-. Jotta pysyt järjissäsi. Jotta et palaa takaisin, ja jotta heikkona hetkenä hahmotat mitä oikeasti on tapahtunut ja mitä ei ole tapahtunut. Vain faktoja. Se auttoi minua aikoinaan todella todella paljon, kirjoittaminen antoi järjen äänen itselleni. Aina kun olen jättänyt tavan kirjoittaa, olen katunut sitä koska ennen pitkää on käynyt taas niin että narsistin lonkerot ulottuu ihmeellisiä reittejä takaisin elämääni. Ja sitä en halua jos haluan pysyä elossa ja järjissäni. Joten taas on silloin pistettävä totaalisesti välit poikki. Aiemmin pidin "etäisiä asiallisia välejä" joka edellytti että minulla on jokin kanava jota kautta voi viestejä laittaa. Mutta heikkona hetkenä se raja alkaa vuotamaan. Niin siinä vaan käy. Jos on itse vahvoilla, voi hyvin ja on kyennyt luomaan turvallisia ihmiskontakteja ja ihmissuhteita, ei ole tarvetta palata narsistin riepoteltavaksi. Mutta jos ei ole kyennyt luomaan turvallisia ihmissuhteita, se tarve palata narsistin luo, herää uudelleen ja uudelleen. Se on varmaankin vähän samanlainen kuvio kuin jos olisi alkoholisti ja retkahtaisi uudelleen ja uudelleen juomaan kun "elämä potkii päähän" jne.

On traumaattista tajuta että persoonallisuushäiriöisen vanhemman niin sanottu välittäminen onkin esimerkiksi verhottua kontrollin- ja omistushalua jossa sekoittuu vanhemman omat tarpeet lapsen tarpeiksi ja lasta syyllistetään omista rajoista ja niistä kiinni pitämisestä, sen sijaan että hyväksytäisiin rajat, kannustettaisiin ja tuettaisiin itsenäisyyteen ja oltaisiin onnellisia, iloisia ja ylpeitä lapsen puolesta hänen luodessaan omaa elämäänsä omin ehdoin. Itse koen että narsistisen vanhempani rakkaus = tarvitsemista. Kun hän sanoo rakastavansa, se tarkoittaa "tarvitsen sinua eikä sinulla ole oikeutta kieltäytyä eikä oikeutta omaan elämääsi. Olet minun. ". Se ei ole rakkautta.

Meistä jotka olemme kasvaneet tällaisessa ympäristössä tällaisten vanhempien lapsina, kasvaa häpeää ja syyllisyyttä potevia aikuisia. Olemme ottaneet kantaaksemme vanhemman häpeän, hänen teoistaan. Koska hän ei itse kykene tuntemaan häpeää omista teoistaan hän projisoi häpeän muiden kannettavaksi. Kaikki tunteet mitä hän ei itse kykene tuntemaan, hän projisoi muihin. On sellainen sanonta kuin "narsistin tunnistaa siitä että kaikki hänen ympärillään voivat huonosti/sairastuvat" ja narsisti itse on "patologisen terve". Omasta kokemuksesta, tuntuu pitävän paikkansa.

Ikävä kyllä siitä on seurannut myös kyky hakeutua ihmissuhteisiin jotka toistaa samaa kaavaa. Ja toisaalta, kun on tarpeeksi lyönyt päätä seinään, alkaakin nähdä että minulla on itsellänikin vastuu ihmissuhteistani. En ole uhri, enää. Olen aikuinen ja voin valita, voin valita tuntea olevani arvokas ihminen jolla on oikeus sanoa ei.

Ainoa keino jolla saat järkesi takaisin ja kykenet toipumaan ja pitämään itsestäsi huolta ja tuntemaan olevasi arvokas itsellesi, on se että keskität kaikki voimavarasi irrottautumiseen ja rajojen kiinni laittamiseen. Jos toisella kädellä jatkuvasti pidät rajoja kaikin voimin kiinni, omat voimavarasi loppuvat siihen etkä jaksa keskittyä elämään omaa elämääsi.

Kysy itseltäsi joka aamu, mitä hyvää haluat ja aiot tehdä itsellesi tänään. Tee siitä jokapäiväinen tapa, läpi elämäsi kestävä. Pidä kiinni siitä. Olet sen arvoinen <3

Hei,

Todella hyvä kirjoitus! Kiitos neuvoista. Allekirjoitan kaiken. Tuo häpeä hommakin, en ole tajunnut, mutta juuri noin teen, tunnen häpeää esim. Sukulaisiin päin, terapeutille puhuessani jne. Heidän puolestaan. Meni pitkään että kehtasin kertoa totuutta edes terapeutille. Ja rajojen kiinni pitäminen on tosiaan vaikeaa kun omaa elämää ei ole vielä jaksanut rakentaa. Nyt onneksi tajuan että oman arvon tunto ja sen vahvistaminen kaikin tavoin on se voima joka auttaa selviämään. Siihen panostan ja toivon sen terveen ihmissuhteen löytyvän jostakin. Kiitos kannustuksesta.

Hei Suru! Oon tosi pahoillani kokemistasi asioista. Onneksi olet nyt tällä palstalla ja paljon enemmän tietoinen asioista! Tuli tuota lukiessa mieleen narsistien tapa leimata lapsensa psyykkisesti sairaaksi - olen lukenut siitä lukemattomia vertaistarinoita. Toinen on "huumeiden käyttö". Klassinen! Ja siihen ei muuta tarvita kun että on ollut esim. reseptilääkityksellä jossain vaiheessa. Narsisti haluaa leimata, hallita ja tehdä asioita nimen omaan selkäsi takana. Youtubissa on "Scapegoated Daughter" jolla on tähän liittyviä videoita.