Sivu 1/1

Narsistin tytär(puoli) täällä hei

Lähetetty: 03 Helmi 2014, 01:19
Kirjoittaja Subisubi
Pohdin pari päivää kerro jo tänne tarinani, koska jotenkin tuntuu ettei haluaisi häiritä ihmisiä... Kirjoitan nyt silti. Äitini on narsisti, samoin kuin isäpuoleni. En osaa sanoa kumpi on se "päällimmäinen" narsisti, sen verran häjyjä ovat molemmat.

Lapsuus meni kirjaimellisesti pelätessä. Yksi harvaisimmista muistoistani on se, että äiti hyökkää kimppuuni ja luulen kuolevani - olen 3-4-vuotias. Fyysinen väkivalta äitini taholta päättyi kun menin kouluun ja isäpuoli ilmestyi. Henkinen väkivalta tuplaantui ja äitini uhkaili minun ulosheitollani. Sitten saikin pelätä sitä, että koska on "liikaa" ja joutuu lastenkotiin. Teini-iässä ulkona kerran nukuinkin.

Ammatti-ihmisiä on kokeiltu, mutta en ole oikein apua saanut. Enkä kovin avoimesti uskalla asioista puhuakaan, sillä isäpuoleni on ennenkin haastellut ihmisiä oikeuteen kunnianloukkauksesta. Minä myös yhä pelkään sekä häntä että äitiäni, nimittäin olen nähnyt sen psykologisen pelin jota he pelaavat.

Minulla on muutama läheinen ja rakas ihminen, joille voin puhua eli en ole yksin. Elämä on muutenkin tällä hetkellä ihanaa, vaikka minuun kasvatettu huonous välillä pilkisteleekin.