KESKUSTELUFOORUMI

Juuri nyt kaipaisin kovasti tukea täältä sivustoilta.
Olen ollut 6 vuotta on/off-suhteessa väkivaltaisen, kroonisesti pettävän, pahasti alkoholisoituneen narsistipsykopaatin kanssa. Nyt viimeisen vuoden olemme asuneet yhdessä.
Isänpäivänä jouduin soittamaan taas kerran poliisit, kun hän kävi kimppuuni. Maanantaina, tasan 4 viikkoa sitten, hän lähti töihin eikä ikinä palannut. Eikä vastannut mihinkään viesteihin, täydellinen radiohiljaisuus. Hän siirtyi suoraan asumaan vakipanonsa (työpaikan sihteeri) luokse.
Tänään tuli lopulta viesti, että voisi tulla hakemaan tavaransa.
Tämä kuulosta omiin korviinikin pahalta - miksi olen sietänyt kaikkea. En tiedä ja tiedän kuitenkin. Mutta tosiasia on, että olen aivan loppu. Henkisesti hakattu, hylätty, heitetty sivuun ilman minkäänlaista myötätuntoa ( mitä tyhmä sellaista narsistilta odottaisin!). Ja nyt pitäisi olla voimia ruveta kasaamaan miehen tavaroita ja kohdata vielä. Enkä vain kykene.
Jos sinä joka tämän luet, niin vastaa jotain. Olisi pakko päästä puhumaan jonkun kanssa.
Tämä katoaminen ja kylmä tavaroiden hakeminen meinaa tappaa minut.

Hei, tämä vastaukseni taitaa tulla liian myöhään? Olisin neuvonut, neuvon, että et ole paikalla kun hakee kamansa. Kamat vaikka valmiiksi ulos odottamaan. Lukotkin vaihtoon. Mahdollisuuksien mukaan pyydä joku ystävä, läheinen, tueksi. Mieti kaikkia niitä kertoja, kun hän on luikerrellut takaisin. Mitä voisit tällä kertaa tehdä toisin, että pääset vapaaksi? Hetki, päivä kerrallaan, varmasti ja vakaasti, kohti parempaa, vaikka pahaa tekeekin. Voimia toivotan sulle!

Ja noiden edellisten hyvien neuvojen jälkeen estä mies kaikissa yhteydenpitokanavissa, älä vain poista numeroa. Estä mesessä, facessa, whatsupissa jne., koska silloin hän ei voi ottaa yhteyttä niitä kautta eikä seurata sinun liikkeitäsi etkä sinä voi nähdä, mitä hänelle kuuluu. Vältyt monelta satuttavalta tunteidennpurkaukselta. Tämä on tärkeää, vaikka tuntuu aluksi hirveälle. Parin kuukauden kuluttua ilman mitään kontaktia alat nähdä asiat uudessa valossa ja tuska laimenee.
Kirjoitin itselle ns. “Paskalistan”, johon laitoin ranskalaisilla viivoilla kaikki minua satuttaneet asiat. Ehkä sellainen auttaisi sinuakin? Kun ikävä yllätti, luin paskalistan läpi ja mietin sitä hyvän tovin. Ylipäätänsä kirjoittaminen ja muiden kokemusten lukeminen on terapeuttista. Tämä on ensimmäinen kommenttini tällä palstalla (taustaillut olen pitkään). Ajattelin kommentoida vasta sitten täällä, kun tunnen oloni mukavaksi ja näen taas elämän pieniä iloja.
Ja sitten kun olet ajatellut häntä tarpeeksi ja liikaakin (surrut, vihannut, ollut katkera, vatvonut kaikkea 1000 kertaa) yritä keskittää ajatukset itseesi ja siihen, mitä sinä haluat. Hemmottele itseäsi ja tee sitä joka päivä. Pieniä asioita ja alat iloita niistä. Etsiydy ihmisten pariin ja vahvista jo olemassa olevia terveitä ihmissuhteita. Osallistu yhdessä tehtäviin asioihin. Puhu jollekin luotettavalle henkilölle. Siinä vaiheessa hänen tyhjät lupauksensa ja oharinsa eivät tavoita sinua. Elämäsi merkitys ja sisältö ovat nousseet päärooliin arvojärjestyksessäsi.
Voimia ja päättäväisyyttä!!

Kiitos "ketunmarjat ja punaistajamustaa"!
Tämä vertaistuki on arvokkain ja tärkein apu!

Minun aikuinen poikani tuli apuun. Hän laittoi tälle oliolle sellaisen viestin, että jos nämä sairaat persoonat kykenisivät tuntea häpeää, niin nyt hän hukkuisi tähän tunteeseen. Poikani kasaa tämän miehen omaisuuden huomenna tai maanantaina pihalle ja se hakee ne sieltä. Minä en aio tyyppiä nähdä enkä ole vastannut mitään hänen viesteihinsä.
Hänen avaimensa on koodattu pois käytöstä ja minä olen estänyt hänet kaikella muulla yhteydenottotavoilla paitsi työsähköposti on vielä "auki", kun sitä en osannut laittaa estoon. Ensi viikolla pyydän atk-tukea auttamaan sen asian suhteen.

Ai niin, ja ensi viikolla menen tekemään rikosilmoituksen lukuisista pahoinpitelyistä. Valmiina on jo printit lääkärintodistuksista. Tästä päätöksestäni olen jopa ylpeä. Se on vain pakko tehdä, jotta voin ruveta toipumaan jonakin päivänä.

Tuo paskalistan teko oli hyvä neuvo. Listasta tulee pitkä ja uskon, että on tarpeen, koska pahoja oloja on varmasti vielä tiedossa ja pitkään. Mutta ensimmäistä kertaa yli kuuteen vuoteen on varma olo, että takaisin hän ei pääse minun elämääni, vaikka kaikkeen hulluun olen suostunutkin näiden vuosien aikana ( omat tarinat: naamiona toisten kasvot).

Kiitos teille molemmille tärkeistä kommenteista. Ilman näitä sivustoja en olisi tässä pisteessä vieläkään.

Hyvä että teet rikosilmoituksen koska jossain vaiheessa se saattaa harmittaa ettei tehnytkään. Koita pysyä lujana. Pääset kyllä toipumaan tuosta saastasta kuhan.annat vaan aikaa itsellesi

Tiiän ton tunteen kun haluais hirveesti saada selityksiä asioihin ja puhua jonkun kanssa. Näiltä se ei ikävä kyllä onnistu kylmästi vaan kadotaan paikalta. Ihan hullua et siihen kierteeseen on ees suostunut. Ei auta kun auttaa itseään, nämä ei muutu. On/off saattaa kestää vuositolkulla ja sitä enemmän rikki itse vaan on, täytyy vaan kestää se eron tuoma paha olo, kyl se siitä.

Nämä katoamiset on kyllä julminta passiivisaggressiivista väkivaltaa. Vaikea käsittää, miten joku kykenee tekemään näin. Tosin sillä tavallahan välttyy kohtaamasta epämiellyttäviä asioita ja tunteita.
Nyt tämä kaveri katosi viimeistä kertaa minun elämästäni.
Ei pystynyt katsomaan eilen poikaani silmiin. Änkytti kuulemma katuvansa ihan helv....ti. Mitähän mahtoi katua?
Poikani sanoi sille, että jos hänestä olisi edes sen verran miestä, että pyytäisi minulta oikeudessa anteeksi. Eli ehkä hyypiö nyt vähän pelkää, että joutuuko oikeasti käräjille. Luulen, ettei usko minun menevän tekemään rikosilmoitusta - luottaa siihen, että minun rakkauteni häntä kohtaan on ikuista.
No ei ole. Vietin tänään kaksi tuntia Pasilan poliisissa ja kolme sivua tuli kirjattua tätä "lovestorya".
En tiedä, mitä siitä seuraa, mutta ainakin tein nyt sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo pari vuotta sitten.
Itku tuli monta kertaa, kun tätä tarinaa kerroin poliisille ja itku tuli kun tulin illalla tyhjään kotiin.
Surtava on tämä ihminen pois mielestäni niin paha kuin hän onkin. Ne on ne hyvät hetket ja muistot...
Mutta itkun lomassa tuli myös ajatus: nyt ei kukaan hauku ja solvaa minua, ei karju korvaani, ei paisko seinään, ei kurista kurkusta, ei nimittele huoraksi, ei petä eikä vertaile työpaikan panokaveriinsa. Tuli aika vapaa olo! Ainakin hetkeksi