KESKUSTELUFOORUMI

Hei.
Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa mutta joka kerta kuvitellut että olen jotenkin hullu kun edes kuvittelen olevani narsistin kanssa parisuhteessa. Olen uskotellut itselleni ettei tämä voi olla todellista mutta nyt on aika kohdata totuus suoraan kasvosta kasvoihin. Toivon saavani teiltä apua selkiyttääkseni ajatuksiani ja tietääkseni mitä tehdä. Olen nyt viitisen vuotta ollut suhteessa persoonallisuushäiriöisen narsistin kanssa. Tiesin jo alussa että tämä ihminen omaa vahvoja piirteitä ja aavistin poikkeavuuksista mutta olin heikossa kunnossa toipuessani lääkeriippuvuudesta ja syömishäiriöstä. Tapasin kumppanini hoidossaollessani ja jotenkin uskoin ja kuvittelin ettei hän minun kanssani joutuisi käyttäytymään kuten muiden kanssa kertomansa mukaan. Kuvittelin itsestäni liikoja ja uskoin hänen rakastavan minua enemmän kuin ketään koskaan. Kumppanini oli minulle uskomaton turvasatama toipuessani ja hoidosta muutinkin suoraan hänen luokseen toiselle puolen maata ja jätin menneisyyteeni ja läheiseni tuhannen kilometrin päähän. Tein ratkaisuni erittäin impulsiivisesti ja uskoin löytäneeni vihdoin onnen elämääni. Kumppani oli heti alussa huomattavan suora ja avoin ja arvostin heti hänen rehellisyyttään. Hän ei, tai ainakaan en usko, edelleenkään valehtelevan ja tämä on syy miksi olen sulkenut hänen häiriönsä pois koska lukemani mukaan yleensä narsisti on pataloginen valehtelija. Hän ei petä eikä valehtele.
Ensimmäinen erimielisyys tuli heti kun halusin tehdä jotain omana itsenäni. Päätin alkaa kuntoilemaan jota hän ei voinut sietää ja perusteli pelkäävänsä minun laihtuvan. Tosin kuntoiluni tuli terveeltä pohjalta mutta hän alkoi soimata minua että olen vastenmielinen. Aiemmin hän kehui minut maasta taivaaseen ja seksi oli upeaa. Itsetunnolleni oli kova kolaus kun seksi lähes loppui kokonaan ja aina ollessani hänen lähellään kuulin kommentteja ja huomautteluja ulkonäöstäni. Sitten alkoi tulla muita negatiivisia asioita. Kaiken tein väärin. Kritisointia, moittimista. Mitätöintiä, halveksuntaa. Manipulointia. Päivittäistä arvostelua. Mitään en osannut oikein. Yritin tehdä hänen mielensä mukaan mutta koskaan en onnistunut. Luovuin omista unelmistani ja tavoitteistani. Jäin sairaslomalle uudesta kivasta työpikasta. Luovuin ystävistäni koska tuli mustasukkaisuutta. Enää minulla ei ole mitään sosiaalisiakontakteja. En käy missään yksin. Olen aina kotona. Pankkikorttini ja passini ovat hänen hallussaan. Asumme hänen omistamassaan osakkeessa syrjäkaupungissa josta en tunne ketään.
Olen yrittänyt kieltää kokoasian mutta hän manipuloi kontrolloi ja hallitsee koko elämääni. Hän on saanut minut uskomaan etten pärjää yksin enkä uskalla siksi lähteä. Minulla ei enää ole tukiverkostoa minkäänlaista. Vanhempieni kanssa välit ovat riitaisat ja pari vuotta sitten menetin siskoni elämästäni. Hän oli meillä vierailulla ja ilmapiiri oli omituinen en osaa selittää miksi. Jälkernpäin puoliso sai minut uskomaan että MINÄ olisin ollut mustasukkainen vaikkei se pitänyt paikkaansa.
Itsetuntoni on särjetty. Minut on mitätöity. Väkivaltaa meillä ei ole ollut mutta tavaroitani hän on rikkonut ja näitä tilanteitajoudun pelkäämään. Hän on rikkonut osakkeestaan jo parvekkeenlasit, keittiönikkunan, saunan lasioven jne. Minun tavaroitani on tuhoutunut perintömaljakoista lähtien.
Tunnen itseni vialliseksi ja vääränlaiseksi. Olen väsynyt. Olen aina ollut aktiivinen seksuaalisesti ja nyt tunnen itseni niin vastenmielisiksi etten enää voi tyydyttää edes itseäni ja halu on jatkuvasti päällä kuten nälkä tai jano. Rakastan puolisoani ja myönnän olevani hänestä riippuvainen. Enää en vaan tiedä mitä tehdä?

Hei!

Ensin kysyisin itseltäni, rakastatko puolisoasi, vai sitä tunnetta jonka hän sinulle antoi suhteen alussa tai antaa niinä hyvinä hetkinä. Ymmärsin kirjoituksestasi, että olit aika herkässä elämäntilanteessa kun tapasit hänet. Itse olen paljon asiaa pohtinut ja todennut, että hän osasi juuri antaa minulle sitä mitä tarvitsin, itseluottamusta, hellyyttä, huolenpitoa. Mutta tuo kuuluu osana manipulointiin. Myöhemmin nämä käännetään sinua vastaan. Itseluottamusta heikennetään, aletaan harjoittaa ghostaamista, eli huomio kielletään sinulta. Jotta tällaisesta ylipäätään selviää, on oltava valmiiksi erittäin vahva, siksi tilanteesi kuulostaa huolestuttavalta. Kuka tahansa "normikumppani" tukisi positiivisia elämänmuutoksia, esim tuota liikuntaa.
Suosittelisin keskustelemaan ammattilaisen kanssa asiasta. Jos tosiaan epäilet hänen olevan narsisti, lähde. Tilanne ei muutu, ainakaan parempaan suuntaan. Sinun olisi tärkein keskittyä itseesi, omaan hyvinvointiisi, itsesi rakentamiseen eikä antaa kenenkään olla sen tiellä. Sitä ei oikea rakkaus tee.

Voin jotenkin samaistua, mulla kans sama tilanne tota eristämistä ystävistä, perheestä jne..voin vaan sanoa et nämä ei muutu temppuja kyllä yritetään et pysyisit suhteessa. Repiviä riitoja, katoamisia, yhteenpaluuta..ei kukaan normaali tuollaista jaksa, mutta luulenkin että tällä "mun" narskullani on jo uusia kierroksessa. Alkuun luulin et on rehellinen, mut osas vaan esittää. Vieläkin joutuu taistella ettei mee uudestaan kierteeseen..

Kyllä, rakastan häntä. En epäile hänen olevan narsisti, vaan hän todella tätä on. Nimittäin on mustaa valkoisella psykiatrilta. Hän on vuosia sitten käynyt persoonallisuustesteissä kolmella eri psykologilla muista syistä ja jokaisen tuloksissa lukee persoonallisuushäiriötasoinen, narsistiset piirteet vahvoina.Hän on näyttänyt nämä paperit mutta hänen mielestään ne eivät tietenkään pidä paikkaansa vaan tulokset ovat vääriä. Hän kääntää asiat niin että hänen narsisminsa on tervettä narsismia kuten saa käännettyä kaiken muunkin. Olen hänelle puhunut suoraan asiasta ja yrittänyr saada ymmärtämään mutta siitä saa aikaiseksi vain repiviä riitoja ja "olen häntä vastaan".
Olen lukenut ja opiskellut narsismista ja ymmärrän miten kusessa olen mutta kuten joku vastasikin että minun pitäisi olla valmiiksi vahva mutta olen itsetunnoltani erittäin heikko taustani vuoksi. Minusta ei ole lähtemään, en pärjää yksin eikä minulla ole paikkaa minne mennä. Ja lusäksi rakastan häntä. Toki nyt neljä vuotta narsismista lukeneena olen yrittänyt olla luja ja pitää pääni asioissa mutta en vaan jaksa taistella. Selkeästi en kelpaa selkaisena kuin olen ja puoliso näkee sekä tietää heikkouteni. Jos kiukutelen, tulee riita josta seuraa se että ninulle tulee paha olla ja puoliso lopulta "lohduttaa" ja on se vahvempi meistä.
Hän saa jopa minut tuntemaan mustasukkaisuutta ilman syytä enkä edes osaa selittää miten. Tämän vuoksi en käy juurikaan missään edes hänen kanssaan koska hän saa ninut tuntemaan sietämätöntä mustasukkaisuutta! Kuten sanoin hän ei lyö mutta henkisesti olen enemmän rikki kuin koskaan edes anorektisena! Välillä pilkahtaa toivo paremmasta mutta ne ovat vain hetkiä. Haluaisin uskoa taas huomiseen. Minä uskon että hän ei petä eikä valehtele. Ei ole koskaan jäänyt valheesta kiinni myöskään lähisukulaisen mukaan joka hänet on aina tuntenut. Tästä yritin taannoin tietoa etsiä kun halusin uskoa jos hän ei olisikaan narsisti...ja löysinkin jostain tiedon että kaikki narsistit eivät petä tai vlehtele, heitäkin on, ja tavallaan tieto oli isku kasvoille koska olisi helpompi lähteä jos jäisi kiinni vaikka pettämisestä.

Kyllä, rakastan häntä. En epäile hänen olevan narsisti, vaan hän todella tätä on. Nimittäin on mustaa valkoisella psykiatrilta. Hän on vuosia sitten käynyt persoonallisuustesteissä kolmella eri psykologilla muista syistä ja jokaisen tuloksissa lukee persoonallisuushäiriötasoinen, narsistiset piirteet vahvoina.Hän on näyttänyt nämä paperit mutta hänen mielestään ne eivät tietenkään pidä paikkaansa vaan tulokset ovat vääriä. Hän kääntää asiat niin että hänen narsisminsa on tervettä narsismia kuten saa käännettyä kaiken muunkin. Olen hänelle puhunut suoraan asiasta ja yrittänyr saada ymmärtämään mutta siitä saa aikaiseksi vain repiviä riitoja ja "olen häntä vastaan".
Olen lukenut ja opiskellut narsismista ja ymmärrän miten kusessa olen mutta kuten joku vastasikin että minun pitäisi olla valmiiksi vahva mutta olen itsetunnoltani erittäin heikko taustani vuoksi. Minusta ei ole lähtemään, en pärjää yksin eikä minulla ole paikkaa minne mennä. Ja lusäksi rakastan häntä. Toki nyt neljä vuotta narsismista lukeneena olen yrittänyt olla luja ja pitää pääni asioissa mutta en vaan jaksa taistella. Selkeästi en kelpaa selkaisena kuin olen ja puoliso näkee sekä tietää heikkouteni. Jos kiukutelen, tulee riita josta seuraa se että ninulle tulee paha olla ja puoliso lopulta "lohduttaa" ja on se vahvempi meistä.
Hän saa jopa minut tuntemaan mustasukkaisuutta ilman syytä enkä edes osaa selittää miten. Tämän vuoksi en käy juurikaan missään edes hänen kanssaan koska hän saa ninut tuntemaan sietämätöntä mustasukkaisuutta! Kuten sanoin hän ei lyö mutta henkisesti olen enemmän rikki kuin koskaan edes anorektisena! Välillä pilkahtaa toivo paremmasta mutta ne ovat vain hetkiä. Haluaisin uskoa taas huomiseen. Minä uskon että hän ei petä eikä valehtele. Ei ole koskaan jäänyt valheesta kiinni myöskään lähisukulaisen mukaan joka hänet on aina tuntenut. Tästä yritin taannoin tietoa etsiä kun halusin uskoa jos hän ei olisikaan narsisti...ja löysinkin jostain tiedon että kaikki narsistit eivät petä tai vlehtele, heitäkin on, ja tavallaan tieto oli isku kasvoille koska olisi helpompi lähteä jos jäisi kiinni vaikka pettämisestä.

Mietin sitä, että onko sillä loppupeleissä merkitystä onko hän "oikeasti narsisti" vai ei. Vaikkei olisikaan, niin hän tuntuu silti harjoittavan henkistä väkivaltaa. Sitä ei kenenkään pitäisi joutua kestämään. Itselläni aina ollut hyvin heikko itsetunto, olen ollut hyvin epävarma kaikesta ja uskoisin, että itse kärsin jonkin asteisesta läheisriippuvuudesta, eli sama kierre kuin teillä. Minä yritän tehdä kaikessa parhaani, sitten hän vetää maton jalkojeni alta, tipun tyhjän päälle ja lopulta hän oli se keneltä hain sitä lohtua ja jälleen itsetunnon ja itsearvon pönkitystä. Mutta sehän on epänormaali suhde. Riippuvuussuhde, kuten huume. Käytät, koska et voi olla ilman, tiedät miten huonoksi se sinulle on, päätät lopettaa, mutta vieroitusoireet kun tulevat, hankit lisää. Näin se kierre jatkuu loputtomiin ellei sitä katkaise. Vuosi sitten, en olisi pystynyt eroon, aina vaan elättelin sitä toivoa, vuosi sitten en muuta toivonutkaan kuin sitä että hän kosisi, kaikesta huolimatta. Miten lirissä olisinkaan ollut jos niin olisi päässyt käymään. Apua saa ja sitä sinun pitääkin hakea! Olet yhteydessä omasn terveyskeskukseen, vaikkakin hoitajaan, siitä se kaikki lähtee, niin lähti minulla. Nyt olen etelässä lomalla, vapaa, en joudu jännittämään mitään, enkä myötäilemään ketään, enkä pelkäämään koska se loman pilaava riita tulee. Minäkin rakastin häntä, olisin halunnut viettää elämäni loppuun asti hänen kanssaan, oivalsin vain, että rakastan kuitenkin itseäni enemmän, enkä ansaitse tätä lopun elämääni. Ratkaisu oli tehtävä, koska pystyn vain muuttamaan itseäni, en muita ja hän ei muutu. Valitettavasti. Sinä kyllä tiedät kun se aika on, aika jatkaa eteenpäin. Toivon vaan sinulle, että se olisi mahdollisimman pian.

Minusta vaan ei taida koskaan olla aloittamaan uutta elämää. Ei minusta vaan ole. Nytkin valvon yksin mietteissäni. Toivon vaan että viel tulisi parempi aika. Parempi päivä. Ja kaikki muuttuisi hyväksi jälleen. Ei minulla kuin hän. Rakastan niin että sattuu ja sattuukin joka aamu herätessä kun totuus lyö kasvoille. Ei ole ketään jolle puhua. Ei edes ainutta ihmistä jolle sanoa moi. Ei kukaan kysy mitä kuuluu. Eihän mua ees oo enää olemassa.

Voi ei..toivon vaan voimia lähteä. Itsekin samalta tuntuvassa tilanteessa ollut,josta tuntui ettei edes ole poispääsyä. Jotenkin räpistelin irti emmekä enää olleet yhteyksissä niin paljoa, juttu jatkui kuitenkin on/off suhteena. Nyt yritän päästä irti lopullisesti, helppoa se ei ole mutta kannattaa! Yritä saada joku tai joitakin muita ihmisiä tueksi.