3,5 vuoden on-off
Valvojat: Purple, NinniAnniina
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
rikkimennyt
- Viestit: 68
- Liittynyt: 24 Huhti 2019, 20:45
Re: 3,5 vuoden on-off
Aloittajan kuvaus kuulostaa tutulta sikäli, että oma narsisti ex oli myös aivan älytön tuuliviiri. En koskaan tiennyt missä mennään. Yhdessä hetkessä hän vakuutteli, että haluaa musta vaimon, muuttaa yhteen ja lapsia ja toisessa hetkessä ei taas halunnutkaan. 4 vuotta elämästä meni siinä paskassa ja sen jälkeen vielä ottanut yhteyttä n. Puolen vuoden välein. Hän vakuuteli rakastavansa mua mutta kohteli mua kuin paskaa. Petti suhteemme aikana joka oli tavallaan viimeinen niitti, mutta onnistui senkin jälkeen manipuloimaan mut takas. Siinä rapisi itsearvostus täysin. Nyt vuosia eron jälkeen ja terapian jälkeen alan voida paremmin mutta ei siitä täysin toivu koskaan. Asiat valitettavasti tajuaa kunnolla myös vasta jälkeen päin ja sitten iskee vihaksi sitä toista kohtaan. Joten annan sen neuvon että anna itsellesi aikaa. Tuossa eron jälkeisessä olotilassa herkästi ajattelee että kaikki vika oli itsessä. Ei ole. Vika on epäkypsässä sitoutumaan kykenemättömässä narsistissa. Ei kannata kadehtia uutta kumppania, koska kohtelee häntäkin samalla tavalla. Loppuen lopuksi narsismin elämässä ei ole paljon kadehdittavaa. Mutta ymmärrän kaikki pettymyksen tunteet. Se vaan pitää käydä läpi. Joka hetki kun on erossa narsistista niin vahvistuu mutta jäljet nuo suhteet jättää. Mulla auttaa myös tieto. Katson jopa päivittäin videoita narsismista. Koska se auttaa.
-
Turkoosi
- Viestit: 13
- Liittynyt: 29 Huhti 2023, 11:55
Re: 3,5 vuoden on-off
Tutulta kuulostaa. Minullakin yhtä kärsimystä on/off suhteesta narsistiin. Monia hylkäämistä 6:n vuoden aikana. Otin sitten korona-aikana narsistimiehen takaisin kun lupaili nyt olevansa valmis oikeaan parisuhteeseen kanssani. Tätä olin aina halunnut vaikka tiesin että olen häneen riippuvuussuhteessa eikä hän ole mihinkään muuttunut.
Alkuun vähän epäröin voinko luottaa tällä kertaa mutta 3 kk hän jaksoi esittää hurmurin teatterinäytelmää. Kaikki oli siis vain valhetta hänen puoleltaan. Hänellä ei juuri sillä hetkellä ollut ketään ja kun työtkin olivat loppuneet niin minä kävin paremman puutteessa. Hänen exä oli (avioeron 6 v sitten jälkeen) löytänyt uuden joten narsistimiestä varmaan otti päähän olla ilman naista. Narsisti ei kestä olla yksin koska on silloin tyhjä.
Tätä on/off peliä jatkui 1.5 vuotta kanssani. Ei mitään parisuhdetta syntynyt. Lupaili asioita jotka eivät pitäneet paikkaansa. Sanat ja teot eivät kohdanneet. Minun toiveilla ja tarpeilla ei ollut mitään väliä. Seksi kyllä silloin tällöin kävi kun hänelle sopi. Petti minua muiden kanssa ja Tätä ei tietenkään myöntänyt. Aloin vähitellen asettamaan rajoja enkä suostunut alistettavaksi. Joka kerta sovittelin ja palasin takas. Kärsin mutta en vaan päässyt irti.
Lopulta hän jätti minut. Ei mitään keskustelua. Jäin yksin ilman kunnon vastauksia. Uusi nainen heti kuviossa ja meni kihloihin tämän kanssa alle vuodessa. Ihan käsittämätöntä. En tosin usko että toi uusi suhde kestää mutta sattuu silti. Romahdin. Minulla on nyt trauma. Vuosi erosta enkä vieläkään ole toipunut. Pian aloitan terapian.

Niin ja vielä jatkoa tuohon edelliseen kun täällä on puhuttu että narsisti ottaa yhteyttä vielä myöhemmin exiin....
Omalla kohdalla luulen ettei hän minuun tule enää koskaan yhteyttä ottamaan. Onhan se uusi nainen"kihlattu" nyt kuvioissa. Minua piti vaan varalla niin kauan kuin parempi löytyy. Ilmeisesti tämä uusi nainen edustaa narsistimiehelle kaikkea sitä mitä minä en ollut. Mutta en usko että mitään syviä rakkaudellidis tunteita pystyy ketään kohtaan tuntemaan. Ero riidat olivat niin kauheita että hän vihaa minua varmaan loppuelämänsä. Kerroin hänelle että epäilen hänen olevan narsisti koska koin tulleeni niin täydellisesti petetyksi ja satutetuksi.
Ero käytiin tekstiviestein kun raukka ei pysty edes kasvotusten mitään asiallisesti selvittämään.Tosin uskon että perfektionismiin taipuvaiselle narsistille mikään ei koskaan riitä eli ei siis uusikaan nainen ajansaatossa. Itse hän on kyllä täydellinen ja virheetön. Hänellä on julkisivu kunnossa. Toisin sanoen
hyvä asema ja palkkataso hyvän ulkomuodon lisäksi joten uusia uhreja kyllä piisaa. Sitten vain tämäkin uusi nainen vaihdetaan uuteen kun ongelmat alkavat jne...Sama kuvio toistuu.
Toivon vaan että tämä uusi uhri ymmärtäisi lähteä ajoissa pois mutta tuskin. Ja todennäköisesti hänkin on näille sivuille jonain päivänä tuskaansa purkamassa. Narsistit eivät muutu.

satumaria
- Viestit: 3
- Liittynyt: 15 Touko 2023, 16:39
Re: 3,5 vuoden on-off
Olen uusi täällä, mutta jo jonkin aikaa keskusteluja lueskellut. Samaistun turkoosi tosi paljon kokemuksiisi mitä olet kirjoittanut muihinkin keskusteluihin.. Toki muidenkin kokemuksiin.
Olin virallisesti miehen kanssa suhteessa 3,5v. Asuimme yhdessä 2v. Suhde oli alusta saakka aikalailla vuoristorataa.. Tiedän itse olevani tempperamenttinen ja voimakas persoona, niin on hänkin ja ajattelin hankaluuksien johtuvan siitä. Hän sai minut myös uskomaan, että kaikki hänen "perseilynsä" oli aina tavalla tai toisella mun toiminnasta johtuvaa.. Kuulin niin sen niin monta kertaa.. Yritin laittaa rajoja, mua ei kohdella näin, vastaus on "joo tein väärin" ja samaan hengenvetoon "mutta kun sinä..". Mulla oli jatkuvasti semmonen olo etten oo tarpeeksi hyvä enkä riitä, aina piti olla varpaillaan. Mistään ei voinut keskustella, hän sulkeutui täysin. Vakio lause oli "en jaksa jauhaa paskaa sun kanssa".. Sitten itse raivosin, kun mut vaan ohitettiin ja suhtauduttiin niin kylmästi kerta toisensa jälkeen.
Yhtenä kauniina päivänä aikalailla tasan vuosi sitten, hän vain ilmoitti mulle haluavansa eroa. Mitään kunnollista syytä ei osannut sanoa ja asia tuli mulle ihan puskista. Eikä mitään keskusteluyhteyttä. Meillä ei ollut yhteisiä lapsia, mutta sekä hänellä että minulla edellisistä liitoista kyllä. Minä olin kääntänyt koko elämäni ympäri ja muuttanut lapseni kanssa toiselle paikkakunnalle, ja sit mulle vaan sanotaan ettei vaan tunnu siltä ja käsketään lähteä.
No olin sitten pari viikkoa myöhemmin sitä lähtöä tekemässä, kun hän itkusilmin vakuutti mulle ettei halua tehdä elämänsä suurinta virhettä jne. Raivostuin, mutta lopulta uskoin. Yritin järkeillä etten ikinä itse tai kukaan muukaan tekis noin jos ei oikeasti sitä tarkoita. Ja tietenkin rakastin häntä aivan helvetisti.. Sitten siinä varattiin yhteiset ulkomaanmatkat kesälomalle jne. No menee kolme viikkoa ja hän tulee ja sanoo ettei pystykään tähän. Romahdin aivan täysin, silloin hankin itselleni oman asunnon ja muutin pois juhannuksen aikoihin 2022.
No sen jälkeen meno oli hetken aika tunnekylmää.. Sitten pikku hiljaa hän alkoi ottaa silloin tällöin yhteyttä. Pyysi mua lapsen kanssa käymään sillä varjolla, että lapset saa tavata toisiaan. Me mentiin, ja me sit päädyttiin harrastamaan seksiä. Lopulta kävin sit siellä myös ilman lasta. Mutta kaikki tapahtui silloin kun hänelle sopi. Oli mustasukkainen ja tivasi olenko tavannut muita miehiä. Itsekin oli mm tinderissä ja tivasi miksi mulla on siellä jotain herutuskuvia jne. Enhän minä sitä kontrollointina pitänyt vaan tulkitsin niin, että hän haluaa mut takaisin. Ja edelleen rakastin häntä niin helvetisti.. Varsinaisen suhteen aikana mustasukkaisuutta tai kontrollointia ei ollut, piti varmaan mua niin itsestäänselvyytenä..
Syksyyn asti jatkettiin tolla tyylillä, sitten sanoin että nyt tää pelleily loppuu ollaan yhdessä tai ei olla mitään. Hän ei halunnut musta luopua, jatkettiin etäsuhteessa asuen eri paikkakunnilla. Mikään ei kuitenkaan muuttunut.. Asiat olisi pitänyt tapahtua hänen ehdoillaan, käytös oli impulsiivista ja riitaa/mulle tuli paha mieli vähän väliä. Hänen käytös oli mua kohtaa ajoittain aika kylmää ja välinpitämätöntä.
Koitti tammikuu, mulla paloi päreet. Läksin sieltä "raamit kaulassa" ja laitoin hänet estoonkin joksikin aikaa. No luonnollisesti otin estot sitten pois.. Sitten alkoi tulla puhelua kuinka kaipaa mua ja nyt on varmaan liian myöhäistä ja... Nyt olemme jälleen palanneet tilanteeseen, jossa näemme hengailemme ja harrastamme seksiä säännöllisen epäsäännöllisesti. Viikko sitten sanoin hänelle, että tähän on tultava selkeys mitä tehdään ja hänen käytöksen on muututtava. Annoin viikon miettimisaikaa. Olen menossa keskustelemaan hänen kanssaan huomenna, ellei nyt ihan vittumaisuuttaan peru tapaamista. Niin jälleen annoin hänelle miettimisaikaa eli olettaa mun ottavan hänet riemusta huutaen takaisin..
Tiedän, että pitäisi juosta ja lujaa. Vuosi on jo mennyt eikä mikään ole muuttunut, vaikka on vakuutellut kerta toisensa jälkeen. Tiedän että en ansaitse tällaista. Ei kukaan tasapainoinen ihminen kohtele toista kuin tiskirättiä ja käytä hyväkseen vain omiin itsekkäisiin tarpeisiinsa. Ja miten minä hyvinkin jämäkkä, tomera ja voimakas persoona olen alistunut tällaiseen paskaan. En minä siitä ole vihainen jos joku haluaa erota, mutta tällainen toisen rääkkääminen ja riepottelu on aivan sairasta. Ja tosiaan kun jo siellä suhteen aikanakin oli jos jonkinlaisia asioita..
Miten hitossa tästä pääsee irti? Musta ei jää kohta enää jäljelle mitään. Vihaan sitä, miten kamalan olon se ihminen saa mulle aikaan. Silloin kun hän on mulle hyvä, niin mulla on hyvä. Nyt jälleen en esim saa nukuttua enkä syötyä ja olen itkuinen sekä ahdistunut koko ajan. Fyysistä väkivaltaa ei ole koskaan ollut, välillä tuntuu että sekin olisi parempi kuin tämä..
Anteeksi sekava tekstini, kiitos teille kaikille kokemustenne jakamisesta

Hei, satumaria
Samaistuin niin tuohon kokemaasi tarinaan että melkein tuli jo sellainen olo että onkohan tässä meillä samasta miehestä kyse. Tuntuu niin tutulta tuo miehen kaltoinkohtelu sinua kohtaan. Samantapaista myös kokenut omassa tapauksessani. Apua! Olisihan se aika hurja yhteensattuma jos näin olisi ja täältä foorumilta löytyisi sattumoisin saman miehen kaltoikohtelema uhri.Tarinassasi toi ajankohta tapahtumille ei ihan täsmää ellei narsisti ole pitänyt päällekkäisiä suhteita samaan aikaan niin kuin heillä on tapana usein tehdä. Pettäminen on heille ihan tuttua kauraa.
No mutta anyway...kaikkein pahinta noissa toksisissa suhteissa on tuo jojoilu ja mieli vaihtuu narsistilla ihan tuosta vaan. Siinä menee todellakin luottamus toiseen. Ei enää tiedä mitä uskoa mitä ei. Mä pelkäsin kokoajan hylätyksi tulemista. Hylkäämisiä oli koettu jo niin paljon eri muodoissa: fyysistä, tunnetason ja sitä raivostuttava radiohiljaisuutta kun ei vastata viesteihin tai lueta niitä. Asioita tulkittiin myös väärin kun koettaa keskustella. Ei narsistin kanssa mitään rakentavaa keskustelua synny, on niin tyhjä sisältä saatikka että asiat edes selviäisi.varsinaisia...Varsinaisia tuuliviirejä ovat. Ja ne tyhjät lupaukset ja valehtelu , voi Zeesus että niillä on pokkaa! Viimeisenä iltana miehen kasvoilla oli kummallinen omahyväinen vime. Tiesi varmaan silloin että aikoo jättää mut mutta ei sanonut mitään. Julmaa kohtelua!
Suhde narsistiin on uhrin puolelta alkuun rakkaussuhde mutta muuttuu pian traumasiteeksi, näin käy.vi minulle kun paladin takaisin lukuisia kertjoja. Ei narsisti kykene rakastamaan. Näyttelemään kyllä pystyy uhrilleen eri rooleja ja ovat taitavia manipuloinnissa.
Hienoa että olet lukenut kirjoituksia.Täällä Fooriurimilla on todella hyvin kirjoitettu ja kuvailtu narsismia. Helppo tunnistaa ja saa lohtua ettei ole yksin näiden asioiden kanssa eikä yksin pidä jäädäkään.
Suosittelen sinulle You Tube kanavalta katsomaan.kokemusasiantuntijan videoita "Narsisti vs.minä", llet ole jo katsellut. Ainakin minua tieto narsismista on auttanut selkeyttämään...ja hakemaan myös apua jos olen ahdistunut tai tuntuu ettet yksin selviä. Irtipäästäminen on vaikeaa mutta onnistuu vielä varmasti.
Toivon ja uskon että ainut ulospääsy on olla palaamatta narsistin luo Me kaikki uhrit ansaitaan parempaa elämää ja narsistin kieputuksessa se ei ole mahdollisista. Narsistit tekee meidät lopulta onnettomiksi ja masentuneiksi . Voimia sulle ja kaikille muillekin !
Me selvitään kyllä!
Älä mene koskaan takaisin.

Turkoosi, toivottavasti ei samasta hirviöstä kyse kuitenkaan.. Tuon alkuviikon keskustelun lopputulos oli, että hän ei pysty parisuhteeseen kenenkään kanssa. Olin lähdössä samantien takaisin kotiin. Ruinasi niin nätisti, jäisit nyt kumminkin yöksi. No jäinhän minä, ja sen voi arvata mitä tapahtui. Kyllä oon sitten tyhmä, ihan viimeisen päälle
Niin ja kertoi tekemisissä haluavansa olla, eli ajatuksena hänellä varmasti se että jatketaan samaan malliin kunnes löytyy parempi... Homma jäi siihen, että minä saan päättää miten edetään. Ja oikein kivasti siinä aamulla vielä sängyssä halaili, kun oli töihin lähdössä. Sovittiin et jutellaan su uudelleen, eli tänään tai kello niin eilen..
Sain puhelun tänään muutamaa tuntia ennen. Tällä kertaa toisessa päässä oli erittäin kylmä ja ylimielinen mies. Ei nähdä tänään, en ole kotona. Kysyin syytä. Mun ei tarvii selitellä sulle yhtään mitään, ala elämään omaa elämääs. Kysyin katkaiseeko välit kokonaan. En tiedä haluanko nähdä koskaan, jos haluan yhteydenotto tultava häneltä. En keskustele enää sun kanssa tästä ja lopetti puhelun. Eli jälleen, hän otti vallan ja päätti miten toimitaan. Todnäk on löytänyt uuden uhrin, mua ei enää tarvittu edes seksiin joten mut voi heittää menee..
No tänään tai eilen tein sit sen mitä harkitsin jo vuosi sitten.. Mulle oli puhuttu tän miehen toimesta hänen lasten äidistä tosi paljon pahaa. Viim silloin vuosi sitten mietin, että ei oo tainnu tilanteet mennä ihan noin. Mut pelotti, pelkäsin mitä tapahtuu jos mies saa tietää. Hän hyvin määrätietoisesti nimittäin suhteen aikana kielsi etten saa edes tervehtiä, kun olin lasten vaihtotilanteissa mukana. Otin tänään yhteyttä tähän naiseen.
Ja voi hyvä luoja mitä kuulin. Hän puhui minulle tilanteista, joista ei voinut mitenkään tietää minun tietävän. Ne oli kerrottu mulle hyvin radikaalisti eri tavalla. Pahinta oli kuulla, että tän lasten äidin kanssa tilanne oli eskaloitunut myös jonkin asteiseen fyysiseen väkivaltaan.
Aiomme jutella vielä uudelleenkin. Keskustelun jälkeen olo on ollut kuin puusta pudonneella ja olen jotenkin tosi järkyttynyt. Vaikkei hänen kokemukset juuri mun kokemuksista eronneet. Luojan kiitos mulla ei ole yhteisiä lapsia hänen kanssaan.
Eiköhän sieltä vielä joskus yhteydenotto tule. Jotenkin toivon sitä edes siksi, että pääsisin tekemään edes sen etten vastaa hänelle. Hän ei saa sitä mitä haluaa juuri silloin kun se hänelle sopii... Jos siis vain suinkin siihen siinä tilanteessa pystyisin.
Sain puhelun tänään muutamaa tuntia ennen. Tällä kertaa toisessa päässä oli erittäin kylmä ja ylimielinen mies. Ei nähdä tänään, en ole kotona. Kysyin syytä. Mun ei tarvii selitellä sulle yhtään mitään, ala elämään omaa elämääs. Kysyin katkaiseeko välit kokonaan. En tiedä haluanko nähdä koskaan, jos haluan yhteydenotto tultava häneltä. En keskustele enää sun kanssa tästä ja lopetti puhelun. Eli jälleen, hän otti vallan ja päätti miten toimitaan. Todnäk on löytänyt uuden uhrin, mua ei enää tarvittu edes seksiin joten mut voi heittää menee..
No tänään tai eilen tein sit sen mitä harkitsin jo vuosi sitten.. Mulle oli puhuttu tän miehen toimesta hänen lasten äidistä tosi paljon pahaa. Viim silloin vuosi sitten mietin, että ei oo tainnu tilanteet mennä ihan noin. Mut pelotti, pelkäsin mitä tapahtuu jos mies saa tietää. Hän hyvin määrätietoisesti nimittäin suhteen aikana kielsi etten saa edes tervehtiä, kun olin lasten vaihtotilanteissa mukana. Otin tänään yhteyttä tähän naiseen.
Ja voi hyvä luoja mitä kuulin. Hän puhui minulle tilanteista, joista ei voinut mitenkään tietää minun tietävän. Ne oli kerrottu mulle hyvin radikaalisti eri tavalla. Pahinta oli kuulla, että tän lasten äidin kanssa tilanne oli eskaloitunut myös jonkin asteiseen fyysiseen väkivaltaan.
Eiköhän sieltä vielä joskus yhteydenotto tule. Jotenkin toivon sitä edes siksi, että pääsisin tekemään edes sen etten vastaa hänelle. Hän ei saa sitä mitä haluaa juuri silloin kun se hänelle sopii... Jos siis vain suinkin siihen siinä tilanteessa pystyisin.
-
Turkoosi
- Viestit: 13
- Liittynyt: 29 Huhti 2023, 11:55
Re: 3,5 vuoden on-off
Hei satumaria,
tosi kamalaa mitä juuri oot kokenut. Sitä haluaa niin pitää yllä toivoa että asiat järjestyisi parhainpäin mutta eihän ne narsistin kanssa niin mene. Ymmärrän täysin tuskasi. Ja niin pystyn samaistumaan sun kamalaan kokemukseesi. Tunneyhteys on niin voimakas koukku ja irtipäästäminen niin vaikeaa. Miehesi kohteli sinua kylmästi ja hyväksikäyttävästi. Tuo käytös on niin julmaa ja tunteetonta. Vain omatunnoton ja tunnekylmä ihminen kykenee tuollaiseen kylmyyteen. Itsekin huomasin omassa tapauksessani tuon äkillisen tunnekylmyyden. Illalla ollaan niin kivaa miestä ja seuraavana päivänä saatetaan muuttua ihan kylmäksi.
Olit rohkea kun otit yhteyttä miehen exään. Myös mä niin monet kerrat olisin halunnut puhua ja saada vastauksia lukemattomiin kysymyksiin, mutta en uskaltanut laittaa viestiä miehen ex vaimolle. Kirjoitin kyllä viestin mutta en lähettänyt. Vieläkin kaipaan niitä vastauksia ja varmistuksia omille epäilyille ja ajatuksille. En tule niitä koskaan saamaan. Se kai vaan on hyväksyttävä. Teot kertovat mitä on tapahtunut. Siihen pitää luottaa samoin kuin omaan järkeen.
Vuosi sitten jätetyksi tulon jälkeen myös ex mieheni olisi halunnut tapailla mua satunnaisesti silloin tällöin vaikka olin varma että hänellä on uusi nainen kierroksessa. Oma ylpeyteni ei sallinut sitä että jakaisin miehen toisen naisen kanssa tai suostuisin enää mihinkään epämääräiseen suhteeseen seksin takia. Seksi on tietysti koukuttavaa ja ne yhteiset muistot hyvistä hetkistä mutta kun ajattelee miten satuttavaa se jatkuva hylkääminen ja esineellästäminen on, niin lyhyet hyvät hetket eivät loppujen lopuksi mitään muuta tee kuin pitkittää tuskaa ja pitää koukussa tähän hyväksikäyttäjään. Mä yritän uskoa niin että myrkyllinen hyväksikäyttäjä tulee jäämään loppujen lopuksi yksin. Älä soimaa itseäsi, et ole tyhmä kun jäit yöksi. Ä myös annoin monet kerrat periksi.
Narsistisi tulee paljastumaan uudelle uhrilleenkin kun hurmaava maski putoaa narsistin naamalta ja näin tulee ennenpitkää käymään. Ei narsisti kykene terveeseen parisuhteeseen kenenkään kanssa.
Voimia sinulle irtipääsemiseen! Jos mies ottaa yhteyttä niin älä vastaa vaan laita heti estot päälle vaikka tunteet sanoisi jotain muuta. Jos jäät venkoilemaan ja palaat takaisin niin ei se sun kaltoinkohtelu koskaan tule loppumaan. Ansaitset terveen ja rakastavan parisuhteen jossa voit luottaa toiseen ja saat hyvää kohtelua osaksesi. Ei narsisti ketään osaa rakastaa. Ihmiset ovat heille käyttötavaraa joka on tosta noin vaan vaihdettavissa toiseen.
Jos haluat keskustella kanssani yv:viesteillä niin laita viestiä mulle. Olen kyllä valmis tukemaan ja kuuntelemaan sua Jos haluat.

Turkoosi, yritin laittaa sinulle täällä yv mutta se jää lähtevät kansioon. Laittaisitko minulle, kokeillaan toimisiko sitten 
-
Turkoosi
- Viestit: 13
- Liittynyt: 29 Huhti 2023, 11:55
Re: 3,5 vuoden on-off
Moi!, laitoin viestiä...saitko sen? 
-
annimus
- Viestit: 10
- Liittynyt: 11 Elo 2023, 07:35
Re: 3,5 vuoden on-off
Tuo kaikki kuulostaa niin tutulta. Minun exälläni on ollut joka kerta erotessamme jo valmiina se uusi/uusia. Viikon päästä erosta jo liehutaan ympäriinsä uuden kanssa ja naisen tavaroita ilmestyy miehen kotiin. Sitten, kun palasimme yhteen ja ihmettelin naisten shampoita ja saunatossuja ym. niin ne olivat "varmaan tyttäreltä jääneet". Eli kyllä sillä narsistilla on naisia varalla, ettei hetkeäkään tarvitse olla yksin.
Samastuin todella paljon tuohon tunteeseesi, että se exä on kohta kihloissa ja naimisissa ja onnellinen uuden naisen kanssa, mutta sinä olet yksin, rikki, etkä kykene enää mihinkään suhteeseen. Asiahan ei ole niin, mutta se tunne on kalvava, kammottava. Totuus on se, että narsisti ei koskaan ole onnellinen tai tyytyväinen; mikään ei riitä. Lohduttaudun itse sillä ajatuksella, että meillä on kaikki mahdollisuudet onnelliseen ja tasapainoiseen elämään, narsistilla ei ole edes mahdollisuutta siihen.