Miten toimia piilonarsismin tunnistamisen jälkeen?

[kelp]

YouTubessa on selvästi suhteessa hyvin vähän narsismiin liittyvää materiaalia, jossa huomioitaisiin tilanne, jossa ero on vaihtoehtona lapsen ollessa hyvin pieni (esim. alle 5-vuotias). Useimmissa materiaaleissa ei mainita lasta, vaan puhutaan vaan esimerkiksi aikuisten yhteiselosta ja eron vaihtoehdosta. Yleisin näkemys on, että (aina) kannattaa erota narsisista. Sitten on kuitenkin myös pienessä marginaalissa tarinoita narsistin muuttumisesta esimerkiksi sen verran positiiviseen suuntaan, että elämässä on jo jotain hyvääkin. (Parantumisen ensimmäinen edellytys on se, että narsisti tutkii narsismiin liittyvää materiaalia ja tunnistaa itsensä materiaalien perusteella.)

Olen vahvasti sitä mieltä, että on varmasti lapselle tuhoisa ratkaisu, että tällaisessa tilanteessa vanhemmat eroaisivat. Olen käytännössä ainoa taho, joka voi laittaa liikkeelle toimenpiteet, jotka voivat pelastaa lapsemme. Olisi aivan häviävän pieni todennäköisyys sille, että jos minä en tee mitään, että puolisoni itsekseen löytäisi itsestään narsistin ja tekisi asialle jotain. Ja vaikka tämä tapahtuisi, niin tämä tapahtuisi aikaisintaan vuosien kuluttua, kun lapsen osalta on jo valtava kiire. Vauriota on jo aivan varmasti tapahtunut, mutta sitä tapahtuu joka viikko lisää. On kristallinkirkkaat merkit siitä, että puolisoni vanhempi on aiheuttanut puolisolleni narsismin, ja näen nyt jatkuvasti, että samanlaista siirtämistä tapahtuu meidän lapseemme. Jos lapsellemme syntyy samanlaisia vaurioita (jotka voivat näkyä vasta 20–40 vuoden iässä), niin kyse on aivan järkyttävistä ongelmista. Mainittakoon esimerkiksi:

• invalidisoivat univaikeudet

• invalidisoiva joustamattomuus

• invalidisoiva ahdistuneisuushäiriö

• invalidisoiva masentuneisuus

• invalidisoivat pelot (hylätyksi tulemisen pelko, tavallisten arjen asioiden pelkääminen)

• lamaannuttavat tunteet (huonouden, merkityksettömyyden, epävarmuuden tunteet, armottomuus itseä ja muita kohtaan)

• kyvyttömyys positiivisiin tunteisiin (elämän täyttää vain negatiiviset tunteet)

• kyvyttömyys aitoon empatiaan

• kyvyttömyys luottaa ihmisiin (aggressiivinen, aiheeton epäluuloisuus)

• kyvyttömyys antaa anteeksi (samalla harhaluulo siitä, että itse ei tee mitään väärin)

• fyysinen (ja henkinen) väkivaltaisuus

• tukahduttava kontrollointi (esim. puolisolta ja lapselta tärkeiden asioiden kieltäminen perustuen harhakäsitykseen siitä, että toinen on osa itseään)

• somatoformiset fyysiset häiriöt

https://www.youtube.com/watch?v=23l4fAlXnPU (Narsisti-äiti. Haastateltavana Narsismin uhrien tuki ry:n toiminnanohjaaja Marjut Niemelä) on yksi video, joka kertoo lapseen kohdistuvista ongelmista.

Kirjoitin edellisessä viestissäni siitä, että yksi mahdollisuus olisi erikseen sovittavalla tavalla alkaa elää yhteiselämää niin, että minä toimitan puolisolleni narsistista lähdettä. Vastaan itse tähän asiaan nyt, että video https://www.youtube.com/watch?v=eyhRKV3DcKs (DoctorRamani) kertoo miten se on käytännössä mahdollista (vaihtoehdot 3 ja 4). Luulen, että fiksusti miettimällä voi löytää realististia ja toimivia pelisääntöjä. Minun elämäni on jo ajat sitten "tuhoutunut", mutta se on hyvin toissijaista. Minulla on nyt vastuu lapsesta, ja jos pystyn suojelemaan lasta, niin sitten olen jo onnistunut. Näen omin silmin kristallinkirkkaasti mitä tapahtuu, jos asialle ei tehdä mitään ja narsismin annetaan siirtyä eteenpäin sukupolvesta toiseen.

[Gilda]

Hei, kelp,

kirjoitat kiinnostavasti jo toisen kerran asian, joka herätti mielenkiintoni jo ensi kuulemalta:

...Kirjoitin edellisessä viestissäni siitä, että yksi mahdollisuus olisi erikseen sovittavalla tavalla alkaa elää yhteiselämää niin, että minä toimitan puolisolleni narsistista lähdettä.

Nyt kysynkin, millä tavoin käytännössä toimitat puolisollesi narsistista lähdettä?

Oletko ehkä jo aloittanut toimittamisen?

Huomaako puolisesi toimittamisen itse?

Vai toimitatko lähdettä hänelle kertomatta siitä?

[kelp]

On paljon tapoja, joilla narsisista lähdettä voi toimittaa. Melkein kaikki mitä voi tehdä, olisi mahdollista tehdä narsistin epänormaaleista lähtökohdista ja hänen hyväkseen (ei muiden kuten lapsen hyväksi). Listaan muutamia yleisiä tapoja (nämä vain pieni osa kokonaisuutta):

• voimakas reagoiminen ja esim. voimakkaiden viestien kirjoittaminen (esim. "Tuo oli täysin asiatonta") [tällöin narsisti saa NL:ää siitä, että on päässyt järkyttämään toisen]

• puolisoni asiattomasti viisveisaa jonkin asian hoitamisen, jolloin minä hoidan asian hänen puolestaan [tällöin narsisti kokee olevansa ylivertainen, muut ovat olemassa hänen huolehtimista varten, hänellä on valta ja kontrolli]

• jätän ottamatta kantaa itselleni tai muille tärkeään asiaan konfliktin välttämiseksi [narsisti saa tunteen kontrollista, tämä pätee myös seuraaviin]

• käyttäytyminen kuin kaikki olisi ok, kuin narsistin tekemät järkyttävät asiat olisivat ok

• pyytämällä puolistolta hyväksynnät asioihin sen sijaan, että vain tekisin

• hyväksymällä narsistiset syytökset ja määräilyn konfliktin välttämiseksi

• sallimalla puolison käyttää lasta välineenä saadakseen mitä hän haluaa

• oman position selittäminen, äärimillään puolison ymmärryksen "anelu"

• ylipäätään keskusteleminen, joka antaa narsistille mahdollisuuden vähätellä tunteitani ja näkökulmaani

Tällä hetkellä olen etsivässä tilassa. Toimin osittain kuten ennenkin, mutta osittain en ole enää hyväksynyt sellaista toimintaa, joka on erityisen suoraan ja selvästi narsistin oireistoa. Tällainen uhmaaminen tietysti lisää narsistin halua hylätä puoliso. Tasapainoilen asioiden välillä, mitä minun kannattaa ja ei kannata tehdä. Mitään keskustelua emme näistä asioista ole käyneet puolisoni kanssa (varsinkaan sanomalla sanaa narsismi), sellainen vaihe on täysin käymättä läpi vielä. Toivon, että se vaihe tulee. Jos lähestyn asiaa väärin, niin se vaihe voi tietysti mennä niin, että puolisoni kieltäytyy äärettömän jyrkästi keskustelemasta aiheesta tai mistään enää. En (vielä) tiedä tietääkö puolisoni mitä narsismi tai narsistinen lähde tarkoittaa, en tiedä onko hän ikinä tutkinut tätä persoonallisuushäiriötä varsinaisesti.

[Gilda]

Heissan, kelp,

kiitos selventävästä kommentistasi.

Kuvaat tilannettasi yksityiskohtaisesti ja siitä alkaa piirtyä entistä tarkempi käsitys.

Kertomastasi skenaariosta ensinnä tulee mieleen, että tuo kaikki kuvaamasi suhtautuminen vaatii sinulta jatkuvaa varpaillaan oloa. Milloin annat itsellesi luvan olla spontaani suhteessasi puolisoon? Milloin teet tai sanot jotakin hassua tai harkitsematonta, joka liittyy kokemaasi kodin ulkopuolella tai tilanteisiin kotona?

Kuvaamasi tulevaisuus narsistisen lähteen toimittajana vaatii tarkkaa ennakkosuunnittelua. Joudut punnitsemaan etukäteen puolisosi reaktioita, sekä omiasi, kuin shakin pelaaja.
Jos puoliso tekee noin, niin minun siirtoni siihen on tämä. Sinua askarruttaa varmaankin muun muassa se, että sinun on pidettävä mielessäsi edelliset siirtosi, ja puolison reaktiot niihin. Ja kuviossa on myös lapsi, joka aistii kodin ilmapiiristä sekä lausutut että julki lausumattomat vuorosanat.
Kokonaisuuden hallinta ja ohjailu on ajan mittaan haastavaa ja todennäköisesti myös uuvuttavaa.
Sinun on ilmeisesti varattava aikaa myös itsetutkiskeluun ja palautekeskusteluihin itsesi kanssa. Miten onnistuin tänään? Missä voisin vielä parantaa?
Kaikki ratkaisut, jotka joudut arjen kiireessä säveltämään, eivät ehkä aina ole täysin onnistuneita omasta mielestäsi.

Otat melko suuren kokonaisvastuun puolisosi hyvinvoinnista.
Miten huolehdit omasta hyvinvoinnistasi? Toivon, että sinulla on kaiken ohessa omia mielenkiinnon kohteita, joiden parissa voit virkistyä ja tankata hyvää mieltä voidaksesi täyttää itsellesi asettamat verrattain mittavat vaatimukset.

Oletko miettinyt miten voimasi riittävät tulevaisuudessa pitämään kuvaamallasi tavalla varsin monta lankaa käsissäsi? Miten hallitset muuttuvat tilanteet?
Arvelen, että olet ehkä jo ottanut asian kokonaisuutta laatiessasi huomioon.

[Narsissimaalaus]

Hei Kelp!

Mielenkiintonen näkökulma sulla siihen, miten voisi tulla narsistin kanssa toimeen olemalla tietoisesti hänen lähteensä. Ymmärrän hyvin sun huolen siitä, jos eron sattuessa lapsi joutuu olemaan narsistin kanssa pidempiä aikoja niin, ettet tiedä itse mitä tapahtuu. Sen huolen kanssa joudun itse elämään, ja se oli isosti syy myös aikanaan eron pitkittämiseen. Mulla herää kysymys, ootko ajatellut, mitä jälkiä lapseen jättää se, että joutuu elää ympäristössä, missä on valtava virtahepo. Narsismi, josta kukaan ei puhu, ja jonka ympärillä kaikki tanssii. Näkisin, ettei siinä ole suurtakaan eroa lapsen kannalta, onko lähteenä oleminen tietoista vai tiedostamatonta.

Mitä tunnetta se sussa herättää, ettet pystyisikään kontrolloimaan sitä, millaiseksi lapsesi kasvaa? Tai millaiset ihmiset lapseesi elämän varrella vaikuttaa (opettajat, luokkatoverit, naapurit yms).
Mitä ajatuksia herättää, että lapsi peilaa aikuisen toiminnasta itselleen toimintamallit. Jos toimisit tietoisesti narsistin lähteenä, minkälaiset toimintamallit lapsesi siitä peilaisi? Palveleeko siinä tilanteessa kummankaan vanhemman malli lasta? Pystyykö lapsi kunnioittaa vanhempaa, joka ei kunnioita itseään? Oppiiko siinä kunnioittamaan itseään?

Teet varmasti aina ne ratkaisut, mitkä oikeaksi näät missäkin tilanteessa. Siihen toivotan paljon voimia, et oo helpossa tilanteessa lainkaan.
Annoin ajatuksen virrata, ja tällasia pohdintoja heräsi.

[Stiina83]

Kirjoitan vain lyhyesti, koska olen kokenut samantapaisen tilanteen oman puolison ongelmakäyttäytymisen suhteen. Hän ei ole narsisti, mutta on perinyt narsistiselta vanhemmaltaan paljon piirteitä jotka ovat aiheuttaneet meille ongelmia. Suuriakin.

Minä yritin noin 10 vuoden ajan pelastaa, auttaa, ja suunnitella puolisoni elämää ja tunne-elämää järjellä, aivan kuten sinäkin nyt. Koin että minä olen ainoa joka voi auttaa ja ratkaista hänen käytösongelmansa ja sitä kautta pelastaa itseni ja lapset. Suunnittelin hänelle diagnoosia, suunnittelin terapiaa ja joskus niissä kävimmekin, suunnittelin toimintamalleja aivan kuten sinäkin nyt. Miten minä voisin muokata omaa olemistani että hän ei aiheuttaisi ongelmia, ja lapsetkin säästyisi näkemästä riitoja. Vaikka hän oli edes jollain tasolla hoitomyönteinen, emme onnistuneet muutoksessa ennenkuin minä aloin hoitaa itseäni kuntoon, ja ilmoitin selvät ja todelliset rajat. Siitä tuli myös kriisi, mutta vasta se oli ensimmäinen kriisi joka todella alkoi johtaa muutokseen. Kaikki minun omat yritykseni muokata omaa käytöstäni hänen oikkujensa mukaan olivat johtaneet - eivät yhtään mihinkään. Itkuun lopulta päättyivät nekin kaikki.

Hän joutui kohtaamaan todellisen itsensä vasta kun minä päästin hallinnasta irti, ja tämä on se syy miksi toista ihmistä ei oikeasti voi muuttaa: toisen ihmisen parantamisen yrittäminen, vaikka se olisikin täysin loogista ja järjellistä ja kaikin tavoin perusteltua, ei johda mihinkään, ellei muutos tule hänen omasta aloitteestaan. Täysin omasta aloitteesta. Vasta silloin hän ottaa todellisen vastuun itse, eikä nojaa toisiin ihmisiin.

Toisekseen, ihminen ei kestä määräänsä enempää ja on olemassa suuri mahdollisuus että sinun terveytesi pettää jossain vaiheessa jos yrität oman ja lapsesi elämän lisäksi elää puolisosi elämää myös, yrittämällä siis pitää hänen käytöstään hallinnassa tekemällä itsellesi suunnitelmat toimia. Sitten lapsellasi ei ole enää toistakaan toimivaa vanhempaa. Tämä valitettavasti tapahtuu usein niin salakavalasti, että vaikka sitä luulee olevansa tilanteen huipulla, onkin jo puolivälissä menossa kuilun pohjalle.

Uskallan kirjoittaa näin rohkeasti koska olen kokenut samanlaista ja tunnistan sun ajattelutavan hyvin samanlaiseksi mitä mulla oli. Kun loogisesti miettii niin kaikki selviää. Se ei valitettavasti todellisuudessa johda mihinkään, ja trust me, tein kyllä aivan mahdottomasti töitä sen asian eteen. Samalla tulet itse kaltoinkohdelluksi, vaikket sitä välttämättä nyt vielä hahmota.

Tilanteesi on vaikea, ja toivon että kääntäisit katseesi nyt vaikka viikoksi aivan vain itseesi. Älä mieti mitä miehesi tekee, mieti mitä sinä tunnet, mitä haluat tulevaisuudelta. Sinä, ei kukaan muu.

[Gilda]

Stiina83, kirjoittaa edellä:

... Älä mieti mitä miehesi tekee,

Hätkähdin ansiokkaassa kirjoituksessasi sitä, että puhuttelet ketjun aloittajaa kuin tietäisit hänellä olevan mies, joka on hänen kertomuksessaan keskiössä.
Mistä mahdat päätellä, että kirjoittaja Kelp puhuu miehestään, kun hän puhuu puolisostaan ilman selvennystä sukupuolesta?
Tämä sinänsä vähäinen ja merkityksetön yksityiskohta laajassa kertomuksessa herätti kiinnostukseni, koska vastatessani hänelle, en löytänyt vihjettä, jonka perusteella olisin itse osannut päätellä tuon seikan nimimerkin valintaansa myöten täysin anonyymin kirjoittajan parisuhteesta.
Silti luulen, että olisin kirjoittanut tekstini nimimerkille aivan samalla tavalla riippumatta siitä tiesinkö asian vai en.

Keskustelufoorumilla on tavallista, että nimenomaan narsismin uhriksi valikoituvat naiset kirjoittavat sivustolle mieskumppanistaan.
Joskus eteen tulee poikkeus, ja on kiinnostavaa lukea teksti, jossa täysin anonyymi nimimerkki ei vaikutakaan tyypilliseltä naiskirjoittajalta, joka puhuu mies-puolisostaan ja perheestään.

Kolmas kirjoitustyyppi on pieni mutta merkityksekäs, sillä se tuo ensi käden tietoa siitä miten narsisti ajattelee.
Kyse tämän ryhmän kirjoittajissa on niistä narsismin uhreista, jotka teksteissään näyttäytyvät itse narsistisella tavalla epärealistisina ja, jotka vaikuttaisivat olevan valikoivasti ymmärtämättömiä oman käytöksensä suhteen.
Näitä kirjoituksia lukiessa tajuaa, että narsismin uhreja ovat myös narsistit.
Sivusto voi joissakin tapauksissa mahdollisesti auttaa siis myös narsistia, joka asiantuntijatiedon mukaan ei tunne tarvetta eikä hänellä ole kykyä syvälliseen itsetutkiskeluun. Hakiessaan itselleen apua vertaistukisivustolta tällainen henkilö ei ehkä saa sitä mitä tuli etsimään. Hän saattaa kuitenkin saada jotakin tärkeää mietittävää, jonka voi liittää aiempiin kokemuksiinsa ammattiavusta. Ja, se välillisesti voi koitua myös hänen kumppaninsa ja lasten parhaaksi.

[Stiina83]

Silti luulen, että olisin kirjoittanut tekstini nimimerkille aivan samalla tavalla riippumatta siitä tiesinkö asian vai en

Nojoo, tuli kirjoitettua että on mies, mutta itselleni ei ole väliä sillä millaisesta parista on kyse. Alitajuinen oletus oli tuo. Voihan kyseessä olla vaikka mies-mies- pari. Pahoittelut väärinymmärryksestä.

Mun kirjoitus ei ole eikä ole tarkoituskaan olla syvällistä pohdintaa vaan paremminkin raakaa käytäntöä. Juuri siksi, että itse ehdin pohtimaan aika monta vuotta syvällisesti ennenkuin ymmärsin, että mun pohdinnalla ei lopulta ole lainkaan niin isoa merkitystä mitä sille olin halunnut itse antaa. Narsismin uhriksi päätyy usein siksi että sopeutuu liikaa, joten näen hiukan vaaranpaikkaa siinä että yritetään sopeutua vielä lisää. Toin keskustelussa tämän puolen esiin siksikin, että näitä ketjuja lukee varmaan aika moni muukin etsien keinoja sopeutua narsismin kanssa elämiseen.

Kelp itse varmasti tietää mitä on tekemässä ja tekee omat päätöksensä.

[ninnu]

En jaksanut aivan kaikkia tämän keskustelun viestejä lukea, mutta avaan silti oman sanaisen arkkuni aiheesta. Piilonarsismin tai herkkänahkaisen narsistin tunnistaminen ei tosiaan ole yhtä helppoa mitä grandioosisti ajattelevan klassisen narsistin tunnistaminen. Herkkänahkainen narsismi on yleisempi narsismin muoto etenkin naisilla, vaikka sitä ilmenee myös miehillä. Olen tutustunut ainakin yhteen tutkimukseen, jossa anorexia nervosa syömishäiriön taustalla todettiin korrelaatio nimenomaan tämän narsismin herkkänahkaisen muodon kanssa ja vastaavasti bulimiaa löydettiin persoonallisuushäiriöisistä enemmän epävakailla. Toki persoonallisuushäiriö voi olla ilman syömishäiriötä ja toisinpäin. Monesti narsistit ja epävakaat kuitenkin vetävät toisiaan puoleensa, koska ovat ikään kuin toistensa vastakohtia. Narsisti ei ole kiinni tunteissaan ja epävakaa tuntee liikaa.

Edellä mainitun tutkimustiedon valossa aloin pohtia suhdettani omaan äitiini, joka sairasti nuoruusvuosinaan varsin vakavan anoreksian - aikana jolloin tauti oli suurelle yleisölle tuntematon Suomessa tai ei ainakaan yhtä laajasti tiedossa. Anoreksia ja syömishäiriöoireilu eivät olleet tietenkään pelkästään ainoat syyt äitini narsismin tunnistamisessa. Itse asiassa äitini oli selättänyt syömishäiriön jo nuorena, mutta toksiset ajatusmallit istuivat silti tiukassa.

Hän ei esimerkiksi laittanut juuri koskaan kunnon ruokaa kotona, koska ei joko tykännyt tehdä ruokaa, osannut tehdä ruokaa, jaksanut tehdä ruokaa, halunnut syödä, koska oli käynyt töissä ruokalassa tai hänellä oli pahat muistot kotiruokahetkistä omasta lapsuudestaan, jolloin oma äitinsä (epävakaa persoonallisuus) tuputti ruokaa..selityksiä riitti. Kuten voitte selityksistä huomata meitä lapsia ei tässä asiassa ajateltu pätkääkään. Meillä oli usein pelkkää leipää, suklaata ja leivoksia kaapissa, joita syötiin nälkään. Olen joutunut näin aikuisena opettelemaan kuinka syödään oikein, eikä se ole suinkaan käynyt vaivattomasti, olenhan pitkälle tunnesyöjä.

Äitini on aina ollut erittäin takertuva ja pelokas, mutta erittäin oudolla tavalla ja sillon kun hänelle itselleen sattuu sopimaan. Viettää kyllä aikaa yksin varsinkin, jos hänellä sattuu olemaan jokin oma juttu menossa, mutta ei ymmärrä antaa toisille tilaa, kun he sitä pyytävät tai tarvitsevat. Äitini myös manipuloi ihmisiä tekemään mitä haluaa ja jos eivät ole huomanneet heti vihjettä ilmestyy raivoamaan "miten et tuota pöydälle jättämääni ämpäriä huomannut, se oli siinä odottamassa, että pesisit lattiat".

Kaikkia äitini narsismipiirteitä en tähän nyt luettele, koska viestistä tulisi kovin pitkä, mutta yksi huomiota herättävä seikka, joka on ollut hänen työkalupakissaan niin pitkään kun muistan on narsistisen lähteen hankkiminen verbaalisesti joko huutamalla, nalkuttamalla, kiukuttelemalla tai vaan itsestään puhumalla. Jok'ikinen kerta kun hän tuli töistä kotiin alkoi armoton huuto. Se ei hiljentynyt ennen kuin narsistin lähdepankki oli täytetty. Ei ihme, että minusta tuli yksi narsismin mahdollistajista pitkälle aikuisuuteen ennen kuin exän takia aloin vakavissani tutkimaan aihetta. Olin myös vetänyt narsisteja ja psykopaattisia ihmisiä puoleeni tiedostamatta. Kaiken kukkuraksi huomasin itse kärsiväni epävakaan persoonallisuuden piirteistä, joka selittää paljon tätä narsismin mahdollistajapuolta ja kun aloin mahdollistaa vähemmän eli toipua alkoi minun ja äitini välit räjähtää käsiin. Äitinikin alkoi ihmettelemään suuresti epävakauttani, sillä olinhan kuin hänen oma äitinsä. Jostain syystä hän itse oli jäänyt välistä tässä suvun hullut naiset ketjussa, koska oli omasta mielestään täysin terve. Minä puolestaan näin ja näen hänen narsismin vahvana.

Mitä tulee vanhempieni suhteeseen isäni tuntuu edelleen olevan narsismin mahdollistaja. Hänessä on paljon samaa mitä minussa oli, mutta sen lisäksi erittäin läheisriippuvainen puoli. Toisaalta isäni ei myöskään kärsi äitini narsismista, koska ei mitä ilmeisimminkään edes tajua koko asiaa. Hänellä on kaveripiirissä suuri joukko muitakin äärimmäisen narsistisesti käyttäytyviä ihmisiä, joiden kanssa tulee hyvin juttuun.

Toivottavasti tämä viesti auttaa jotakin tunnistamaan edes yhden piilonarsistin elämässään. Alottajan tilanteen kanssa yhteistä oli ainakin se, ettei kumpikaan piilonarsisti tunnista omaa tilaansa. Sillon apua on vaikeaa antaa. Viestin tarkoitus on lähinnä antaa vertaistukea muille piilonarsistien uhreille. Hienoa, jos olet havahtunut tilanteeseesi ja alkanut tunnistamaan läheisen toksisen käytöksen, ehkä jopa huomaamaan oman mahdollistajan roolisi. Muutos lähtee itsestä.

[kelp]

Otat melko suuren kokonaisvastuun puolisosi hyvinvoinnista. Miten huolehdit omasta hyvinvoinnistasi? Toivon, että sinulla on kaiken ohessa omia mielenkiinnon kohteita, joiden parissa voit virkistyä ja tankata hyvää mieltä voidaksesi täyttää itsellesi asettamat verrattain mittavat vaatimukset.

Oletko miettinyt miten voimasi riittävät tulevaisuudessa pitämään kuvaamallasi tavalla varsin monta lankaa käsissäsi? Miten hallitset muuttuvat tilanteet? Arvelen, että olet ehkä jo ottanut asian kokonaisuutta laatiessasi huomioon.

Aikaa on ehtinyt vierähtää. Viime syksyn jälkeen on tapahtunut paljon (ikäviä) asioita. Yritän tehdä yhteenvetoa avaamatta kaikkea tapahtunutta. Itse menin psykiatrin diagnosoitavaksi vapaaehtoisesti mm. selvittääkseni mikä oma psykiatrinen tilani on. Diagnoosin mukaan minulla ei ole mitään mielenterveyden häiriötä eikä ole syytä epäillä sellaista (mutta on reaktiivista ahdistuneisuutta johtuen tilanteesta).

Olen melko hyvin pystynyt olemaan harrastuksissa (enimmäkseen lapsen kanssa, mutta myös kavereiden kanssa), joka on ollut täysin elintärkeää siihen, että elimistöni ei olisi äärimmäisessä hätätilassa ihan koko ajan. Suurimman osan ajasta se on hätätilassa, mutta esimerkiksi harrastuksien ajan pystyy hieman irtaantumaan. (Työni olisi myös sinänsä mukavaa, mutta käytännössä työtä olen joutunut tekemään nyt n. vuoden ajan vain tehomoodissa – työt valmiiksi nopeasti, koska tarvitsen aikaa yksityiselämän ongelmien työstämiseen.)

Puolisoni edelleen täydellisesti kieltäytyy näkemästä itsessään minkäänlaista roolia ongelmiin liittyen. Hänen mielestään hän on täysin terve (täysin ristiriidassa monien toisena hetkenä sanomien asioiden kanssa), kaikki ongelmat johtuvat minusta ja muista ihmisistä (joihin lukeutuu monet läheiset ja ammattilaiset, jotka uskaltavat esittää ajatuksia, joiden mukaan hänellä voisi olla ongelmia).

Jos mietin minkälainen olen ja minkälaista palautetta monilta olen saanut, niin luulen, että voimavarani sinänsä voisivat riittää äärimmäisen kuormittavaan elämään. Ainakin tähän asti ne ovat riittäneet (tietenkään en voi erityisen hyvin, mutta pystyn kuitenkin täysin tekemään työt, hoitamaan kodin, nukkumaan jotenkuten riittävästi jne.). Oma jaksamiseni ei ole ehkä pullonkaulana tässä tapauksessa. Mutta järjetöntä (liian haitallista) kuviota ei tietenkään kannata pitää yllä, jos on parempia ratkaisuja olemassa. Jatkan pohdintaa seuraavissa viesteissä.