Onko täällä kellään kokemusta narsistin joutumisesta psyk. osastolle ja kuinka hoitohenkilökunnan vaitiolovelvollisuus pysyy? Läheiseni narsistimies joutui psykoosin vuoksi M1-lähetteellä ensin tarkkailuun viideksi päiväksi ja nyt arvioitu psyk.osastoaika on n. 2-3 kk. Läheiseni on täysin miehensä vallassa ja orja, on jonkin verran lukenut kesän alussa narsistiasioista pyynnöstäni ja silmät ovat alkaneet avautua. Eräs psyk.hoitaja oli kuitenkin väittänyt miestä edes tapaamatta, että kyseessä ei ole narsistinen henkilö. Läheiseni uskoo tätä hoitajaa nyt täysin, eikä halua asiasta siten enempää keskustelua. Sairaalan psyk. osaston henkilökunta ei tunnu tajuavan nyt lainkaan syvemmälle asiassa, uskovat miestä, joka yrittää sitkeästi saada vaimoaan osastohoitoon ja itseään pois sieltä. Edellä kertomani psyk.hoitaja (ei hoitavalla osastolla töissä oleva) oli jopa sanonut, että osaston hoitajille ja lääkäreille ei kannata kaikkia asioita puhua, asiat kääntyvät vaimoa itseään päin ja tämä itse joutuu M1-lähetteellä hoitoon, jota mies koko ajan siis uhkaileekin saavansa aikaiseksi.
Haluaisin auttaa läheistäni, puhua osaston henkilökunnan kanssa asioista, että he osaavat tarkkailla miestä "silmät avoinna". Mies osaa manipuloida heitä täysin ja pyörittää heitä ihan kunnolla. En kuitenkaan uskalla ottaa yhteyttä, koska kuulin läheiseltäni, että hoitohenkilökunta (hoitajat+lääkäri) kertovat kaikki potilaasta muilta tietoonsa saavat asiat potilaalle itselleen, mitään ei kuulemma pidetä piilossa. Itse läheiseni oli tämän virheen tehnyt, lääkäri oli kertonut miehelle ja raivoisa kohtaus asiasta oli syntynyt ja mies muistaa sen varmasti päästessään pois sairaalasta. Mielestäni tuo vaitiolovelvollisuuden pettäminen on aivan uskomatonta, en voi kuvitellakaan nyt kertovani hoitopuolelle miehestä, koska tiedän että saan itse siitä kärsiä tämän päästyä sairaalasta pois. Tiedän hänen kostokykynsä ja saan pelätä lopun elämääni mitä mies keksii.
Tähän ongelmaani ei taida löytyä apua, hoitava sairaala/osasto on itse määrittänyt käytäntönsä, mutta luulisi jossain kulkevan rajan, mitä potilaille omaisten puheista kerrotaan ja mitä ei.....
Psyk. hoidon ongelmaa
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
Karju
- Viestit: 64
- Liittynyt: 22 Elo 2013, 13:23
Re: Psyk. hoidon ongelmaa
Olen itse huomannut ja todennut, että kun ollaan muiden kanssa tekemisissä ja itse on joutunut luonnehäiriöisen uhriksi, niin siitä kertominen "ulkopuolisille"(ketkä eivät tiedä millaista on elää lähisuhteessa luonnehäiriöisen kanssa) on hankalaa, koska se kääntyy liiankin helposti itseään vastaan. Kuten mainitsit luonnehäiriöinen(narsisti,sosiopaatti,psykopaatti) osaa viedä hoitohenkilökuntaa, ku sitä kuuluisaa pässiä narussa, jos hoitohenkilökunta ei osaa epäillä hoidettavalla henkilöllä olevan luonnehäiriö.
Kerronkin erään tositarinan eräästä psykiatrisesta mielisairaalasta, joka kuvastaa juuri vastaavanlaista tilannetta, kuin Rebekan postauksesta tulee ilmi.
Eräässä psyk.sairaalassa oli psykopaatiksi diaknosoitu henkilö (hoidossa olon syy: mm.ympäristölle erittäin vahingollinen käyttäytyminen) suljetulla osastolla hoidossa ja sitten koitti vakituisen henkilökunnan kesäloma aika ja tuli "kesäpsykiatri" töihin. Tämä kyseinen henkilö osas niin uskottavasti manipuloida, että "kesäpsykiatri" myönsi ko henkilölle loman ikävin seurauksin, vaikka ko henkilö oli lomakiellossa. Tämä osoittaa sen, että psyk.hoito henkilökunnassakin on aika kirjavaa osaamista juurikin luonnehäiriöisen käyttäytymiseen ja sen tunnistamiseen liittyvällä saralla. Taitaa Suomessa olla vain muutama psykiatri, jotka ovat enemmän perehtyneet luonnehäiriöisiin. Luonnehäiriöiset osaavat näytellä, koska heidän elämä perustuu näyttelemiseen, jossa päähenkilönä on itse luonnehäiriöinen tavalla tai toisella.

Rebekka
- Viestit: 7
- Liittynyt: 08 Elo 2014, 17:07
Re: Psyk. hoidon ongelmaa
Kiitos Karju vastauksestasi!
Kovin on kertomasi tutunoloista, nimittäin nyt on os. lääk. antanut luvan miehelle viikonloppulomaan kotona, pelko väkisinkin on mitä tulee tapahtumaan kun hän pääsee nyt vapaasti kulkemaan ja jälleen kiusaamaan läheistäni. Läheiseni kylläkin vakuuttaa miehen olevan todella hyvässä kunnossa, kuulemma samanlainen kuin nuorena. Kamalaa miten ihminen manipuloidaan sokeaksi

Jeppejee
- Viestit: 12
- Liittynyt: 03 Helmi 2014, 08:02
Re: Psyk. hoidon ongelmaa
Mullakin on kokemusta exän psykiatrisesta hoidosta. Hän petti minua järjestelmällisesti ja oli siinä paljon muutakin shittiä. Jälleen kerran kun riitelimme ja sain narsisti exälle jauhot suuhun, niin hän yritti "itsemurhaa" Eihän se mitää totista touhua ollut - tuo itsariyritys oli vain keino yrittää manipuloida minua kun kaikki muut keinot oli jo käytetty. Eron jälkeen, kun palat alkoivat loksahdella paikoilleen tajusin, että tuo itsariyritys olikin vain osa suurempaa suunnitelmaa. Kun jätin erohakemuksen niin silloin kaikki kirkastui.
Mutta siitä sairaalajaksosta... Ex todellakin osasi pyöritellä hoitavaa henkilökuntaa mennen tullen ja se mitä sain tietää oli se, että minä olin syntipukki kaikkeen...yllätys yllätys
Eniten harmitti, se että minulta ei kertaakaan kysytty mitään? Ja sen kerran kun oli mahdollisuus mennä yhdessä exän kanssa keskustelemaan, hän aloitti sellaisen shown ettei siitä mitää tullut.

Notavictim
- Viestit: 127
- Liittynyt: 21 Elo 2013, 18:48
Re: Psyk. hoidon ongelmaa
Opiskelen itse psykologiaa ja toivottavasti minusta vielä joskus psykologi tuleekin. Sen ainakin voin luvata jo nyt, että tulen olemaan tarkkana kaikissa tällaisissa keisseissä jos ammattiin asti mennään. On käsittämätöntä, miten ammatti-ihmisetkään eivät välttämättä kykene tunnistamaan narsistia ns. tavallisten tallaajien joukosta. Se onkin ensivaikutelman perusteella hankalaa.
-
Rebekka
- Viestit: 7
- Liittynyt: 08 Elo 2014, 17:07
Re: Psyk. hoidon ongelmaa
Tilanne on mennyt aivan hulluksi. Narsku on päässyt nyt joka vkl pe-ma väliseksi ajaksi kotilomalle. Orjan koulutus on jatkunut todella tehokkaasti, irtioton yrityksiä ei enää ole ja jokaviikonloppuiset riidat ovat päättyneet nyt niin, että läheiseni uskoo nyt täysin olevansa itse kaikkeen syypää ja irtautuu pikkuhiljaa meistä, jotka yrittävät häntä auttaa pääsemään irti. Tätähän narsku juuri haluaakin. Eilen jälleen kotilomalle tultuaan narsku provosoi heti riidan, me läheiset emme saaneet unta koko yönä kun emme tienneet mitä on tapahtunut kun puhelimitse emme saaneet yhteyttä. Poliisia olimme jo soittamassa varmistamaan ettei mitään pahaa ole tapahtunut, kun sitten vihdoin hetki sitten saimme läheiseemme yhteyden, joka kertoi kaiken olevan todella hyvin, hänestä ei kuulemma tarvitse huolehtia kenenkään. Narsku siis saanut hänet nyt siihen pisteeseen, että kenestäkään ei tarvitse välittää muusta kuin vain hänestä. Kummankaan sukuun ei pidetä yhteyttä.
Osastolla narskua autetaan kaikin tavoin, esim. huoneen sai vaihdettua kun ei sopinut yhteen toisen potilaan kanssa. Hoitajat kantoivat kaikki tavarat kuin kuninkaalle uuteen huoneeseen, narsku osaa tehtävänsä hyvin

23taa
- Viestit: 3
- Liittynyt: 05 Helmi 2015, 15:47
Re: Psyk. hoidon ongelmaa
Psyk sairaanhoitaja, psykoterapeutti kirjoitti potilaansa pyynnöstä oikeuteen lausunnon, jossa ei ollut yhtään paikkansa pitävää tietoa. Näin ne narsistit vedättää oikeutta omaksi edukseen vaikka mistä kautta. Mahtaako olla aivan turhaa yhteiskunnan varojen haaskaus heidän terapiahoitoihinsa, jos tulos on tämä?