Pitkä terapia ja kasvaminen eroon narsistisesta äidistäni on myös hiljakseen etäännyttänyt minut muusta. Terapian aikana tajusin, että olin ottanut lähelleni kaksi äitini kaltaista narsistista ihmisiä ystäviksi. Lopetin toksiset ”ystävyydet” heidän kanssaan, mikä oli hyvä ratkaisu ja askel vapauteen. Jouduin hylkäämään miltei koko sukuni, jolle äitini on puhunut pahaa minusta siitä lähtien, kun vaadin rajoja. Muutama ystävä on, mutta hekin ovat autuaan (todellakin autuaan
) tietämättömiä narsismista omakohtaisesti. Puoliso on elänyt tätä hyökkäysten todellisuutta, ymmärtää ja seisoo rinnalla. Aikuisia lapsia en halua raskauttaa tilanteilla ja pohdinnoilla, kun hekin ovat saaneet kokea mummonsa tuhoavuuden omakohtaisesti. Uusia ystävyyksiä ei pääse syntymään, koska en uskalla laskea ketään ihan lähelle. Onko täällä muita narsistin uhreja, jotka jaatte tunteeni yksinäisyydestä?Anu