Perintö

[Surusilmä1962]

Narsku on poissa tilalle tullut prinsessa. Etäisyyttä vaikea pitää koska äiti tarvitsee tukea. Näen kirkkaasti nyt miten sairaassa ympäristössä kasvoin. Olen kuulemma se näkymätön lapsi joka työnnettiin sivuun ja joka ei koskaan saanut olla yhtään mitään. Jokaisella oli oma paikkansa ja roolinsa eikä ne muutu. Vanhuuden kynnyksellä minun perintöni on traumatisoituminen lapsuudesta saakka,takaumat jotka tulevat hetkenä jota vähiten osaa odottaa. Rajuina eikä niitä voi työntää pois. Ne on vaan kestettävä . Tietoisena siitä että jos en kestä voin seota ja hävitä oman pään sumuun. Ehkä sekin on hyvä paikka elää sumussa ,en tiedä. Toivon kuitenkin että selviän.
Asioita loksashtelee paikoilleen kuin kokoaisi palapeliä. Ymmärrän läpi elämän olleen syyllisyyden ja häpeän . En minä valinnut perhettäni. Ei se ole minun vikani että tehtiin syntipukiksi. Se rooli on niin tiukassa perheessä vieläkin ,vaikka narsku on poissa. Saan kuulla mitä ihmeellisimpiä huomautuksia ja oletuksia ulkonäöstäni ja luonteestani sekä tavoistani . Joilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Paha olo puretaan minuun sättimällä ja ivaamalla. Omista asioista ei voi puhua mitään koska ne käännetään väärinpäin.
Pitkä terapia edessä. Jatkan helminauhan mätien helmien poistamista. Sitä olen tehnyt nuoresta saakka ymmärtämättä miksi?. Kääntänyt niitä asioita toisin päin,mitkä tuntuneet musertavilta. Yrittänyt kasvattaa omani niinkuin olisin toivonut ,että minua olisi kasvatettu. Mutta minä olen hylätty lapsena. Jäänyt ilman asioita joista lapsen oikeuksissa puhutaan. . Ja meitä on monia. Olen hyvin väsynyt ja herkillä ,eristäydyn siten etten kaipaa ystäviä. Koska pelkään satuttavani heitä ja he tietämättään minua.Koen ,että kaikli inhoavat minua. Yritän pysyä valossa,vaikka koko arvomaaiimani on romahtamassa .Anteeksi pahat sanani ja se et olen täällä vielä. Aamu sarastaa yö häviää.Toivottavasti...

[Brokensoul]

Hei,
Niin samastun kokemuksiisi lapsuudessa ja nuoruudessa. Ja siihen, että sama jatkuu yhä edelleen. Aina sain lapsena ja nuirena kuulla huomautuksia ulkonäöstäni ja tekemisistäni, nyt ymmärrän äitini kokeneen minun naiseksi kasvamisen uhaksi itselleen, enää hän ei olisikaan tuo ihailtu kaunotar, vaan tuo kasvava räkänokka yrittää omia hänelle kuuluvat ihailut. Jos ei muuten, niin henkisestihän minua piti nujertaa, että tietäisin paikkani. Nykyisinkin, yleensä nähdessään minut, äitini, jo vanhus, yleensä jossain vaiheessa sanoo "hyi miten karmeen näkönen sinun tukka/naama/vaatteet/kynnet/maha" on! No, nykyisin otan siinä vaiheessa laukkuni ja lähden. Ja hän kirkasotsaisena sitten ihmettelee miksi suutuin, kun hän vaan on rehellinen. Kovin usein en häntä tapaa, viime käynnistä yli vuosi, en yksinkertaisesti jaksa. Olen viimein saanut itseni ymmärtämään, että oma henkinen terveys on kaikkein tärkein. Siihen yritän panostaa. Minulle on tehty pahaa, mutta jos vain pystyn, niin ei tehdä enää!

[Dandelion]

Pystyn hyvin samaistua kokemuksiisi. Itsellä vastaava kokemus perheen syntipukkina. Meidän äiti on narsisti, isä välinpitämätön. Lapsuuteni/nuoruuteni meni siinä kun kiusattiin, äidin valitsema kultalapsi johti muut sisarukset liittoutui hänen kanssa. Kukaan aikuinen ei puuttunut kiusaamiseen. En edes muista koska se alkoi mutta kesti vuosikausia. Pilkattiin ihan kaikkea ulkonäöstä lähtien ja jätettiin ulkopuolelle. Oli lähinnä henkistä väkivaltaa. Äiti kohteli minua eri tavalla kun muita lapsiaan. Puhui minusta pahaa selän takana ainakin kultalapselle ja yhdelle muulle henkilölle ja vaistosin sen. Varmaan puhunut muillekin. Joku aika sitten veljeni tajusi että äitini on narsisti. Silloin kultalapsi heräsi ja poisti narsistin elämästään. Monta kymmentä vuotta hän uskoi äidin valheita ja mustamaalauksia. Huomaan, että se on äidin vihaa mitä hän kantaa sisällään, ei hänen omaa. Itse olen kantanut valtavaa häpeää ja syyllisyyttä. Jossain vaiheessa tajusin ettei minun tarvitse kantaa toisten häpeää. Pahinta on se ulkopuolisuuden tunne edelleen. Sisko oli julma, mutta hän oli lapsi ja äitini aikuinen joten en syytä siskoani. Vanhempien pitäisi suojella omia lapsiaan. Toki en tiedä mitä he äidin kanssa ovat aikuisiällä keskustelleet. Minun ei onneksi tarvii kantaa siitä syyllisyyttä. Pääasia että sisko heräsi. Olen vähitellen katkaissut yhteyden äitiin, koska hän syyllistää muita, ei ota vastuuta teoistaan. Se on kulissi mitä pidetään pystyssä, peliä, teatteria. Narsisti ei osaa rakastaa edes itseään, ei käsitellä tunteitaan vaan kaataa häpeänsä ja vihansa muihin. Monta kertaa olen miettinyt, että elämä olisi voinut olla paljon helpompaa jos meillä ei olis ollut rakastavat vanhemmat. Olisi normaalit suhteet sisarusten kesken.