Mieheni on narsisti?

[mew79]

Hei.
Tämä on ensimmäinen kirjoitukseni tänne. Ylensä vihaan ns. kotidiagnooseja, mutta kuinka moni narsisteista oikeasti diagnosoidaan?

Niin moni on sanonut, että voisiko mieheni olla narsisti, että päädyin lukemaan narsisti-juttuja eilen. Itkuhan siinä meinasi tulla, niin tutulta ne kuulostivat. Myös ajatukset siitä miten narsismi kehittyy ensimmäisten elinvuosien aikana, sopivat erinomaisesti.

Meillä on ollut hyvin vaikea suhde - ja aika monimutkainen. Tapasimme 3,5 vuotta sitten tilanteessa, jossa molemmilla oli vielä vanha suhde päällä. Miehellä oli avoin suhde vaimonsa kanssa ja alkuun olikin ajatus, ettei meillä olisi sen kummempaa. Toisin kävi. Puoli vuotta myöhemmin jätimme eropaperit molemmat ja puoli vuotta siitä mies muutti luokseni. Teimme varmasti virheen siinä, että muutimme suoraan etäsuhteesta yhteen, mutta asiaan vaikutti parikin asiaa. Yhtenä niistä se, että olin neljännellä kuulla raskaana. Ainakin väitteidensä mukaan mies oli ex:nsä kanssa käynyt lapsettomuustutkimuksissa, joissa todettu, että hän tuskin tulee saamaan omia lapsia. Otin tietoisen riskin ja näin siinä kävi. Ei sinällään, lapsemme on se juttu, joka antaa tälle kaikelle merkityksen, vaikka elänkin pelossa, että mies tekee lapsen kautta elämästäni hyvin vaikeaa.

Nyt jälkikäteen ajateltuna ymmärrän, että suhteessamme oli alusta lähtien asioita, joita ei olisi pitänyt olla ja myös sen, että alusta lähtien hän sai minut syyttämään itseäni niistä. Miehen jutut olivat aina hyvin itsekeskeisiä ja tuntui, että jonkinlainen empatiakyky puuttui. Hän kertoi hyvin yksityiskohtaisesti vanhoista kumppaneistaan, puhui kesken seksin silloisesta vaimostaan, esitteli vaimon alusvaatekuvia minulle jne. Hän myös katkaisi minuun yhteyden, kun huvitti ja lopulta jätti minut tekstarilla viikko sen jälkeen, kun olimme huomanneet raskauteni. Tästäkin hän onnistui syyttämään minua ja minä annoin vielä mahdollisuuden - ja kuinka monta sen jälkeen.

Mies puhui alusta lähtien miten haluaisi lapsia. No minulla oli ennestään kolme, joten perheen piti olla ikään kuin "valmiina", vaikka yhteistä emme olisi saaneetkaan. Aluksi mies oli lasten kanssa tosi ihana, mutta tuntuu, että se loppui kun seinään, kun muutti meille.

Koko raskausaikana ei muodostanut vauvaan mitään suhdetta, eikä synnytyksessäkään kolahtanut. Nykyisin on jonkinlainen suhde, mutta osaa yhäkin suhtautua hyvin kylmästi ja välinpitämättömästi. Suhde isompiin lapsiin on kylmettynyt ja en tiedä onko liian vahvasti sanottu, että "vihaa" 8-vuotiasta.

Muutettuamme yhteen ongelmat alkoivat hahmottua nopeasti. Minä en olisi saanut mennä edes toiseen huoneeseen, enkä tehdä omia asioitani. Hän on itsekin myöntänyt, ettei arvosta kuin omaa tekemistään. Lasten kanssa hän suostui alkuun tekemään asioita, kunhan minä olin mukana, nykyisin jää yhteisistäkin jutuista pois.

Sitten alkoivat rajut riidat. Pienimmästäkin palautteesta seurasi tolkuton huutaminen/tavaroiden paiskominen/raivoaminen, jossa hajosi mm. neljä sisäovea/erolla uhkailu/häipyminen/tuntien mökötys yms.

Yksi rajuimpia tapauksia välillämme oli, kun olimme palaamassa reissusta minä, mies ja yhteinen lapsemme. Meille tuli riitaa ja minä pysäytin auton. Astuin ulos autosta vetääkseni henkeä. No mitä teki mies? Kiipesi kuskin puolelle ja kaasutti tiehensä. Jäin 80km:n päähän kotoa ilman takkia, kännykkää ja lompakkoa keskellä huhtikuuta. Mies ajoi tyynesti kotiin missä kolme vanhinta lastani olivat isänsä kanssa. Heidän isänsä ajoi minua etsimään.

Tämä tapaus kuvaa hyvin suhdettamme. Kun mies suuttuu tai asiat eivät mene kuten hän haluaa, hän lakkaa täysin välittämästä kaikesta ympärillään.

Olen yrittänyt kaikkeni pitää tätä kasassa. Ero tällä hetkellä on sellainen juttu, että aiheuttaa pahoja taloudellisia vaikeuksia kaikille. Lisäksi en haluaisi erota juuri ennen joulua, mutta... Tällä hetkellä olen aivan loppu. En tiedä miten jaksan ja kuinka kauan. Olen tajunnut, että tämä on peli, jonka tulen vain häviämään. En pysty miellyttämään miestä. Jos teenkin ne miljoona asiaa, joista hän on valittanut aiemmin, hän keksii uusia. Hän mm. huutaa 8-vuotiaalle, jos tämä ei vie kylpytakkia naulakkoon, miehen oma kylpytakki kyllä pyörii pitkin lattioita. Mutta vastaavasti mies huutaa pojalle, jos tämä käyttää suihkun jälkeen pyyhettä kylpytakin sijaan, täyttää miehen mielestä tiskikonetta väärin tai oikeastaan ihan mistä vain. Itse aloitan siivoamisen 1,5h ennen kuin mies tulee kotiin, jotta sotkusta ei tulisi sanomista, mutta tuleehan siitä aina. Uusia valittamisen aiheita löytyy aina.

Pitkän yrittämisen jälkeen sain miehen puhuttua menemään psykiatriselle sairaanhoitajalle. Mutta eihän mies siellä asioista puhu niin kuin ne ovat. Kävin sairaanhoitajalla hänen kanssaan ja sain valotettua asioita siinä määrin, että sairaanhoitaja lähetti miehen psykiatrille. Psykiatri määräsi lääkkeitä ja lähetti miehen neurologille, jonka tulisi selvittää onko miehellä äitinsä raskausajan juomisesta johtuva aivovaurio. Ensimmäinen tutkimusaika oli viime viikolla ja nyt aikoja on sovittu helmikuun puoleen väliin asti. Mielestäni tutkimukset ovat tärkeät, jos ei muuten niin yhteisen lapsemme vuoksi, mutta tiedän, että jos jätän miehen, hän ei tutkimuksiin enää mene. En vain tiedä jaksanko sinne asti.

Olisi varmaan paljon muutakin kirjoitettavaa, mutta tämä on jo aika pitkä ja sekava. Jaksoikohan kukaan lukea? Olisin iloinen kommenteistanne.

[Entinenuhri]

Huh huh mitä sinäkin olet joutunut kestämään
Etenkin tuo kohta: "Yksi rajuimpia tapauksia välillämme oli, kun olimme palaamassa reissusta minä, mies ja yhteinen lapsemme. Meille tuli riitaa ja minä pysäytin auton. Astuin ulos autosta vetääkseni henkeä. No mitä teki mies? Kiipesi kuskin puolelle ja kaasutti tiehensä. Jäin 80km:n päähän kotoa ilman takkia, kännykkää ja lompakkoa keskellä huhtikuuta. Mies ajoi tyynesti kotiin missä kolme vanhinta lastani olivat isänsä kanssa. Heidän isänsä ajoi minua etsimään. "
kuvaa tilannetta aika pitkälti.
Ensinnäkin, onneksi ex-miehesi välittää sinusta ja hänen toimintansa on ominaista ihmiselle, jolla on normaali empatiakyky. Onneksi hän haki sinut, ties mitä olisi voinut muutoin käydä. Mutta ongelma onkin nimenomaan siinä, että ex-miehesi välittää sinusta paljon enemmän kuin nykyinen miehesi. Miehesi käytös ei missään tapauksessa ole rakastavaa tai välittävää. Ei kukaan jätä edes tuttavaa, saati sitten puolisoa kuin nalli kalliolla paleltumaan.


"Pitkän yrittämisen jälkeen sain miehen puhuttua menemään psykiatriselle sairaanhoitajalle. Mutta eihän mies siellä asioista puhu niin kuin ne ovat. Kävin sairaanhoitajalla hänen kanssaan ja sain valotettua asioita siinä määrin, että sairaanhoitaja lähetti miehen psykiatrille. Psykiatri määräsi lääkkeitä ja lähetti miehen neurologille, jonka tulisi selvittää onko miehellä äitinsä raskausajan juomisesta johtuva aivovaurio. Ensimmäinen tutkimusaika oli viime viikolla ja nyt aikoja on sovittu helmikuun puoleen väliin asti. Mielestäni tutkimukset ovat tärkeät, jos ei muuten niin yhteisen lapsemme vuoksi, mutta tiedän, että jos jätän miehen, hän ei tutkimuksiin enää mene. En vain tiedä jaksanko sinne asti."

On todella ikävää, jos miehesi käytös johtuisikin hänen äitinsä raskauden aikaisesta juomisesta. Mutta sinulla on vain omat voimavarasi ja sinun on mentävä niiden mukaan. Loppujenlopuksi miehesikin on vain itse vastuussa itsestään.

[mew79]

Noissa tutkimuksissa kai lähinnä toivon, että löytyisi jotain sellaista vikaa, joka voisi auttaa minua hoitamaan lapsemme asioita. Jotain, jolla voisin vaatia vaikka valvottuja tapaamisia. Minulla ei ole mitään halua erottaa isää ja poikaa toisistaan, mutta saatatte ymmärtää huoleni mitä siitä tulee, jos ovat kaksin? Jättääkö mies pojan jonnekin? Saako älyttömiä raivareita, kun ovat kaksin? Sulkeeko pojan vain täysin ulkopuolelle? Entä jos Oikeasti sattuu jotain? Sitäkin mies on uhannut. Että jollekin voi käydä huonosti.