Viisi vuotta sitten tapasin hänet töitten kautta. Myöhemmin alettiin seurustelemaan. Hän oli mukava, kolmen lapsen isä. Se oli jo uutta minulle. Uusioperhe. Mutta lapsista tykkäsin/tykkään paljon. (siis muutimme yhteen n.parin-kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Minä hänen luokseen).
Samana vuonna rupesin odottelemaan lasta, joka syntyi seuraavana vuonna. Ennen lapsen syntymää menimme kihloihin.
Lapsen synnyttyä meni pari vuotta kun syntyi toinen yhteinen lapsemme. Naimisiin asti emme koskaan päässeet. Ja nyt kun miettii hyvä niin.
Siinä hieman perustietoa.. Ja sitten niihin toisenlaisiin asioihin.
Nyt sitä ajattelee ja miettii miksi ei heti alussa lähtenyt talosta pois ja eronnut miehestä, mikä sai minut aina vain jäämään ja ajattelemaan paremmasta huomisesta. Miksi annoin niitä asioita tapahtua itsessäni, mitä olen aina ajatellut että näin ei minua kohdella.
En muista milloin mikäkin tapahtui.. Mutta yritän jotain kirjoittaa..
Minua varoiteltiin tästä miehestä, mutta en kuunnellut varoituksia. Ei hön sellainen ollut mitä toiset kertoivat. Jos olisin kuunnellut.. Ei minulla silloin olisi näitä valopilkkuja elämässäni joita rakastan yli kaiken. Eli jossittelemaan en rupea.
Ensin hän oli aivan huoleton kotitöistä ja muustakin. Se muuttui pikkuhiljaa. Kun olin äitiyslomalla, minun olisi pitänyt tehdä kaikki kotihommat valmiiksi siihen mennessä kun mies tulee töistä kotiin. Joskus oli joskus ei. Aikaa kului ja töihinkin välillä palasin. Sama meno jatkui, riitelya rahasta ja kotihommista ainakin. Minun olisi pitänyt tehdä töittenikin jälkeen kotihommat valmiiksi siihen mennessä kun toinen tulee töistä.
Ja se huuto jos noin ei ollutkaan. Ja valitus.
Minulla ei olisi saanut olla aikaa lapsilleni. Olla heidän kanssaan ja pidellä sylissäni.
Mies hermostui kun asiat ei mennyt niin kuin tahtoi ja sanoi. Uhmasin häntä asioissa.
Kotihommista vielä sen verran, jos hän oli työttömänä kotona tai.pääsi töistä aikaisemmin kuin minä, hän sai antaa aikaa kaikille lapsille. Ei hänen raskaan työpäivän jälkeen varsinkaan tarvinnut kotihommia tehdä. Ja jos kotona oli koko päivän, tottakai hän viettää aikaa lastensa kanssa.
Ja minä enemmän tai vähemmän uupuneena töistä kotiin tullessani olisi pitänyt jaksaa tehdä kotihommat. Mm.pyykit laittaa kuivumaan+viikata kaappeihin, ruoka laittaa, imuroida joka hem****n päivä. Ja minä sain valitukset kun en imuroinut joka päivä ym.
Perus-siistiä meillä oli ollut aina. Miehelle ei kelvannut mikään vaikka parhaani yritin. Minun parhaani ei vain riittänyt.
En ikinä ole ollut himosiivooja enkä ole sitä edelleenkään. Perus siisteyttä toki pidän ylläni.
Mainittakoon sen että taloudessamme oli kaksi koiraa, toisella pitkä karva. Mutta ei silti olisi tarvinnut oikeasti joka päivä imuroida.
Siinä tuli mainittua yksi asia. Hu******ua sain kuulla aika ajoin. Ensimmäisen h-sanan kuultuani jähmetyin ja järkytyin. Mutta en lähtenyt pois..
Mies oli äärettömän mustasukkainen. Esimerkiksi exääni, johon minulla on ihan hyvät välit. Sitä ei mies ymmärtänyt. Ok, mustasukkaisuus on ihan hyvä jos se ei mene liiallisuuksiin. Tässä tapauksessa meni. Hän kuvitteli että haikailen yhä entisen perään kun olen yhteydessä siihen.
Jos menin jonnekin ilman miestä, en hänen mielestään mennyt sinne minne sanoin meneväni vaan menin jonbekin aivan muualle. Ja mielellään ei olisi antanut minun ja myöhemmin lasteni mennä yökyläilemään, varsinkaan ilman häntä. Olisi pitänyt kotona olla koko ajan.
Ja se lapsellinen kiusallateko. Esim.yhdessä vaiheessa ei antanut minulle autonavaimia. Silloin meillä oli yksi auto käytössä ja hänen nimissään..
Olisi voinut kuvitella että yhden kerran kuristettuaan minua riidan päätteeksi olisi saanut minut lähtemään ja vikkelään pois. Ensin en myöntänyt edes itselleen hänen tekoaan. Mitä oli tekemässä ja mitä tekikin. En ole tästä kenellekään kertonut.
myöhemmin hän vain sanoi että kuristi minua siksi, että saisi minyt rauhoitettua..
Olisihan näitä moneksi asti. Ja ei, en Kaikista riidoistamme ainoastaan häntä syytä, mutta suurimmaksi osaksi kyllä.
Miehen yksi lapsi ei halua käydä isänsä luona. On sen verran vanhempi ja ymmärtää asioita. Mies syytti minua siitä ettei hänen lapsensa käy meillä.
Monta kertaa meinasin erota, mutta olen aina sitten jäänyt. En itsekään tiedä miksi. Riidoista emme sen koommin puhuneet ne vain "unohdettiin" ja annettiin olla. Kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Hän ei koskaan pyydellyt anteeksi.
Mikä sitten avasi silmäni ja muutin erilleen n.pari viikkoa sitten? En tiedä. Ehkä huomasin hänen kylmän ja viileän käytöksen minua kohtaan. Olin hänelle kuin ilmaa. Ja sitä hänkin taisi olla minulle. Plussasin ja miinustin parisuhteen hyvät ja huobot puolet. Huomasin kuinka paljon oli huonoja puolia. Jos plussia olikin, ne johtuivat muksuista.
Parempi muksuillekin että eroamme kuin että yrittäisimme vielä.
Enää en usko paremmasta huomisesta. Hän ei nujertanut minua täysin, vaikka varpasillani olinkin kun olin hänen kanssaan ja varoin puhumisia. Puhuin tarkoin miettien ym.
Olen nyt vapautuneempi kuin koskaan hänen kanssaan ollessani. Ja rennompi. Lapset muuttivat kanssani eri paikkakunnalle missä lasten isä asuu.
Lasten isän vanhemmat kiukustuivat minulle kun erosin ja hyökkäsivät sanallisesti päälleni kaupan pihassa (tai siis miehen äiti). Ovat tosin ntt jättäneet rauhaan.
Miehen on vaikea päästää minusta edelleen irti. Soittelee/laittaa viestiä ja ehdottelee että tehtäisiimme yhdessä jotakin ym.
Osa ystävistäni ei ollut yllättynyt kun ero tuli eteen, osa oli.
Paljon jäi kirjoittamatta.
Eron päätös ja muuttaminen erilleen ei ollut minulle näistä kaikista huolimatta helppoa. Se oli erittäib raskas ja monet itkut itkin. Nyt olen itkuni itkenyt. Enää en jaksa itkeä.
Mutta tiedän että tämä on oikea päätös ja paras päätös minkä koskaan olen tehnyt. Vaikka tulevaisuus pelottaakin..
Osa "pelkää" että palaan miehen kanssa takaisin yhteen. Mutta voin sen kaikille luvata ettei niin tapahdu. Haluan elämältäni jotakin enemmän ja parempaa.
Ei tarvitse kommentoida tekstiäni jos siltä tuntuu jne. Tämä on jo antoisaa että saan osan edes kirjoitettua ja niistäkin asioista joita kukaan lähimmäisistäni ei edes tiedä.
Kiitos. -Aia