Narsistin uhria ei välttämättä uskota

[Hiirihaukka]

http://yle.fi/uutiset/narsistin_uhria_e ... va/7710103

Narsistin uhria ei välttämättä uskota. Näin kertoo NUT Ry:n kanssa yhteistyössä opinnäytetyötään tehnyt Juha Ruokola.

Artikkelissa lisää aiheesta! Juhan opinnäytetyö löytyy theseus.fi - osoitteesta.

[johanna63]

Tarviiko uhrin miettiä sitä uskooko muut vai ei. Kannattaa pelastaa itsensä. Tukea saa muualtakin kuin ystäviltä tai tuttavilta. Minä sain tukea työterveyshuollosta, se tuki oli äärettömän tärkeää. Olen päässyt pitkän taistelun jälkeen ehkä sattumienkin kautta narsistista eroon. Ei kannatta miettiä mitä muut ajattelee vaan miettiä miltä itsestä tuntuu. Jos suhde tuntuu pahalta on pyrittävä siitä eroon ja oltava taitava. Pelattava samaa peliä narsistin kanssa. Hänen ajatusmaailmaansa on tutustuttava jotta osaa puolustautua. Minä tein seen ja olen täysin puhki. Minua ei enää ole, mutta luulen, että nyt se on ohi. Tiedän, että minut on haukuttu ja mustamaalla pitkin kyliä, mutta se on sama.

[Hiirihaukka]

Moikka,

eihän sillä periaatteessa ole mitään väliä uskooko muut vai ei. Mutta jos auttavat tahot eivät usko - silloin ollaankin jo isoissa ongelmissa. Naapureista ja tutuista viis, mutta jos erosta tulee riitaisa, tarvitsee jossain kohtaa jonkun joka uskoo.

[Karju]

Hei,

Minulla on omakohtaista kokemusta viimeisen 5 vuoden ajalta, kun viranomaiset eivät ole uskoneet kertomaani asiaa todeksi. Minulla on lapsia psykopaatin/sosiopaatin kriteerit täyttävän ex-vaimon kanssa ja olen huomannut lasteni oireilun jo pitemmänaikaa ja tästä esittänyt huolta mm lastensuojeluviranomaisille eivätkä ne ole johtaneet juuri mihinkään. Nyt tilanne on edennyt niin, että lasten oireilu on edennyt niin pitkälle, että 9 ja 11 vuotiaat lapseni ovat joutuneet lastenpsykiatriselle terapiaan/arvioon, koska oireilevat jo niin voimakkaasti että haittaa koulunkäyntiä. Ja nyt kun oireilu on jo niin paha.. ovat alkaneet pikkuhiljaa uskomaan minua, mutta onko jo myöhäistä lasten pelastamiseksi sairastumisen suhteen?

[lekapi]

Minä en aikoinani uskaltanut puhua suhteestani oikein kenellekään. Asuimme pienellä paikkakunnalla, missä miehellä oli paljon laajempi tuttavapiiri kuin minulla. Tuskin siellä monikaan olisi uskonut kertomaani, työkaverini ehkä kun huomasivat minun olevan alistunut ja ahdistunut. Läjisukulaiselleni en halunnut kertoa. Hän inhosi exääni ja kerran haukkui siitä, että olen sellaisen tyypin kanssa. En puhunut mitään koko miehestä ja muutaman kerran valehtelinkin hänelle sanoen etten enää ole sen tyypin kanssa. En olisi jaksanut olla mieheni ja sukulaiseni haukuttavana. Sukulainen olisi voinut ehkä uskoa, mutta syyttänyt kuitenkin minua. Kärvistelin itsekseni siinä suhteessa vailla kenenkään tukea 8 vuotta. Tai kyllähän silloiset (ja osin nykyisetkin) työkaverini tukivat minua arvokkaalla tavalla eli ha kohtelivat minua aina hyvin, ihmisarvon omaavana ihmisenä

Nykyään, kun exä on vain historiaa, olen puhunut asiasta ystävilleni ja joillekin työkavereilleni maininnut exäni narsistisuudesta. Kaikki ovat uskoneet ja jokunen on kertonut muutamalla sanalla omaavansa samanlaisia kokemuksia. Nyt minun yksi ystäväni on päässyt eroon omasta narsististaan ja kahdella on suhde todennäköisesti narsistisen miehen kanssa. Ovat puhuneet minulle jotain suhteestaan. Kahdella ystävälläni ovat silmät ehkä avautumassa, miettivät mitä tekevät suhteitensa kanssa. Toinen kertoi minulle aikaisemmin avoimesti suhteestaan ja huomasi miten pelästyin. Paljastin hänelle kaikki sillä hetkellä musitamani asiat omasta parisuhteestanni exän kanssa. Sen jälkeen ystäväni hieman vetäytyi, koska huomasi, että hänen parisuhteensa jotkin yksityiskohdat avasivat haavani. Nyt olemme taas lähentymässä myös tässä asiassa ja ystäväni kertoo minulle taas jotain asioita. Viimeksi kuulin että hänen miesystävänsä on raju, suhde silloin tällöin hyvä. Ystävälleni on ihan sama jatkuuko se suhde vai ei, sillä sinkkunakin voisi olla ihan hyvä. Sitten hän totesi, että loppukesään saakka hänen täytyy olla nöyrä, jotta suhde säilyy sinne asti vakaana. Jokin yhteinen projekti ja miesystävän asunnolla jokin kallis ystäväni omistama tavara. Haluan jotenkin tukea tätä ystävääni, hän ainakin tietää sen että uskon miehistä mitä kamalampiakin juttuja. Mutta hän ei ehkä oman historiani takia pidä minua parhaana mahdollisena keskustelijana. Kipuilenkin vielä oman menneen suhteeni kanssa jonkin verran. Mihin ystäväni voisi mennä keskustelemaan niin halutessaan, mikä olisi sellainen paikka, missä häntä ehkä uskottaisiin?

[Susannah]

Luulen, että narsistin uhria uskoo useimmiten vain sellainen ihminen, joka on käynyt saman läpi. Minulla on sukulaisia ja ystäviä, jotka uskovat ja rohkaisevat minua irtiottoon. Heillä on on ollut samanlaisia ihmissuhteita. Hyvässä ja normaalissa parisuhteessa elävä ihminen ei välttämättä usko narsistin uhria. "Mitä, sehän on niin mukava ja herrasmies! Kyllä tuollaista nyt osata arvostaa!" Narsisti on naamioiden mestari.

[TMU]

Hei!
Minä kun sain vihdoinkin rohkeutta (26v) jälkeen sanoa narsisti-ukolle: tuossa on ovi lähde! En ajatellut uskotaanko minua vai ei.
Minulle oli kaikista tärkeintä päästä hänestä eroon. Väkivaltaa moninaisissa muodoissa, joka kohdistui minuun ja lapsiin.
Nyt olen saanut käydä väkivaltaa kokeneiden naisten ryhmässä, Vielä on töitä jäljellä.
Kannatan lähtemään suhteesta jossa on haukkumisia, väkivaltaa ym.. Itsetuntohan siinä menee.
Ja ennen kaikkea jos on lapsia. Väkivaltaa kokeneen lapsen tasapainoinen kehitys voi vaikeutua ja hän saattaa altistua psykosomaattisille ja psyykkisille sairauksille kuten masennukselle. Hän voi tuntea sekä voimattomuutta että vihaa, ja oireilla usein vakavasti. Lapsi on usein ahdistunut ja turvaton. Alttius käytösongelmiin, sopeutumattomuuteen ja aggressiivisuuteen kasvaa. Keskittymis- ja oppimisvaikeudet ovat tavallisia väkivallasta kärsivän lapsen oireita.
Nyt minun ei tarvitse enää pelätä <3