Narsisti äidin tytär...

[Humanity]

Ei ole sattumaa, että tänä vuonna juuri äitienpäivän aikaan löysin tieni tänne foorumille... Narsistiseen hyväksikäyttöön havahtuminen ihmissuhteessa, jossa on koko ikänsä odottanut emotionaalista vastakaikua (sitä saamatta), on nimittäin ollut järisyttävä kokemus ja yhtäkkiä äitienpäivä on saanut tukuttain ahdistavia piirteitä. Kun omien rajojen asettamisessa on tullut aika siirtyä käytännön asteelle, tapa, jolla etäisyyden ottaminen pitäisi tehdä, on ollut suuri arvoitus. En ole ennen ottanut etäisyyttä äitiini ja nyt se tuntuu elintärkeältä tehtävältä. Pelottaa, sillä äidin säilä on terävä ja hän silpoo sillä miten haluaa. Millä tavoin säästyisin uusilta henkisiltä vammoilta parhaiten?

Onko parempi olla narsistin kanssa etäisen kohtelias ja samalla loputtoman kärsivällinen, sillä rimpuutus jatkuu kaikesta huolimatta, vai sanoa kerta kaikkiaan suoraan, että narsistinen peli ei vetele? Jälkimmäisessä tapauksessa äiti kiistää, että mitään narskupeliä onkaan, jolloin tunnen itseni hulluksi. Sitten on se kolmas tapa erkaantua, eli välien laittaminen kokonaan poikki, jolloin niin ikään tunnen itseni hulluksi, sillä kukaan ei ymmärrä ratkaisuani, ts. narsisti viilaa ihmisiä silmään minkä ehtii.

Tällä hetkellä yritän parhaani mukaan olla etäisen kohtelias ja antaa tilaa "äidin" suurelle egolle, mikä kyllä pitää hänet tyytyväisenä, mutta syö itseäni sisältä, sillä aina kun itselleni tai lapsilleni tapahtuu jotain mukavaa, se ignoorataan täysin ja lyödään kahta kauheammin omia juttuja päälle tai kehuskellaan jonkun toisen asioilla. Asian ei tarvitse olla kovinkaan suuri, kun narsistiäitini kateus herää. Se voi olla totaalisen naurettavakin. Voin esimerkiksi kertoa, että olen ollut juuri kipeänä, kun hän kertoo, että itse on ollut suurin piirtein kuolemankipeänä. Nykyään osaan jo varoa hänen juttujaan. Todennäköisesti monet asiat ovat häneltä silkkaa valetta ja kaksoisviestintää. Silti tunnen surua. Jos hiukankin osoitan tyytymättömyyttä ja väsymystä siitä, että omia asioitani vähätellään "vastavuoroisessa", "empaattisessa" kanssakäymisessä, hän vaikuttaa vain ja ainoastaan huvittuneelta.

Täydellistä tunnekylmyyttä ei voi odottaa keneltäkään muulta kuin narsistilta, joten miksi haluaisin uhrata omaa aikaani sellaiseen? Miksi näyttelisin jotain sellaista, mitä en ole, kun en lisäksi saa siitä kuin pahan mielen itselleni? Tässä tilanteessa, jossa kohteliaisuutta on kokeiltu, mutta se ei ole ilkeyttä suhteestamme poistanut, etäisyyden kasvattaminen tuntuu ainoalta luontevalta ratkaisulta. Miten ihanalta tuntuukaan sanoa ei tai ei käy ja vielä järkevästi perustella se; osoittaa, että elämääni mahtuu muutakin kuin narsisti. Hyvää ja vahvaa oloa ei kuitenkaan kestä kauan, sillä mitä enemmän otan etäisyyttä, sitä hullummaksi "äitini" jutut käyvät. Sitä ilkeämpi ja vihjailevampi hän on. On kuin silkkaa mätää pärskyisi hänen suustaan, kun hän "puhelee" juttujaan minulle. Juttuja, joita terveet ihmiset eivät keskenään puhele. Juttuja, joilla terveet ihmiset ei kehuskele. Ne jutut on ihan käsittämättömiä. Yököttää.

Onko tämä se vuosi, kun pistän välit kokonaan poikki? Kunpa olisikin. Mutta en tiedä, uskallanko vielä. Ensi vuonna?

Olen niin väsynyt, kun energiani kuluu tällaiseen ihmissuhteeseen.

[JHoo]

Hei Humanity!

Matka narsistin uhriksi, siis sellaiseksi ihmiseksi, joka tajunnut sairaan ja sairastuttavan kuvion ihmissuhteessaan, ei taida koskaan olla ihan helppo. Eikä aina narsistista irrottautuminenkaan...

Itselleni antoi aivan valtavasti selkeyttä ja ihan selkeitä ja hyviä työkaluja toimia persoonallisuushäiröisen ihmisen kanssa tämä kirja: "Vapaaksi psykopaatin otteesta". Itse asiassa kyseinen kirja avasi silmäni lopullisesti, antoi käsitteet ja selityksen pahalle ololle, josta olen kärsinyt 15 vuotta. Kirja antoi alkusysäyksen paranemiselle, eveytymiselle ja toipumiselle - kasvamiselle hyvinvoivaksi ja tasapainoiseksi ihmiseksi. Kirjan lopussa on NEUVOJA JA VINKKEJÄ siihen, miten aidosti VAPAUTUA psykopaatin (tai tässä tapauksessa persoonallisuushäiriöisen ihmisen) pihdeistä ja vaikutuspiiristä.

Itse en siis lähde antamaan sinulle neuvoja tai vinkkejä.

Oma päätökseni on ollut irrottautua kokonaan terveydelleni haitallisesta ihmissuhteesta. TApasin ko. ihmisen juuri reilu viikko sitten eräissä sukujuhlissa, ja hän käyttäytyi siellä niin pöyristyttävällä tavalla (ei mitään käytöstapoja!) ja hän viilsi taas niin pahasti henkisesti (tietää juuri oikeat äänenpainot, sanavalinnat, ilmeet yms., joilla satuttaa), että totesin, etten mene enää yhtiinkään sukujuhliin, joissa ko. ihminen on paikalla. Olen tehnyt tämän selväksi myös lähiperheelleni, kun eräät perheenjäseneni ovat aiemmin häntä kutsuneet omien lastensa juhliin, lasten, joiden täti olen.
En tahdo enää asettaa itseäni alttiiksi tämän ihmisen vaikutukselle ja kiusaamiselle.


Toivon sinulle koko sydämestäni voimia, tukea (itse olen löytänyt pätevän terapeutin, jonka avulla olen voinut purkaa tätä koko henkisen kiusaamisen vyyhtiä) ja kaikkea hyvää matkallesi VAPAAKSI ihmiseksi!


Kesän valoa ja lämpöä!

[JHoo]

Ja vielä muutama ajatus / kokemus:

Minulla on myös samanlaisia kokemuksia siitä, miten tämä ihminen oikein vauhkoontuu siitä, kun hänen juttuihinsa ei lähde mukaan ja kun ottaa hänestä etäisyyttä. Tiedän, että hän puhuu p****a ja valehtelee mennen tullen tällä hetkellä paitsi minusta myös äidistäni kaikille ihmisille, jotka häntä vain vähänkin suostuvat kuuntelemaan. Hän ei kerta kaikkiaan siedä sitä, että hänelle on laitettu rajat.

Mutta vaikka se satuttaa, suututtaa ja on täysin epäreiluakin, olen silti mieluummin täysin irti tuosta ihmisestä kuin että palaisin takaisin entiseen. Vaikka kaikki eivät minua uskoisikaan, vaikka minusta puhutaankin pahaa.
Tärkeintä on, että itse tiedän, mikä on totta ja mikä ei. Sellaisen henkisen väkivallan, syyllistämisen ja manipuloinnin kohteena en enää tahdo ja suostu olemaan. Sen olen ymmärtänyt, että ko. ihmiselle en yritä mitään selittää, koska hän ei sitä ymmärrä, vaan puhuu kaiken itselleen sopivaksi, niin että hän on täysin syytön kaikkeen... Siihen manipuloitiin, riitelyyn ja syyttelyyn en lähde enää mukaan - varmuus siitä, että olen tässä asiassa oikeassa riittää minulle.

[Humanity]

JHoo,

kiitos kirjavinkistä ja toivotuksista, toivon voimaa ja hyvää oloa sinullekin! Arvokas neuvo on tosiaan se, että ottaa narsistiin ja narsistipeliin etäisyyttä. Siihen pyritään, vähintään! Ja jos on pakko olla yhteyksissä, niin omilla ehdoilla sitten. Mitään ei oo pakko olla ja tehdä, jos ei halua.

[Nanna]

Hei taas... Nyt mennään taas enemmän pohjalla.. Kas kummaa kun sitä sillon aina löytää ihtensä täältä.. On vaan niin vapauttavaa lukea ettei ole omien mietteittensä kanssa ihan yksin. Nyt syksyllä taas romahdus iski.. Tahtoisin voittaa tämän "viimeisen" ja pahimman pelkoni.. Että voisin mennä töihin. Muttako en nää itsessäni mitään hyvää.. Jos pääsisin ees haastatteluun asti, kukapa sitä mua valitsisi kun kumminki itse tyrisin mahdollisuuteni kun en arvosta itsekkään itseäni yhtään... Huoh.. Soitin tässä syksyn aikaan taas mielenterveystoimistoon.. Pakko kai sitä apua on saada... Mutta menee taas puolivuotta että ees otetaan yhteyttä.. puuh..
Joulu on aivan nurkan takana ja haluaisin saada itseni koottua että saisin nyt tämän joulun vietettyä. Kauhea katkeruus noussut taas omaa perhettä kohtaan pinnalle. Tuntuu että minusta yritetään imea kaikki voima. Olen varmasti ulospäin vahvan näköinen ja touhuan ja autan. Koen syyllisyyttä jos en auta tai jaksa auttaa.. Eilen romahdin henkisesti täysin, soitin sisarelleni jolla tuntui olevan omia hommia.. Tuli tosi paha mieli ettei hän soittanut koskaan takaisin että miten mulla menee. Olen perheen nuorimmainen ja tuntuu että koko perheeni on jollain tavalla narsistinen. Koen olevani aina se josta kupataan kaikki voima mutta kun itselläni menee huonosti ei mulle apua löydykkään.. Koen olevani koko ajan "kitisijä" ja "herkkis" niinkuin minulle on toistettu... Mietin koko ajan omaa käyttäytymistäni ja analysoin tilannetta muttako sekin vie voimat. Olisi niin ihanaa kertoa jollekkin samassa tilanteessa olevalle enemmän mutta ei tänne viitsi kaikkea kirjoittaa tunnistettavuuden takia..
Mutta minähän tulen pärjäämään, näytän kyllä kaikille ja ihan vain itseni takia!!! Olisiko täällä kohtalontovereita tuohon työhön menoon liittyen?? Pelko on niin kova etten pärjää... Olen kerran saanut paniikkikohtauksen töissäoloonliittyen ja nyt tulevassa pelkään että se toistuu. Vaikea ees rueta hakemaan töitä.

[Mikkalainen]

Hei Nanna,

Sinä ymmärrät niin hyvin, mistä pelkosi auheutuvat, että niistä vapautuminen on käden ulottuvilla. Pelkojen syyt ovat tiedostamattoman alueelle leimautuneet menneiden kokemusten jäljet, jotka pyrkivät automaattisesti pintaan aina laukaisevan tapahtunan tai kokemuksen yhteydessä. Sinä ymmärrät nyt selvästi, että nykyhetkessä tilanteesi on aivan toinen, mutta kaikesta huolimatta pelot yllättävät.


No, miten alitajuisista peloista voi vapautua ? Vain kohtaamalla ne, vetämällä ne täyden tietoisuuden valoon, jolloin ne haihtuvat pois kuin aamu-usva auringonpaisteessa. Alitajuisten pelkojen saattaminen tietoisuuden valoon on aina vaikeaa, mutta sitä voidaan ratkaisevasti helpottaa monilla yksinkertaisilla menetelmillä. Turruttavat lääkkeet, alkoholi, huuneet yms. eivät toimi, vaan pahentavat tilannetta. Ratkaisu on ensiksikin kohottaa omaa energia- ja hyvinvoinnintasoa ja itseluottamusta niin, että pelot voidaan kohdata. Tässä autaa jokin liikuntamuoto ja terveet elämäntavat. Oma suosikkini on Viisi tiibettiläistä riittiä, koska ne ovat äärimmäisen tehokkaita, mutta yksinkertaisia, niitä voidaan tehdä kotona tai missä vain rauhallisessa paikassa, ne eivät maksa mitään. niihin voidaan joustavasti liittää yksilöllisiä tehostavia elementtejä ja ne vievät hyvin vähän aikaa. Niistä löytyy tarkat tiedot internetin hakukoneella. Lisäksi on tärkeää hoitaa ravintoasiat kuntoon. Sokerin käyttö minimiin, pitkälle jalostetut einestuotteet pannaan ja yksinkertaisen monipuoliset, mahdollisimman vähän käsitellyt tuotteet etusijalle. Arvokasta tietoa löytyy esim. Mercola.com:sta. Nämä auttavat pitkällä tähtäimellä, mikäli niitä käytetään johdonmukaisesti.

Toiseksi tarvitaan välitöntä apua paniikin iskiessä. Tämä saadaan aikaan tietyillä hengitysharjoituksilla, joilla alitajunta voidaan hiljentää ja rauhoittaa, niin että se laukaisee pelkotilan miltei välittömästi. Tehdään 5 -7 syvää hengenvetoa, minkä jälkeen pitätetään hengitystä keuhkot ilmaa täynnä niinkauan, kuin tuntuu mukavalta. Toistetaan kolme kertaa yhden session aikana. Voidaan toistaa useamman kerran päivässä. Harjoitusta voidaan tehostaa seuraavalla muunnoksella: Syväänhengitysjakso päätetäänkin siten, että keuhkot puhalletaan osittain tyhjäksi, pidätetään hengitysta ja suoritetaan rytminen liike, jossa ilma keuhkoissa pakotetaan rytmisellä pallean liikkeellä vuoroin keuhkojen ala- tai yläosaan. Taaskin 5 - 7 liikkeen sarjoina. Hengitysharjoitukset on pyrittävä tekemään puhtaassa raittiissa ilmassa mahdollisimman keskittyneesti ja intensiivisesti. Harjoitus on helpoin tehdä sängyssä kyljellään maaten, mutta selälläänkin on hyvä. Lisäksi sitä voidaan tehdä istualtaan tai kävellessä.

Olet oikealla tiellä, ja loistava voitto on käden ulottuvilla.

Ota vapaasti yhteyttä, mikäli siihen ilmaantuu aihetta.

Kaikkea hyvää !
Tv. Mikkalainen

[Macca]

Olen katsonut Bates Hotel- sarjaa, ja tänään taas naurahdin, kun huomasin sarjassa esitetyn kieroutuneen äiti/poika- suhteen kautta, millaisia epäloogisuuksia liittyy narsisti vanhemman ja lapsen väliseen kanssakäymiseen.

Narsisti vanhempi syyllistää lasta kaikesta, omista vioistaan ja tekemisistään tai tekemättä jättämisistään. Lapsi on auttamattomasti alemmassa asemassa eikä osaa panna vastaan, edes tunnistaa syyllistämistä ja manipulointia. Vasta aikuisiällä, toivottavasti edes silloin!

Sarjan viidennessä jaksossa Normanin isoveli (joka siis irtauduttuaan äidistä muuttui äidin silmissä täydeksi mitättömyydeksi ja viholliseksi) sanoi aika osuvasti, että äiti hakee jatkuvasti draamaa. Hänellä ei ole koskaan mikään hyvin. Niin se on ollut aina ja tulee aina olemaan.

Ja toinen osuva huomio samalta isoveljeltä: Eikö ole normaalia, että jokainen lentää pesästä ja katkaisee napanuoran?
Niin! Eikö se ole juuri sitä, mitä lapset tekevät aikuistuttuaan? Alkavat elää omaa ja oman näköistä elämää omilla ehdoillaan ja säännöillään, joihin ulkopuolisilla, näihin lukeutuen myös omilla vanhemmilla, ei ole mitään sanomista.
Mutta narsisti ei tahdo lapsiensa aikuistuvan. Koska tällöin hän jäisi yksin omien demoniensa kanssa.

Katsokaa ihmeessä kyseinen ohjelma, jos ette ole vielä katsoneet. Saatte monet naurut ja nyökyttelyt, että: "Kyllä, noinhan se on!"