Voiko osa sielusta kuolla?

[Muistikuvia]

Hei!


Erosin 13 vuotta sitten muutaman vuoden kestäneestä suhteesta, joka sisälsi niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa. Olin erotessa 18 vuotias. Lapsuusvuoteni itsessäänkään eivät olleet sieltä kauneimmasta päästä ja kuten arvata saattaa, itsetuntoni oli onneton. Mitä olinkaan valmis tekemään ja kestämään jotta minua rakastettaisiin! No, niinhän siinä kävi että tällainen muutaman vuoden minua vanhempi mies iski minuun silmänsä ja se oli sitten menoa. Ensimmäinen poikaystävä, voi sitä tunnetta! Olin muuttanut pois kotoa opiskelemaan ja maailma oli minulle vihdoin avoin. Niin luulin.


Muutama kuukausi sitä kauneutta, kehumista ja ylistämistä kesti kunnes tuli turpaan ensimmäisen kerran.


Tässä sitten ovatkin pääpiirteittäin muistoni siltä muutamalta vuodelta. Tajusin itse lähteä suhteesta ja eron jälkeen nukuin lähes puoli vuotta. Olin hereillä ehkä 5 tuntia päivässä. Taisin olla melko väsynyt siitä kaikesta ja suljin ilmeisesti kaiken tapahtuneen jonnekin syvälle piiloon, koska en pystynyt käymään kokemaani läpi. Väkivallan toki tunnistin mutta narsismista en ollut kuullut koskaan.

Ongelmana on nyt siis tämä, että minulla ei ole pahemmin muistikuvia näiltä vuosilta ja kuitenkin sen verran niitä on että muistan jatkuvan väkivallan, mustasukkaisuuden, alistamisen, lukitsemisen kotiin ym.. Muutama ihminen on todistanut näitä väkivaltatilanteita. Olen aloittanut psykoterapian ja siellä nyt sitten yritämme käydä näitä asioita läpi mutta miten niitä käydä kun "ei oikein muista". Enkä siis näitä kävisi siellä läpi elleivät nuo ajat vaikuttaisi tähän päivään ja käyttäytymiseeni...


Olen siis todella lahjakkaasti tunkenut ne vuodet tuonne jonnekin.


Onko täällä kenelläkään muulla kokemusta tällaisesta? Minun tapaukseni ei toki ole enää tuorekaan, mikä vaikuttaa muistiin toki. Mutta yleensä kauhukokemukset jäävät kummittelemaan! Minä en osaa edes itkeä niitä vuosia ja tervetullutta olisi myös se kunnon raivo. Olen täysin turta.


Tekstini oli varmasti hieman sekavaa mutta kuvastaa ainakin olotilaani loistavasti!


Voimia kaikille tilanteessa kituuttaville, muistakaa että meitä jokaista on VAIN YKSI AINUT tässä maailmassa!
Sitä ainutlaatuisuutta ei kannata heittää hukkaan ihmisen kanssa joka sitä ei arvosta.

[Notavictim]

En ole terapeutti tai mikään sellainen, mutta itsellä tuli vaikeista asioista jatkuvasti flashbackeja ja muuta ja jossain vaiheessa aloin taas tuntea.

[Rasmus]

Hei,

Olen uusi täällä. Käyn psykoterapeutilla ja uskollan suositella tätä avoimesti kaikille. Erostani on nyt muutama kuukausi. Suhde kesti reilun 5 vuotta ja siitä 2 viimeistä olivat pahimmat ja oikeastaan viimeinen vuosi todella vaikea. Henkinenväkivalta kiihtyi kiihtymistään. Eron jälkeen luin traumoista ym. ja törmäsin tähän samaiseen aiheeseen.

Minulla on myös muistiaukkoja ja välillä niitä tilanteita ja asioita tulee flashbackeina mieleen kuten Notavictimkin kirjoittaa. Nämä muistiaukot kalvavat myös minun mieltä, koska puolisoni toistuvasti muistutti minua henkisesti häiriintyneeksi, narsistiksi jne. Ja sanoi suoraan: " sinä kuvittelet" " ei sellaisesta voi loukkaantua" " en mina ole tehnyt mitään, sinä vain kuvittelet" jne.

Lue ihmeessä alan kirjallisuutta ja tietoa aiheesta. Lukeminen avasi ainakin minulle paljon asioita ja kirjallisuudesta löytyi paljon sellaisiakin asioita mitä en edes tajunnut suhteen aikana ja kirjoja lukiessa mieleen alkoi palautumaan paljon asioita, joilla on hämmästyttävä yhteneväisyys teorian kanssa.

[Piilossa]

Itsekin pitkään ajattelin, että mun sisältä on joku osa kuollut. Oli vaan se iso ja musta möykky, hirvittävä ahdistus ja totaalinen sumu jäljellä.

Seurustelin narsistin kanssa neljä vuotta, erosin hänestä kahdeksan vuotta sitten ja edelleen kärsin sen ihmisen aiheuttamista tuhoista. Mulla on myös ne vuodet pimeinä jossain tuolla mielen perukoilla ja tällä hetkellä olen tilanteessa, että mulla on pakottava tarve saada kaivettua ne paskat sieltä ulos, koska haluan päästä siitä hirviöstä eroon lopullisesti. Traumatisoiduin pahasti siinä suhteessa, mun identiteetti hajosi säpäleiksi ja mulle pukkas monen vuoden dissosiaatio ja depersonalisaatio päälle.

Vaikeinta on ollut hyväksyä se tosiasia, että miten salakavalasti se ihminen osasikaan manipuloida minut ja ottaa hallintaansa. Olin seurustelun alkaessa herkässä 17-vuoden ikävaiheessa, olin naiivi enkä ollut koskaan törmännyt narsistiin, joten en tiennyt sellaisen olemassaolosta. En siis osannut edes varoa. Tällä hetkellä musta tuntuu, että sen tyypin pahuus on edelleen mun sisällä ja se pystyy hallitsemaan mua. Inhoan sitä tunnetta ja teen kaikkeni voittaakseni sen. Olen saanut apua traumaterapiakeskuksen kirjasta 'Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen', siinä on hyviä harjoituksia dissosiaation kanssa kamppaileville. Sitä ei kuitenkaan suositella käytävän läpi ilman terapeuttia, koska harjoitusten nostattamat tunteet ja muistot saattavat olla hieman liikaa. Itsekin tein sen virheen ja olo oli aika kammottava! Ja niin kuin on jo tässä topicissa todettu, niin kannattaa perehtyä manipuloijan ja narsistin sielunelämää käsitteleviin kirjoihin. Ymmärrys avaa itsellekin uusia ovia.