Hirviön kanssa eläminen, apua :(
Valvojat: Purple, NinniAnniina
Alueen säännöt
Keskustelufoorumin ylläpitäjä (Narsismin uhrien tuki ry) ei ole vastuussa foorumin sisällöstä, vaan jokainen kirjoittaja vastaa oman viestinsä sisällöstä.
Asiaton tai loukkaava kirjoittelu keskustelupalstalla tai yksityisviestein ei ole sallittua. Mikäli joudut loukkaavan kirjoittelun kohteeksi tai huomaat sellaista, tee siitä ilmoitus valvojille.
Asiattomasta tai toisia loukkaavasta viestityksestä seuraa varoitus. Mikäli varoituksen jälkeen häiriköinti jatkuu, käyttäjä poistetaan keskustelufoorumista. Ylläpidolla on oikeus sulkea törkeästi käyttäytyvän kirjoittajan käyttäjätunnukset ilman varoitusta. Toisten kirjoittajien ala-arvoinen nimittely ja haukkuminen johtaa välittömästi käyttäjätunnuksen poistoon.
Yritysten, yhteisöjen sekä henkilöiden nimien mainitseminen kirjoituksissa on kiellettyä. Keskustelu käydään yleisellä tasolla, voidaan puhua ”esimiehestä, alaisesta tms” nimiä mainitsematta. Henkilöt ja organisaatiot eivät saa olla tunnistettavissa kirjoituksesta. Säännön rikkomisesta seuraa kirjoituksen poisto sekä varoitus.
Tekstin suora kopioiminen muista julkaisuista on kiellettyä. Viestit, joihin on kopioitu koko artikkeli tai pitkä lainaus, poistetaan.Linkit ja sitaatit ovat sallittuja. Toisilta sivustoilta löydettyjä tekstejä saa siteerata omassa tekstissä kohtuullisesti, kunhan mainitsee lähteen. Muistathan,että sanoituksia, runoja ym. suojaa tekijänoikeus, laista tarkemmin http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1961/19610404.
Keskustelujen linkittäminen toisille foorumeille ei ole suotavaa foorumin luonteen vuoksi.
Foorumin tekstejä ei saa kopioida tai käyttää opinnäytetyön, artikkelin tai muun julkaisun materiaalina ilman lupaa. Aineiston keruuta varten, ota yhteys ylläpitoon, sillä jokaiselta kirjoittajalta pitää saada suostumus erikseen.

-
Rikkin
- Viestit: 15
- Liittynyt: 07 Tammi 2017, 08:48
Hirviön kanssa eläminen, apua :(
Tarinani on pitkä enkä juuri nyt jaksa kertoa kaikkea, enemmänkin haen kokemuksia ja tukea tilanteeseni, joka tällä hetkellä kotona vallitsee. Alku mieheni kanssa oli juuri kuin oppikirjoista; lahjoja, kalliita ravintoloita, kehuja, rakkauden tunnustuksia, tulevaisuuden suunnitelmia ja läheisyyttä. Olin onnellinen, että mies tuli kohdalleni, että minä sain tuon pidetyn, kohteliaan, avoimen ja menestyvän miehen, kuulemma hänellä oli monta ottajaa, mutta halusi olla kanssani. Mies oli sosiaalinen ja ystävällinen kaikille, hänellä oli hyvät arvot ja hän vaikutti suoraselkäiseltä ihmiseltä. Tunsin oloni todella turvalliseksi, halutuksi ja ihanaksi kaikinpuolin.
Yhteenmuutto ja helvetti irti. Valehtelua. Henkistä väkivaltaa. En enää tunnista miestä samaksi kuin suhteen alussa. Joskus katson häntä ja mietin, että hän näyttääkin ihan eri ihmiseltä, kuin naamio olisi riisuttu. Hän tekee kiusaa, mutta se on sellaista, mitä kukaan ei näe tai voi edes ymmärtää. Tällä hetkellä parisuhteessamme vallitsee kissa ja hiiri-leikki, roolit vaihtelee ja yhteinen elämä on selvitymistä päivästä toiseen. Mieheni narsistiset piirteet tulevat ilmi ylisosiaalisena ja huomionhakuisena ylimielisyytenä, kylmyytenä ja empatian puutteena. Näen, että hän itsekin kärsii tilastaan, mutta ei pysty tai halua muuttaa toimintatapojaan tai hakea apua.
Suhteessamme yksi suurin kompastuskivi on ollut luottamus ja yhteiset pelissäännöt, joita hän on uhmannut vaikka itse ne tekikin suhteen alussa. Hän tietää että olen loukkaantunut hänen tekosistaan, mutta ei halua korjata tilannetta, vaan pahentaa sitä käytöksellään tietäen satuttavansa. Nykyään hänen ylenpalttinen (tahallinen ehkäpä) flirttailu muille naisille on tehnyt minusta mustasukkaisen sätkynuken. Hän imee kaiken huomion minne ikinä menemmekin, oli kyse kaupasta, kuntosalista tai ravintolasta. Minua ahdistaa liikkua hänen kanssaan, koska jotenkin se "rajaton" käytös on niin kamalaa. Hän hakee reaktioitani härnäämällä passiivis-agressiivisesti, mutta en tiedä miten olla reagoimatta hänen ilkeyteen ja sitten tulee riita, jonka aikana hän lyttää minut totaalisesti. En ole tarpeeksi menestynyt, itsenäinen ja vahva vaan heikko ja herkkä, eikä hän sellaista voi rakastaa, mutta sellaisen hän on minusta tehnyt! Kotona hän on täysin välinpitämätön, istuu puhelimen kanssa sohvalla, ei pysty keskustelemaan. Jos aloitamme keskutelun tai jonkin yhteisen tekemisen, hän saattaa kaivaa puhelimen esiin ja tällätavalla alistaa minua. Samalla hän saattaa kutsua minua rakkaaksi tai tehdä minulle ruokaa tai suunnitella yhteisiä juhlia, mutta sitten kuitenkin pienillä eleillä hylkää minut ja mielipiteeni. Mieheni vetää minut lähelleen ja sitten kun olen saanut pienen hetken hänen rakkautta ja huomiota, hän työntää minut pois ja nauttii nähdessään, että olen aivan hädissäni ja rikki, kun en tiedä miten päin olla. Jos kotona itse vetäydyn ja menen esim. toiseen huoneeseen, hän tulee perässä ja kyselee muka huolissaan mikä on vikana. Kun sitten alan puhumaan hän poistuu paikalta tai soittaa kaverille kesken lauseen.
Olen herkistynyt hänen käytökselleen enkä enää tiedä, olenko itse vain seonnu narsisti, tekeekö mieheni näitä ilkeilyjään tahallaan vai eikö hän oikeasti ymmärrä.
Kukaan, ei yksikään ulkopuolinen, uskoisi miehestäni moista, niin ystävällinen ja huomioiva hän on, jopa ylitsepursuavan ystävällinen.

Viimeksi muokannut Rikkin, 13 Tammi 2017, 12:05. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
-
Venica
- Viestit: 328
- Liittynyt: 12 Tammi 2017, 09:12
Re: Hirviön kanssa eläminen
Hei
kuulostaa aivan minun exältäni. Olen kohta hänet kaksi vuotta sitten jättänyt.
Luonteen piirre alkoi hiljalleen paljastumaan, kun muutti aika heti seurustelun alussa luokseni. Meillä käytös vain paheni pahenemistaan. Todennäköisesti myös teilläkin.
Minua hän on vain käyttänyt rahallisesti, henkisesti ja fyysisesti hyväkseen. On käyttänyt edellisiään, minua sekä erittäin todennäköisesti tuleviaan. Hän otti heti eromme jälkeen uuden naisen. Siis kirjaimellisesti. Hän itsekin myönsi, kun erosi tästä, että halusi kostaa minulle, kun heitin hänet pihalle. Koitti voikotella takaisin minua ja lastamme. Mutta kun huomasikin, mitä minä vaadin yms. ei hän siihen suostunut, joten se yritys jäi siihen. Mutta ajattele, miten hän kaiken kokeman jälkeen osasi vielä uudelleen sanoa ne sanat, että harkitsin asiaa.
Olen tosi yksinäinen ja hoidan yksin lastamme. Olen alusta asti hoitanut. Ei häntä ole lapsemme kiinnostanut. Jos olin sairas ja tyttö oli parin kuukauden ikäinen. Hän ei voinut tulla mummolastaan (jonne hän aina vapaa-aikana karkasi ryyppäämään) auttamaan tytön hoidossa ja minulla on vielä kaksi koiraa siihen päälle. Mutta niin vähän hän meistä välitti. Hänellä piti saada harrastaa mummolassaan, joka todellisuudessa on tarkoittanut ryyppäämistä.
Tytönkin on hän hyljännyt keväällä. Uudelle naiselleen (jonka se otti nyt viime kesänä, jota pari päivää ennen kyseli vielä rakastanko häntä. vastasin en!) on sanonut, etten anna lastamme nähdä, vaikka olen antanut tulla tapaamaan kotiimme (jota todellakaan en haluaisi tehdä, mutta lapsemme takia) ja myös tytön mummolaan, eli hänen äidin luo. Hän ei tullut tapaamisiin. Sitten hän ilmoitti, ettei halua tyttöä nähdä. Minä olen häntä muka täällä kotonamme seksuaalisesti ahdistellut, vaikka itse hän viimeksi kun tyttöä on nähnyt ronkunut minulta seksiä. Myös alastonkuvia yms. Kaiken mitä on hän itse minulle tehnyt hän syyttää minua niistä.
Mutta kaiken paras on se, että uudelle naiselleen, joka ilmeisesti vielä on (ei kiinnosta sen enempää), on sanonut, että sen takia erosimme, että hän löysi minut toisen miehen kanssa sängystä! Oli tullut muka aiemmin töistä kotiin ja tuonut ruusujua (joita se ei ole ikinä minulle tuonut!) ja kuullut makuuhuoneesta ähkintää. Minä nainut toista miestä ja tyttö huutanut olohuoneessa. Jos minulla olisi toinen mies ollut niin olisi sitä seksiä harrastanut tytön nukkuessa. '
Todellisuus erosta on se, että joudun poliisia ja lastensuojelua pyytämään avuksi, että saisin exän pois omasta asunnostani. Hänet häätämällä häädettiin täältä, että me saataisiin taloon rauha (ei enää kännissä kotiin tuloja ja riehumisia). Valehtelin vielä hänelle, että jos sinä et lähde, lastensuojelu vie lapsemme. Sitten tajusi etsiä itselleen asunnon ja lähti.
Ajatelkaa sellaisella asialla piti kiristää. Koitin erota tästä ihmisestä vuoden. Aina hän manipuloi ja kohteli sen kaksi viikkoa paremmin ja taas lähti kaikki lapasista.
Huolettaa uuden naisen kohtalo kun hänellä on monta lasta ja lasten isän jätti tämän eksäni takia. Välillä minua mietityttää muuttuuko eksäni tämän uuden naisen kanssa. Minä yritin olla hänelle vaikka kuinka hyvä, minua ei arvostettu. SAttuu kun itse oikeasti rakasti tätä ihmistä, mutta hän ei ikinä minua.
Minä osasin olla kovakin. Laitoin yöksikin pihalle, jos tuli ihan kännissä kotia. Otin avaimet pois, ettei päässyt kotiin, enkä avannut ovea. Ehkä hän tarvitsee rinnalleen tossukan, joka ei sano vastaan.
Vielä eron jälkeenkin hänestä paljastuu valheita, joita hän on suhteemme alussa sanonut. Omasta pojastaan, omasta isästään, omista eksistään (niitä hän on haukkunut)... listaa voi jatkaa.
Velkaakin hän minulle jäi.
Koska lastaan ei halua nähdä, vaihdoin puhelinnumeroni, niin ei voi ottaa enää yhteyttä sitä kautta. Se helpotti paljon oloani.
Kannattaa erota. Tiedän että se on vaikeaa. Sinulla on oikeat tunteet, mutta hänellä ei. Jos ihmistä oikeasti rakastaa, sitä haluaa kohdella ansaitsemallaan tavalla eli rakastavasti. ei sille ihmiselle halua pahaa, vaan hyvää. Sitä haluaa olla toiselle hyvä.
Toivottavasti kokemukseni auttaa sinua päätöksessäsi.

Välillä tuntuu, että ylireagoin ja kaikki syy on minussa. Olen varmasti jollakin tapaa läheisriippuvainen ja mies aistii sen, käyttäen törkeästi sitä hyväksi pahassa olossaan. Listaan tähän muita hänen käyttäytymisessä olevia passiivis-agressiivisia piirteitä joita viimeaikoina on ollut paljon;
- Autolla kaahaminen, vaikka tietää että pelkään. Nauraa mielipuolisesti, kun pyydän että voisiko lopettaa tai ajaa rauhallisemmin.
- Nolo tapa: piereskely. Saattaa piereskellä esim.ruokapöydässä tai vastatata keskustelussa pieraisemalla. Aamulla minun nukkuessa hän piereskelee makuuhuonessa äänekkäästi ja nauraa kun herään. Tämänkin tekee, vaikka olen pyytänyt, ettei tekisi sitä esim.ruokailun yhteydessä. Jos en reagoi mitenkään, hän saattaa kovaan ääneen voivotella ja pyydellä anteeksi, jotta saa huomioni, mutta ei esim. siirry vessaan.
- Alkoholi. Yksi suurimmista ongelmista. Saattaa luvata olla juomatta, muttei pysty. Lähtee baariin kavereidensa kanssa ja tulee milloin huvittaa vaikka tietää että olen huolissani kotona odottamassa. Ei vastaa puhelimeen jne.
- Ajankäytöllä alistaminen. Kotona aikataulut pyörivät hänen ympärillään. Hän myöhästelee aika paljon ja saattaa jäädä esim.tietokoneelle istumaan vaikka pitää lähteä jonnekin, asiasta ei voi sanoa mitään tai hän hermostuu. Odotuttaa jatkuvasti esim.olemme sopineet että katsotaan leffaa. Odotan, että hän saa jonkin työasian tehtyä koneella, saatttaa mennä tunti tai kaksi. Jos ilmoitan että menen nukkumaan, kun alkaa olemaan myöhä, mies ihmettelee sitä vaikka tietää että olen odottanut koko illan elokuvan katselua jota hän itse on ehdottanut! Ensiksi ajattelin tästä tavasta, ettei hän vain tajua ajankulkua, mutta viime aikoina huomaan, että hän hakee jonkinlaista reaktioita minulta, jotta näkee minun suuttuvan tai tulevan surulliseksi. Jos en reagoi, hän tulee halaamaan tms. Ja pyytelee taas kovasti anteeksi, mutta ei muuta toimintatapaa seuraavalla kerralla.
- Julkisilla paikoilla käyttäytyminen ja muut naiset. Kirjoitin tästä jo aiemmin. Mieheni on todella flirtti ja ystävällinen. Aluksi en antanut asian vaivata, mutta nyt on tullut ilmi, että hän on vaihtanut viestejä esim kaupan kassan tai salilla tapaamamansa naisen kanssa. Mies hakee naisilta huomiota, kiittelee, kehuu ja tuijottaa intensiivisesti silmiin vaikka olemme yhdessä liikenteessä. Välillä tämä on erittäin häiritsevää ja noloa. Mies on myös somen aktiivinen käyttäjä ja lisäilee kaveriksi puolituttuja naisia esim facebookissa.
- Muistan löytäneeni kultakimpaleen, joka on ahkera ja huomioiva, hoitaa kotityöt ja arjen askareet ja osallistuu yhteisen arjen pyörittämiseen. Nyt tuo sama mies ei siivoa, pese pyykkiä, ei tee mitään yhteisessä kodissamme. Ruokaa hän tekee koska pitää syömisestä, mutta keittiötä ei siivoa kokkaamisen jälkeen. Tässäkin asiassa hän varmaan hiljaa nauttii, kun näkee minun siivoavan sotkuja jotka hän on tehnyt. Mies myös opettaa minua kaikesta huolimatta tasaisin väliajoin miten hänen vaatteensa kuuluu pestä ja laitella kaappiin tai sitten hän kiukuttelee, jos ei löydä tavaroitaan, kun minä olen laittanut ne vääriin paikkoihin.

Re: Hirviön kanssa eläminen, apua :(
Miten tuo kaikki mitä sanot kuulostaa tutulta. Kaikki kohdat.
Meillä hän jäi myös ihan älyttömistä valheista kiinni ja on sotkenut muutkin ihmiset niihin.
- Aiemmasta lapsestaan, pojastaan valehteli, että joulut viettää hänen kanssaan, vaikka ei ollut häntä nähnyt 5 vuoteen.
- Oli muka hankkinut autoomme kesärenkaat, eikä ollut edes ja oli antanut minun ajella tosi huonoilla renkailla, vaikka olin viimeisillään raskaana.
- Renkaisiin antamat rahani oli ryypännyt.
- Huijasi minulta autoremonttiin rahaa, nekin ryyppäsi.
- Oli voittanut paljakan pilkkisoista 50 tuuman television, jota ei ikinä näkynyt kotona (voittajat selvisi nettisivuilta, mutta silti piti inttää ja huutaa, kun jäi valheesta kiinni)
- Kun olin raskaana, oli juoppo- ja baarireissun jälkeen kynnen jälkiä perseessä ja kaulassa. VÄitti tapelleensa ja kysyin pettikö, alkoi hirveä huuto ja show (silloin jotenkin halusin vielä uskoa valhetta, mutta nyt tiedän, että hän valehteli silloinkin. Hän alkaa huutamaan, kun hän jää valheesta kiinni. Normaali ihminen ei käyttäydy noin, vain narsisti)
- Minua hän syytti pettämisestä koko ajan, vaikka hän itse sitä teki. Välillä toivoin löytäväni jonkun joka minut pelastaisi, koska tunsin olevani loukussa.
- Hän söi aina viimeiset ruuat kaapista, ei ikinä kysynyt olisiko minulla ollut nälkä (vaikka olin raskaana) tai olisinko halunnut ruokaa
- minä kannoin ruuat kaupasta, hän ei ikinä osallistunut ja viimeisillään raskaanakin minä ne kassit kannoin kotiin toiseen kerrokseen
- Minun piti aina tehdä valmiiksi ruuat kun hän tuli töistä kotia. Mutta kun hänellä oli vapaapäivä ja minä tulin töistä kotia, ei ollut ikinä mitään tehty, vaikka raskaana ollessa oli aina hirveä nälkä kun tulin töistä kotiin.
- Viimeisillään olin raskaana, jo lasketun ajan yli, hän lähti viikonloppu reissuille kavereiden kanssa ryyppäämään. Ei häntä huolettanut, vaikka synnytys olisi voinut käynnistyä hetkenä minä hyvänsä.
- Jäi myös kiinni työkaverilleen kirjoittelusta, jossa sanoi haluavansa päästä eroon minusta. Ja naureskeluhymiöitä perässä molemmilta... tunsin itseni niin pilkatuksi
- Mutta kun olin hänet pihalle nakkaamassa, vedottiin tunteisiin, ettei ole rahaa hankkia asuntoa yms yms (ei hänellä ole vieläkään, sitä varten se uusikin akka on, ei hänellä ole paikkaa asua, aina muiden nurkissa asuu).
Alussa kaikki ihanaa, lupaukset paremmasta ja esitetään niin charmanttia, mutta todellisuus on kaikkea muuta. Minua varoitettiin ihmisestä ennen suhdetta, mutta en saanut mitään konkreettista ja kuulin jotain yli 5 vuoden vanhoja juttuja, joten päätin olla niistä välittämättä. Nyt mietin, että olisi kannattanut kuunnella.
Hänhän ei halunnut minusta mitään muuta kuin katon pään päälleen ja että pääsee velkajärjestelyyn. Hyötyykö kumppanisi sinusta?
Meillähän oli raha-asiat niin, että hänen rahat oli omiaan ja minun yhteisiä. Minulle huusi, kun omat rahat ei riitä, kun ne on ryypätty. Heti aamusta jo baarin oven kahvassa roikkumassa ja odottamassa milloin se aukeaa. Ja arvaa mitä, juominenkin oli minun syytä, kun mäkätin niin paljon. Vaikka yritin vaikka nätisti keskustella ongelmista, valittamalla ja jopa niin että olin hiljaa, vaikka sisällä kuohusi. Ei siihen mikään auttanut.
Ei narsistia voi vaan ymmärtää.
Viimeisillään kun olin raskaana, minulle huutaa humalassa ihan kauheasti, että onko tuo edes minun lapsi ja huoritteli. Minä aloin itkemään ja sitten sanoi siitä, että minähän joudan mielisairaalaan, ku noin sekopäisesti itken. Hän ei ikinä ymmärtänyt jos aloin itkemään (tietenkin hänen tekosien takia), hän alkoi huutamaan. Narsisti ei kestä todellisia tunteita.
Minä kun halusin hänet jättää uhkaili, että ottaa minulta tytön eikä anna ikinä nähdä. Sillä hän pelasi pitkään, ettei erottaisi. Kaiken tämän hän on kääntänyt eron jälkeen, että minä olin se joka olen uhkaillut yms. Myös halusin nähdä, muuttaako lapsen syntymä häntä. SE ei kestänyt kuin 2 viikkoa ja karkasi ryyppäämään. Jouduin 2 viikon ikäisen lapsen kanssa lähtemään evakkoon äidin luokse, että hän auttaa lapsen hoidossa, koska silloin väsytti. Tyttökin saattoi puolen tunnin välein herätä syömään.
Minulla on ollut välillä vielä tosi vaikeaa kohta kahden vuoden eron jälkeen paikkailla itseäni. Vieläkin hänen ilkeät sanat ja teot pyörii välillä päässä. Saavat tuntemaan arvottomuutta ja vihaa. Vihan kanssa on tosi vaikeaa olla. En haluaisi sitä enää ollenkaan tuntea. Mutta koitan sen hyväksyä, että niiden pois menemiseen menee aikaa, koska hän on 2,5 vuotta minua manipuloinut ja satuttanut. Olen herkkä ihminen ja sen takia helppo nakki narsistille. Muttei enää. Alan tunnistaa ne jo kaukaa.
Oletko ollut suhteessa kauan? Mitä kauemmin olet huonossa suhteessa, sen pidempään sinulla kestää siitä selvitä. Näin ainakin minulla. Toivottavasti löytäisit pian ratkaisun, koska tiedän että se on kamalaa ja todennäköisesti menisi vain pahemmaksi. Meilläkin olisi mennyt varmaan kohta fyysiseen väkivaltaan, koska tavaroita hän viskeli ja näin hänen silmistään, että haluaa käydä päälle. Mutta sinä teet päätöksen ja kummin vain valitset, niin toivon, että asiat menisi parempaan päin.
Kiitos kuuntelusta. Helpottavaa oksentaa nämä asiat minusta pihalle, ja olla niitä muuten miettimättä.

Hei Rikkin
Mitä sinulle kuuluu? Onko tilanne minkälainen?
Anteeksi, että aloin omasta suhteestani valittamaan, mutta toivottavasti sait niistä jotain irti kokemuksistani. Empatian puute, jos sitä ei ole, ei hän osaa eikä ymmärrä käytöstään muuttaa. Haluatko sellaisen ihmisen, joka esittää empatiaa sinua kohtaan, eikä sitä oikeasti tunne. Ei varmaan kukaan.
Jospa tilanne olisi sinulla parempi ja olisit onnellinen.
Mitä sinulle kuuluu? Onko tilanne minkälainen?
Anteeksi, että aloin omasta suhteestani valittamaan, mutta toivottavasti sait niistä jotain irti kokemuksistani. Empatian puute, jos sitä ei ole, ei hän osaa eikä ymmärrä käytöstään muuttaa. Haluatko sellaisen ihmisen, joka esittää empatiaa sinua kohtaan, eikä sitä oikeasti tunne. Ei varmaan kukaan.
Jospa tilanne olisi sinulla parempi ja olisit onnellinen.
-
Rikkin
- Viestit: 15
- Liittynyt: 07 Tammi 2017, 08:48
Re: Hirviön kanssa eläminen, apua :(
Hei! Olen käynyt monta kertaa foorumilla lukemassa viestejä ja meinannut kirjoittaakin jotain, mutta tuntuu, ettei voimat riitä asian käsittelemiseen...ja myöntämiseen.
Välillä asiat ovat olleet ihan mukavasti ja olen unohtanut hetkeksi todellisen tilanteen. Mies kuitenkin tekee mitä lystää ja edelleen näkee minussa virheitä, minä olen kuulemma ärsyttävä ja kamala ja mustasukkainen, hän ei siedä minua. Toisaalta joinakin hyvinä päivinä hän on ihana ja hyväntuulinen ja voimme tehdä yhdessä kaikenlaista
Miehellä on töistä paljon stressiä ja se on nyt näkynyt käytöksessä, purkaa selvästi oloaan minuun, heikompaan. Aamulla heitteli tavaroita kohti ja haukkui. Minä en enää kestänyt vaan aloin huutamaan että hän tekee hulluksi, jolloin löi ja uhkaili heittää ulos kodista. Ja kello oli tässä vaiheessa kuusi aamulla, ennen hänen töihin lähtöään. Olin aivan sokissa tästä kaikesta, en osannut edes vastata enää mitään.
En tiedä mitä tehdä, olen aivan poissa tolaltani.
Välillä asiat ovat olleet ihan mukavasti ja olen unohtanut hetkeksi todellisen tilanteen. Mies kuitenkin tekee mitä lystää ja edelleen näkee minussa virheitä, minä olen kuulemma ärsyttävä ja kamala ja mustasukkainen, hän ei siedä minua. Toisaalta joinakin hyvinä päivinä hän on ihana ja hyväntuulinen ja voimme tehdä yhdessä kaikenlaista
Miehellä on töistä paljon stressiä ja se on nyt näkynyt käytöksessä, purkaa selvästi oloaan minuun, heikompaan. Aamulla heitteli tavaroita kohti ja haukkui. Minä en enää kestänyt vaan aloin huutamaan että hän tekee hulluksi, jolloin löi ja uhkaili heittää ulos kodista. Ja kello oli tässä vaiheessa kuusi aamulla, ennen hänen töihin lähtöään. Olin aivan sokissa tästä kaikesta, en osannut edes vastata enää mitään.
En tiedä mitä tehdä, olen aivan poissa tolaltani.
-
Venica
- Viestit: 328
- Liittynyt: 12 Tammi 2017, 09:12
Re: Hirviön kanssa eläminen, apua :(
Hei
Kauheata mitä olet joutunut kokemaan. Nyt vain koita ajatella itseäsi ja koita laittaa tunteesi syrjään ja lähde pois. Paljon voimia sinulle.

Seppä
- Viestit: 77
- Liittynyt: 05 Tammi 2017, 21:01
Re: Hirviön kanssa eläminen, apua :(
Eipä tuohon voi muuta sanoa, jos et kohta tee päätöksiä niin olet huonossa kunnossa henkisesti niinkuin minulle kävi. Täällä olevat voivat oman kokemuksen kautta vähän tuuppia oikeaan suuntaan. Kenenkään ei tarvitse kokea huonoa kohtelua toisen toimesta. Minä en suostu siihen enään koskaan, on tämä niin paljon tuonut tuskaa minulle. Voimia sinne, tee päätöksiä vielä kun on edes vähän voimia. Hae täältä tukea, täällä on nämä venica ja pilvilinna jotka jaksaa avittaa:) kaunis kiitos heille.
-
Rikkin
- Viestit: 15
- Liittynyt: 07 Tammi 2017, 08:48
Re: Hirviön kanssa eläminen, apua :(
Olen jo päätöksen tehnyt, tai narsisti tehnyt sen puolestani, en voi jäädä tähän suhteeseen. Tiedän asian ja olen tiennyt sen jo pitkään. Nyt joudun olosuhteiden pakosta asumaan samassa asunnossa tämän kevään sillä asumme kaukana omasta kotipaikkakunnastani ja täällä minulla ei ole mitään paikkaa minne mennä, ei tuttuja tai ystäviä.
Jos käyttäydyn hyvin ja annan miehen elää omaa elämäänsä sen suurempia kyselemättä tai vaivaamatta, asiat menevät suhteellisen ok. Silloin saan yleensä olla rauhassa jos vain välttelen miestä kun hänellä on huono päivä menossa.
Jos käyttäydyn hyvin ja annan miehen elää omaa elämäänsä sen suurempia kyselemättä tai vaivaamatta, asiat menevät suhteellisen ok. Silloin saan yleensä olla rauhassa jos vain välttelen miestä kun hänellä on huono päivä menossa.
-
Venica
- Viestit: 328
- Liittynyt: 12 Tammi 2017, 09:12
Re: Hirviön kanssa eläminen, apua :(
Hei
En kyllä uskaltaisi sinua sinne jättää, jos minusta olisi kiinni edes kevääksi. Eikös sun paikkakunnalla olisi jotain apukotia. Soitat vaan jonnekin 112:een ja pyydät apua, että nyt tarvii sellaisen. Onko sulla lapsia? Saisit sellaisen heti, jos sinulla on lapsia.
Hyvä, että olet päätöksen tehnyt. Elä anna hänelle nyt saumaa pehmitellä sinua, koska varmaan jo tiedät, että sitä on tulossa. Viimeistään silloin kun olet lähdössä.
Jos et nyt heti lähde, valmistele itseäsi henkisesti siihen koko ajan. Yritä tehdä asiat piilossa, ettei hän siitä hermostu, että olet lähdössä. Nimittäin minulla on nyt paha fiilis, ettei satu mitään pahempaa (vaikka tuo jo todella olikin jo paha).
Kannattaisiko sinun tehdä hänestä rikosilmoitus. Soitappas poliisille vaikka huomenna salaa. Tuollaisten ihmisten tulee saada ansionsa mukaan, kun tuollaista tekee. Ja jatkoa ajatellen, kun on jotain viranomaisen dokumenttia, niin ei niin tulevat naiset lankia tähän tyyppiin. Ei sitten sinua syytetä katkeraksi naiseksi, jos sanot jollekin, että hän kävi käsiksi, niin kuin kävikin, että jälkeenpäin jotain sanot. Nyt on tuntua tarpeettomalta, mutta jos tulee jotain sanaharkkaa, niin on lätkäistä faktat pöytään. Koska minäkin olen joskus pohtinut, että tapahtuiko ne asiat niin kuin minä koin, mutta kyllä ne tapahtui. Sitä on narsistin jäljiltä, että välillä tuntuu, ettei usko itseään.
Paljon voimia <3