Tapasin, ihastuin ja rekisteröin parisuhteen itseäni nuoremman narsistin kanssa. Tosin vielä tuolloin, muutaman kuukauden seurustelun, yhteenmuuton ja vielä parisuhteen rekisteröinnin aikoihin ei narsismista ollut tietoakaan, paitsi ystävieni ja sukulaisteni varoituksen sanojen muodossa. Olin niin rakastunut, että en ajatellut asiaa muuten kuin siten, että ystävät ja sukulaiset olivat pettyneitä minuun laitettuani entisen suhteeni pakettiin reilun kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen nopealla vauhdilla tavattuani tämän silloin minulle rakkaan narskun.
Nopeasti huomasin kuitenkin, että hän ei halunnut panostaa parisuhteeseemme tai yhteiseloomme lainkaan, ei taloudellisesti, ei osallistumalla jokapäiväisiin arkisiin asioihin. Hän oli yhteydessä minuun 24/7, töihin hän soitteli vähintään tunnin välein, laittoi sähköpostia ja pikaviestiä, tekstiviestiä pukkasi jatkuvasti. Kokoajan hän tiedusteli missä menen ja mitä teen. Samaa kun häneltä yritti kysellä niin vastaus oli aina, että ei kuulu minulle. Hän piti minua hereillä öisin, koska omien sanojensa mukaan tekee töitä parhaiten silloin - työt hänen kohdallaan tarkoittivat opiskelua, aina silloin kun se hänelle sopi, yleensä useamman kaljan tai drinkin jälkeen, ja käytännössä Facebooksissa tuttujen kanssa seurustelua ja viestittelyä. Keskustella hänen kanssaan sai vain, jos hän aloitti keskustelun, muuten kuulemma häiritsin hänen tärkeää keskittymistään. Pian löysin hänen eri profiileitaan eri seuranhakupalstoilta, osassa kuvien kera. Tällöin vielä sain useamman tappelun jälkeen hänet sulkemaan nämä pettämisenä pitämäni profiilit, kun uhkasin jättää hänet - tätäkin kesti viikon ajan, kun ei kuulemma onnistunut nopeammin.
Pahinta yöllistä häirintää työviikkojeni aikana oli kuitenkin se, että hän piti kaikkia asunnon valoja päällä, tuli höpisemään jotain vähän väliä, ja koska hänellä on vielä pakko-oireinen mielialahäiriö, oli tämä helvettiä. Jos johonkin kysymykseen tai asiaan vastasi väärässä järjestyksessä alkoi koko rumba aina alusta ja vikahan oli minun, koska en ollut tarpeeksi paljon opetellut järjestystä missä asiat mennään ja alkoi loputon anteeksipyynnön tivaaminen ihmeellisillä perusteluilla miksi pyydän häneltä anteeksi. Useamman viikon, liki parin kuukauden, vähäunisuuden ja kostean vapaa-ajan jälkeen erään tappelun jälkeen olin niin väsynyt ja hämilläni elämäntilanteestani - ystävien kanssa en juuri voinut puhua, kun kaikki ystävyysä ja suuri osa sukulaisuussuhteista oli pistetty poikki, jos joku oli epäillyt hänen tarkoitusperiään minun suhteeni ja minähän olin suhteet lopettanut sokeana rakkaudesta - päätin tempaista ja popsin kunnon kodeiiniyliannostuksen päätyen viikoksi sairaalaan ensin tehostettuun valvontaan ja myöhemmin tavalliselle osastolle. Tällöinkin hän tuodessaan puhelintani ja kannettavaa tietokonettani, sekä lompakkoani minulle, väitti että hän on niin poissa tolaltaan, että lähtee kaveriensa kanssa dokaamaan. Niin hän tekikin, vieden luottokorttini mennessään (mitä en tuolloin huomannut) ja sitähän sitten vinguteltiin. Ja koska minä olin häntä loukannut, jouduin kaiken maksamaan. Hän vieraili päivittäin luonani kertaalleen, vaikka oli opiskelijana ja opinnot vielä kesätauolla. Tämä siitäkin huolimatta että aluksi ennusteeni oli todella huono, minulle annettiin maksimissaan kaksi päivää elinaikaa, joka onneksi ei toteutunut vaan tässä sitä vielä sinnitellään.
Edellisen sairaalaepisodin jälkeen sama tahti jatkui, elimme vain ja ainoastaan minun palkkatuloillani, hän ei osallistunut mihinkään. Kaikki mitä hankin yhteiseen talouteemme olivat "lahjoja" hänelle - mukaanlukien hyvin kalliit taulu-TV ja PlayStationit, ulkomaanmatkat, jne. Jatkuva kontrollointi menojeni suhteen ja minun pitäminen hereillä kellon ympäri johti siihen, että menin työterveyden kautta psykologille ja vielä sen kautta psykiatrille aloittaakseni terapian. Olin vain niin uupunut, että en enää jaksanut työssäni, jossa harteilleni kasautui entistä enemmän paineita työkavereiden lähdettyä toisaalle töihin ja heidänkin töidensä kasaantuessa minulle kunnes seuraajat saatiin koulutettua ja ajettua sisään talon tavoille. Otin reilusti alkoholia, päästäkseni uneen ja etten heräilisi öisin jatkuvaan kiusaamiseen. Lopulta muutaman kuukauden jälkeen irtisanoin itseni töistä, en enää kokenut pystyväni hoitamaan työtehtäviäni 13 vuoden jälkeen. Tätä oli jo edeltänyt ja seurasi useamman kerran hänen väkivaltainen käytöksensä minua kohtaan. Hän kuristi minut tajuttomaksi, pyysi toki jälkikäteen anteeksi ja minä hölmö uskoin.
Kierre jatkui ja jatkui, kunnes hän eräänä päivänä löysin siivotessani hänen rahakätkönsä - kätkössä hänellä oli liki 20.000 euroa käteistä. Kun niistä kysyin, alkoi kova valehtelu - ensin rahat olivat perintöä (soitettuani vanhemmilleen näin ei ollut) sitten opintolainoja yms. Rahojen alkuperä ei koskaan minulle selvinnyt, ainoa mikä selvisi oli se että rahat katosivat ja siipeily minun rahoillani jatkui, vaikka olin juuri irtisanoutunut ja olin karenssilla. Muutin pois ja ollessani hakemassa tavaroitani meillä tuli jälleen tappelu. Hän kuristi minua ja tiesin, että jos kaadun lattialle, en siitä enää omin jaloin nouse ikinä. Pääsin karkuun, mutta hän olikin jo siirtynyt askeleen edelle ja soittanut poistumiseni jälkeen poliisin paikalle ja väittänyt minun pahoinpidelleen häntä. [Tähän välikommenttina, että olimme tästä asiasta käräjillä viikko sitten, mutta syyttäjä veti syytteet pois ja käräjät peruttiin, kun suostuimme oikeussalissa sopimaan asian]. Asuin ystävieni luona, totaallisen masentuneena ja ahdistuneena tilanteeseeni. Hänen jatkuva soittelunsa, viestittelynsä ja etsimiseni kaupungilta oli todella ahdistavaa. Kaikki entinen tavarani oli hänen, koska olin ne muka hänelle antanut. En saanut sovittua edes vaatteideni hausta, vaikka olimme ajan sopineet, mennessäni paikalle ei hän koskaan ollut kotona. Alkoi minun huorittelemiseni, olin kuulemma huora ja herra ties mitä ja hän uhri.
Yksi rasittavista asioista hänessä oli myös hänen erittäin suuri seksuaalinen viettinsä. Seksiä piti saada päivittäin useita joskus kymmeniä kertoja, paikasta välittämättä.
Loppujen lopuksi hän haki eroa, mutta koska hän joutui erohakemuksen tekemään, niin minähän olen hänelle tämän summan velkaa. Ero on vireillä harkinta-ajalla ja toivottavasti saa lopullisen sinettinsä pian. Sen jälkeen vaihdan kaikki yhteystietoni ja toivon että pääsen hänestä lopullisesti eroon. Vaikka olemme pian vuoden olleet erillämme on hänen yhteydenpitonsa minuun niin jatkuvaa ja kontrolloivaa, etten tiedä pääsenkö oikeasti hänestä koskaan eroon - ja kuten tavallista minä olen se joka häneen muka yhteyttä pitää eikä tahdo päästää hänestä eroon. Hänellä ei kuulemma ole muita kuin minä ja jos en vastaa, alkaa uhkailu että hän tappaa itsensä kun kukaan ei välitä hänestä, ei puhu hänelle tai hänellä ei ole muka ketään kenelle soittaa. Opiskelunsa hän on ajanut pisteeseen, että lentää pian koulusta ulos. Muutama opettaja on ollut minuun vuoden aikana yhteydessä hänen poissaoloihinsa kirjoittamien selityksien vuoksi: milloin olen ollut kuolemaisillani ja hän ollut minua hoitamassa vanhempieni kesämökillä, ja kaikkea muuta vastaavaa.
No, pahoinpitelykäräjät menivät onneksi hyvin, edessä vielä ero ja pesänjako. Toivottavasti saan edes siten osan tavaroistani takaisin. Hänellä ei ollut kuin muutama asia ja vaatteensa tavatessamme, nyt kaikki minun omaisuuteni. Lopputulema on kuitenkin, että koska jouduin maksamaan elomme kokonaisuudessaan, olen nyt työtön, suurissa veloissa ja hän porskuttaa kuin viimeistä päivää.
En olisi ikinä uskonut joutuvani tai kohtaavani narskua, joka tuhoaisi elämäni joka oli hyvin ja mallillaan. Reilussa vuodessa menetin kaiken. Onneksi ystäväni ovat sentään palanneet luokseni ja olen vaihtanut paikkakuntaa päästäkseni hänestä eroon. Puheluja ja viestejä tulee kuitenkin ja koen olevani niin heikko että olen niihin vastaillut, tuntuu kuten joku toinenkin kirjoitti, että on vaikea päästää irti ja että elämä on tyhjää ilman narskua. No henkisesti olen kuitenkin paljon tasapainoisempi, ahdistus ja masennus on helpottanut ja minulla on oikeita tulevaisuuden suunnitelmia ja unelmia, enää ei tarvitse ajatella minuutti, tunti, päivä tai pari kerrallaan omaa jaksamista vaan entinen pessimistinen ja luovuttamisen asenne on vähitellen muuttumassa positiiviseksi ja eteenpäin katsovaksi. Ikävää tässä minun tarinassani on se, että kun olin "ystävien" luona exääni paossa, tuntuu että kaikki nämä "ystävät" osoittautuivat myös osin narsisteiksi ja käyttivät minua ja tilannettani hyväkseen, tämän takia näin ja koen että paikkakunnan vaihto oli todella hyvä ratkaisu ja ne vanhat todelliset uskolliset ystävät alkavat palata elämääni.
Ei tullutkaan niin lyhyt ja tiivistetty kertomus kuin ajattelin, mutta sainpahan purkaa asian kerrankin auki
